Hyvää Valitsemaanne Juhlaa / Happy Celebration of Your Choice

So that's it. Another Christmas-card on its way. And yes, I cheated with this one too, and shot it on the D3.
Anyway, thanks for this year, 2012 was a pretty decent year. See you in 2013!

Pakko myöntää että petkuhuiputin TAAS joulukortissa ja otin kuvan kelmeilykameralla. Eli Nikon D3sella. On se joihinkin touhuihin vaan aika paljon parempi...

Kiitos siis kaikille lukijoille vuodesta 2012, ihan kivahan siitä tuli. Nähdään ensi vuonna, välissä katselen joulut ja Berliinin.

Leijun / Floating

Oh my. Japan Camera Hunter actually posted my sorry-ass bagshot, and on number 365 no less! I giggled like a little girl and danced a tiny, small dance of victory with my morning coffee in one hand and the iPad in the other.
Can you imagine? I hope not, for it was a sad display of geekdom.

All jokes aside, this was a fun experience - so hi to all of you who come this way via JCH. As I warned, this blog is mainly in Finnish, unless I suddenly get a deluge of comments demanding otherwise. As with every blog, this one also thrives on the comments, and if there aren't any, well...

(EDIT: OH WOW look how that map-thing is already lit up with faraway countries!!! o.O Readers from Japan, Canada, Singapore, the US, Australia... HI TO ALL OF YOU!)

SO, let's finish this one in english too.

The sad news is that the GF1 seems to be very slightly broken. It's having focusing issues, everything seems to be more or less (and sometimes a LOT more) front-sharp. Add this to the fiasco that was the previous wintertrip to Berlin (which MAY have been the cards fault also though), I don't really have too much trust in the old boy.

Which is why I've been eyeing this: Sony NEX-6. It ticks all the boxes, a good sensor, a good VF and it's got some buttons. If only they had a lens for it too. But that 35mm is still "Coming soon", so I don't know... I'm looking forward to visiting the Sony Center in Berlin in two weeks' time, to fondle this and the a99 and the RX1.

Anyhoo, a few new pics, and some words, that's exactly what this is about.

Ilomantsi - Helsinki

Helsinki.

 

Ilomantsi.

Noni, kattokaa ny. Ihan hyvin mahtuvat samaan postiin.

Olen siis Helsingissä. Viikko sitten olin Ilomantsissa. Täällä olen ottanut yhden (1) valokuvan. En ymmärrä miksi tässä kaupungissa ei voi ottaa kuvia, edes tutuista ihmisistä. Antaa olla, Helsinki on kuitenkin minulle vain kiva läpikulkupaikka.

 

Posted with Blogsy

In Your Bag - eli mitäs sieltä löytyykään.

Tässä on nyt tullut blogattua valokuvista ja kameroista ja asioista ja muista jutuista joita ei ole.

Välillä on parempi keskittyä siihen mitä on. 

Pieni poika ja hiljainen iltahetki peiton alla, kirjan kanssa? Juuei paljoa tuosta parane ihmisen elo.

Maallisemmalla puolella on pakko kehaista sijoitusta Koss Porta Proihin. Kolmekymppiä Clas Ohlsonilta, hienot kokomustat versiot. Sitä on unohtanut miltä musiikin kuuluu kuulostaa, kun sitä kuuntelee vain nappikuulokkeista ja tietokoneen/iPadin kaiuttimista.

Kun sen ohuen ja läpikuultavan höttösoundin jättää selkänsä taakse ja astuu tuohon tukevaan ja selkeään äänimaailmaan mihin näilläkin pääsee lähtemään, on kuin maailma selkenisi.

Aika paljon tulee töissä kuunneltua, usein en ole puhelimessa vaan teen kirjallisia töitä. Silloin saa paremmin keskityttyä kun saa kuunnella musiikkia. 

Koska maailmalla on niin kovin suosittua tämä, minä kanssa sitten. Eli mitä kasseista löytyy?

