Kääntyykö sivu?

Täytekuva Berliinistä

3.12.2009

Tajusin vaan tuossa aiemmin, kun olen nyt tätä edellisen postauksen asiaa (digi vs. filmi vs. kamera) että olen omistanut zoom-linssin filmikamerassa viimeksi kai joskus 90-luvun puolivälissä. Semmoisen yleiskuvaukseen sopivan siis, tuo 80-200mm on ollut aina, mutta sen käyttö on niin vähäistä että sitä ei voi oikein laskea.
Digikamerassa taasen on ollut aina zoomi. Kompaktissa on, D70Sssä oli, D200sessa on, D3sessa on jne.

Erikoista. Vaikuttaakohan se mihinkään? Enpä tiedä.

Erityisen mukavalta kyllä tuntuu nyt se että jotenkin on ikäänkuin päässyt vähän kiinni tähän valokuvauksen syrjään taas. Kuvat näyttää kivoilta, mielessä kuplii juonia, tekisi mieli ottaa kuvia. Tehdä jotain.
Ihanaa.

Vanhatkin kuvat on parantuneet, tässä puolivuoden (no okei, kahden ennui-vuoden) aikana otetuista kuvista on löytynyt muutama ihan asiallinen ruutu, esimerkiksi nyt ne Berliinistä valitut kuvat. Pitäisikin varmaan käydä nyt kaikki nuo Ison Dönerin (No jos New York on Iso Omena, niin Berliini on kai sitten Iso Döner?) kuvat läpi ja poimia sieltä jokunen määrä. Vaikka kirja. Ja nettigalleria. Voiko netti-näyttelylle pitää avajaiset?

Onko tässä nyt suunnanmuutoksen merkkejä ilmassa? Tuulen suunta muuttuu? Kääntääkö se uuden sivun? Vieläkö tästä voi tulla jotain?

Uskoisin.

Kamera VAIKUTTAA kuvanlaatuun.

Iltasella tuossa tiirailtiin porukalla valokuvia, tai siis Andrei ja Mammu kävi läpi molemmat erikseen Berliinin viimereissun kuvia, tavoitteena muutaman suurennoksen tekeminen olohuoneen seinille.

Mielenkiintoinen koe, reissuhan tuli kuvattua Leica + Ixus-kombinaatiolla. Tuli itsekin katsottua kahdesti kuvat läpi kunnolla.

Mutta oleellista on se, että näitä kuvia oli kokonaisuudessaan 625 kpl. Niistä 252 Leica-ruutua, ja 373 Ixus-ruutua. Verikovit liputtivat pikaisesti jatkokatseluun 69 kuvaa. Niistä 17 kpl oli Ixuksia, 52 kpl Leican. Siitä alettiin raakkaamaan kuvia alemmaksi niin ekan kierroksen jälkeen olikin jäljellä enää Leican kuvia.

Mikähän siinä oikein on? Nuo ei ole edes valokuvaajia, ei ne mistään välineistä niin perusta että sekään voisi vaikuttaa.

Kuvan tekninen laatu ei siis ollut vaikuttava tekijä tässä. Se oli Se Jokin Muu. Mitä ei ole digissä, tai pikkukamerassa, tai sen linssissä. Se on fiilis. Onko se fiilis kuvaajan?

Tuleeko se kamerasta?

Kamera siis vaikuttaa kuvanlaatuun, ei pelkästään tekniseen laatuun.

Tätähän minä olen aina painottanut kun myyn kameroita, jos joku pohtii kahden tai kolmen järkkärin välillä, sanon aina että unohda järki nyt, ota se minkä haluat. Mistä tykkäät, taatusti kuvaat sillä parempia kuvia.

Siksipä minun on ilmeisesti keksittävä joku ratkaisu tuohon Leican ja Ixuksen välille. Pienehkö kamera, about Leican kokoinen tai vähän pienempi. Kiinteä, valovoimainen linssi. Musta. Ja digitaalinen kiitos.

Mikähän siihen olisi... Hmmh.

