Lauantai-ajatuksia

Noissa koivuissa on joku juttu nyt mulle. Niillä on ihan selvästi jotain asiaa. Kuinkahan monesti olen meinannut ajaa ojaan (no en oikeasti) kun jää tuijottamaan ohi menevää koivikkoa.
Joku niiden ulkonäössä viehättää. Se on kovin vaivihkainen puu, tuo koivu. Valkoinen ja musta. Paitsi ettei ole, oksat punertaa, mustan ja valkoisen välistä erottaa ruskean.

Hmm. Kyllä tämä tänä kesänä selviää.

Näissä hiljaisissa työ-lauantaissa on jotain omaa magiaansa. Koneet suhisee ja saa kuunnella klassista koneelta eikä kukaan valita. Työnsä saa tehdä just siinä järjestyksessä kun lystää, ja kun oikein järjestelee niin ei tule kiire.



Möykky ja hevonen. Käytiin tuossa jokunen viikko sitten, justiinsa kun ne kovat pakkaset hellitti lauantai-iltapäiväksi rekiajelulla Laukaan tuolla puolen. Vaimo sen järjesti talvipäivän yllärinä, piti salaisuutena viimeiseen asti kun ajeltiin ohjeiden mukaan.
Kovin oli mukavaa sekin. Vaikka ne hevoset pelottavia olivatkin, pieniksi vielä sanoivat.
En minä sanoisi, en.

Kohta muuten (mikäli mallini suostuvat tai saapuvat) aukeaa neulanreikä-kuvaus-kausi. Hiljaisuus-sarjalla aloitetaan. Jännittää vähän, mitenkähän se onnistuu.

Nuo kuvat on muuten kuvattu sitten TriX:lle ja kehitelty 1+25 Rodinalissa 7.30 minuuttia. Rapsittu Leicalla, toki.
Vertailin noihin digiruutuihin huvikseni. Onhan ne rakeisia, muttamutta. Joku niissäkin on. Siitä joskus toiste, jos vaikka ihan kuvien kanssa vertailisin.

P.S. Kiitti kaverit, synttäritkin oli ja meni tuossa tiistaina. Kuka muisti, kuka ei?
You know who you are.
Enää alle vuosi Isoon Kolmoseen. Ei kai se niin paha ole kuin ne sanoo?