Viime vuoden lumet, ja vähän tämänkin

Ajattelin laittaa tähän postaukseen kuvia vuoden varrelta.
Blast from the past-henkeen.
Vaan onhan nuo jo nähty, mitä niitä nyt nostelemaan. Näyttelyyn sitten.

Nyt se on sitten siinä. 

Yksi vuosi. 365 päivää, herraties kuinkamontalie tuntia. 

Mitä vuoteen mahtuu? Neljä vuodenaikaa, kolme ulkomaanreissua (Berliini, Riika, Vienan Karjala), kolme työpaikkaa, yksi kamera.

Ja okei, kolme linssiä. Full disclosure-hengessä tunnustan hairahtuneeni. Kyllä, olen kuvannut muilla kameroilla. Kesäkuussa Jyskyjärvellä kun Panasonicin akku petti minut (syytän lainassa ollutta vakaaja-zoomia, vaan siinä sen näki taas. Jos ei olisi sortunut lainaamaan linssiä, akku olisi riittänyt.) lainasin epätoivoissani Petterin D3sta ja Panasonicin pikkupokkaria. Pari viikkoa sitten sorruin ja tilasin sen adapterin Leican laseille, sen kanssa olen kokeillut Leican 35- ja 75-millisiä Summi/cron/luxeja. Etenkin se 75mm f1.4 on videon kanssa aika herkullinen muuten... 

Mutta niinhän kaikissa näissä pitää mennä, pikkuisen saa livetä, kunhan sen osaa itselleen perustella hyvin, eikö vain?

Missä oltiin vuosi sitten? Aloittelemassa isyyslomaa, ensilumen syleilyssä. Kuin kohtalonoikusta ensilumi tuli tänäkin vuonna samoihin aikoihin, eli tänään.

Little did I know, että heti vuoden vaihteen jälkeen olen työtön hetken, ja vaihdan sen jälkeen alaa täysin. Opiskelu-asioista ei ollut minkäänlaista kuvaa, nyt on aika selkeä kuva mielessä ensi syksystä. No, työpaikka järjestyi parin päivän työttömyyden jälkeen, ja hyvä paikka olikin. Ja nyt loppusyksystä vaihtui vielä parempaan. Ei passaa valittaa. 

Berliinin reissu oli aikalailla yhtä monen päivän päässä, se on sama tänäkin vuonna. Sitä ennen pikareissu Petroskoihin, sinne voikin jo ottaa (halutessaan) muutakin välineistöä.

No se 75mm Summilux.

Mutta hei, siitä kamerastahan tässä oli tarkoitus puhua. SEN takia tätä ihmiset lukee. Tai sillä ainakin saa maininnan digicamera.netin uutispalstalle (pitääkin muistaa laitta Matille ja Armille joulukortti menemään, on sen verran liikennettä blogiin heidän ansiostaan tullut), ja se takaa aina kävijälaskurin iloisen pyörimisen. 

All time-luetuin postaus on kuitenkin ollut tuo eka Panasonic GF1-otsikoitu kirjoitelma, tosin osa niistä hiteistä epäilemättä tuli googlenkin kautta. 

Ja totta, kamera palveli enemmän kuin hienosti. Ei ongelmia, ei virhetilanteita. Ennalta ennustettava pikku kaveri, alussa meni toki hetki että sain nappulat kohdilleen, ja etsimen tulon jälkeen homma muuttui vielä kertaluokkaa paremmaksi. Senkin käyttöön meni joku aika totutellessa, nyt sitä ei ole tullut irrotettua pitkään aikaan. 

Kooltaanhan paketti on liki täydellinen, ihan inauksen pienemmän kameran kanssa tulisin vielä toimeen, mutta GF3 ja Olympuksen EPM-1 on jo liian pieniä minunkin säälikäsilleni. Ja etenkin ominaisuuksiinsa nähden koko on hämmästyttävä, melko usein kuulee kuvien katselijoilta kommenttia että “Milläs nää on kuvattu?”, ja kun näyttää että “Tällä”, on lopputuloksena hieman huvittuneen epäuskoinen ilme, “vedättääkö toi tyyppi mua?” on ihan suoraan luettavissa.

Huonoa ei ole toki sekään miten etenkin teipattuna ja manuaalilinssin kanssa tuo ei nyt varsinaisesti Kalliilta ja Hienolta Kameralta näytä...

Kameran asetukset kiinnostaa aina jotakuta, ei unohdeta niitä nytkään. 

Perusasento mulla on useimmiten A tahi P, useimmin varmaan P. Isoa eroa ei käytön kannalta ole, takarulla on aukon kontrolli kuitenkin. Rullaa painamalla pääsee valotuksen korjailulle, joka on aika oleellinen kontrolli. Ali saa valottaa tällä,  ei ole ETTR mun juttu.

