Jatkopohdintaa, kun en parempaakaan keksi

Viime postauksesta jäi pois Jotain Oleellista. Nimittäin itse Projektin luonnehtiminen. Tuli keskityttyä teknisluontoisempiin seikkoihin. Vaikka hauskaa se on sekin, niin koko homman ideanahan oli tosiaan Vähentää ja Yksinkertaistaa ja Selkeyttää. 

Kuinkas sitten kävikään? Voisin väittää että pääosin kävi ihan helvetin hyvin. Voin tasan tarkkaan suositella kaikille enemmän kuvanneille tämmöistä. Jo pelkästään se ensimmäinen ulkomaanreissu tai muu "tärkeä" tapahtuma johon lähdetään pelkästään yhden polttovälin turvin, on huikea tapaus. Se pieni pelko joka siellä alaselässä (tai siellä main...) tuntuu on sen arvoista. 

Puhumattakaan nyt tietysti matkustelun helppoudesta. Tuo Panasonic GF-1 ja 20mm f:1.7-paketti kulki mukana koko vuoden repuissa ja muissa kantovälineissä joko viime Berliinin reissulla Monochromilta ostetussa wrapissä, tai sitten Nikonin SB-800-salaman mukana tulleessa pussukassa (Nikon SS-800), johon se sopii varsin passelisti. Etsinkin kulkee mukana siinä kivasti. Sen kun viskaa kassiin kyytiin niin homma on selvä. 

Toki osan ajasta se vietti Billinghamin (Hadley Pro) tai pikku-Domken (F-5XB) suojissa, arkisin pääasiassa Billinghamissä. Noidenkin kanssa on mukavaa kun mahtuu vähän paksumpikin pokkari ja viinipullo mukaan kameralaukkuun.

Olinhan itse tottunutkin jo tuohon vähän kevyempään reissaamiseen tuon Leican kanssa, yhtä linssiähän siinäkin pääasiassa käytin. Tosin silloin oli mukana kuitenkin aina joku pikkudigipokkari ja ne filkat. Että siitä on kevennytty kyllä kanssa. Monipuolisempihan tämä digi tosin on, videotakin tuli yllättävän paljon käytettyä, jopa ihan taide-mielessä. Kun vaan keksisi mitä niillä tiedostoilla nyt tekisi sitten. Mutta onpa matskua. Ihan käyttismatskua, sanoisin jopa.

Lämpimästä kylmään. Tänään oli ensimmäinen varsinainen pakkaspäivä. Herranjestas miten masentavaa.
Kuvassa myös uudet kenkäni, Haglöfs X-Hale GT. On hyvät.

Onko se vuosi nyt sitten paras mahdollinen aika? No jaa, aika äkkiä se meni, tosin oli aika hektinen vuosi muutenkin. Voi olla että kuukausi on liian lyhyt aika, varsinkin vähemmän aktiivisille kuvaajille. Joka päivä jos kamera on mukana ja käytössä niin sitten ehkä.

Jotkuhan tätä suosittelevat filmikameralla, siihen lisätään sitten vielä yksi filmi. Eli Leica, 50mm, Tri-X. Jos olisi aikaa ja rahaa kehitellä ja skannailla ja ostaa filmiä niin ihan salettiin alkaisin uudestaan. Ja on varmasti vielä opettavaisempi ja tiukempi vuosi se. Ehkä mulle liiankin, on kuitenkin hetkiä jotka haluan tallentaa väreineen. Meillä on Suomessa kuitenkin niin suuri osa vuodesta mustaa ja harmaata että ne harvat, kliseisesti ohikiitävät hetket on saatava tallennella rauhassa väriensä kanssa. Mieluusti vielä äänien ja hajujenkin minun puolestani. 

No bongatkaa nyt sitten tämä. Ruutukaavalla ollaan.

Oliko vaikeaa? Oli alussa. Teki mieli laajempaa, teki mieli zuumia. Onneksi tuo valovoima on kunnossa, sen kanssa ei sentään tullut hullutusta.
Paitsi että tuli tavallaan, kyllä se D3 ja muut täyden kennon kamerat vaan sen oman temppunsa tekee hienosti. Se kapoinen syväterävyysalue. En minä sitä nyt NIIN kaipaa, mutta voi herranjestas sitten kun sitä on ihan vain vähäsen. On se kuitenkin oma juttunsa sekin. Ehkäpä siinä olisi seuraavan projektin aika tosiaan, nyt kun se tuo Nikon D800nenkin näyttää lähenevän kovaa vauhtia. Pienempi täyden kennon runko varmasti aiheuttaa edes jonkinmoisen D700sten myyntiboomin, jota voisikin jo hyödyntää. Se uusi 50mm, vaikka edes 1.8sina sille kaveriksi, ei olisi välttämättä edes kallis juttu.

