Suhalla on hieno käsienpesuautomaatti huussin seinässä. Tai no, puoli-automaatti ehkä. Seinäkin on hieno.Tässä sängyllä pötköttelen ja kaikenlaista putkahtelee mieleen. Katotaas jos sais jotain kirjotettuakin. On se tämä langattomuus vaan herkkua. Onneksi oma langaton modeemikökkylä odottelee tuossa laatikossa omaa töpseliään, tuonne uuteen kämppään.
Huomenna töihin vasta kello yhteentoista. Hassuja on kyllä nämä heittelevät tunnit. Hauskaa, ja P&M:n asioita katsellen hyödyllistä, jopa ehkä tarpeellista. Kiireinen syksy näyttäisi siltä saralta tulevan, ja onhan sitä työprojektia sitten vielä näiden kahden lisäksi hieman muutakin.
Tuossa netskuja selailin pitkästä aikaa, foorumia jos toistakin, ja silmille nousi taas tämä Digi vs. Filmi-maaottelu. Että ihmiset jaksaakin vääntää.
Miksei vaan voi myöntää että joo, digi on tositosi näpsä ammattilaisille ja kiireisille, ja niille ketä huolettaa että tulikohan siitä nyt terävä ja onkohan siinä valot kohdillaan.
Ja se filkka on hemmetin hyvä juttu meille muille. On tekemisen tuntua, vaaraa ja jännitystä. Hajuja ja tunteita. Meditaatiota purkkia vatkatessa ja tekemistä Rodinaalia mitatessa. Lomaa tietokoneista.
Ja miten hemmetin hyvältä se tuntuu kun se kuva onnistuu. Ei ole samaa fiilistä kuitenkaan kun digillä kuvaa ja kattoo kuvatessa ruudulta että "Jes, se on siinä!". Onhan sekin hauskaa, mutta se nyrkkien huitominen ja Rocky-fiilistely sitten silloin myöhemmin, että "Voi Hyvä Hemmetti miten kovia kuvia, ja tuokin yksi, oivoi miten hyvä mie olen!". Tai monestihan tuon Leican kanssa (kun se ei pimene kuvatessa) jo ottaessa näkee, tai tietää, tai ainakin toivoo, se tuntuu persuksissa että nyt pamahti, tää on tässä.
Eikä sen kuvan tarvitse kovin kummoinen edes olla, jos totta puhutaan.
Onko se se Tekemisen Riemu mitä tässä haetaan? On se kai sitten. Onkos sille mitään hienoa sanaa?
Hienoista sanoista puheen ollen, tässä ajankohtainen minulle:
en·nuiEttä tällä lailla. Pää on ihan jossain muualla. Aamulla töissä söi miestä niin että hampaat kirskui, kun on kaikki niin erilailla. No enkö minä vittu just sitä ole itkenytkin sitten jo aikoja?[ahn-wee, ahn-wee; Fr. ahn-nwee] –noun
a feeling of utter weariness and discontent resulting from satiety or lack of interest; boredom: The endless lecture produced an unbearable ennui.
Kuinka paljon tähän mielialaan vaikuttaa kotoa kaukana olo, äkillinen syksyn tulo, perustavanlaatuiset muutokset elämässä, ja muut jutut?
Herranjestas, minähän olen yhtä 7 kuukauden periodia lukuunottamatta asunut koko elämäni kahden korttelin sisällä. Ja senkin seittemän kuukautta olin keskustassa vähintään puolet öistä. Ja sitten heivataan mies Pohjois-Karjalaan. Eipä ihme, ei.
Niinpä sitten päätin, että ei se haittaa vaikka en tiedä mitään töistäni, tai ainakin niistä tavoista miten ne tuolla tehdään. Duunariahan tässä nyt ollaan, eikä mitään helvetin asiantuntijaa ja pikkupäällikköä, kuten aiemmin. (Pikkupäällikköä siis siinä mielessä että käskettävänä oli itseni lisäksi useasti joku toinenkin.) Ollaan sitten vaan sitä duunaria mahdollisimman hyvin. Ei mun tartte nyt kilpailla kenenkään kanssa, varsinkaan itteni.