Otetaanpa ihan ransmannin viivoilla:
- Laukut:
Billingham Hadley Pro ja Domke F-5XB.
Näitähän täälläkin blogissa taivuteltiin pari vuotta sitten aika hurjana. Myinkin pois vaikka mitä tuon Billinghamin alta. Jotenkin se kuitenkin on nyt jäänyt kakkoslaukuksi tuon Domken alta. Kulkee kätevämmin mukana ja on kevyempi. Arkikäytössäkin mukavampi.
Domke muuten menee Fjällräven Kånkenin sisälle just kivasti, ja sitten mahtuu vielä iPadi kotelossaan ja jää reilu puoli reppua vielä tilaa vaatteille tai muulle vähemmän oleelliselle. Niinku latureille, jotka tuosta kuvasta jäivät pois. Tässä Domkessa on kyllä se huono puoli että iPad ei mahdu sisälle, kiusallisesti laukku on sentin suuntaansa liian pieni. Ärsyttää jonkun verran. Jos F-803 ei olisi niin törkyhintainen nykyään niin ostaisin heti. Mutta yli 200€? EI.
- Kamerat:
Panasonic GF-1 ja Leica M6. No tuo Leica on kyllä vähän sentimentaalisista syistä tuossa, ei sillä kuvattu ole pitkiin aikoihin. Miksi? Koska aika ja raha. Ei vaan ole varaa kehityttää filkkoja, eikä aikaa niitä itse kehittää ja skannata.
- Linssit:
Panasonic 20mm f:1.7, Leica Summicron 35mm f:2 (non-ASPH, ver. 2 muistaakseni) ja Leica Summilux 75mm f:1.4. Halpis-adapteri Leica M-m4/3.

Ja kaikki muu:

- iPhone 4S, ei ole varsinaisesti laukussa kovin usein, mutta kuuluu tähän koska on oleellinen osa valokuvaukseni arkipäivää.
- iPad2, on oleellinen osa arkipäivää muuten vaan.
- iPod 4th gen. Jostain syystä töissä on yksinkertaisempi kuunnella musiikkia kun voi vaan suoraan painaa stoppia ja volyymia, ei tarvitse puhelinta näprätä. Muulloin kuin pöydän ääressä musiikki tulee iPhonesta.
- Koss Porta Pro Black, eli kokomustat PortaProt. Nice.
- perus-iphone-earbudit, on ne paremmat kuin ei mitään. Näin pipokaudella ulkona järkevämpi valinta kuin Kossit.
- Kyniä. Pilot G2 muunmuassa. Ei ne sitä turhaan ole kehunut. Muuten aika geneerisiä BICcejä.
- Moleskinen tuommoinen cahier-tyyppinen pikkuvihko niitä tosi epätoivoisia hipsterhetkiä varten.
- Rulla filmiäkin löytyi kumma kyllä.
- LensPen, pakollinen varuste kaikille. Toimii vaan kuin tauti.
- Merkitön pikkujalusta, pöydille ja kaiteille jos alkaa vapisuttamaan.
- Hiiri. Sen siitä saa kun elää taloudessa jossa pikkulapsia.
- Nenäliinoja.
- Tulitikut
- Tupakkimassi. Juu, sätkätupakilla ajoittain, ja miksei sekin voi olla vähän kivempaa?
- Kirja. Aina pitää olla lukemista. Usein iPadilla, nyt perinteisiä paperiversioita. Banksia nyt.

Kuvasta puuttuu mm. edellämainitut laturit, koska ne eivät päivittäisessä käytössä mukana kulje, sekä kameralaukuissani aina kulkeneet kondomit. Aina valmis, sanottiin jo partiossakin. No ei, joku vanhan kaartin kuvaaja aikoinaan työharjoittelussa sanoi että "Kunnon valokuvaajalla on aina kortsuja kameralaukussa, koska eihän sitä koskaan tiedä mihin joutuu." Tosin taitaa noi olla jo aika vanhoja, eli ei hurjana olla jouduttu kyllä viime aikoina... :D. Samoin normaalisti laukuissa aina allergialääkettä liuska tai pari, niitä ei nyt ollut koska ovat loppu, enkä ole saanut aikaiseksi käydä tohtorilla uusimassa reseptiä.

Ihan höpsö postaus tuli tästä, mutta menköön nyt sitten.

Mielenkulkua ja fetissejä.

Lueskelin tuossa päivänä eräänä nettiä taas. Mike Johnstonin The Online Photographeria ja grEGORy Simpsonin f/egoria jos tarkkoja halutaan olla. Kummallakin on aina paljon asiaa, ja se on miltei poikkeuksetta painavaa asiaa. Jos noita kahta ei arkipäivän seurannassa teillä ole, menetätte jonkun verran. Itseasiassa ihan hiton paljon.

