Olympus EP-2

Kuva: Olympus

Olympuksen setä kävi eilen. Sillä oli mukana EP-L1 ja EP-2 ja kakkulat ja etsimet. 

EP-L1sestä ei voi sanoa mitään, muovinen rimpula, jostain syystä käyttöliittymäkin oli jätetty kehnommaksi kuin uusissa kompakteissa. Hintansa arvoinen kamera, 599€ tulee meille hyllyyn peruspaketti 14-42 millisellä kakkulalla. En tykännyt.

Mutta tuo EP-2nen sen sijaan. Nythän on se outo tilanne että en ole kunnolla päässyt (ihan pikaista roplausta Berliinissä Mediamarktilla ei lasketa) koskemaankaan m4/3-systeemin kameroita. Olen aina ollut vapaapäivällä kun Olympus tai Panasonic on ollut käymässä liikkeellä. Joten ensi tutustuminen oli herkkä hetki, näitä olen kuitenkin odotellut aika pitkään.

Ensivaikutelma? Parempi kuin oletinkaan. Kamerahan tuntuu ihan OIKEALTA kameralta, tukeva, painavakin. Jämäkät nappulat. Se on viimeinkin kameran värinen, eli musta. Yksi suurimmista turn-offeista EP-1sen kanssa oli nimenomaan tämä väri-asia. Ja se etsin, mutta siitä kohta lisää. 

Käsittämättömästi tässäkin on vielä sitä wanhaa Olympusta sisällä, eli se käyttöliittymä mistä olen aiemminkin itkenyt. Miksei tähän voinut laittaa tuota samaa oikein toimivaa (mutta kamalan rumaa) softaa mitä E-sarjalaisissa järkkäreissä on? Se on kuitenkin oikeasti hyvä se systeemi? Ensimmäinen kamera pitkäänpitkään aikaan missä joutui puolen tunnin käpistelynkin jälkeen vielä eksymään ja miettimään että mitäs nyt. Ja se on kuulkaa aika paljon sanottu se, tässä ammatissa kuitenkin on joutunut altistumaan kaiken merkkisille kameroille.

Tässä muuten paljastuu koko totuus. En ole ehtinyt edes tukkaa leikkaamaan, saati sitten blogia päivittämään, pahoittelen edelleen. Kuva otettu hämärässä sosiaalitilassa, Lightroomissa vaalennettu ihan sikana ja pieni kohinan poisto. Ei se nyt D3selta näytä, mutta väittäisin kuvanlaadun olevan hämärissäkin minulle riittävä.) Vaikka eihän sitä nyt tästä kuvasta näekään kun on niin pieni.

Itse kamerahan on kyllä sitten mitä mainioin. Istuu käteen, vaikka saisi olla vähemmän kiiltävä, nytkin sain jo itseni kiinni itse teossa, pyyhkimästä takapuolen kromiraidasta sormenjälkiä pois. Toki etupaneelille joutuisi aika raskaalla kädellä näyttämään teippiä&tussia, ihmeellinen pakko suunnittelijalla on ollut laittaa tuo raita eteenkin. Miksi? Tämänhän piti olla se "valokuvaajille suunnattu" malli. Ei tähän mitään koristeita olisi tarvittu. 

Kuvan ottaminen oli muuten yksi asia mitä olen miettinyt tämän suhteen, että minkälaisen äänen nämä kapineet pitävät? No nyt tiedän ainakin miltä Olympus kuulostaa, hiljaisempi kuin Leicani, se taitaakin jo riittää. Mukava, pehmeähkö naksaus, sulkimen ääni on aina sulkimen ääni. Ei tule mistään kaiuttimesta, ja tuntuupa se kädessäkin ihan vienoisesti. Näin se kuuluu tehdä, sanon minä. 

Kuvanlaadusta vain sen verran että noin äkkiseltään tosiaan väittäisin sen olevan riittävä. Ei se kunnollista kroppijärkkäriä (Samasta hintaluokasta Nikonin D90 nyt esimerkiksi) tietenkään voita, mutta en ole ihan vakuuttunut että sen tarvitseekaan, tai että sitä kukaan täysjärkinen nyt lähtisi odottamaankaan. Kenno on kuitenkin pienehkö, vaikka kompaktimaailma onkin kaukana takanapäin vielä. 

Tästä riittävyydestä sanottakoon nyt siis niille jotka ei minun päätäni tunne, että minä olen niitä ihmisiä jotka kykenee kuvaamaan D200sella ISO3200-arvoilla ihan surutta, ja tekemään niistä vielä 30x45-kokoisia printtejäkin hyvässä lykyssä. Eli en ole varsinaisesti kohinalle allerginen, varsinkin nyt kun Lightroom osaa siivota automaattisesti kuvista sen minua haittaavan isokokoisen chromakohina-väripallottelun pois. Luminanssikohina on siis ihan tervetullutta meille. Ja suuren osan kuvistanihan kuvaan ISO400-värinegalle joka skannataan Noritsun minilabbiksella pääsääntöisesti. Ne on melko rakeisia jo, vaan hyvät 30x45cm-kuvat niistäkin tulee, on kelvannut muidenkin seinille varsin mainiosti.