Nurmes, -30C

Nikon D200, 17-55mm f:2.8

Otin oikein jalustan mukaan reissuun, kun oli tarkoitus alunperin kuvata neulanreikiä joko Leicalla tai PH-1sellä, mutta sitten ne jotenkin kuivahti (Leican lenscappia ei löytynyt lähtöjuoksussa ja PH-1seen ei ole edelleenkään kunnollisia kuminauhoja. Kun ei ilkiäis lähteä etsimään uusia gummilenksuja kun tarkoitus kuitenkin on uudistaa se.)

Klikkaa suuremmaksi, hopotihoi!

Niinpä siis kun Andrei houkutteli, niin en kovin montaa minuuttia tarvinnut miettimisaikaa. Siis kirkkoon kuvaamaan palveluksen päätteeksi, peruskuvat, ulkokuva pitkällä valotuksella ja sisällä ultrasuorat isot kuvat.
Pientä hupia siihen sitten päälle, tuossa päällä.

Hiihtämisen Riemusta

Mikael sai elämänsä tilaisuuden kokeilla hiihtämistä, kaupunkilaispoikarukka. Nurmeksessa -28C pakkasessa olikin oikein lystiä, ainakin ajatuksen tasolla...

Andrei kiinnittää hiihtimet Mikaelin jalkoihin. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman epäilyttää, mutta ignorance is bliss, niinkuin sanovat.

Eteenpäin, sanoi Mummo Lumessa.

Ja noin 3 metriä myöhemmin, kahden kaatumisen jälkeen paljastuu koko karmea totuus.

"Ihan kauheeta", totesi Mikael sisälle päästyään.

Noh, kokeiltu on, kiitos ja näkemiin. Isänsä poika. Ja Äitinsä. Ja Mummonsa. Ja Kumminsa. Hiihtäminen ON ihan kauheeta.

Huomio!

Seuraa tiedotus.

Olen aloittanut Kirjan. Kuvallista materiaalia hyväksikäyttäen julkituon Itseäni.

Pieni asiahan tämä on, ei mitään julkaisijaa tai kustantajaa, omakustanne siis, pienpainatus Print On Demand-tyylisesti.

Neulanreikäkuvista teen, näillä näkymin 45-50 kuvaa tulee. Plus tekstiä sitten kanssa vähän, saa nähdä miten tässä luovaksi käydään. Kuvat on jo valittu, muutama varakuva ja muutama mahdollisesti karsittava kuva kanssa. Seuraavaksi kirjoittelen tekstilöitä samalla kun odotan testikirjaa tulevaksi yhdestä paikasta, kun en ole vielä päättänyt missä opuksen teetän. Parin paikan välillä arvon vielä, ensisijaisesti Blurb Ameriikoissa. Kilpailijoina täällä kotosalla katsastettakoon tuo Eirin uusi kuvakirja (jonka testikirjat siis ovat jo matkalla töihinpäin), ja Kuvatkirjaksi.fi.

Noihin Ifoloriin ja Fotonettiin en taida lähteä lainkaan aiempien huonojen kokemusten johdosta.

Kysymys kuuluukin nyt että pitäiskö näitä ihan myytäväksikin ajatella vaiko ihan vaan omaksi ilokseen? Onkohan tämmöiseen kiinnostusta?

Kertokaapa.

Kylmä sunnuntai

Sainpas Mikaelinkin suostuteltua (jätskillä!) olemaan kuvassa. Ei oikein vaan tahtonut pysyä paikallaan, joten...

Aamupäivällä (okeiokei, iltapäivällä, kun nukuin niin pitkään) kun ei ole muutakaan tekemistä (valehtelen, onpas muttei huvita), niin voi lähteä ensin ulos, kävellä jokirantaan, huomata siellä että muistikortti  on keittiön pöydällä kortinlukijassa vielä.

Eli takaisin, ja uusi yritys. Aurinko ehti mennä mailleen siinä välissä, mutta sentään jotain lystiä keksin.

Nikon D200 + Nikon 17-55mm f:2.8

Uusi sohva

Out with the old, in with the new.

Clickenzee to embiggen.

Ranskaa ja yksi Helsinki

Minä ja Ipe Helsingissä

Pikin ja Peterin eteisessä

Kesällä 2008.

"Fleur de commerce fermé ces dernières années et la tendance de l'automobile en Europe."

Suljettu kukkakauppa ja viime vuoden trendiauto Euroopassa.