TOP nosti esiin "uuden" termin, mindflown. No eihän se mikään uusi termi ollutkaan, tarkoittaa oikeasti jotain ihan muuta. Mutta ei nimi termiä pahenna, ajatus kun on kuitenkin vallan kohdillaan. Jotta päästäisiin vääristä konnotaatioista eroon, suomennellaan se nyt tässä mielenkuluksi. Mielenkulku on siksi tähän parempi kuin itsestäänselvä mielenvirta, että se rinnastetaan toiseen, tuttuun termiin: workflow. Ja se ei työnvirraksi käänny sitten millään enää.

Tietysti mielenvirta kuvaa sanana paremmin mielenliikkeitä, mutta minkäs teet, minä olen symmetrian ja suorien viivojen miehiä näissä valokuva-asioissa. 

Alkuperäisessä postauksessaan Johnston ilmeisesti esittää että mielenkululla tarkoitettaisiin valokuvauksen(kin) aktin aikana tapahtuvaa ajatusten kulkua, tai prosessia ylipäätään - samalla tavalla kuin kuvan oton jälkeen tapahtuvaa prosessia kuvataan sanalla työnkulku. 

Johnstonin mukaan käsitteeseen pitäisi sitoa työkalut ja ajatukset. En ole tästä ihan varma, mielestäni kalusto-puoli menisi enemmänkin sinne työnkulun puolelle. Sen sijaan ajatukset ja ideat siitä mitä kuvaat tai miksi kuvaat sitä, ovat mielenkulkua parhaimmillaan. 

Toisaalta tekniikka ja kalusto kuuluvat valokuvauksessa pakollakin yhteen, ja ilmaisu ja sisältö taas nojaavat siihen tekniikkaan kovin pitkälti, eräillä jopa suurimmilta osiltaan.

(Onko muuten valokuvauksen "ylin taso" se että pääsee eroon laitteista ja tekniikasta, kuvaa siis puhtaasti sisällöllisiä kuvia? 

Ja kutsuttaisiinko sitä enää valokuvaksi?)

Omaan mielenkulkuuni kytkeytyvät nykyään aika pitkälti mustavalkoisena kuvaaminen (siitä lisää myöhemmin), ja tuo yhden ja saman linssin kanssa tempoilu. Yhden kakkulan käyttäminen kyllä tekee sen että siihen tottuu, ja tietää jo ennen kameran silmälle nostamista miten kuva tulee rajautumaan. 

Taannoisella Vienan reissullahan minulla oli lainassa se pikkuzoomi tuohon kameraan, ja herttinen sentään minkälaiseksi sekoiluksi se eka aamupäivä oikein oli mennä. Otin lasin pois kameran nokalta ja olo parani heti. Väitän että niillä votkilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa. (Puhumattakaan siitä miten kolmantena päivänä akku loppui, eikä voinut kuvata ollenkaan. Se se vasta hienolta tuntuikin.)

"Mitä kuvaan ja miksi" on tietysti niitä peruskysymyksiä, joita jokainen miettii aina tai joskus ainakin.  Olikohan lie Garry Winogrand vai Edward Weston vai joku muu joka aikoinaan sanoi ottavansa kuvia koska haluaa tietää miltä ne (asiat/esineet/paikat/ihmiset) näyttävät valokuvattuina. Valistuneemmat voivat kommentoida kuka oli kyseessä. Sehän on ihan loistava vastaus tähän kysymykseen, harmi ettei ainakaan omalla kohdallani pidä paikkaansa. 

Huomaan ottavani kuvia asioista koska haluan niiden näyttävän joltain tietyltä ihanteelta, joka on päässäni. En pidä pakoperspektiivistä. Pidän symmetriasta, suorista kulmista ja selkeydestä. Kuvissa ei saa olla liikaa asioita. Pidän myös terävyydestä, silloin kun sitä tarvitaan. Usein sitä ei tarvita. Periaatteessa pidän ultralyhyestä syväterävyysalueesta, mutta sillä pilaa niin helposti kuvansa. Netti on pullollaan niitä "Hei kattokaa ostin 50mm 1.4sen ja nyt otan kuvia aidanseipäistä kun voin." Been there, done that. Sitäpaitsi m43silla ei tuolla saralla juhlita. Joten...