Että jos kamera on ISO1000-1250 akselilla selkeästi siistimipi kuin nelisatanen kinonega skannattuna, niin kuvanlaatukeskustelu loppuu minun osaltani siihen. Toki tuo Nikon D3sen jälki hämärissä yllättää aina, ja kyllä, avaahan se ihan uusia maailmoita kuvien ottoon. Mutta se onkin ihan eri asia jo se, ja toisen postauksen aihe.

Takaisin Olympukseen siis. Linssit on nyt vähän osastoa meh, 17mm f:2.8 pannari on oikein kivan kokoinen ja silleen, mutta auttamattoman hidas kuitenkin tämmöiseksi linssiksi. Ja miksi hitossa senkin pitää olla hopean värinen? 

14-42mm zuumi oli aivan kamalan näköinen, vaikka tuntui ihan ookoolta. Käsittämätön rakenne, upotettuna ihan sievän näköinen, mutta mitäpä se auttaa että se siellä laukussa on sievä, tai olkapäällä roikkuessaan kun ei ole kuvauskunnossa. Linssi pitää vapauttaa upotuksestaan, ja sitten se tuleekin todella rumasti kahdessa pykälässä ulos. Ei näin.

Kuva: www.bangkoksite.com

Ei mikään suuri ihme että Olympuksen pressikuva-arkistosta ei löydy ainoatakaan kuvaa missä tuo zuumi ei olisi upotetussa asennossaan. Silleenhän se on melkein linssin näköinen, ihan niinkuin se E-sarjalaisille tehty 14-42mm joka on kittilinssien parhaimmistoa myös optisesti... Ei muuten ihan ensimmäisenä Googlen kuvahaullakaan osunut. Häpeääkö ihmiset tuota linssiään, kun kaikki cameraporn-kuvatkin on ollut pakko ottaa upotettuna?
Tuossa kuvassa näkyy nyt sitten myös se etsin.
Niin. Se etsin. Olympus itsekin tajusi että ei tämmöistä kameraa kukaan VALOKUVAAJA osta (ainakaan moni), ja tyydy kuvaamaan kompaktisti takanäytöltä. Ei se vaan tunnu hyvältä. Joten nyt tuon mukana sitten tulee tuo ulkoinen etsin vakiona.
Ja millainen etsin se onkaan. Kääntyy 90 astetta ylös (muuten kun laittaa kuvasuhteeksi 6:6 (miksei sekin muuten voi olla loogisemmin 1:1?) ja kääntää etsimen niin tuntuu melkein kuin Hasselilla kuvaisi... :D), on skarppiskarppi ja päivittyy nopsaan. Täysin käyttökelpoinen valokuvauskäyttöön, aivan täysin.
Mutta. Puhumattakaan siitä että salamaahan ei samaan aikaan sitten oikein käytellä, niin se tuo koko. Ei voi olla mahdollista etteikö tuota olisi pienemmäksi saanut. Nyt kun tuo on kamerassa kiinni niin kyllä se kuulkaa melkein saman kokoinen on kuin ihan oikea järkkäri, vähän hankalamman muotoinen vaan, ja helpommin rikkimenevän tuntuinen. Mitä tällä nyt sitten oikein enää tekee? En minä ainakaan paljoa.

Aika ristiriitaiset fiilikset siis. Objektiivien ongelmat saa korjattua Panasonicin linsseillä, ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös Sigmoilla, mutta tuo etsin on se dealbreaker minulle.
Kai.
Saa nyt nähdä, noita on nyt tilattu hyllyynkin meille, että pääseehän tuota vielä ränkkäämään. Hämmentävästi kuitenkin ei tuolla pannukakulla, vaan molemmat EP-2 ja EP-L1nen tuolla kamaluuksien-huippuzuumilla. No, aina ei voi voittaa.

Todennäköisesti kuitenkin jään odottelemaan vielä tulevia laitoksia, Nikonin ja Canonin vastaukset tähän on katsottava tietenkin vielä, liekö jo Maaliskuun kahdeksantena? Focus-on-Imaging-messut alkaa Englannissa, ja nyt vielä tämä:
http://nikonrumors.com/2010/02/25/countdown-mystery-in-black-and-yellow.aspx

Voi kun joku tekisi tämmöisen sisäisellä etsimellä ja runkovakaajalla. Odotellessa viihdytän itseni etsimällä halpaa käytettyä Leica M8ia. Sekin ajaisi tämän asian enemmän kuin hyvin.