Nantes, Ranska

"Dans la matinée, avant que le fart de porcs"

Aamulla ennen sianpierua

Nantes, Ranska

"flaque d'arbre"

Puu lätäkössä

Nantes, Ranska

"le fond de la mer cravate île de Noirmoutier"

Merenpohjatie Noirmoutierin "saarelle", Ranska

"La fenêtre de la boulangerie, à 06,23"

Leipomon ikkuna klo 06.23

Nantes, Ranska

Meinasi tulla melkein puhdas kuvapostaus. Ja paskat, sanon minä semmoiseen. Laitetaan nyt tämmöistä leppoista, kaiken tämänpäiväisen hölmöilyn jälkeen. Terveisiä vaan kyttääjille.

Asiaan. Kaikki kuvattu Leica M6 + 35mm Summicron-kombolla. Matkailukamera. Filkkana kaikissa uskollinen Tri-X, kehitelty Rodinalissa 1+50, ykstoista tai kolmetoista minuuttia, en koskaan muista kumpi. Aina pitää lapusta tarkistaa. Vai oliks se 1+100. No 12.5ml tulee purkilliseen kuitenkin kehitettä.

Teosten nimistä kiitokset Google Translatelle. Ranskassa otetut mustavalkoiset valokuvat ei ole mitään ilman ranskankielisiä nimiä. Alla suomennokset... Vai miten päin tää nyt meni?

Ihan ei ehkä ole kieliopin mukaisia nuo, älkää näyttäkö Saralle.

Käsittämätöntä

Ihan pikainen veto vaan nyt. Tämä näyttäisi olevan aika kovaa sanaa joka puolella nettiä, laitanpa tähänkin nyt sitten.

Klikatkaa tuo Vimeon puolelle omaan ikkunaansa auki, siellä saa HD:nä ja täydelle ikkunalle, ei tätä muuten ole järkeä katsoa.


The Third & The Seventh from Alex Roman on Vimeo.

Mikä tässä nyt on sitten huomion arvoista? Se on tehty kokonaan* tietokoneella. CGI all the way. En voi käsittää, yhden miehen alusta loppuun asti tekemä, musiikkeja myöten.

Ei herranen aika.

*I think i must make it clear. There are a few non-CG elements in the shortfilm: photographer (shot on greenscreen), pigeons, timelapsed growing flowers, flying airplane and sky backgrounds.


Eli valokuvaaja, pulut, äkkikasvavat kukat, lentokone ja taustataivaat. 


Onhan siinä mokiakin, alussa on filmikasetissa liian kapea filmi, Parissa kamerassa taitaa olla kirjoitusvirhe, ja tuuliturbiinit tosiaan pyörii väärään suuntaan. Epäilemättä tosin tahallaan nekin.


Jos tämä ei nyt aukea jollekulle, miten helvetillisen iso homma tuossa on edes teknisesti, niin daideellisestikin siinä on ollut työmaata kerrakseen kyllä.

Neulanreikää vaihteeksi

Fotomik PH-1

Nro. 100

Neilikka

17.3.2007

Voi luoja. 2007.
Tänään olen kaiken touhunnan ohella juoninut Fotomik PH-1stä. Polte ottaa kuvia olisi huima. Itseasiassa otinkin kaverin jo esille tänään, mutta kaikkien filmikasettia kiinni pitelevien gumminauhojen sudden and total failure muutti suunnitelmia.
Ebay ei auta minua nyt, olen etsiskellyt jo jonkin aikaa mahdollisesti samanlaista takasysteemiä kuin noissa oikeissa laakakameroissa, muttamutta. Ei tunnu löytyvän. Tai onhan noita, mutta Graflokkiperän syvempi sielunmaisema ei vaan ota auetakseen, ei ainakaan ilman omin kätösin tapahtuvaa tutkimista.

Taitaa mennä ns. rautakauppa-osastolle tämä projekti edelleen. Käytiinkin jo tuossa Andrein kanssa Starkilla, katselin niitä kulmarautoja millä tuokin kamera on jytkytelty kiinni. Nyt siellä oli semmosia pieniä ja siroja, olispas ollut hieno kuule semmosilla laittaa tuo kasaan.
Mutta sieltä ne on kai jotkut keksittävä, sitä semmosta reikärautaa ja joku siipimutteriviritys kai tuloillaan sitten, anskattoony.

