Monday, November 19, 2012

In Your Bag - eli mitäs sieltä löytyykään.



Tässä on nyt tullut blogattua valokuvista ja kameroista ja asioista ja muista jutuista joita ei ole.
Välillä on parempi keskittyä siihen mitä on. 


Pieni poika ja hiljainen iltahetki peiton alla, kirjan kanssa? Juuei paljoa tuosta parane ihmisen elo.


Maallisemmalla puolella on pakko kehaista sijoitusta Koss Porta Proihin. Kolmekymppiä Clas Ohlsonilta, hienot kokomustat versiot. Sitä on unohtanut miltä musiikin kuuluu kuulostaa, kun sitä kuuntelee vain nappikuulokkeista ja tietokoneen/iPadin kaiuttimista.
Kun sen ohuen ja läpikuultavan höttösoundin jättää selkänsä taakse ja astuu tuohon tukevaan ja selkeään äänimaailmaan mihin näilläkin pääsee lähtemään, on kuin maailma selkenisi.

Aika paljon tulee töissä kuunneltua, usein en ole puhelimessa vaan teen kirjallisia töitä. Silloin saa paremmin keskityttyä kun saa kuunnella musiikkia. 


Koska maailmalla on niin kovin suosittua tämä, minä kanssa sitten. Eli mitä kasseista löytyy?

Otetaanpa ihan ransmannin viivoilla:
- Laukut:
Billingham Hadley Pro ja Domke F-5XB.
Näitähän täälläkin blogissa taivuteltiin pari vuotta sitten aika hurjana. Myinkin pois vaikka mitä tuon Billinghamin alta. Jotenkin se kuitenkin on nyt jäänyt kakkoslaukuksi tuon Domken alta. Kulkee kätevämmin mukana ja on kevyempi. Arkikäytössäkin mukavampi.
Domke muuten menee Fjällräven Kånkenin sisälle just kivasti, ja sitten mahtuu vielä iPadi kotelossaan ja jää reilu puoli reppua vielä tilaa vaatteille tai muulle vähemmän oleelliselle. Niinku latureille, jotka tuosta kuvasta jäivät pois. Tässä Domkessa on kyllä se huono puoli että iPad ei mahdu sisälle, kiusallisesti laukku on sentin suuntaansa liian pieni. Ärsyttää jonkun verran. Jos F-803 ei olisi niin törkyhintainen nykyään niin ostaisin heti. Mutta yli 200€? EI.
- Kamerat:
Panasonic GF-1 ja Leica M6. No tuo Leica on kyllä vähän sentimentaalisista syistä tuossa, ei sillä kuvattu ole pitkiin aikoihin. Miksi? Koska aika ja raha. Ei vaan ole varaa kehityttää filkkoja, eikä aikaa niitä itse kehittää ja skannata.
- Linssit:
Panasonic 20mm f:1.7, Leica Summicron 35mm f:2 (non-ASPH, ver. 2 muistaakseni) ja Leica Summilux 75mm f:1.4. Halpis-adapteri Leica M-m4/3.

Ja kaikki muu:

- iPhone 4S, ei ole varsinaisesti laukussa kovin usein, mutta kuuluu tähän koska on oleellinen osa valokuvaukseni arkipäivää.
- iPad2, on oleellinen osa arkipäivää muuten vaan.
- iPod 4th gen. Jostain syystä töissä on yksinkertaisempi kuunnella musiikkia kun voi vaan suoraan painaa stoppia ja volyymia, ei tarvitse puhelinta näprätä. Muulloin kuin pöydän ääressä musiikki tulee iPhonesta.
- Koss Porta Pro Black, eli kokomustat PortaProt. Nice.
- perus-iphone-earbudit, on ne paremmat kuin ei mitään. Näin pipokaudella ulkona järkevämpi valinta kuin Kossit.
- Kyniä. Pilot G2 muunmuassa. Ei ne sitä turhaan ole kehunut. Muuten aika geneerisiä BICcejä.
- Moleskinen tuommoinen cahier-tyyppinen pikkuvihko niitä tosi epätoivoisia hipsterhetkiä varten.
- Rulla filmiäkin löytyi kumma kyllä.
- LensPen, pakollinen varuste kaikille. Toimii vaan kuin tauti.
- Merkitön pikkujalusta, pöydille ja kaiteille jos alkaa vapisuttamaan.
- Hiiri. Sen siitä saa kun elää taloudessa jossa pikkulapsia.
- Nenäliinoja.
- Tulitikut
- Tupakkimassi. Juu, sätkätupakilla ajoittain, ja miksei sekin voi olla vähän kivempaa?
- Kirja. Aina pitää olla lukemista. Usein iPadilla, nyt perinteisiä paperiversioita. Banksia nyt.

Kuvasta puuttuu mm. edellämainitut laturit, koska ne eivät päivittäisessä käytössä mukana kulje, sekä kameralaukuissani aina kulkeneet kondomit. Aina valmis, sanottiin jo partiossakin. No ei, joku vanhan kaartin kuvaaja aikoinaan työharjoittelussa sanoi että "Kunnon valokuvaajalla on aina kortsuja kameralaukussa, koska eihän sitä koskaan tiedä mihin joutuu." Tosin taitaa noi olla jo aika vanhoja, eli ei hurjana olla jouduttu kyllä viime aikoina... :D. Samoin normaalisti laukuissa aina allergialääkettä liuska tai pari, niitä ei nyt ollut koska ovat loppu, enkä ole saanut aikaiseksi käydä tohtorilla uusimassa reseptiä.

Ihan höpsö postaus tuli tästä, mutta menköön nyt sitten.

1 comment:

Marjis said...

Olkoon vaikka kuinka höpsö, kiva sitä oli silti lukea.