Ihmeellinen Luonto

No on tämä melkoista tämä maalla asuminen. En ole tosissaan tajunnutkaan kuinka paljon Suomen luonnossa on elikoita.

Hirvivaarahan on kaikille tuttu, tänään ukko sanoi metsäradiossa (kyllä, töissä kuunnellaan Radio Suomea, mikä on kyllä oikeasti mukavaa), että "mustikassa kävin, ja kattelin että aika kirkkaaksi on hangattu puun rungot, että kannattaa niitä kiimaisia hirviä varoa siellä teillä", ja tänne Ilomantsiinhan kun ajaa Joensuusta, siinä taitaa olla muunmuassa yksi kyltti missä lukee "Hirvivaara, 23km", ja se EI ole paikan nimi, kiitos vaan. Melko jännittävä oli äsken ajaa tänne Suhalle, kun kahdeksan jälkeen lähdettiin hämärtyvään iltaan ajamaan. Tunnin verranhan tänne ajaa tuolta kaupungista, ja sumuakin oli paikoitellen enemmän kuin reilusti.

Muitakin havaintoja toki on tehty, äskenkin kävin ulkosalla pissillä (kuusen juurelle lorottelemisessa on kuulkaa jotain niin terapeuttista kyllä), ja lepakoita lenteli niin että tuntui että kyykkyyn saa vetää ettei osu päähän. Kai mun kuulo on ihan ookoo vielä kun kuulee kun ne kitisee?

Villisikoja tässä pyörii, lauantai-iltana pari vinkui tuossa lähellä, ja nyt taas. Jos olisi pyssy niin saattaisi saada tuvan ikkunasta tujautettua reiluhkon paistin itelleen siitä.

Karhuja on tottakai, ei ole kuulemma montaa vuotta kun pihalta löytyi kontion jälkiä, ja perjantaina tänne tullessa tuossa oli semmoinen tusinan autokunnan porukka odottelemassa lisää jäseniä tienposkessa. Tuskin niin isolla jengillä niitä sorsia lähdetään possauttelemaan? Ja eikös ne karhuluvat alkaneet perjantaina?

Sudet on myöskin jokatalvisia vieraita täällä, niin tässä Suhalla kuin tuolla Ilomantsin kirkonkylälläkin, ihmisten pihoissa. Radiossa (josta on tullut tärkein informaatiokanava kivasti, telkkaria en ole katsonut sitten viime torstai-illan Teho-osaston) sanottiin jotta jossain oli marjastajan päälle käynyt sus, tosin kai pohjoisemmassa, Kajaanissa vai missähän se oli.

Myyriä täällä on ihan silmittömästi, ainakin pihalle joka aamu ilmestyneiden reikien määrästä päätellen. Semmoisen minä haluaisin kyllä nähdä, pitäisi kai mennä tuonne ulos taskulampun kanssa väijymään.

Niin ja ne jänikset. Niitähän nyt on Joensuun keskustassakin, jokohan minä siitä kerroin? Appivanhempien kerrostalon pihassa, keskustassa olen monesti nähnyt ison rusakon. Eilen kun tultiin tuolta kylältä niin tuossa tiellä loikki yksi kanssa, yritettiin Mikaelin kanssa ajaa sen päälle, muttei ehditty, on ne perhanat sen verran liukkaita kavereita Mutta hauskan näköisiä. Möykky saa "ajaa" Isin sylissä tuon Suhan pikkutien aina, tykkää hirmuisesti.

Sammakoita ja sisiliskoja ja kaikkia noita lentäviä inhakkeita ei varmaan sen enempää tarvitse mainitakaan?

Ja lintuja. Jos olisi lainkaan bongariverta niin kyllä olisi mukavaa ulkona kykkiä. Yhtä tikkaa tai palokärkeä tai mikälie olikaan piti oikein kattella kiikareilla kun tuohon yhteen puuhun lehahti. En mie tiedä mikä se siis oikeasti oli, mutta punaista siinä oli ja kovasti paukutteli nokallaan puuta. Autoillessa aina huomaa semmoisia kertaluokkaa isompia lintuja, niistä sentään tunnistaa että "Tuo oli kyllä joku haukka", ja niin edelleen. Joskohan netistä löytäisi jostain jonkin pienen kuvakirjan noista lintusista?

Sorsista ja kyyhkysistä (vai onko täälläpäin kyyhkysiä?) selkein merkki oli tuossa taannoin alkaneen metsästyskauden(?) myötä seurannut Kolmas Maailmansota läheisellä lammella.

Kurkia, joita kuulimme ennen metsästäjiä useinkin, ajattelin mennä katsomaan siihen lammelle, mutta sitten alkoivat siihen malliin ampumaan siellä suunnalla että luulen etten olisi mahtunut siellä haulien välissä kulkemaan oikein kunnolla. Jäipä nekin näkemättä. Ensi vuonna sitten, sen jakkararepun kanssa kenties.