Ja hittolainen Panasonicin GF-1nen leviää. Kapalla on, ja nyt Kyle Cassidykin oli nitkahtanut. Ehkä sitten kun GF-2nen tulee saattaa mullakin olla mahdollisuuksia semmoiseen.

Uudenkarheaa juhlan kunniaksi, sekä kompromissikameroita.

No nii-in.
Digicamera.net linkkasi tuohon kompakti-kitinää postaukseen, ja Google Analyticsi huutaa hoosiannaa. Harvemmin sitä kolminumeroisiin lukuihin ylletään tässä blogissa. Että kiitos ja kumarrus vaan Vuorille. (Vaikka blogin nimi onkin kyllä fotomiK, ei fotomiC. Mutta ei se mitään kai.)

Laitoin sitten ulkoasua uusiksi, kokeillaan hetki tämmöistä vaaleampaa vetoa. Ihan on Bloggerin perus-templateista tämä, fontin vaihdoin vähemmän rumaan kylläkin.

Sananen kompakteista vielä, koettakaa kestää vielä.

Sulanto sanoi blogissaan tänään hyvin:

"Pokkarilla kuvaaminen on vapauttava kokemus ja siksi kuvista voi tulla aivan erilaisia kuin oikealla kameralla kuvatuista."

Ja näinhän se on.
Minullahan on tuo Canon Ixus 75nen kulkenut matkassa nyt kolmisenkos vuotta, ja on myönnettävä että tuossa kun taannoin istahdin oikein pidemmäksi aikaa kuvien äärelle ja loin silmäyksen menneeseen (kuinka ylhäistä!), jouduin toteamaan että aika paljon olisi jäänyt kuvia ottamatta ilman tuota.
Aikoinaanhan Olympus Mju-2nen kulki samalla viisiin mukana, ja vaikkei niitä kuvia voi näihin verrata teknisesti samana päivänäkään, niin sekin avasi ihan uusia juttuja kyllä paljon. Sitä ei vaan uskaltanut ihan yhtä "hallitsemattomasti" laukoa kuin näitä digiräppänöitä, mutta silti...

Vein tätä hulluutta jopa niin pitkälle, että kesäkuun Ateenan reissun (joka ei kyllä varsinaisesti valokuvausmatka ollut) suoritin ainoastaan tuolla Ixuksella. Normaali(matkailu)satsihan on viime vuosina ollut tuo Leica ja Ixus.
Jäinkö kaipaamaan jotain? Juu ja en. Vapauttavaa tosiaan, ei kameralaukkua, ei edes sitä yhtä runkoa ja linssiä rinnan yli roikkumassa, vain pikkuinen kamera oikeassa housuntaskussa, pitkästä kaulahihnasta vyönlenkkiin sidottuna. Ettei vaan karvakäsi anasta. Toisaalta ajoittain kiusasi kun tuossa mallissa on se niin pirun hankalasti jotenkin mun sormille käytettävissä oleva valotuksen/tarkennuksen lukitus, että tuntui vähän rajoitetulta, laajakulmaisempi lasikin olisi voinut olla (kun lähtee siitä perinteisestä kolmevitosesta tuo vielä), kuvanvakaaja ja kyllä, kyllä se ISO800sen käyttäminen kuitenkin joskus kirpaisee.
Varsinkin kun matkaseuralla oli meidän D3nen mukana.
Mutta mitä hyötyä sitä isoa rohjaketta on kantaa, jos väsyy jo alkuillasta niin ettei jaksa mennä sinne missä niitä kuvia olisi otettavaksi?

Tuleekohan sana "kompaktikamera" kuitenkin jotenkin väännöksenä sanasta "kompromissikamera"?

Vaan kuitenkin, ei olisi esimerkiksi eilen tullut pieneen mieleenikään ottaa järkkäriä pulkkamäkeen pojan kanssa. Ja niinpä tätäkään ei olisi mummojen iloksi tullut otettua:

"Mikael osaa myös lentää"

Canon Ixus 75, ISO 400, 1/10sec, f:2.8, +1/3 exp.