Mutta aina se helpotti, yleensä kun otti sen Firman työkassin olalle. Nikon D3 + 14-24mm f:2.8 + 35-70mm f:2.8 + 80-200mm f:2.8 + 50mm f:14 + 60mm f:2.8 Micro + SB-800 + muut rillukkeet on painoltaan sen verran reilu satsi kuitenkin että ei harmittanut lainkaan niin paljoa kaluston rajoittuneisuus. 

Eniten kuitenkin ikävä on ollut neulanreikiä, etenkin kun niitä oli vuosikin sitten niin vähän tullut tehtyä. Jossain vaiheessa jo ajattelin että josko tuota PH-1stä nyt edes kameraksi voi laskea, että oisko voinu käyttää, mutten sitten jaksanut. Jos vaikka paperinegaa alkais pikkuhiljaa leikkelemään, ottais ihan pohjahunnutustestit ja kaikki tuossa keittiössä.

Joskus on laitettava näitä perhekuviakin. Masa siinä isänpäivän kirkossa. Minäkin olin paikalla.

Mitä jäi käteen? Kyllä nuo alussa mainitut teesit ihan paikkaansa pitäviä oli. Jotenkin selkeämpi tunne monesti kuvatessa. Ne kameran ominaisuudet ja linssin kuvakulma piirtyvät sangen nopeasti selkärangan nikamien välimaastoon. Kliseistähän se on, mutta jos tietää jo kameraa silmälle nostaessaan että "Tosta se rajaa ja tuolta tuon", niin onhan se hieno tunne. Nopeuttaakin kuvaamista varmasti kun ei tarvitse eestaas kävellä ja tiirailla. 

Toinen opittava juttu on se että pitää oppia hyväksymään se että kaikesta ei kuvia sitten vaan saa otettua. Voi joskus vaan tyytyä siihen katsomiseen ja näkemiseen. Se on kauneinta monesti. Tässä saattaakin piillä koko harjoituksen tärkein asia. Ei ole pakko ottaa sitä kuvaa. See, and move on.

Tänäänkin aamulla katsoin tuossa seurakunta-talon seinustalla kun oli ruusupensas ja joku koriste-aronia tai semmonen vierekkäin, kummassakaan ei lehtiä, toinen täynnä punaisia marjoja ja toinen sinisiä, molemmat ihan jäässä ja harmaita ja kiinni toisissaan. Hieno. Ihan turha olisi ollut yrittää ottaa kuvaa. Joo, olis siinä näkyny ne marjat ja kaikki, mutta ei se olisi näyttänyt miltään. Katsoin, hymyilin ja jatkoin matkaa. Parempi näin.

On tosiaan hieno projekti, tärkeimmäksi saaliiksi siis jäi kyky olla ottamatta kuvia? No onneksi nyt ei ihan, kyllä mä sanon että hyötyä oli. Ja nyt on mennyt jo pari päivää, eikä tässä kourassa nyt vielä muita kameroita ole käynyt, eli on tässä tavoille opittu kai.

Lomo taitaa tosin lähteä Petroskoihin mukaan, tuossa sopivasti jotain vanhentunutta negaakin tipahti jääkaapin ylähyllyltä aiemmin silmien eteen. Onhan se kotonaan käytettävä, tai ainakin kotimaassaan. Petroskoi nyt ei NIIN kaukana Leningradista ole...

Nahka Albertkin on muisto vain enää.
En koskaan tajunnut miksei siinä ole tavuviivaa välissä.

Muuten, todennäköisesti seuraava ostos onkin parin viikon päästä monochromilla käydessä tämä: Wanderlust PinWide, jota olen jo Kickstarter-ajoilta silmäillyt kieli pitkällä. Edessä on kirkas tulevaisuus. Tai siis aika synkkä, kun on neulanreiästä kyse... :D

Neulanreikäleipä

Olin tänä aamuna Oikein Reipas Poika. Sain ennen töihin menoa aikaiseksi uuden neulanreikärunkotulpan Leicalleni, puolisentoista kiloa leeipee alulle ja ehdin käydä shoppailemassa Clas Ohlsonillakin. Oi-JOI.

