Viheliäistä.

Nurmes, 31.5.2006

Rauhallinen kuva ei tällä kertaa kuvasta lainkaan mielialaa.

Tiedättekö mikä on kaikista viheliäisintä valokuvakaupassa työskentelemisessä? Kaikkien niiden muiden syiden joita olen tässä ruotinut, lisäksi tietenkin?

Se kun on itse tämmöinen vähärahainen, ja päivästä toiseen on annettava niitä ihania ja kivoja ja jännittäviä ja tarpeellisia ja tarpeettomia mutta ah, niin pakollisia leluja muille ihmisille. Niitä ei saa itse pitää.
Kun ne näiden isojen linssien ja uusien järkkärirunkojen tapauksissa menevät aivan liian monesti ihmisille joilla ei ole hajuakaan siitä mitä niillä tekisivät, tai eivät lainkaan ymmärrä miten niitä käytetään ja mihin niitä tarvitaan, mutta uudet lelut pitää olla. Ja kalliit. Ja testien mukaan parhaat.
Jos asiakas ostaa muutaman tuhannen euron kamerarungon, ja parin viikon päästä tulee käymään ja kysyy että mistäs tästä saa muuttaa sitä resoluutiota, ja mikäs se tämä valotuksen korjaus oikein on, niin alkaa elämä maistua suoranaisesti paskalle.

Tämäkään ei onneksi koske kaikkia, monasti on hemmetin komeita kuvia tuotu jo parin viikon jälkeen uuden lelun ostosta, ja niin edelleen.
Mutta nepä onkin sitä sakkia jotka on osanneet ennenkin käyttää kameraa. Eipä ne hyvät kuvat näköjään todellakaan ole välineistöstä kiinni kuin erittäin harvoin.

Useimmiten muuten ne parhaat kuvat mitä tässä näkee onkin kuvattu vanhemmilla vehkeillä, tai halvemmilla.

On se hassua.

Ainiin, olen tainnut joutua nettisensuurin uhriksi! Minun sanomisiani on sensuroitu (tai sitten ne on ihan oikeasti hävinneet bittitaivaaseen...) useampaan otteeseen, yhdellä tunnetummalla ja paremmalla kamera-aiheisella blogilla.
On sekin kumma.
Jos ei kestä että omia jokelluksia kritisoidaan niin kannattaisikohan sitten miettiä että mitä sitä tulee kirjoiteltua?