Tuesday, December 30, 2014

Joulua Jyväskylässä

Olosuhteet osuivat oikeaan
Pääsin Kotiin Jouluksi. 
Äidin ja Isän luo. 
Jyväskylään. 


Suuri helpotus
Selkeyttä


Lutakon kulmalta löysin palan Berliiniä
Tiiliseinän vieressä oli hyvä olla
Tyyntä


Ja
Symmetriaa 
Tasapainoa
Herkkyyttä
Rumaa
Raakuutta


Kauneutta
Lämpöä
Selkeää
Sumua





Wednesday, December 24, 2014

Hyvää Joulua!

From all of me to all of you...


Meinasin ensin että laitan vaan tän joulukortin mut hei, onhan mulla kuviaki laittaa!






Että näiden myötä hyvää sitä Joulua tai Saturnaliaa tai mikä nyt valitsemanne juhla sitten onkaan.
Ja voipihan se tuo olla myös samalla Uuden Vuoden toivotus. 2015 onkin 10-vuotisvuosi Blogillekkin, katotaan mitä erikoista keksitään!

Nyt syön vähän lisää ja availen jokusen lahjan.
Peace out.

Monday, November 10, 2014

Herzeleide

vähän sanoja

luotan kuvaan
ja sen voimaan
kuiskata
huutaa
kertoa
puhua

silloin kun ei itse
voi
halua
jaksa
pysty

silloin kun ei ole
kirjaimia
sanoja
lauseita
ajatuksia






























Friday, November 07, 2014

Uusi lemmikki.

Sain kukan. 
Olen havainnut itsessäni viherpeukalon orastavan alun. Jostain syystä kukat eivät enää kuole käsissäni.  


Sain tässä uuden kaverin. Kummituskukka. Ja kyllä, sen kuuluu näyttää tuolta. Aivan käsittämättömän rumankaunis kasvi. Eli just täydellinen minulle. 
Se on jotenkin niin herkän kaunis. Lehdetkin (no on siinä niitä, vähän...) on alapuolelta ihan puhtaan harmaat ja päältä vihreät. 
Onkohan siinäkin jotain syvällisempää? 


Ja niin, tuo kuva ON värillinen. Tommonen se on. Toinen yrittää niin kovasti olla iso kasvi ja sitten se vaan on tuommoinen... rääpäle. Mutta isot pisteet yrittämisestä. 
Kukkakaupan täti sanoi että kyllä siihen kasvukaudella muutama tuommoinen lehti tulee lisää. Kysyin että mistäs sen sitten tietää onko se kuollut? Ei oikein mistään, tuli vastaus. 

Schrödingerin kissa mutta kasvina. 

Onko outoa nimetä kasveja? Koska jos on, niin tämän nimi on kyllä sitten Schrödinger
Tervetuloa maailmaan vaan.

Mietin tuossa pitkään onko mitään älyä laittaa posti jossa on kaksi kuvaa yhdestä kasvista, ja vähänlaisesti tekstiä. Se tuntui jotenkin niin... vähältä. 
Vaan mistäslähtien kaikkien postien on eeppisiä oltavakaan? Maailmaa voi syleillä joskus toiste, nyt keskityn pienempiin juttuihin. 

Niinkuin hassuihin kasveihin. Koska mä voin. Täähän on hitto vie minun blogi, ja minä laitan tänne mitä haluan. 

Samalla kun tätä postia mietin, muutama sana tästä vaihdettiinkin toisen blogistin, Uuden Ajan Asiakkaan Pasin kanssa. UAA on aihepiiriltään varsin tiukkaan rajattu, ja sen myötä herää kysymys, onko blogin "speksejä" mahdollista tai järkevää muuttaa kesken kaiken. 
Minun mielestä on. Miksei. Tosin fotomik on nimensä mukaisesti minua, mutta luulisin että suurin osa tänne on eksynyt valokuva-puolelta. En edes viitsi miettiä mitä tapahtuisi jos lopettaisin kuvien laittamisen. Silloin on kyllä kuvien ottaminenkin loppunut, ja se jos mikä on pelottava aihe se. 

Tuo valokuvahan se on se löyhä, enintään vaaleanpunainen lanka joka tämän taipaleen läpi kiemurtelee mukana. Puheenaiheethan ovat olleet kameroiden ja valokuvien ohella vaikka ja mitä. Mutta ne kuvat yhdistävät. 

Siltikään en osaa nähdä tätä (enää) valokuvausblogina. No, joskus kun se välinehullutus iskee niin silloin, mutta leimallisesti photo-blogi? Ei taida oikeasti enää ollakaan. 

Nyt tämä on minun blogi. 


