Iske vihdoinkin, iske kovemmin

En enää muista

Missä on valokatkaisija

Omassa kodissani

Pysähdyn

Seisahdan

Olen tyhjä

---

Havahdun yöllä

omaan hikeeni.

Sivuvaikutukseen. 

Uni ei tule niinkuin ennen,

ennen kaikkea.

---

Opettelen antamaan 

anteeksi

ja ottamaan. 

Molemmat itselleni. 

---

Vedän pipon syvemmälle päähäni

Nostan takinkauluksen

Ja kameran silmälle

Piilotan itseni.

Paljastan itseni. 

---

Häpeä

Pelko

Itsesyytökset

Väärät ajatukset

Valuvat päältäni

Kuin kliseiden pesuvesi

Jään jäljelle

Puhtaampana

Hyvempänä

Minuna






-----------

Nämä menneet pari viikkoa olen viettänyt sairaslomalla. Diagnoosina F-numeroita liuta, keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. 

Nämä ns. Roomalaiset numeropostit ovat olleet oleellinen osa pääni parantamisen aloittamista. Metodina on ollut vain kuvata, miettimättä ja ajattelematta sen enempää.  Rohkeasti, pelkäämättä. Ilman sitä ajatusta että mitä tästä pidetään tai mitä tämä minusta kertoo. 

Kuvata sitä hetkeä, sitä minkä näkee ja tuntee. Arjen kuvaakin tavallaan. 

Kuvallinen kieli on hailakkaa, vaaleaa, synkähköäkin, kuten on päänkin osalta tilanne. Halusin palata filmiestetiikkaan, johon tämä aika liki meneekin. 

Kertokoon mitä kertoo. Minulle nämä ovat kenties arvokkaimpia kuvia mitä olen koskaan tehnyt. 

Tänne blogiin on laitettu miltei 99% kaikesta kuvatusta, muutamaa umpityhmää ruutua lukuunottamatta. 

Tästä pikkuhiljaa palaillaan arkeen, niin elämän kuin kuvienkin osalta. Osittain ainakin.