Saturday, August 30, 2014

Viheriä harmajainen

Pientä kuvainnostusta havaittavissa. Ihan on ollut mukavaa jopa. Kun vaan saa aikaiseksi.

Valkkailin kuvia aikani tuossa ja käsittelin ja tuijottelin ja valitsin ja tiputin ja pyörittelin ja ihmettelin ja sitten olin että "No näillä nyt mennään".
Koska mielessä ei ollut otsikkoa postille (joskus se on niinpäin, joskus on ensin otsikko), avasin vielä pikkukuvina valitut että no pohditaanpa. 
Huomasin että vallitseva väriskaala olikin melko tarkkaan harmaa ja vihreä. Melko erikoisesti. Tekeekö se alitajunta tässä töitä jotenkin vai muuten vaan?

Lähdin myös näemmä menemään vanhaa "salaiset paikat" -ajatusta kohti vähän. Samaa aihettahan on tuolta Berliinistä tuloillaan, tosin eri puolelta. 

Mutta näin tällä kertaa. Kohtahan se on tuokin vihreä historiaa, siinä mielessä hyvä että tuli käytyä. 





 




Sunday, August 24, 2014

jotainjotain

Jos perustaisin bändin niin sen nimeksi tulisi "jotainjotain". Varmaan ihan hyvä etten osaa soittaa mitään tai laulaa. 

Siirtelin tuossa sattuneesta syystä kuvia koneelle ja huomasin ottaneeni valokuvia. Sieltähän löytyi seasta ihan asiallistakin tavaraa. Pari selkeästi enemmän "valokuvaa" ja sitten sellaista räpsyä. Mutta joskus räpsytkin on ihan kivoja. Ja jos tänne ei välillä räpsyjä laita niin hiljaiseksi käy homma. 

Ekaksi ehdoton suosikkikuva näiltä ajoilta. 

Kenen lie matto, ollut iät ja ajat tuossa. Kerrankin oli valo sen kohdalla kun kuljin ohitse.  
No hei vettä. Kyllä sitä aina pitää olla koska mä oon mä. 

Uusi alku. Osaa ne muuttua vaan käytön myötä nuokin. 

Rantahomma Masan kanssa. Kaveri kävi uimassa ja tuli lämmittelemään syliin. 

Vesi oli hämmentävän kirkasta. 

Tän mä ohitin monesti näitä läpikäydessäni. Jotenkin niin kuluneen oloinen kuva, muttamutta. Tässäpä olikin nyt semmonen juttu että tää muistuttaa jotain kovin tuttua... :D

Näitä pehmeän värisiä mäntymetsiä aina kattelen. Joku visio mulla on niistä mutta en vaan tunnu saavan kiinni niistä. Enkä saanut nytkään, tääkään ei onnistu näyttämään oikealta. 

On aina mukava nähdä omia kuviaan ihmisten seinällä. Tässä iso Elefantti, uniikkikappale. Tästä mä oon ihan tajuttoman tyytyväinen. 

Wednesday, August 13, 2014

Berliini / Alku

Siellä tuli taas käytyä. Tällä kertaa kaksi viikkoa. Kuvia on sen verran runsaasti että pitää jaotella eri aiheisiin. 
Tää eka on nyt tämmönen fiilistely-juttu. 
Myöhemmin voipi olla tulossa kolme tai neljä omaa aihepiiriään. Jotenkin tuli kuvattua. Uusi kamera ja visio puhelimella. Siitäkin huolimatta että pikkujätkien kanssa on aina tuo näkemyksellinen kuvaaminen hieman... haasteellisempaa. 

Poikkeuksellisesti nyt ei tule pitkiä sepustuksia kuvien välille, koska Bloggeri ei tykkää näin monesta kuvasta ja tästä sivupohjasta. Eli menee vaikeaksi. Joten kuvatekstit tulee kuvateksteinä, koska sen tää tuntuu kestävän. 

Tegeliltä keskustaan. Hätäulostie.

Ekalla viikolla Kreuzköllnissä tuli bussit tutuiksi. Koska siellä ei ole trameja. 

Perusbussin yläkerran piikkipaikka oli suosittu. Ja Masalla oli hienot Menokkaat. 

Vahva yritys valoa kohti. 

Ekan kämpän verhot. Aina nuo valtavat ikkunat jokapaikassa tuolla. 

Viimein Tempelhof. Ekan reissun aikaan tähän vielä laskeutui lentokoneita. Nyt on kuntoilijoita. 

Pahoittelen laatua, juostessa napattu kännykkäkuva. Ja rajattukin ihan hulluna. 

En ollut tajunnut että Kreuzberg tarkoittaa sitä että siellä on oikeasti pieni vuori. Ja vesiputous. Ihan huikea paikka. 

