Spekulaatio

Tänä aamuna luin Kirk Tuckin postausta mustavalkoisista valokuvista ja kameroista, ja tunsin suurta ja synkkää pakotusta sielussani. Kamera-ajatukset jytkähtivät mieleeni kuin tonni lasia, valokuvat ja niiden merkitys kuin toinen tonni. 

Paras lääke näinkin synkkiin ajatuskulkuihin on varmastikin kirjoittaa niistä blogiinsa. Onon. Ihan varmasti.

Joku oli jättänyt nukkensa ikkunalaudalle. Mattias olisi halunnut ottaa sen. En antanut.

No okei, onhan siitä jo vähän aikaa. Mutta hei, nyt tulee syksy, ja sen myötä valon vähyys, ja - kummallista kyllä - sen myötä Mikolle kuvausinto.

Koko kesä meni ohi nähtävästi ilman yhtään merkittävää kuvaa. Ihan kivoja muistokuvia, hauskoja lapsikuvia, komeita maisemia jne. toki on kuvattu, pääasiassa puhelimella, mutta kuvia? Ei ainoatakaan. 

Synkkä taivas. Aina hyvä.

No toki, heti kun se eka pimeä hetkin osui silmiini, niin ulosulos ja kamera kouraan. Ja tulihan sitä, ihan sitä tuttua ihtiään mitä viime syksyltäkin on.

Loppukesän eka Pimeä. Näinhän siinä sitten kävi.

Ei tosin pitäisi valittaa, kun kerran nuo on sitä mitä olen, sitä mitä ajattelen ja näen. Ne on minua. Itseäni.

Projektia. Ei ollut tarkoitus tällaista kyllä tehdä, mutta kun oli parempi kuin ne oikeat kuvat niin minkäs teet.

Ei pidä mennä lukemaan mitään sen syvällisempää, en ole synkistelijä sielultani, ainakaan omasta mielestäni. 

Ipe pyysi laittamaan edes yhden kuvan itestään. No minä laitan.

No annetaan näiden nyt puhua puolestaan, ne keille kolahtavat olkoon onnellisia, muut saa olla just sitä mieltä mitä ovatkaan. 

Suhallakin on otettava Se Pakollinen. 

Kameratkin alkoivat taas kiinnostaa, se on pelottavaa. Kirk se vaan Sony NEX-7:kaansa ylistää, ja mikäs siinä, hyvän tuntuinen kamerahan tuokin oli. Minulle sen tappaa ne linssit. 

Tunnen sen tulevan. Pimeyden. 

No mutta käydäänpäs läpi tämänhetkistä kameratarjontaa hieman. Uusia tuulia toissa marraskuun jälkeen tullut ja mennytkin (I'm looking at you, Panasonic GX1!), ilman sen kummempia väristyksiä.

Aloitin kantamalla kameraa aamulla kun saatan Mikaelin kouluun.

Väristykset vaan alkavat tulla uudelleen. GF1 on edelleen hyvä ystävä minulle, eikä ole haastanut minua sen kummemmin. Jos alkaa miettimään, niin juu, parempi etsin olisi oikein kiva asia, dynamiikka on edelleenkin ärsyttävä, ja toki olisi se vakainkin hauska. 

Typerästi kaksi samaa kuvaa peräkkäin, kummassakin pointtinsa.

Tällä hetkellä mielenkiintoisia (uutuuksia) on Sony NEX-6, Olympus EM-5, Fuji X-E1, Nikon V1 ja joku muu. Ei minua oikeasti kiinnosta mikään kamera, kun tietää että raha on mitä on, kameroiden hinnatkin on mitä on. Haaveilla aina saa ja pitää. 

Heijastukset on aina hyvät. 

Ehkä ennemmin ostaisin ihan peruszoomin Panasonicille, 14-42 millisen paskavalovoimaisen mutta vakaajallisen kapistuksen. Vähän laajempi, vähän pidempi. Ei kukaan halvalla myisi?

Töissäkin voi tehdä taidetta. 

Levyjäkin pitäisi ostaa, molemmat tämän vuoden ns. pakolliset levyostokset ilmestyy lokakuussa, Mokoman 180 astetta ja Arvo Pärtin Adam's Lament. Aika erikoista miten sattuivatkin. Mokomakin keikalla 16.11.2012 Joensuussa, noinkohan sitä saisi Kerubinkin korkattua?

Tai no, toistenhan tekemiä nämä on. 

Keksin tähän nyt sitten kuvien välille ihan keksimällä juttuja, kun on kiva jotain laittaa.

Raekuuro (!) keskeytti perheen piknikin. Kotiin oli lähdettävä. 

Ikeassa pitäisi käydä, Malm-lipastoja muutama lisää hakemassa. Olohuoneen kauhunurkkaus ahdistaa, haluan sen "työ"pöydän pois sieltä, ei sillä muuta käyttöä ole kuin isin romujen kasauspaikkana. Antakaa mulle lipasto johon nuo voi piilottaa sisälle niin hyvä on.

Jäikin platkuksi tämä. Höpsis minua.

Kodin musiikkiongelmatkin on vieläkin ratkaisematta, olohuoneessa on stereot joita kukaan ei kuuntele, paitsi Ipe silloin kun on yksin kotona. Minä kuuntelen keittiössä iPadista musiikkia, ja sehän nyt ei ihan optimiratkaisu ole. Vaan mistä kaiutin? Kävin kuuntelemassa Gigantissa Creativen D100sen joka oli melko kamalaa kuraa. Mikä ei tietenkään ollut suuri yllätys. Suurin yllätys oli se miten positiivisesti tuohon on netissä kuitenkin suhtauduttu, ja sitten miten suuri pettymys se oli. Panee miettimään miten hyviä nuo mitä sitten kehutaan onkaan oikeasti, Soundfreaqit ja Jamboxit. No tokihan tiedän mitä ostaisin, mutta budjetti karkaa yli kolmen sadan, ja se on vain liikaa. Ostaisin Heliumit ja Nuforce Icon2sen, muttamutta... Joo, 899 euroa. Ja se AppleTVkin pitäisi siihen väliin tuikata. Pelkkä Nuforcekin maksaa yli kolme sataa.