Tämä johtaa ihan suoraan siihen että minua ei todellakaan hirvitä rajata kuvaa reippastikin, oikoa niitä, suoristaa, poistaa tai lisäillä niihin jotain. Tässä blogissa esiintyvät kuvat saattavat siis olla suht. kaukana mistään "photographie véridiquesta", tai mitä ikinä se ranskaksi olisikaan sitten.

Lisää pohdintaa vaatinee keksiä miten mielenkulkua saisi parannettua, tai muutettua. Vielä enemmän joutuu pohtimaan varmasti sitä, onko sen muuttaminen tarpeellista. 

Johnstonin blogauksessa samalla kastetaan varpaat myös Väri vs. MV -keskustelun likaiseen kylpyveteen. Lähinnä siinä mielessä että pidempään mustavalkoista kuvanneet ihmiset näkevät maailman mustavalkoisena. Mikä puolustaa kameraa jolla voi ottaa VAIN mustavalkoisia kuvia. 

Ja se vie meidät suoraan tuohon toiseen postaukseen, eli f/egorin kolmiosaisen Leica Monochromin arvostelun ekaan osaan, joka luonnollisesti on aika pitkälti sitä ihtiään, eli "onko mustavalkoinen enemmän kuin ei ole."

Simpson taas tuo pöydälle ajatuksen siitä miten terävyys ja sävykkys, kohina ja kontrasti sekä monet muut ovat pelkästään valokuvaajien fetissejä. Epäselväksi jää kumpaa egor tarkoittaa, seksuaalista fetisismiä, vai sitä uskonnollisempaa määritelmää. Molemmat sopivat yhtä hyvin ja huonosti. Ehkä pidämme pilkkeen silmäkulmassa ja jätämme päätelmän jokaisen itsensä ratkaistavaksi. Jos sitä edes tarvitsee ratkoa, eihän se tuo mielenkulkukaan ole mikään selkeä sana. 

Kuitenkin, itsehän olen huomannut kuvanneeni muutamaa lapsikuvaa lukuunottamatta kamera mustavalko-asennossa jo pitkän aikaa. Näissä EVF-vehkeissähän on se hieno puoli että etsin näyttää kuvan mustavalkoisena silloin. Kameran olen laittanut tallentamaan sekä mustavalkoisen, jyrkän JPGin että normaalin RAW-kuvan. Aika moni näistä blogiinkin asti päätyneistä kuvista on suoraan kameran tekemiä JPGgejä sitten kuitenkin. Ei kaikki, ei edes puolet, mutta aika moni.

Ja sehän onkin jo sitten sitä fetissi-osastoa. Samoin se suorakulmaisuus, ja ihmisettömyys, ja rumuus. Symmetria-asymmetria -pari on läsnä voimakkaasti. Fetissejäni. 

Joku tuossa hiljattain kommentoi kuviani rumiksi. Silleen kauniin rumiksi. Ensireaktio oli negatiivinen, vihainenkin hetken. Mutta niinhän se on. En minä kauneutta kovin usein kuvaa, en tiedä näenkökään. Kauniin rumaa. Likaisia lattioita, sotkuisia maamerkkejä. Puolikkaita puita. Mitä niitä nyt on kuvattu.  

Tästä voisi hypätä aiheeseen "wabi-sabi", tosin sitä on jo hieman tässä blogissa aikoinaan mietittykin. Alkaa mennä jo estetiikan puolelle tämä asia. Eipäs hypitä sen aidan yli, ainakaan vielä. 

Mutta siinä sitä ajatuksen aihetta kaikille valokuvaaville. Tämän parin viikon aikana mitä tämäkin päässäni on pyörinyt, on joitakin asioita selkeytynyt entisestään, joitakin muuttunut ihan muuksi, ja osaksi ihan uusiakin asioita juolahtanut mieleen. Hedelmällinen jakso, tosin ei kuvallisesti.

Kyseenalaistaminen taitaa toimia myös valokuvien kanssa, ihan niinkuin muuallakin. 

