Vanki kotonani

Olen vanki omassa kodissani.

Ikkunat vain ilkkuvat minulle kevätyön valoisuudessaan.

Se tuossa Pojassa on paha puoli. Se kun menee kahdeksalta nukkumaan, niin sen jälkeen ei oikein voi lähteä ulos, kun pitäisi mennä sitten yksin, ja aina sitä tekemistä Vaimon kanssa on kuitenkin. Telkkaria ja paskartelua ja muuta olemista. Ei siinä ehdi itekseen oikein mitään tehdä.

Ja kun meillä tämä nukkumajärjestyskin on mitä on, tarkoittaa se sitä että sitten kun Vaimo käy nukkumaan, jos minua ei vielä nukuta, on toimintamahdollisuudet joko mennä pakolla nukkumaan kanssa tai asentua työhuoneeseen koneelle tai kirjaa lukemaan.

Tänään ei nuo vaihtoehot käyneet.

Kun tuolla ulkona on tuommoista. Kirkas, tumma taivas, aurinko melkein paistaa. Puut pihassa huojuvat vähäsen, taitaa tuulla. Enpä tiedä siitäkään. Linnut kai laulaa vielä vähäsen, autot humisee ja jostain kuuluu ihmisten huutoja. Juttelua. Riitelyä. Naapurin tupakan tuoksu, autojen pakokaasut. Se kliseinen päivän jälkeen jäähtyvä asfaltti.
Tai niin ainakin muistelisin toissakesältä. Vai oliko se sitä edelliseltä. Sitä unohtaa.

Olisin halunnut istua parvekkeella katselemassa. Ei pitkään, hetki vain. Piippuakin pyörittelin sormissa, olisihan sitä pesällisen siinä tuijotellut.
Vaan ei, ei onnistunut se.

Mikähän minussa on vialla? Minähän täällä asun kanssa, miksi se on taas taivuttava takaviistoon kahden muun ihmisen takia? Joko se taas alkaa?

No kai tässä tihnehtimisessä on omat hyvätkin puolensa. Sain asennettua Soikon tähän vehkeeseen, nyt ei tarvitse tavailla kaikkia tekstejä moneen kertaan typonmetsästyksessä.

Ja ainiin on mainostettava vielä tämän erinomaisuutta, ostin tuommoisen piuhan millä tämän saa tuohon meidän telkkariin kiinni. Ja sitten kun mukana tulee Frontrow-softa ja Apple-kaukosäädin, kyllähän sen arvaa. Johto koneeseen kiinni, perse sohvalle ja kaukosäätimen napista videot telkkariin, nätillä käyttöliittymällä ja täysin ongelmitta. On tämä hienoa.

Nyt se lankaton netti vielä niin johan passaa. Ja jospa firma avustaisi sen ulkoisen kiintolevyn, ei nyt olis varaa, mutta tarvetta ois sitäkin enemmän.

Kaivelin kuvankin tähän. Viime vuodelta, heinäkuulta. Kiva täytekuva.

Nyt se tuo kello on jo yli kaksi, ehkä tästä kohta joutaa unille. Ehkä. Kohta.
Harmittaa jotenkin vaan niin paljon kun menee kesä ohi. Ainakin se tuntuu siltä. Ajattelin että sitten kun on yö lyhimmillään niin pitäisin semmoisen taivaankatseluillan, istuisi ulkosalla ja tappaisi hyttysiä. Sikarin ehkä polttaisi.
Mutta tajusin ettei siinä ole mitään järkeä. Siinä sitä istuisi ja ihastelisi että "On se hienoa ja kaunista ja niin edes päin", ja yhtäkkiä tajuaa että "Jaahas, tämähän on alamäkeä tästä lähtien. Yö alkaa pidentymään ja päivät synkkenemään. Ne parhaat ajat on jo mennyt ohi tästäkin kesästä."
Kuka helvetti semmoista nyt sitten viitsii juhlia? Eipä juuri kukaan, minä ainakaan.

Tai no juhliihan tuota mittumaaria esim. Stonehengessä melkoinen joukko aina.

Mutta antaa nyt olla. Tajusin kyllä juuri että taidetaankin olla Kreetan auringon alla justiinsa tuolloin, eli se siitä ideasta muutenkin.
Ehkä tässä alkaa loma tehdäkin jo hyvää. Jos yhden lauantain sais olla rauhassa, se olisikin jo kolman (!) tänä vuonna kun en ole töissä. Hihhei.