Julman näköinen välipala. 

Erikoisempi näyteikkuna. Ihan ei aina tajua kaikkea pienen miehen mieli. 

Okei siinä on seinä ja puu. 

Kreuzbergin maalaismarkkinat. Ja sä laitat tämmösen kuvan sieltä? Ihan hienosti kyllä. 

Tästä on talvikuva keittiön seinällä. Se on parempi kyllä kuin tämä.

Aina niitä puita ja seiniä. 

Tuttu ja turvallinen Rosenthaler Platz. Mitte oli kermaperseytynyt sitten viime kerran. Tai sitten se johtui Kreuzköllnin rapaisuuteen tottumisesta. 

Kas vain. Seinä ja kasveja. Kuinka omaperäistä. 

Mitä? Seinä ja puu? 

#BVGdriveby. Tää oli reissun uus villitys. Näistä ehkä oma postinsa joskus. 

Kyllä vain, se satoikin välillä. 

Tram, Torni ja sade. Tää on sitä mun Berliiniä ehkä parhaimmillaan. 

Muuriakin piti taas fiilistellä.

Joo-o, seinä ja kasvi. Ihan tosi nyt jo hei. 

Klisee mutta pirun hauska. Lyhtypylväskin on siinä tahallaan kun näytti hauskalta. 

#thattoweragain

Tram ja Torni. Ja sade. 

Hölympus oli hyvä kaveri. Kun vaan muisti ladata akun joka yö. Uusi muistikorttikin oli pakko ostaa kun liipasinsormea syyhytti niin kovin. 

En tiiä sit perkele. Kyllä nää on mun Berliiniä, vaikka kovin monesta en ole varma tuleeko mitään viboja siitä itte kaupungista. 
No mut jokaisella on se oma kulmansa joka paikkaan, ja tää on mun päänsisäistä maisemaa tältä reissulta ehkä sitten eniten. 

Sunday, June 01, 2014

Kohtaamisia itsensä kanssa

Koska on sunnuntai-aamu, niin kokeillaanpa tällaista. Akira Kosemuraa on kuunneltu aika paljon nyt.  Ja nyt tehdään niin että niin kuuntelette tekin! Tästä kliklik vaan sitten.


Tähän piti tulla asiaa valokuvakirjasta. Mutta jotenkin ei nyt tunnu sitä että jaksaisin höyrytä. Kerron pikaisesti vain että Mustan Taiteen ja Maahengen yhteistyössä kustantama, Heikki Willamon ja Mats Anderssonin "Kohtaamisia" on ehkä huikein kotimainen luontokuvateos minulle, ikinä. 
Tunnen olevani etuoikeutettu että saan tuota ihailla. Se on aika paljon jo se.
Harmi että tämä taitaa olla joku erikoisjuttu, saatekirjeessä ainakin sanottiin että menee vain Mustan Taiteen tilaajille. Se jos mikä on kyllä sääli. 
Kirja on täynnä mustavalkoisia, tummia, synkkiä, myyttisiä ja mystisen oloisia kuvia Suomen metsistä ja niiden eläimistä. Pitkää valotusaikaa, epäterävyyksiä, etualalla olevia häiritseviä asioita...
Hemmetin hienoja kuvia. Hemmetin hieno kokonaisuus. 
Metsän tuntu noissa on jotenkin hieno. Synkkä ja pelottava. 

Se siitä. Etsikää käsiinne jos jossain näette. 

Joskus on syytä vain kävellä. Ja katsoa alaspäin. 
Saattaa kohdata itsensä. 



Onkohan näihin lukkoihin avaimia kellään? Vai onko ne heitetty alas tuosta samantien?


Onko ne tuolla ne avaimet sitten?


Yritän tyhjennellä päätäni tulevaa Berliinin-reissua varten. Jos sitä vaikka jotain uutta osaisi sitten. 
Jotenkin pelottaa lähteä, jos ei tulekaan kuvia. Toisaalta siellä ne hanat on aina vähän auenneet. Jotain tärkeetä sieltä nytkin kotiin asti tulee. Ihan varmasti. 


Tähän väliinkin muuten tulee musiikki. Laki Mera on soinut tänä keväänä paljon myös. Kaunis on, niin kaunis. 


Taisi tuo näidenkin kuvien aikana soida. 


Viimeiseksi kuvaksi laitetaan yötyön työpiste. Aina on hyvä mieli kun saa kaivaa tuon Wacomin esille, tietää että nyt tehdään jotain. Musiikkia korviin ja mieli kiinni ja kuvien kimppuun. Vanhojen kuvien siivoilussa ja korjailussa on jotain meditatiivista. Sen paljonpuhutun flow-tilan kun saa kiinni niin sitten mennään, siinä ei kelloa juuri katsele ihminen.