Tämä postauksen kirjoittaminen tosiaan alkoi varsinaisesti jo yli kaksi viikkoa sitten. Törmäsin outoon ongelmaan: sanoja on paljon, kuvia ei yhtään. Puolipakolla sitten tekemään. Eihän siitä tullut mitään. Muutaman aamun kuitenkin kävelin kamera kädessä töihin ja saatoin Mikaelin kouluun, ja sieltähän niitä pikkuhiljaa alkoi tulla, kuvanpuolikkaita. Sitä odottaa liikaa aina itseltään. Kun lopettaa olettamisen ja odottamisen, homma helpottuu huomattavasti. 

Pakottomuus on siis olennainen osa mielenkulkuani. Hirvittävän tärkeää on ollut hyväksyä se että kuvia ei ole pakko ottaa. Ei ole maailman loppu tulla kotiin ilman yhtään kuvaa, tai edes ilman hyviä kuvia. 

Kameralaukku vastustaa mielenkulkua, kuvat tulevat silloin kun kamera roikkuu on kädessä, tai enintään roikkuu olalla. Talven tullen jälleen huomaan haaveilevani säänkestävästä kamerasta. Vaan eihän se tuokaan kahdessa talvessa ole rikki mennyt, GF1nen. 

Enemmän sitä on kai itse rikkoutunut noiden pimeiden kanssa. 

Mutta ehkä nyt on jo aika laittaa tämä ihmisten ilmoille. Palataan asialle uudelleen varmaankin, mutta nyt riittää. Kommentteja odotellessa, jospas vaikka joku muukin kuin Jaska innostuisi tällä kertaa. 

Väriä elämään

Sunnuntaisin sitä ei oikein osaa tehdä mitään. Paitsi ehkä just ja just aamulla raahautua ulos ja yrittää olla valokuvaaja.

Ihan tämmöistä yllättävää intoutumista juhlistaakseen voi ihminen laittaa ihan tyhjänpäiväisiäkin kuvia nähtäville. 

Sitten voi myöhemmin juoda teetä (Kusmi Tean St. Petersburgia jos ihan tarkkoja ollaan) ja yrittää keksiä jotain sanottavaa tekosistaan.

Ainahan sitä ei voi onnistua kyllä.

Piti taas lueskella kameroista tarinoita netistä. Fujin X-E1 houkuttaisi kovasti just nyt. Harmillista että siitä puuttuu se vakaaja. Tai harmi ja harmi, säästyypähän rahaa kun ei tarvi ostaa mitään, kun ei kelpaa mikään.

Keltainen näköjään päivän teema melkein. Hyvähän se on sekin.

Illalla sitten laitetaan tulostin tulille. Katsotaan miltä näyttää Hahnemühle kuluttajamonitoimilaitteen läpi rutisteltuna. Jos ees tulee läpi, saas nähdä.

Valokuvasta ja sen kokijasta.

Olen hukannut toisen hupparini. Mites nyt pestään tuo mikä on käytössä? Huomaan siis omistavani kaksi ulosmenokelpoista vaatetta. Pitänee laittaa villapaita hetkeksi aikaa. 

Lippa suuntaansa, puut toiseen. Ei oikein toiminut mustavalkoisena.

Olin taas Jyväskylässä. En tiedä kumpi on parempaa (tai enemmän) terapiaa, Jyväskylä vai valokuvaus, mutta jotenkin nuo kaksi liittyvät toisiinsa. 

Saippuakuplissa on se hyvä että ne toimii muulloinkin kuin kesällä. 

Markku ja muut olivat pitäneet Photowalkin Jyväskylässä, minä pitelin omaani samaan aikaan. Tai no, seuraavana päivänä. Tuntuu oudolta ajatella tekevänsä tätä jonkun muun kanssa. Ehkä se on toisenlaisille ihmisille sitten normaalia. 

Mulle mun kuvat on mun kuvia. Tänne nettiinhän näitä laitetaan vaan esille siksi että joku joskus kehuisi, ja ettei jää ihan toimettomaksi. 

Mutta niiden tekeminen... Kamalaa ajatella että vierekkäin seisotaan ja otetaan samaa kuvaa. Ei minun pirtaani sovi semmoinen, ei. 

Becker kuuluu vakiokohteisiin Jyväskylässä. Hienoa on se että kun käy kerran kuussa tai useammin tai harvemmin, on aina uusi näyttely. 

Reitti on Jyväskylää tunteville selvä, vaikka saattaa olla haasteellinenkin näistä seurata. 