Kun ei varsinaisesti kuitenkaan nyt kiinnosta. Jotenkin. Tekis mieli vaan mennä takas Suhalle ja laittaa Kontiot jalkaan (yritin muuten ostaa omia kumppareita, ei ollutkaan helppo homma se, perjantaina uusi yritys!) ja istua ulos kattomaan kun lehdet tippuu. No viikonloppuna sit.
Siellä se suurten puiden katveessa kököttää. Tuvan valo paloi lämpimästi.Oho, kuka ailahtelee? En minä ainakaan.
PH-1nenkin majailee siellä 70km:n päässä, Suhan yläkerrassa. Tekisi mieli ottaa kuvia ja kehitellä niitä. Katotaan ny, jos tässä Joensuussa nyt enempikin aikaa sitten vietellään niin pitää varmaan tuoda kehityspurkit tänne, on viikollakin sitten touhuttavaa.
En tiedä laitoinko jo tämän, mutta nyt ollaan taas näiden äärellä:
Seuraavat kamera-aiheiset ostokset, jompi kumpi ensin:
tai
Hmm. Jaa-a. Molempi kiva, kumpaakaan ei varsinaisesti tarvitse. Molemmat haluaa. Molemmat tulee, mutta missä järjestyksessä?
Koivuissa on jotain, positiivista.Eihän tuo Superkuva nyt mikään Foto Saarinen ole, niin hyvässä kuin pahassakaan, kuten jo sanoin ystävälleni. Ja kuten sanoin teillekin, rakkaat ystäväni, jos tämä kaupunki ja sen ihmiset ja työpaikat antavat minulle edes puolet siitä mitä Jyväskylä, on sekin jo ihan helvetin paljon.
No rönsyillään niihin kumppareihin vielä, kun tuota akkuakin on hetki vielä jäljellä.
Siis kumikengät, mustat ja korkeat varret ja vedenpitävät, ja mielellään Nokian Kontiot, perinteisesti. Ei ole Sokoksella. Ei ole Citymarketissa. Ei ole Tokmannilla (tai oli, mutta kalliit, eikä oikean kokoisena). Ei ole Prismassa. Prismassa kysyin myyjältä jonka satuin löytämään työnteosta, Ljudmila tai Jekaterina, mikälie (täällä tuntuu olevan noita itäisiä naisia Prismoissa ja muissa isoissa aika paljon), että koskas näitä tulis lisää. "Tjoorshtai tai perijandai voi olla lišää. Tule šilloin." Haisaappaita ja 80euron lämpösaappaita ja herratiesmitä kiinankopioita oli kyllä vaikka muille jaella, mutta ei oikeita mökkisaappaita. Höh.
Onneksi sentään Tokmannilta löytyi mökkihousut, oli pakko ostaa, kun niiden nimi, tai siis malli oli "Teppo". Teppo-kolitsihousut, voi hemmetti. Mukavat on kyllä, ei kovin tyylikkäät, voitte uskoa. Niinkuin vanha sananlasku sanoo, "Ainoa asia mikä on parempaa kuin mökkiverkkarit, on Tokmannilta ostetut mökkiverkkarit"
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, uneton Joensuusta, signing off.
(Knoppi: Ketkä henkilöt tuossa oli? Ei saa Googlettaa tai miettiä!)
Poliisi ei ole saanut yhtään varmaa havaintoa 1. heinäkuuta kadonneesta Marko Juhani Ovaskasta. TietoEnatorilla johtotehtävissä työskennelleen jyväskyläläisen perheenisän Volvo V40-merkkinen auto löytyi hiljaisen tien varrelta Ylä-Savosta Sonkajärveltä katoamista seuranneena päivänä. Poliisin mukaan on täysi arvoitus, miksi mies oli jättänyt arvokkaan autonsa seudulle, jonne hänellä ei ole mitään yhteyttä. Polttoainetta autossa olisi riittänyt.