Minä rakastan taskukameroita. Mitä pienempi, sen parempi. Tosin koon pienetessä käytettävyys ja kuvanlaatu laskevat useasti liian säälittäviksi.
Senpä tähden tuo S90nen onkin tällä hetkellä Sitä Parasta mitä voin kuvitella. Inauksen vielä pienempi kun olisi niin johan taas kelpaisi, mutta ei passaa alkaa liian ahneeksi kai sentään. Tai no, onhan sieltä ilmeisesti helmikuun ekalla viikolla tunkemassa Ixuksien uutuusmalleja kai, että liekö sitten tuo kenno pikkukuorissa?
Ei pöllömpi ajatus sekään...

Loppuun vielä pikainen roiskaus joka jäi tuossa silmiin kategoriasta "Olisi järkkärillä jäänyt kuvaamatta"

"Poikien lentokone-eväät"

Itseasiassa nyt alkaa tuntumaan siltä että pokettihan taitaakin olla enemmän laiskan kuvaajan työkalu, ajatuskululla "No en mie ny tuon takia ala kaivamaan tota tuolta kassista". Joka tosin on myös syynä siihen että pitkään olen matkaillut ilman kameralaukkua, pelkästään Leica ja 35mm Summicron olkapäällä roikkuen. Joka sekin on mukavaa kyllä.

Keskittyisiköhän sitä jatkossa hetken aikaa itse kuviin ja niiden ottamiseen, ennemmin kuin laitteisiin? Jaa-a. Saas nähdä.

Asiat johtaa toisiin, eli ajankohtainen Kotipostaus.

Hassua miten yhdestä menee toiseen ihan huomaamattaan.
Eilen illalla olin jo menossa nukkumaan, kun huomasin vesilasillista juodessani keittiön pöydällä Kovin Kutsuvan näköisesti leivinpaperin päällä kuivuvan Tunnistamattoman Vihreän Asian, joka saattoi tai saattoi olla olematta joskus ollut purjo (purrrjjollöök, niinkuin Tinan Keittiössä aikoinaan asia ilmaistiin), josta oli hetkellisen inspiraation iskiessä otettava kuva. Taidekuva isolla Teellä.

"Palmunlehti se olikin"

Nikon D200, 17-55mm f:2.8

No ei, ei siitä tullut mitään. Niinkuin niistä nyt ei yleensäkään tule, mutta siinä pimeässä touhutessani huomasin että jos D200sen laittaa maksimiherkkyydelle (joka lie jossain ISO 3200-kohdalla, vai oisko se HI-1-asento jopa 6400?), ja mustavalkoiselle, niin se tekee yllättävän mukavan sotkuista jälkeä, ainakin pienessä koossa katseltuna, ja sitten juoksinkin jo ympäri kämppää pilkkopimeässä ottamassa neljä aukkoa alivaloisia kuvia liian herkällä kennolla ja täydellä aukolla. Ja sitten otin kuvan olohuoneen pikkuikkunan verhosta.

Ja sitten menin nukkumaan, kun Armas Vaimo tuli ärisemään Häiritsevästä Toiminnasta.

Tässä aamulla keittiössä istuskellessani sitten tiirailin öisiä kuviani, ja tajusin että tuosta sohvasta, joka edellämainitussa verhokuvassa näkyy, ei olekaan otettu kuvaa, ja että se tulee lähtemään pois perjantaina uuden sohvan tieltä.

Sohvasta kuvaa ottaessani huomasin myös että uudelleen sisustetusta ja maalatusta olohuoneestammekaan ei ole otettu kuvaa. No siihen sitten kanssa käsiksi.

Nythän on niin, että tuo sohva, joka alunperin on meille tullut Armaan Vaimon vanhempien kesä-asunnolta Suhalta, on minun lempisohvani. Siinä on juuri sopivan kulahtaneet vanhat, pehmeät mutta tukevat vaahtomuovipatjat että siinä on mukava ja turvallinen pötkötellä. Istumisen mahdottomaksi tekevä etureuna vain korottaa turvallisuuden tunnetta entisestään.
Ja mitä tekee Armas Vaimo? Lupaa sohvan Verikoveille Nurmekseen, kuistille laitettavaksi. Kuulemma saan mennä siihen nukkumaan aina käydessäni, ja kai sen joskus saa takaisinkin, eli sohva vain ikäänkuin deponoidaan Nurmekseen. Toivotaan nyt kuitenkin että parin viikon päästä tuleva uusi sohva on yhtä hyvä. Tai jopa parempi. (Ja olihan se hyvä kun koeistuimme sen joulukuussa.)