Siinä siis pinholetyömaa, neulanreiän läpi nähtynä tottakai. Tein varuilta viisi reikää, perinteisesti viilipurkin kanteen ja nuppineulalla. Oldskoolia, nössöt ostaa laserporatun reiän eBaysta. Pöydällä näkyvä rulla erkkariteippiä oli siis syy Clas Ohlsonin reissulle, ei vaan löytynyt mistään Holganpaikkausteippiä enää. Vastahan mie sen tässä näin, niin aina.

Tämä on kuvattu reiällä numero Viisi, eli viimeinen osui kohdalleen sitten. Tuntuu olevan aukkokin suunnilleen sama f:150 kuin edellisessä, samoilla ajoilla mentiin kuin aiemminkin. Eli mitataan mittarilla aukon f:8 lukema ja luntataan mittarin taakse teipatusta taulukosta oikea aika hivenen pienemmälle aukolle, tässä tapauksessa siis f:150, ja Fotomik PH-1sen kanssa sitten f:226. On se huikeaa.

Sitten asiaan, eli leipään.

Aloin tuossa viikko sitten testailemaan tätä "no knead"-tyylistä leivän tekoa, eli metodia jossa taikinaa ei vaivata lainkaan. Taika on järkyttävän pitkässä kohotusajassa, jonka aikana leipä (tai siis hiiva ja jauhot tietenkin) loihtivat sitkon jostain kummasta. 

Ei sitä usko, mutta toimii. Tämähän on jo muutaman vuoden vanha trendi, nyt jo kai laskemaan päin. Olin kyllä kuullut aiemmin tästä, mutta enpäs vaan ole saanut kokeiltua. 

Reseptin jaan tässä, tämä on suorilta napattu tuolta Voisilmäpelin puolelta, tack vaan.

3 1/2 dl vettä

3/4 rkl kuivahiivaa (Jos teet tuplataikinan niin tää on melko tasan pussillinen kuivahiivaa sit.)

1 tl sokeria.

42-asteista vettä, siihen liuotat sokerin ja hiivan. Anna olla muutama minuutti, niin että alkaa kuplimaan.

Sitten

6-7 dl jauhoja

3/4 rkl suolaa

Sekoita hiivavesisokeri-nesteeseen jauhot, eli tee taikina. Tulee melko löysä, riittää että sotkee tasaisesti vaan kaikki ainehet. Anna seistä liinalla peitettynä 4-5 tuntia. Poistu vaikka töihin välillä.

Taikinan kohottua yritä muotoilla kaksi leivän oloista kökköä leivinpaperin päälle. Aika paljon saa olla jauhoja käsissä että onnistuu. Ihan sama vaikka tulee rumat, kyllä ne siitä kaunistuu sitten. Jauhota hyvin (ettei tartu liinaan), ja kohota vielä puolisen tuntia tai jotain liinan alla. Viiltele daideellisesti pinta, ja työnnä 225-asteiseen uuniin kunnes kumisee pohjasta ja näyttää kivalta. Ehkä 20 minuuttia. Mie teen niinku Voisilmäpeliläisetkin että kuumennan pellin uunissa lämmityksen ajan ja sitten nykäisen vaan leivinpaperin leipälössyköineen siihen päälle ja uuniin. 

Jos tuohon haluaa sen ihanan rapsakan pinnan niin sitten uuninkestävä astia uunin alatasolle heti alkuun, ja samalla kun laitat leivät uuniin niin viskaat siihen uuniastiaan lasillisen kuumaa vettä, ikään kuin löylyn heitto, ja luukku äkkiä kiinni. Tosin mie en nyt viimeseen kolmeen lastiin ole tätä tehnyt, ei ole syömistä haitannut.

Niinku tolleen. Nyt tuli vähän vähemmän esteettisiä, tein tuplataikinan ja se jäi kyllä aika reilusti löysän puoleiseksi. Tiukemmalla taikinalla saa muotoiltua pallomaisemmat leivät heti alkuunsa, ja päälliviillot pysyy nätimmin kasassa.