Kummallista miten noista, mistä aina lehdistä ja kirjoista ja telkkarista ihmettelee, tulee kovin... läheinen osa, tai todellinen ainakin, elämää täällä luonnon helmassa. Ei ne kaupungissa näin todellisilta tunnu.

Uskomattoman komeilta näyttää kyllä illan pilvet avarassa maisemassa. Ajaessa ajattelin että pitäisi pysähtyä ottamaan kuvia, muttei ollut kameraa kyydissä, eikä niistä kyllä semmoisia kuvia saisikaan mikä vastaisi edes vähäsen todellisuutta.

Töitäkin tottakai pitäisi tehdä, mutta kovin on hankalaa kuvia käsitellä tällä läppärin trackpadillä, kun jäi hiirulainen kotiin. No ihan paskahan se onkin, joten nyt on uusi hiiri tulossa, Applen omaan Mighty Mousen langattomaan versioon päädyin. Samaan satsiin firman tulostimen kanssa menee, jos ei paikallisesta saa niin sitten suoraan Ompun Storesta tilailen sen, ei edes postikuluja peri ne pojat. Kummallista.

Katastrofiviikonloppu oli muuten, lauantai-aamuna kun laitoin herätessäni silmälasit päähän, niin eikös vaan jäänyt toinen sanka käteen. Höh. Sen onneksi sai paikattua Tatalta lainatulla epoksiliimalla.
Aamukakilla (pardonnez moi) käytyäni kokeilin tahtomattani miltä tuntuu laskea persmäkeä huussin portaita alas kahvikuppi kädessä. Jonkinnäköiset mustelmat kai tuolla selässä on siitäkin huvista.
Iltapäivästä sitten Möykky herätti Äitinsä kivasti päikkäreiltä astumalla Äidin silmälasit keskeltä poikki.
Oli kuulkaa varmaan komean näköistä kun käytiin kaupoilla mökkivaatteissa, molemmilla lasit teipillä paikattuna.

No tuossa tänään sitten käytiin paikallisella SilmäAseman sääliosastolla (kaikki pokat ja linssit yhteensä 79€, ja tupla-S-bonukset kanssa), josta molemmille yllättäen löytyi kakkulat.
Minä kun en ole näköäni tarkistuttanut hetkeen, ja tarvitsen oikeasti hyvät lasit, jo työnkin takia, varasin tarkastukseen ajan perjantai-aamulle, ja ihan mäihällä löytämäni hyvät kehykset kanssa varasin. Joten sitten saapi uudet näkimet, ja voin kuulkaa kertoa että naarmuuntumattomia en ota enää, enkä halvimpia linssejä muutenkaan. Maksakoon sitten ylimääräistä, mutta värivirheellisten linssien aika on ohi. Nämä nykyisethän on kellastuneet ihan silmin nähden kellertäviksi, ja kameran etsin on syönyt toisesta linssistä pinnan melkein mataksi.

Kuvailin viikonloppuna neulanreikiä taas, mökkimaisemia dokumentoin, ja itseäni. Kehittelin ne tuossa pimiössä, ja pakko on todeta, että vaikka pimiössä joka on mallia "ei juoksevaa vettä" onkin omat hankaluutensa, niin on aivan mahdotonta luksusta että se sijaitsee tuossa pihan toisella puolella. Kas onhan siitä kuva tai parikin minulla, tässä näin:





Neulanrei´istä tuli muuten komeita, mutta Gitzon ikivanha kuulapää joka ajoi korvaavan pään paikkaa, ei näemmä pysty pitämään itseään kohdallaan puolta minuuttiakaan. Kaikki yli 30sek. valotukset on siis hieman "valahtaneita". No, ne voi kuvata aina uusiksi, tällä kertaa. Kyseinen kuulapää saa kyllä palata takaisin museon hyllylle.

Ongelma nyt on siinä että miten nuo saa skannattua. Duunissakaan kun ei enää oikein omiaan voi skannailla, pitäisi siitä ilosta maksaa. Ja paskat, sanon minä. Ehkä ghettoskannailen ne Holgarocksin Sir Niepin (olikohan se Nieppi vai Poopy, ei kykene tarkistamaan nyt, kun ei ole nettiä) tapaan, täällä kun on oikeasti Neuvostovalmisteisiä pöytälamppujakin.
Tai sitten odottelen kunnes Firma ostaa sen oman skannerin, sekin on kohta ajankohtainen yhden kirjaprojektin tiimoilta (sormet ristissä ja puuta koputtaen).

Ainakin pinnakkaisvedoksia niistä saa nyt tehtyä, postikorttipaperille, kunhan Appiukko muistaa tuoda töistään ne hienot pinnakkaiskehikot. Terveisiä vaan sinne Valamoon kaikille tutuille.

Kuuntelen tässä Frankie Goes to Hollywoodia, käsi ylös joka muistaa edes yhden biisin SEN hittikappaleen lisäksi? On kyllä loistavuutta.

Yhdeksän sanaa vielä niin tulee tasan tuhat täyteen. Näin.