Tuesday, February 08, 2011

Arktinen aamupäivä

Nurmeksessa tuulee ja sataa pakkaslunta.
Autot tiputtaa öljyä ja lumi kasaantuu seinille niin ettei ovet aukea.
Sisällä roikkuvat kaulakorut odottamassa parempaa päivää.




Saturday, February 05, 2011

Mobiilikokeilu osa kaksi

Kas vain, kuvan saa kätevästi postattua myös toista kautta. On tämä hienoa.
Nämä siis kuvattu HTC Desirella, Vignette-nimisellä ohjelmalla. Efektilöitä piisaa vaikka muille jakaa. Saas nähdä minkä kokoiset kuvat Blogger jakaa tällä kertaa.



Tämä on mobiilikokeilu

Google teki viimeinkin miehen työn ja sai aikaiseksi Blogger-softan omalleenkin käyttöjärjestelmälle... iOSsilaisethan sai omansa jo vuoden päivät sitten.
Tähän saattaa saada kuvankin laitettua.




Wednesday, February 02, 2011

Aikamatka taas

Kas melko erikoisesti Bloggeri lisäsi tänään kuvasatsin käänteisessä aikajärjestyksessä. No hyvä on, mennään siis taaksepäin ajassa.

24.1.2011
Ruoan jälkeen

16.1.2011
Viskipruuvi oli hieno idea. Tässä osa maisteltavista. Itse asiassa tässä omat suosikit. 

13.1.2011
Töissä. Umpimahtavaa tulee näistä mustavalkoisista, noin niinkuin teknisesti. 

11.1.2011
Aamuisin vien Mikaelin päiväkotiin.

Aamurutiini on käsienpesu. Joku jaksaa leikellä käsipyyhkeet kahteen osaan. Hyvin riittää puolikaskin noin pienille käsille. Hienoa säästöä.

9.1.2011
Isin kanssa kauppaan lumisateesta huolimatta. Ajoittain on oikein reipas tuo vajaa kuusivuotias.

6.1.2011
Joskus isi pysähtyy ottamaan kuvia ihan hassuista jutuista. 

6.1.2011
Pojat leikkii. Mikaelilla on Ikean sohvapöytä linnoituksena, ettei Masi pääse sotkemaan telkkaria ja dvdhyllyä ja pelejä. Yritin houkutella pusukuvaa, mutta Masi ei ollut yhteistyöhaluinen. Mikael hämmästyttävästi oli.

5.1.2011
Valkosipuli on ystävämme. Valkosipuli nähtävästi kannattaa ostaa letissä, kestää itämättä tai nahistumatta huomattavasti pidempään kuin irtona ostetut halvat. 


3.1.2011
Naapurimme Sara juhlimassa tapahtunutta. 

3.1.2011
Matkalla Kuopioon bussissa. 

2.1.2011
Isin viimeisen lomapäivän aamu oli rauhallinen. Kaikki pötköttelevät.

Mikaelkin halusi hakea sohvalle peiton ja tyynyn ja "vaan lepäillä", omien sanojensa mukaan.

1.1.2011
Uusi vuosi on aina hyvä aloittaa pienellä valokuvakävelyllä.

Katoavaa Joensuuta, näin olen käsittänyt?