Converset tuli jäädäkseen. Mitähän tehdään kun tulee talvi?

No siinähän sitä olikin taas. Katellaanpas sitten reissuloiden jälkeen, tulossa Jyväskylä, Helsinkin ja Berliini vielä tämän vuoden puolella. Jospas vaikka ottaisin toisenkin kuvan!

Asiat johtaa toisiin, eli ajankohtainen Kotipostaus.

Hassua miten yhdestä menee toiseen ihan huomaamattaan.
Eilen illalla olin jo menossa nukkumaan, kun huomasin vesilasillista juodessani keittiön pöydällä Kovin Kutsuvan näköisesti leivinpaperin päällä kuivuvan Tunnistamattoman Vihreän Asian, joka saattoi tai saattoi olla olematta joskus ollut purjo (purrrjjollöök, niinkuin Tinan Keittiössä aikoinaan asia ilmaistiin), josta oli hetkellisen inspiraation iskiessä otettava kuva. Taidekuva isolla Teellä.

"Palmunlehti se olikin"

Nikon D200, 17-55mm f:2.8

No ei, ei siitä tullut mitään. Niinkuin niistä nyt ei yleensäkään tule, mutta siinä pimeässä touhutessani huomasin että jos D200sen laittaa maksimiherkkyydelle (joka lie jossain ISO 3200-kohdalla, vai oisko se HI-1-asento jopa 6400?), ja mustavalkoiselle, niin se tekee yllättävän mukavan sotkuista jälkeä, ainakin pienessä koossa katseltuna, ja sitten juoksinkin jo ympäri kämppää pilkkopimeässä ottamassa neljä aukkoa alivaloisia kuvia liian herkällä kennolla ja täydellä aukolla. Ja sitten otin kuvan olohuoneen pikkuikkunan verhosta.

Ja sitten menin nukkumaan, kun Armas Vaimo tuli ärisemään Häiritsevästä Toiminnasta.

Tässä aamulla keittiössä istuskellessani sitten tiirailin öisiä kuviani, ja tajusin että tuosta sohvasta, joka edellämainitussa verhokuvassa näkyy, ei olekaan otettu kuvaa, ja että se tulee lähtemään pois perjantaina uuden sohvan tieltä.

Sohvasta kuvaa ottaessani huomasin myös että uudelleen sisustetusta ja maalatusta olohuoneestammekaan ei ole otettu kuvaa. No siihen sitten kanssa käsiksi.

Nythän on niin, että tuo sohva, joka alunperin on meille tullut Armaan Vaimon vanhempien kesä-asunnolta Suhalta, on minun lempisohvani. Siinä on juuri sopivan kulahtaneet vanhat, pehmeät mutta tukevat vaahtomuovipatjat että siinä on mukava ja turvallinen pötkötellä. Istumisen mahdottomaksi tekevä etureuna vain korottaa turvallisuuden tunnetta entisestään.
Ja mitä tekee Armas Vaimo? Lupaa sohvan Verikoveille Nurmekseen, kuistille laitettavaksi. Kuulemma saan mennä siihen nukkumaan aina käydessäni, ja kai sen joskus saa takaisinkin, eli sohva vain ikäänkuin deponoidaan Nurmekseen. Toivotaan nyt kuitenkin että parin viikon päästä tuleva uusi sohva on yhtä hyvä. Tai jopa parempi. (Ja olihan se hyvä kun koeistuimme sen joulukuussa.)

Siinä siis isäntä ja isännän paikka. Eihän se kummoisen näköinen ole ollut edes kukoistuksensa päivinä, eikä oikein sovi sisustukseenkaan enää. Eikä se tuo sohvakaan kaunis ole.
Muuta huomaamisen arvoista siis on tuo seinä. Kyllävain, se on TOSI tummanharmaa.

Homma jatkuu televisionurkkauseen päin. Tosiaan telkkari on nyt sitten siirtynyt pois olohuoneen "keskuksen" asemasta, kun ei sitä katso muut kuin Mikael. DVD:tkin sai kivasti heti siihen viereen. Uudet kiikkutuolit (tai no, meille uudet, käytettyinähän nuokin ostettiin) on enempi kuin kivat, itsehän olen noita ihastellut jo vuosikausia Ikeassa. Itseasiassa aika vahva on muuten tuo Ikea-edustus tässäkin, alakulman harmaa sohva on Askosta, samoin kuin TV-taso, mutta kirjahyllyt, lamput, tuolit, Mikaelin pikkupöytä, ja toinen matto on tuota Ruotsin Ihmettä. Kaikki muu onkin sitten lahjoituksena saatua wanhaa tawaraa.

Kirjahyllyistä päästäänkin sopivasti semmoiseen aiheeseen kuin kirjahyllyt. Kirjat ja hyllyt on melkein parasta tällä hetkellä. Tätäkin kuvaa ottaessani huomasin että osa kirjoista on edelleen epäjärjestyksessä. Aakkosissa ne on tottakai, mutta esimerkiksi nuo Feistin kirjat on väärässä järjestyksessä, ihan sikinsokin. Kamalaa.
Ikean BILLY-sarja on, kuten näkenette, elinehto meillä. Halpa ja hilpeä, eikä edes loppujenlopuksi kovinkaan paljoa liian ruma, vaan toimiva.
Vähän niinkuin minäkin.