Siinä siis isäntä ja isännän paikka. Eihän se kummoisen näköinen ole ollut edes kukoistuksensa päivinä, eikä oikein sovi sisustukseenkaan enää. Eikä se tuo sohvakaan kaunis ole.
Muuta huomaamisen arvoista siis on tuo seinä. Kyllävain, se on TOSI tummanharmaa.

Homma jatkuu televisionurkkauseen päin. Tosiaan telkkari on nyt sitten siirtynyt pois olohuoneen "keskuksen" asemasta, kun ei sitä katso muut kuin Mikael. DVD:tkin sai kivasti heti siihen viereen. Uudet kiikkutuolit (tai no, meille uudet, käytettyinähän nuokin ostettiin) on enempi kuin kivat, itsehän olen noita ihastellut jo vuosikausia Ikeassa. Itseasiassa aika vahva on muuten tuo Ikea-edustus tässäkin, alakulman harmaa sohva on Askosta, samoin kuin TV-taso, mutta kirjahyllyt, lamput, tuolit, Mikaelin pikkupöytä, ja toinen matto on tuota Ruotsin Ihmettä. Kaikki muu onkin sitten lahjoituksena saatua wanhaa tawaraa.

Kirjahyllyistä päästäänkin sopivasti semmoiseen aiheeseen kuin kirjahyllyt. Kirjat ja hyllyt on melkein parasta tällä hetkellä. Tätäkin kuvaa ottaessani huomasin että osa kirjoista on edelleen epäjärjestyksessä. Aakkosissa ne on tottakai, mutta esimerkiksi nuo Feistin kirjat on väärässä järjestyksessä, ihan sikinsokin. Kamalaa.
Ikean BILLY-sarja on, kuten näkenette, elinehto meillä. Halpa ja hilpeä, eikä edes loppujenlopuksi kovinkaan paljoa liian ruma, vaan toimiva.
Vähän niinkuin minäkin.

The Tenset - KymppiSetti? - Ja kitinää kompakteista.

Johstonin Mike kirjoitteli tuossa männähetkenä mielenkiintoisen postauksen blogissaan The Online Photographer.
Siinä huudetaan semmoisen perään, että olisi hyvä jos jokaisella kuvaajalla olisi nettisivujensa ym. alussa vain kymmenkunta parasta kuvaa. Suosikkikuvaa. Tyypillistä kuvaa. Jotain, mistä saisi heti kiinni että mistä tuulee ja missä mennään.
Lainaillaanpa vielä lisää tuota postausta ja käännöstelläänkin.
Eli tilannehan on melko usein se, että sitä mennään nettisivulle, ja siinä on pahimmillaan joku flashkökkäreintro, ja sitten löytyy nappula "Galleria" tms. ja sitten aukeaa vaihtoehtoja tyyliin:

• Rokkikuvia
• Berliininmatka 2009
• Lapset
• Ulkokuvia
• Sisäkuvia
• Taidekuvia

Mitä hittoa sitten? Kahlaatko tosiaan kaikki läpi, vai klikkaatko yhtä ja toteat että "Ihan paskaa, mitähän Facebookissa on tapahtunut tällä välin?"
Ei. Et kahlaa. Ja siinä onkin tämän idean ydin. Tiivistäminen. Hommahan on hankala ja aikaa vievä, ihan puistattaa itseä ajatuskin tuon aloittamisesta, kuviahan on tuhottomasti ja pitkältä ajalta.
Mutta toiveena on se että tuossa oppii jotain itsestään. Löytää ehkä uusia kuviakin. Onneksi Lightroom helpottaa varmaankin aikalailla tuota urakkaa.

Aloitan ihan kohta. En vielä, mutta ihan kohta. Ihan tosi, joojoo. Vaikka myönnettävä on että vaikka ei tuo minun oma sivuni ihan sieltä mahdottomimmasta päästä ole, niin siltikin se on. Puhumattakaan siitä että kuvat on kaikki vähintään 2 vuotta vanhoja nyt tuolla. Tai oikeastaan 3 vuotta, kun ollaan jo 2010-numeroissa.