Tässäpä ei autetakaan, käykää vaikka etsimässä jos ette tiedä.

Huomaan nyt selkeästi miten olen muuttunut. 

Tämä tuon ylemmän vierestä.

Nyt kun alkaa tulla kaksi vuotta täyteen (päivittäiseltä) valokuva-alalta poistumisesta, tuntuu että jonkinlainen ympyrä ON kuljettu. Kiinnostus alkaa olla taas kasassa. Resurssit toki on pienemmät, eli diginä jatketaan. Filmi on kallista, ei siihen varaa ole. 

Näitä puita ei vaan voi vastustaa koskaan. Tässä paikassa en jostain syystä ole tainnut koskaan näitä tajuta. 

Sitäpaitsi tää digi nyt osuu mulle ihan kivasti ohimoon. Workflow on kohdillaan niin on helppoa.

Nyt meni järjestys vasta kohdilleen, ei tätä ja tuota ekaa kuvaa vaan vierekkäin kehdannut laittaa.

Joka tapauksessa, homma jatkukoon. 

Nyt on Synkkää Jynkytystä.

Tajusin että kyllä se valokuvaus on nykyään terapiaa. Aiemminhan se on ollut harrastus, sitten ammatti, sitten fokus siirtyi laitteisiin ja kuvateknisiin asioihin (koska olin kamerakaupassa töissä), sitten se vaan ahdisti.

Mutta nyt. Nythän se ON terapiaa. Voimauttaakin tavallaan, tosin vaatii aika väljän tulkinnan sanasta "voimauttava", jota ei pitäisi kai edes käyttää nykyään. 

Tämä on muuten jo saattanut ollakin täällä aiemmin.

Tuon unohdin oikaista. Alla olevaa ei ollut tarkoituskaan. 

Tuore idea tämä.

Luulisin että ajatus on siinä että kun otan kuvan, tiedän nykyään tekeväni sen nimenomaan itselleni, enkä jollekin harmaalle entiteetille nettiin tai johonkin muualle, ylemmäksi. Itseäni parempien arvosteltavaksi, tai tulkittavaksi. 

Palailen sisäpihoille hiljalleen taas.

Vaikkakin valokuvaus ON arvostelulaji, kuten aikoinaan Sorrin Juha minulle kertoi, ei se ihan aina ole. Toki aina voi arvostella toisten kuvia ja töitä ja ajatuksia. Ei niistä aina vaan tarvitse ottaa itteensä. Varsinkaan jos kuvien käyttötarkoitus on oman itsensä miellyttäminen. Siihen riittää se että on tyytyväinen. 

Onko sitten valokuvaus toisten ehdoilla jotenkin valheellista? Minun näkökulmastani on. Onneksi se on vain minun näkökulmani. Paljonhan täällä ihmiset ottaa kuvia siksi että ne voitaisiin postailla foorumeille arvosteltaviksi, ja sitä kautta kai kasvun tielle mentäväksi. Voi kai sekin toimia. Kasvaako silloin omaan suuntaansa, vai johonkin Kameralaukun tai digicamera.netin "viralliseen" kuvamakuun? 

Sitä voikin jokainen miettiä itsessään. 

Muuttaako yllämainittu käyttäytyminen valokuvan kokijaa? Vai sen tekijän kokijaa? Pitäisi kysyä viisaammilta. 

Digicamera.netille muuten taas terveiset, hauskaa että luette näitä höperehtimisiä ja jaksatte laitella uutisiinkin, sieltä ihan kivasti tulee kävijöitä aina. Kiitos!

Jyväskylästä sen verran että taaskin sain tehtyä loistavan taidekävelykierroksen (ja tää nyt spoilaa noi kuvat, joten sori, deal with it.), Kotoa kävelykatua ylös, Grilli 21seltä kahvi, Kampukselle, sieltä takaisinpäin Beckerille, sieltä rantaanpäin ja Juomatehtaan sisäpihan läpi Lounaispuistoon rannanpuolelta. Jatkuu kirjaston suuntaan, matkalla harhautumisia talojen sisäpihoille.

Jyväskylässä on keskustassakin säilynyt loistavia sisäpihoja jostain kymmentäluvuilta. Näistä toiste lisää sitten. On niistä kuviakin.