Monday, October 27, 2014

Jyväskylä! Pitkä aika, ei meri

Olisi varmaankin aika tehdä jonkinlainen JKL-päivitys. 
Sain aikaa ja aikaistusta, joten otin kameran kouraan ja lähdin nuuhkimaan synnyinkaupungin sateista aamua. 


Kantavana ajatuksena oli vähän kävellä keskustaa ympäri, ja miettiä mikä on Mikon Jyväskylää. Niitä voimapaikkoja tai muistoja. 


Ja niitähän on. Ihan puhtaasti dokumentoiva päivitys tämä ei ole, vaan seassa olkoon muutakin silmänsattumaa. 


Niinkuin vaikka tuo. 


Osa on minulle hyvinkin henkilökohtaisia paikkoja, jotka olen yrittänyt nähdä vuoden 2014 silmin. 





Ja osa on ihan vaan dokumentaarista näkemää. 











Silloin on hyvä ihmisen olla kun ei ole kiire minnekään, ja voi tehdä sen että pysähtyy ja kääntyy takaisin ja käy ottamassa sen yhden kuvan vielä. Vaikka olisikin puhelimessa samaan aikaan.


En minä nyt tarkemmin tähän ala avaamaan, miksi tämä ja miksi tuo. 








Tokihan, joku tietty FB-ryhmä voi alkaa arvuuttelemaan näistä vaikeimmista, että missä kohtaa kaupunkia ollaan. 
Onhan näitä JKL-bongauksia tässäkin blogissa tosin aiemminkin ollut. Vaan ei kyllä tällä vuosikymmenellä (! herranjesta miten vanhaksi sitä itsensä tuntee tuommoisen lauseen jälkeen.) Miksipä ei taas. 


Kas, siellähän on itse kuvaajakin. 





Muuton yhteydessä löytyi kauan kadoksissa ollut rannehihna kameralle, Gordy's Strapsilta joskus vuosikymmen sitten tilattu hihna. Edelleen iskukunnossa. 
Rannehihnassa on se hyvä puoli että se jotenkin pakottaa mut kuvaamaan. Etenkin jos lähtee ilman laukkua, se kamera on koko ajan kädessä siinä. Ei tule niitä semmoisia ohikävelyjä niin paljoa. 


Ja noin sitä mentiin. Kun on tarpeeksi simppeli kamera, niin onnistuu lapasetkin kädessä. 

Ja siis niinpäs muuten olikin, eilen blogilla syntymäpäivä, kunniakas yhdeksän vuoden ikä tälläkin. Ensi vuonnapas sitten näihin aikoihin unohdetaan juhlia oikein kunnolla!
ONNEA KUITENKIN!

(Paitsi että aamulla tajusin että sehän ON marraskuussa se eka posti, eikä lokakuussa. Joten se siitä vielä hetkeksi.)

Wednesday, October 22, 2014

Talvea vasten kasvoja

Sieltähän se taas tulee. 
Talvi. 

Aika kaivella välineitä
vastustamiseen. 
Aloitin maihareista. 
En ole näitä pitänyt
joku syy siihen
varmaankin. 




Otetaanpa selvää
hankasiko nämä 
vai oliko muuten vaan
kehnot. 
Kameraa käteen.
Ulos.
Päättäväisesti.


























Korttelin ympäri.
Pimeä jo
lehdet menneet parempaan paikkaan.
Ei haittaa
jos löytää kauneutta seinistä
katulampuista
paljaista puista.
Tupakkaa
kylmiä sormia
ja kengät
jotka hankaa.


Wednesday, September 24, 2014

Harmaa lanka

Niinhän siinä taas käy. Kesä katoaa ja syksy ja talvikin valtaa meidät. Ensilumi on jo satanut, syyskuussa jumaliste. 
Ja mitä tapahtuu Mikolle? Kamera nousee silmän eteen yhä useammin, yhä synkemmälle silmälle. 


Mistä se oikein johtuu? Vuosi toisensa jälkeen, värien kadotessa maailmasta?


Tässäkin postissa oli useampi värillinen kuva, jotka sitten kuitenkin jännästi muuttuivat mustavalkoisiksi tai jäivät kokonaan pois. 


On näissä se punainen lanka nähtävissä. 


Tai no. Harmaa lanka kai sitten ennemmin. Mutta taas kun katsoo näitä niin onhan näissä kai taas teema. Tai elementtejä samoja. 



Synkähköä kai, mutta se nyt ei tämän blogin lukijoille mitenkään uutta ole. 


Kääntyykö se katse pikkuhiljaa ilmojen tummetessa omaan itseensä taas? Miten näen itseni? 


Onko se tämä se oman itsen kuva? Epäterävä kengänkärkien tuijottelija? 
Ei muuten ole. 
Mutta mitäpä se olisi kuvasatsi ilman omien jalkojen tuijottelua. Eipä juuri mitään. :)

Tästä on parempi jatkaa.