Siellä tosin on kyllä ainakin pari-kolme kuvaa jotka menisivät hujahtamalla tähän tensettiin, mutten ole ihan satavarma että onko ne nyt sitten lainkaan sitä mitä nykyään teen. Koska vaikka ne onkin hyviä, ei niitä semmoisia kuvia tule enää. Kai.

Noh, tätä pitänee meditoida kenties jonninaikkaa.

"100 gram Russki Standart" Bar Gorki Park, Berlin

Canon Ixus 75, ISO ainaski miljuuna. (Tai 800)

Tuo ylläoleva on otettu matoisella Issuksellani. Hieno laitos, vaikka saisikin olla kuvanvakaaja. Ja laajempi kakkula. Ja pykälän (tai kaksi) parempi kuvanlaatu korkeammilla herkkyyksillä. Mutta muuten just passeli. Tai no, vähän enemmän valotuksen käsisäätöjäkään ei ois pahaks. Muttei pakolliset. Mut kivat ois. Ja voihan se olla että RAW-kuviakin tulisi kuvattua jos voisi. Eikä linssinkään olis pahempi olla valovoimaisempi.
Niinpäniin. Eli se vois olla Powershot S90 siis käytännössä. Vähän on tyyris vieläkin, ei sponsoreita löytyis mistään?

Sananen kameroista vielä.
En vaan jaksa lakata hämmästelemästä että minkälaisia apinoita sitä suunnitteluosastoille päästetäänkin, ja isoissa taloissa. Sonylla nyt esimerkiksi. Tehdäänpä tämä ns. kädestä pitäen.
Ottakaapa digikompaktinne. Avatkaa se valikko missä on kaikki oleellisimmat kuvauksen kannalta tarpeelliset asiat. Mitä siellä on ensimmäisenä?
Sonylla siinä on KUVAN KOKO. Kuka vittu sitä muuttaa useammin kuin kerran elämässään? Ja siltikin insinööri on todennut että sen täytyy olla ensimmäisenä valintana valikossa. Sen sijaan valkobalanssit ja valotuksen korjailut ja herkkyyden säädöt on joutaneet toissijaisempina asioina jäädä alemmaksi.
Ei näin.

Toinen mikä aina jurppii on se että kompakteissa, missä nappulat on vähissä ja real estate toimintojen suhteen on vielä vähemissä, monet valmistajat on todenneet että siihen neliohjaimen viimeiseen nappulaan on ihan hyvä idis laittaa SARJAKUVAUKSEN ja VITKALAUKAISIMEN nappula. Toisin kuin esimerkiksi vaikka pikanappi valotuksen korjaukselle. Tai valkobalanssin mittaukselle. Tai herkkyydelle. Niihin neljään nappiin saisi sopivasti oleellisimmatkin menemään, vaikka näin:
ISO
+/- korjailu
WB
Makro/Ääretön tarkennus

Salaman säädöt pitäisi saada vielä jonnekin menemään, koska niitä tulee pokkarissa rassattua suht. useasti myöskin. Siinä on jo viisi nappulaa, ja nyt moni valmistaja tuhrii yhden niistä ominaisuuteen jota käytetään loppujenlopuksi melko hemmetin harvoin.

Niinkuin nyt esimerkiksi Canon uudemmissa Ixuksissa, Ixus 120sessä mm. Tuo satakakskymppi olisikin muuten oikein oiva kamera esim. allekirjoittaneelle, mutta ovat tosiaan laittaneet sen kuvaustavan valitsimen siihen neliohjaimeen, ja jättäneet idiootit vielä sen ylimääräisen vapaasti asetettavat funktionappulankin pois. Samalla on muutettu käyttöjärjestelmä tähän uuteen yksiportaiseen kakkaan. Pah.

Ja vielä insulttia insultin päälle, juuri huomasin että Canon on julkistanut A-sarjalaisia Powershotteja, joissa kyllä järkevienkin ominaisuuksien lisäksi (AA-paristot jätetty pois puolesta malleista, jihaa!) on päätetty kustantaa uusi ylimääräinen nappula kameroiden takalistoon, ja sitten ammuttu itseään jalkaan ja dedikoitu se KASVOJEN TUNNISTUKSEN päälle- ja pois-kytkemiseen!
Ei jumaliste, Canonin ja Sonyn insinöörit on päättäneet lyödä viisaat päänsä yhteen, tätä idiotismiahan on ollut Sonylla jo jonkin aikaa.

