Sen kunniaksi että olin tämän viikon ns. matkaleskenä (eli perhe Pohjois-Karjalassa ja minä Jyskylässä), päätin ottaa sikarihetken oikein viimeisen päälle.
Siispä takki niskaan ja sikari ja lukemista ja kamera laukkuun ja nokka kohti Jyväskylän parasta ravintolaa kohti. Siis Hotelli Yöpuun ravintola Pöllöwaarin
Aulabaaria.
Aiemmin hääpäivänä kävimme syömässä tuolla, ja huomasin ilokseni, että paikassa ymmärretään sikarinpolttoa. Monesti ei tässä kaupungissa edes saa sikarituhkista vaikka kuinka itkisi. Tuolla tulee pöytään kun leikkurin ehtii taskusta kaivaa esille.
Miljöökin on kohdallaan, muhkeat nojatuolit ja hämärä valaistus, miellyttävää (vaan ei loistavaa, minus siitä) taustamusiikkia, joka ei tosin häiritsekään.
Eivät vaan tajunneet viedä tavallista tuhkista pois. No eipä tuo haitannut oloa. Siinä kuitenkin homman lähtökohta, eli sikari.
Katsotaanpa vähän läähempää.
Mmmm... Partagas. Kylmä tuoksu (jota on kuulkaa odotuksen aikana haisteltu useamman kerran) on todella lupaava. Kipakka, voimakas tuoksu, melkein aivastukseen saakka menevä pippurisuus, tai jokin sellainen. Aivan toista kuin edellinen sikari, Cohiban Esplendidos, joka oli lähinnä vain sikarin tuoksuinen. Hyvän sikarin tosin.
En tälle Alho-Ahlroot(vai ketä ne Optiolaiset nyt oli)-linjalle nyt kyllä lähde, maun kuvailijat saavat tehdä juttunsa itse.
Ei muutakuin leikkuri suhisemaan ja tulta perään. Tai päähän tässä tapauksessa.
Alkukolmannes olikin sitten yhtä ilotulistusta. Pettymysten ilotulitusta.
Väärä juoma kaverina. Pilsner Urquell, kun kerran janotti niin turkasesti, ja teki kamalasti mieli Urkkia. Ei hyvä.
Ja se saatana ei vetänyt. Ei ihan "posket lommolla"-malliin onneksi, mutta aika säälittävät ja mitäänsanomattomat savut. Aika kului viereisien pöytien englantilaisten tyhmiä juttuja kuunnellessa (väittivät ettei Alkosta saa lainkaan kreikkalaisia viinejä. Ja että retsina on pahaa. Idiootit.)
No, ei anneta periksi. Ei vielä ainakaan.
Odottelu palkitaan monesti. Tällä kertaa ei niin tuntunut tapahtuvan. Vaihdoin nesteytyksen tutulle ja turvalliselle port-linjalle, Hardy'sin 10 year old Tawnya siis.
Ihan rauhallisesti piti ottaa tässä välissä, ja jopas jotakin, Iso D alkoi antamaan kuulua itsestään. Siis ei Danny tietenkään, vaan Serie D. Sieltä rupesi ihan oikeastaan yhtäkkiä löytymään sitä isompaa savua. Muhevaa, suun täyttävää, pyöreää savua.
Joka vain parani portin kanssa. Voi luoja miten hyvää.
Tässä vaiheessa siirsin hanuriani syvemmälle tuoliin ja lopsautin näkimet kiinni, silmät siis. Nyt oli aikaa nauttia.
Kunnes yhtäkkiä kuulin oudon rapsauksen. En kiinnittänyt siihen ensin huomiota, mutta sitten huomasin että pöllihän oli haljennut. Käärinlehti tai parikin oli pituussuunnassa halki, tulipesästa vyöhön saakka. Onneksi oli vyö vielä kiinni, olisikohan se rojahtanut loppuun asti auki ilman? Mitä helvettiä. En siinä alkupaniikissa tajunnut ottaa kuvaa, vaan vasta vähän myöhemmin. Tuossa kuvanottovaiheessa sikari oli jo hetken palanut
varsin toispuoleisesti.
No, lisää tulta toiselle puolelle, siitä se vähän korjaantui.
Eikä se halkeama kyllä tuostakaan kovin hyvin näy. Onneksi ei haitannut polttelua muuta kuin esteettisellä tasolla.
Kuten seuraavasta kuvasta näkyykin, pölli maistui ihan loppuun asti. Vielä se tuosta lyheni kyllä.
Mutta kuten aika moni muukin asia, tämäkin loppui aikanaan. Ajasta puheen ollen, kuvien exif-tietojen mukaan (jotka oli vielä kesä-ajassa tosin), sikariin meni muutamaa minuuttia vajaa 90 minuuttia. Mikä on oikein mukavasti, tosin ajattelin tämän menevän nopeammin. Liekö sitten tuon repeämän aiheuttama jarruttelu syynä.
Loppukaneettina voisi sanoa että Robusto on koosta parhain, minulle sopivin paketti. Pienemmissä ei ole sitä juhlan tuntua mitä minä sikarilta odotan (kun ei nämä arki-asioita ole tosiaankaan, ja hyvä niin, sanon minä ja vaimoni), isommat (se Esplendidos, huh!) ovat allekirjoittaneen fyysisen pienuuden johdosta hieman naurettavan tuntuisia. Puhumattakaan lompakon pienuudesta.
Partagas Serie D no. 4 tarjosi loppupeleissä sitten juuri sitä mitä odotinkin, paljon jymäkkää makua (sitä UMPPAPPAAta!) ja hyvää tuoksua olematta siltikään liian päällekäyvä.
Ongelmista huolimatta erinomainen pötkylä, näitä pari pahan päivän varalle lisää humidoriin. Tai ehkä se Serie P seuraavaksi. Saas nähdä. Partagaksella joka tapauksessa jatketaan edelleen.
Katastrofin syytä en kyllä keksi. Liekö ollut liian kostea? Foorumilaiset hei, mitä luulette?
Aulabaarista löytyy myös humidori, päällisin puolin hyvin hoidettu sellainen. Hinnastoa en musita tasan tarkkaan, mutta valikoimaa oli vähäsen. Macanudoja, tätä samaa Partagasta, Cohiban Siglo IIsia ja jotain pikkusikareita. Siglo II maksoi tasan 30.00€, eli aika suolaiset on hinnat. OSM, eli omat sikarit mukaan siis jatkossakin.
Pakko on mainita vielä Pöllöwaarin ruokapuolesta, joka siis on, noin
fine-dining-mielessä, varmasti Jyväskylän paras. Kiistatta. Palvelua myöten.
Tietenkin jos ei halua muuta kuin hemmetin hyvän pihvin niin sitten
Kissanviikset kiilaa ohi. Älkää antako höhlän kissalogon hämätä, se on ollut tuollainen jo 40 vuotta. Mutta ne pihvit... Oih. Kuola valuu jo.
Jääkaapissa on eilisiä lihapiirakoita. Täytyy lämmittää semmoinen.
Aika laiha lohtu.
Tämähän toimii myös toisinpäin, näyttää pelottavalta tunturilta.
Ja perinteinen jouluvalokuva, on ne samat valot kuin aiemminkin.