Eli koko hommaan menee about 5 minuuttia aamulla ja kaikkinensa 45-60 minuuttia iltasella, josta siinäkin aktiivista tekemistä on se 2 minuuttia.
Lopputulos on jotain huikeaa kyllä, onhan tätä leipää aina tehty, mutta jostain syystä en ole koskaan osunut näin lähelle ns. kaupan leipää, eli se tietty kuohkeuden ja nitkuisuuden yhdistelmä on jäänyt saavuttamatta.

Kannattaa kokeilla, suosittelemme. Tää oli sit kolmas satsi leipää tällä viikolla, eli kaupan kassa ei ole kovin paljoa karttunut kyllä.

Neulanreikää vaihteeksi

Fotomik PH-1

Nro. 100

Neilikka

17.3.2007

Voi luoja. 2007.
Tänään olen kaiken touhunnan ohella juoninut Fotomik PH-1stä. Polte ottaa kuvia olisi huima. Itseasiassa otinkin kaverin jo esille tänään, mutta kaikkien filmikasettia kiinni pitelevien gumminauhojen sudden and total failure muutti suunnitelmia.
Ebay ei auta minua nyt, olen etsiskellyt jo jonkin aikaa mahdollisesti samanlaista takasysteemiä kuin noissa oikeissa laakakameroissa, muttamutta. Ei tunnu löytyvän. Tai onhan noita, mutta Graflokkiperän syvempi sielunmaisema ei vaan ota auetakseen, ei ainakaan ilman omin kätösin tapahtuvaa tutkimista.

Taitaa mennä ns. rautakauppa-osastolle tämä projekti edelleen. Käytiinkin jo tuossa Andrein kanssa Starkilla, katselin niitä kulmarautoja millä tuokin kamera on jytkytelty kiinni. Nyt siellä oli semmosia pieniä ja siroja, olispas ollut hieno kuule semmosilla laittaa tuo kasaan.
Mutta sieltä ne on kai jotkut keksittävä, sitä semmosta reikärautaa ja joku siipimutteriviritys kai tuloillaan sitten, anskattoony.

Ja hittolainen Panasonicin GF-1nen leviää. Kapalla on, ja nyt Kyle Cassidykin oli nitkahtanut. Ehkä sitten kun GF-2nen tulee saattaa mullakin olla mahdollisuuksia semmoiseen.

Olen Selkä

PH1 - 101. Reikäporras
18.3.2007

No niin. Siitä lähtee taas. Viikonloppuna Hiljaisuuksia ja pari muuta kuvaa. Tämä ja Neilikkakuva, josta tuli poikkeuksellisen hyvä.
Hiljaisuus-kuvistakin ihan jeesejä, vaikkei huippuja saavutettukaan. Siinä prosessissa on nyt jotain, ei "pielessä", mutta erilailla kuin alussa. Mä teen jotain väärin.

Vaimollakin oli synttärit pari päivää sitten, onnittelut Teille jotka ette muistaneet niitäkään. You know who you are.

Minulla tuntuu olevan vaikeuksia kirjoittaa tänään. Erityisesti sanojen ekat kirjaimet tippuvat jostain syystä nyt pois. Hmmh.

Käteni alkaa palata normaalin väriseksi, eikä se ole edes kipeä kovin paljoa enää. Kävin siis toissaviikon torstaina verikokeessa, joka meni ihan okei. Yksi pisto, yksi putki verta. Ihmettelin puolisen tuntia myöhemmin että "kylläpäs on kipeä tuo haukkari tuosta pistokohdan yläpuolelta". Illalla huomasin että "Jaahas, täällähän on pieni mustelma".
Seuraavana aamuna mustelma oli jo melko helvetin iso ja hurjan värinen.

Siitä viikko eteenpäin mustelma oli siirtynyt käden sisäsyrjälle. Nyt se on jo keltaisen ruskea, ja paljon pienempi, enää noin kämmenen kokoinen. Arvata siis saattaa että se oli aika paljon suurempi aiemmin.
Mikä hemmetti siinä voi mennä noin pieleen? Vai onko tuo normaalia? Minulta kun ei ole otettu kuin kerran aiemmin verta tuosta kädestä ja silloin otettiin 5 putkea eikä ollut mitään tämmöistä, pieni reikä vaan.

Kummaa.