Spekulaatio

Tänä aamuna luin Kirk Tuckin postausta mustavalkoisista valokuvista ja kameroista, ja tunsin suurta ja synkkää pakotusta sielussani. Kamera-ajatukset jytkähtivät mieleeni kuin tonni lasia, valokuvat ja niiden merkitys kuin toinen tonni. 

Paras lääke näinkin synkkiin ajatuskulkuihin on varmastikin kirjoittaa niistä blogiinsa. Onon. Ihan varmasti.

Joku oli jättänyt nukkensa ikkunalaudalle. Mattias olisi halunnut ottaa sen. En antanut.

No okei, onhan siitä jo vähän aikaa. Mutta hei, nyt tulee syksy, ja sen myötä valon vähyys, ja - kummallista kyllä - sen myötä Mikolle kuvausinto.

Koko kesä meni ohi nähtävästi ilman yhtään merkittävää kuvaa. Ihan kivoja muistokuvia, hauskoja lapsikuvia, komeita maisemia jne. toki on kuvattu, pääasiassa puhelimella, mutta kuvia? Ei ainoatakaan. 

Synkkä taivas. Aina hyvä.

No toki, heti kun se eka pimeä hetkin osui silmiini, niin ulosulos ja kamera kouraan. Ja tulihan sitä, ihan sitä tuttua ihtiään mitä viime syksyltäkin on.

Loppukesän eka Pimeä. Näinhän siinä sitten kävi.

Ei tosin pitäisi valittaa, kun kerran nuo on sitä mitä olen, sitä mitä ajattelen ja näen. Ne on minua. Itseäni.

Projektia. Ei ollut tarkoitus tällaista kyllä tehdä, mutta kun oli parempi kuin ne oikeat kuvat niin minkäs teet.

Ei pidä mennä lukemaan mitään sen syvällisempää, en ole synkistelijä sielultani, ainakaan omasta mielestäni. 

Ipe pyysi laittamaan edes yhden kuvan itestään. No minä laitan.

No annetaan näiden nyt puhua puolestaan, ne keille kolahtavat olkoon onnellisia, muut saa olla just sitä mieltä mitä ovatkaan. 

Suhallakin on otettava Se Pakollinen. 

Kameratkin alkoivat taas kiinnostaa, se on pelottavaa. Kirk se vaan Sony NEX-7:kaansa ylistää, ja mikäs siinä, hyvän tuntuinen kamerahan tuokin oli. Minulle sen tappaa ne linssit. 

Tunnen sen tulevan. Pimeyden. 

No mutta käydäänpäs läpi tämänhetkistä kameratarjontaa hieman. Uusia tuulia toissa marraskuun jälkeen tullut ja mennytkin (I'm looking at you, Panasonic GX1!), ilman sen kummempia väristyksiä.

Aloitin kantamalla kameraa aamulla kun saatan Mikaelin kouluun.

Väristykset vaan alkavat tulla uudelleen. GF1 on edelleen hyvä ystävä minulle, eikä ole haastanut minua sen kummemmin. Jos alkaa miettimään, niin juu, parempi etsin olisi oikein kiva asia, dynamiikka on edelleenkin ärsyttävä, ja toki olisi se vakainkin hauska. 

Typerästi kaksi samaa kuvaa peräkkäin, kummassakin pointtinsa.

Tällä hetkellä mielenkiintoisia (uutuuksia) on Sony NEX-6, Olympus EM-5, Fuji X-E1, Nikon V1 ja joku muu. Ei minua oikeasti kiinnosta mikään kamera, kun tietää että raha on mitä on, kameroiden hinnatkin on mitä on. Haaveilla aina saa ja pitää. 

Heijastukset on aina hyvät. 

Ehkä ennemmin ostaisin ihan peruszoomin Panasonicille, 14-42 millisen paskavalovoimaisen mutta vakaajallisen kapistuksen. Vähän laajempi, vähän pidempi. Ei kukaan halvalla myisi?

Töissäkin voi tehdä taidetta. 

Levyjäkin pitäisi ostaa, molemmat tämän vuoden ns. pakolliset levyostokset ilmestyy lokakuussa, Mokoman 180 astetta ja Arvo Pärtin Adam's Lament. Aika erikoista miten sattuivatkin. Mokomakin keikalla 16.11.2012 Joensuussa, noinkohan sitä saisi Kerubinkin korkattua?