Kyllä nyt taas korpeaa.

Oman pään kummallisuuksista

Tajusin tuossa että jostain kumman syystä olen melko tietoisesti ollut laittamatta tähän blogiin ns. "hyviä kuvia". Tiedättehän, niitä kuvia mihin on tyytyväinen. Mihinkähän niitäkin tulee säästeltyä muka?
Kirjaan?
Näyttelyyn?


Justjoo.

"Tähän on tultava muutos."

Joskus. Mutta ei nyt.

"Park Inn Berlin"
Leica M6, 35mm Summicron, Fuji Superia 400

Nyt jatketaan Berliinin fiilistelyä. 


Hämmentävää, sain viimein eilen viriteltyä tuon vahvistimen ja vastikään Suhalta takaisin saadun CD-soittimen tuohon makuuhuoneen lipaston päälle, ja nyt on kuunneltu päivän verran ihan radiota. 
Tämä on siis luksusta, koska nuohan oli aiemmin tuolla olohuoneessa, ja siellä ei taas koskaan saanut kuunnella rauhassa mitään, kun Mikael on siellä aina. Nyt on toisin.


Now Playing:
PMMP - "Matoja" via YleX

Ei voi sanoa enää mitään.

Hyvää Joulua postuumisti, ja uutta vuotta 2010, sekin postuumisti.

Uuden vuoden lupauksia? Pitäisikö lie, vai tuleeko nekin turhaan rikotuksi? Antaa mennä, sanoo pieni pirulainen päässä. No okei sit.

1. Jatkan blogailua, nyt kun Kapakin kerran.

2. Aloitan jonkun isomman valokuvaprojektin.

3. Vien sen loppuun asti.

4. Ei sen tarvitse edes nyt NIIN iso olla.

Jotenkin on outo olo, edellinen elämä rakkassa Jyväskylässäni on monelta osin ohi. Foto Saarinen sulki ovensa. Annika muutti Helsinkiin. Onneksi on vielä jotain jäljellä, luojan kiitos.

Jotenkin kyllä ajattelin takaraivollani että jos nuo jotenkin vaikuttavat tähän Joensuuhun asennoitumiseen tai kotoutumiseen, mutta ei, ei ainakaan vielä.

No, onhan tässä vielä early days.

Mitäs viime vuonna oikein on tapahtunut? Matkailua, jousiammuntaa, vähän valokuvia (liian vähän!), uuden vauvan odotusta.

Ajatusten suunnan vaihtumista, kiinnostuksen kohteiden siirtymistä. Metsä tunkee mieleen, meri jää taustalle.

Matkailun saralta näin tiivistetysti edelliseen postaukseen viitaten, Nantes ja Berliini maaliskuussa, kesäkuussa Ateena, elokuussa Kreeta, joulukuussa taas Berliini.

Jousiammunta jatkuu, tulokset paranee. Katotaan Itä-Suomen Piirin talvicuppia keväämmälle, miltä näyttää. Jos sama tahti tuloksen nostossa jatkuu, ei ole valittamista, ei.

Uusi vauva tosiaan putkahtaa helmikuun lopulla, saas nähdä mitä siitä tulee. Voi olla poika, tai voi olla olemattakin.

Onpas hajanainen postaus kerrassaan.

Laitetaanpas tähän vielä loppuun Berliini-fiiliksiä. Siinä koko jengi samassa kuvassa, tosin osa vähän osittain. Eli Mie, Ipe, Mammu, Andrei, Aki ja Sara. KaDeWe:n hissistä tämä.

Irinja käski kirjoittamaan tähän että "Irinja on kaunis ja rakas, ja sen lisäksi voit kirjoittaa jotakin tavallista."

Tasapuolisuuden vuoksi vielä maaliskuista Berliiniäkin, Mikael ja Ipe lähdössä ulos "Meidän Berliinin-kodista".

No perhana, tulihan siihen nyt vielä Nantesistakin jotain. Onpa siinä nyt kuvatuksia.

Kuuluisin sanoihin lopetetaan nyt tällä kertaa:

"Tästä on hyvä jatkaa"