Jyväskylä ulkopuolelta

Viimeinen siivu Berliiniä. Latasin kameran Cicrcus Hostellin kattohuoneiston makkarissa vielä ennen lähtöä. Yhtään kuvaa en tullut enää ottaneeksi kuitenkaan. Mutta ihana ylläri oli kuitenkin.

Kävin tuossa viime viikonloppuna lomailemassa Jyväskylässä. Se on aika jännää että kun on reilut kaksi vuotta ollut pois, niin alkaa nähdä vähän uudella silmällä paikkoja. Hetkittäin tuntui melkein kuin olisi ihan jossain oikeasti uudessa paikassa kameran kanssa.

Kuitenkaan sitä ei ihan samalla tavalla vielä näe tuoreemmin, mutta jotain kuitenkin jo tapahtuu. 

Taas oli mukana laukullinen kameroita, tosin oikein maltillisesti, Leica+35mm, Nikoni + 17-55mm ja 105mm ja Ixus. Yhden kävelyn jaksoin kantaa koko roskaa mukana, sitten tapahtui se mitä aina, Leica olalle ja ulos. Mulla ei tule edes otettua kuvia kun on laukku, kameraa ei vaan saa ulos sieltä. Ihme juttu. Leican voi pitää siinä roikkumassa, iltasella tein kuten ulkomaillakin, eli laitan sen takin alle oikealle olkapäälle riippumaan, sieltä se nousee nopsaan silmälle ja laskeutuu takaisin alas piiloon. Niinkuin sitä nyt kukaan yrittäisi viedä. Vaan eihän sitä koskaan tiedä.

Mietiskelin oikein ajatuksen kanssa, että minkälainen Sen Kameran pitäisi olla. Siis jos hyväksytään se että Leica M9siä en todennäköisesti tule omistamaan ikuna. 

Panasonicin GF-1 (eli Kapalta tuttu GirlFriendi) menee tällä hetkellä lähimmäksi, sen 20mm f:1.7-kakkulan kanssa. Ainoa mikä riipii on etsimen puute, mie vaan haluan sen. No onhan se ulkoinen siihen, mutta maksaa turhan paljon. Tosin maksaahan se kamerakin turhan paljon, joten...

Hauskaa että jotain vaan pysyy edelleen, vaikka baari on Poppari, eikä siellä Jazz-musiikkia ole ollut ainakaan vuoteen viikonloppuisin kun olen kaupungissa. Aina jotain 70-luvun rock-coverbändejä.

Siitä poikkeuksellinen reissu oli etten edes päässyt Vakiopaineeseen. 6€ lippuun ei vaan taipunut tällä kertaa. Mutta Perhepuistossa sain käytyä Mikaelin ja Mummon kanssa. 

Urbaania explorointia tuli sitten harrastettua senkin edestä, kävelin molempina päivinä useamman tunnin lenkit keskustassa ja kampuksella ja vähän muuallakin. Mukavaa rauhoittumista, jotenkin pakottoman oloista oli kuvaaminenkin.

Vanhoja paikkoja on taas surukseni hävinnyt, uskalsin vasta nyt käydä katsomassa tämän takana ennen olleita vanhoja taloja, mitälie käsityöläistaloja olivatkaan. Kyltin mukaan ne on johonkin siirretty, minnelie?

Maailman kallein (koti)kirpputori oli. En uskaltanut mennä, vaikka tuttu mies pitääkin. Liekö häätö tullut. Hauskat tukipalkit on kyllä vanhaan radanvarsitaloon keksitty, kiskot kutsuvat, kliketi-klok.

Takapihojahan kuvasin aikoinaan 90-luvun puolella enemmänkin, tosin kesällä. Ei niissä talvella tuntunut mikään oikein sykähdyttävän. Tämä oli tosin hauska, tuttuakin tutumpi talo toisella puolella. Jotain niissä kuitenkin on, unohdetut ja menneisyyteen jääneet. Harvemminhan niitä korjaillaan onneksi.

Ja se pakollinen kuva tottakai, tästäkin on kohta jo herraties kuinka monta vuodenaikaa kuvattu.

En tiedä saako näistä kuvistakaan kukaan irti mitään, mutta minulle nämä on rakkaita. Tuttuja paikkoja, hieman vierain silmin nähtyinä. 

Onko tämä jotain terapiaa nyt? Jaa-a, en tiedä, mutta mukavaa se on.

Nyt voisikin mennä askartelemaan sitä uutta neulanreikärunkotulppaa tuolle Leicalle, tuli eilen postissa Texasista asti tulppa. 3.58€ postikuluineen, käyttämätön tarvike. On se hieno se eBay.

Keittiössä odottaa jo kuivahtaneita tulppaaneita ruukullinen, että pääsee heti taideilemaan.