Tai no, toistenhan tekemiä nämä on. 

Keksin tähän nyt sitten kuvien välille ihan keksimällä juttuja, kun on kiva jotain laittaa.

Raekuuro (!) keskeytti perheen piknikin. Kotiin oli lähdettävä. 

Ikeassa pitäisi käydä, Malm-lipastoja muutama lisää hakemassa. Olohuoneen kauhunurkkaus ahdistaa, haluan sen "työ"pöydän pois sieltä, ei sillä muuta käyttöä ole kuin isin romujen kasauspaikkana. Antakaa mulle lipasto johon nuo voi piilottaa sisälle niin hyvä on.

Jäikin platkuksi tämä. Höpsis minua.

Kodin musiikkiongelmatkin on vieläkin ratkaisematta, olohuoneessa on stereot joita kukaan ei kuuntele, paitsi Ipe silloin kun on yksin kotona. Minä kuuntelen keittiössä iPadista musiikkia, ja sehän nyt ei ihan optimiratkaisu ole. Vaan mistä kaiutin? Kävin kuuntelemassa Gigantissa Creativen D100sen joka oli melko kamalaa kuraa. Mikä ei tietenkään ollut suuri yllätys. Suurin yllätys oli se miten positiivisesti tuohon on netissä kuitenkin suhtauduttu, ja sitten miten suuri pettymys se oli. Panee miettimään miten hyviä nuo mitä sitten kehutaan onkaan oikeasti, Soundfreaqit ja Jamboxit. No tokihan tiedän mitä ostaisin, mutta budjetti karkaa yli kolmen sadan, ja se on vain liikaa. Ostaisin Heliumit ja Nuforce Icon2sen, muttamutta... Joo, 899 euroa. Ja se AppleTVkin pitäisi siihen väliin tuikata. Pelkkä Nuforcekin maksaa yli kolme sataa.

Converset tuli jäädäkseen. Mitähän tehdään kun tulee talvi?

No siinähän sitä olikin taas. Katellaanpas sitten reissuloiden jälkeen, tulossa Jyväskylä, Helsinkin ja Berliini vielä tämän vuoden puolella. Jospas vaikka ottaisin toisenkin kuvan!

It's a Brand New World

Niinhän siinä sitten kävi. iPad johti iPhoneen, ja se johti sitten siihen että tietokoneeseen ei kosketa enää kuin harvoin. Se johtaa siihen että Blogia ei tule kirjoitettua. Edes sitä vähää mitä aiemmin.

Oliivejako nämä oli?

Kun tähän lisää sen tosiasian että iPhonen kamera on korvannut 94%sesti "oikean" kameran. Että ei niitä kuviakaan tule tehtyä. Olen siis syöksynyt pää edellä Matteboxin, Instagramin, Hipstamaticin ja Snapseedin ihmeelliseen keijumaailmaan.

Uuden Polven Museo edelleen.

Olkoon siis niin, ei siinä mitään. Aika aikaansa kutakin. Nyt on Hyvä niin, joskus myöhemmin sitten toiste.

 

Perinteisiä maljakkojuttuja.

Ongelmahan tästä tuli vasta sitten kun tajusin että iPadille vaan ei ole kunnollista Blogger-sovellusta. Aikani ihmettelin tätä. Sitten ihmettelin ilmaisia appeja, eikä sielläkään oikein muntarpeita vastaavaa ollut. Loputtomiin en kuitenkaan halunnut kärsiä, joten pakkohan se sitten oli purra hammasta ja ostaa sovellus. Herranjestas, maksaa jostain kokeilematta ensin?

Uuden Polven Museosta taidetta taiteesta.

So, enter Blogsy. Alle neljä euroa, ei ole iso sijoitus onneksi. Ainakin tämän postin tuuppiminen on ihan kätsää, kuvien lisääminen voi itseasiassa olla joustavampi kuin tietokoneella. Miltä tämä sitten näyttää netissä onkin sitten asia erikseen, esim. kuvien koosta ei ole oikein käsitystä nyt mulla.

Tai että miten tästä saa kuvan pois kun kerran sen laittaa. Hih. Taisin kyllä jo tajuta.

Mutta nyt antaa mennä maailmalle. Katsotaan miten käy.

 

Posted with Blogsy