Jostain syystä tuli ns. photokankkunen tällä kertaa, yhtäkkiä alkoi tuntumaan että "ei tässä ole mitään järkeä", vaikka kuvia oli otettu paljon vähemmän ja pienemmällä intensiteetillä kuin aiemmin. Vaivalloisempaa se on toki näin lasten kanssa kuin aikuisporukalla ollessa, sitä semmoista pientä vapautta ei ole oikein. Tiedättehän, sitä että voi sanoa "Hei mä käyn tossa porttikongissa kattomassa mitä siellä on, menkää vaan eeltä tai ootelkaa hetki". Ei mene noin, kun on joko Masin rattaat tai Mikaelin käsi kädessä, niin on hyvä jos koko kameraa on olkapäällä.
Vaan onhan tässä lasten kanssakin matkailussa hyvät puolensakin ilman muuta, ettei joku nyt luule että tässä vaan kitistään taas.
Valokuva-karpalo tosin alkoi parantumaan kun viimeisen aamun aamuna päästiin Vaimon kanssa kahdestaan kävelylle, Torstraßea ylöspäin Rosa Luxeburgin suuntaan. Tuttuja paikkoja, yksi identtinen kuva edellisen reissun kanssa tuli nähtyä. Pääsee vertaamaan GF1stä ja Leicalla kuvattua negaa kunhan pääsee.
Zionkirche on uskomattoman värinen aamu- tai ilta-auringossa, semmoinen matalalta tuleva lämmin paiste saa noi tiilet hehkumaan käsittämätöntä keltaisenkaltaista... väriä.
Nyt ei aurinko paistanut, ei.
Berliiniläiset (vai Saksalaiset?) nähtävästi pitävät pingiksestä kovin paljon. Ainakin Berliinin puistoissa tuntuisi olevan lähesä poikkeuksetta pingispöydät, kivestä ja raudasta tutulla pieteetillä valmistettuina.
Weinbergswegin puistossa on eleganttia kiillotettua marmoria tarjolla pelialustaksi.
No comments:
Post a Comment