Herkkyys on poikkeustapauksia lukuunottamatta ollut viimeisen puoli vuotta ISO-Autolla, joka tosin ei jostain syystä kovin rohkeasti lähde itseään nostamaan, joten ajoittain tiputan ISO640-arvolle. Joitakin ruutuja on kuvattu 1600/3200-osastollakin, joka vielä mustavalkoisena menee minulla ihan mennetullen. Kuitenkin niitä leivotaan vielä myöhemmin, ja web-kuviin minulla on lisätty kohinaa ja pehmennetty kuvia jälkikäteen joka tapauksessa jonkin aikaa jo. Ei se (myönnettäköön, kohtuullisen huikea) kohina sen jälkeen enää näy. Tai häiritse.

Kuvansäädöistä sen verran että C1 ja C2-asennoissa, eli customasetuksilla kuvausmuoto on mustavalkoinen, kontrasti ja terävyys tapissaan-pikkuJPG, ja puhdas RAW. Näin jää MVnä kuvattaessa mukava pikkutiedosto joka vastaa etsinkuvan mustavalkoista visiota, ja kaiken varalta sitten se täysikokoinen, väreillä varustettu RAWi varsinaisena työtiedostona. 

C1-asennossa kuvan muoto on mallia 1:1, minusta on hauska kuvata neliörajauksella suoraan. Joo, olisi taivas jos etsimessä näkyisi neliökuva, ja JPG tallentuisi neliönä, mutta RAW-tiedosto olisi rajaamaton. Mutta näin ei ole, tässä onkin muuten puute tosiaan. C2 on muuten sama, mutta 3:2-rajauksella.

Kuvasuhde onkin muuten semmoinen asia että se ei ole minulle vuodenkaan aikana selvinnyt kunnolla. Osan ajasta kuvasin “koko kennon” kokoisia kuvia, eli 4:3-kuvasuhteella, mutta kun itse näyttö on 3:2-kuvasuhteinen, tuntui hassulta sekin. Vaikka 3:2 rajaakin osan kuvasta pois, se kuitenkin tuntuu tutummalta. Näin vähän minäkin niistä pikseleistä sitten välitän loppujen lopuksi, että heitän niitä jo kuvausvaiheessa menemään. Eikä niitä isompia kuvia tullut rajattua siihen suhteeseen sitten myöhemminkään koskaan. 

Tarkennus on normaalisti kasvojen tunnistuksella (!), koska se vaan toimii niin hyvin. Taidekuvissa sitten vaihdan pisteautomaatille, joka on tiukimmalla pisteellään, eli hyvin pieneltä alueelta katsoo skarppiutensa. Tämähän oli yksi valintaperuste ammoisessa Pana vs. Oly-vertailussa mulla, Olympuksen pienin tarkennuspiste oli jotain tyyliin viidesosa ruudun leveydestä, ja tolla 20mm f:1.7lla täydellä aukolla kun tarkentaa niin on oleellista olla tarkkana. Vaikkei se syväterävyysalueen ohkaisuus nyt kinokennoisiin vehkeisiin nähden olekaan mitään hurjaa.

Oikeasti, jätkä kuvaa Programmilla, auto-isolla ja Facedetectillä? Niin se tekee, ja on aika onnellinen.

Jälkikäsittely on aika tyypillistä 2011-osastoa, Lightroomiin menee kuvat kortilta suoraan. Kortinlukijaakaan ei ole tarvinnut, tässä uudemmassa MacBook Prossa on sisäänrakennettu SD-lukija. Oletuksena kuville tehdään importoinnin yhteydessä oma pikkukäsittelyni, lähinnä sisältää kivan pikku Vinjetin, Kontrastin noston, pienen tujauksen Mustaa mustaan päähän vielä siihen päälle, sekä Clarityä aika paljon ja Vibrancen nostoa ja Saturaation tiputuksen. Kohinanpoistoa on värikohinan osalta jonkun verran, luminanssikohinaan en normaalisti ole kajonnut lainkaan.  

Pidemmälle menevät käsittelyt on sitten aika kuvakohtaisia, useimmin tulee taivaita tummennettua, kun ne tosiaan kärähtää aika helposti puhki tällä. Dynamiikkaa ei kyllä kennossa liikaa ole, sen voisi lisätä parannuslistalle kanssa. Sitten on pari esiasetus-satsia, joista yksi on tosiaan tuo edellämainittu “hirvee rae ja muutenkin pehmeä lopputulos”, joka tähän blogiformaatin 900px-leveyteen pienennettynä näyttää hiiiirmu hyvältä. Muut on aika perussatsia.

Viime aikoinahan on menty siihen joskus jo mainittuunkin Wouter Brandsma-fiilikseen, (nyt se luulee että mä stalkkaan sitä kun linkitin peräkkäisissä postauksissa melkein...) eli jyrkkää ja synkkää tummaa päätä ja raetta ei pelätä, niitä ei ole kyllä tänne asti kovin hirveästi esille tullut. Pari semmosta seinälle nostin kotona, tulukee kattomaan jos kiinnostaa, Hahnemüehlen Photo Rag Ultrasmoothille tulostettuna ihan muikean näköisiä on nekin kuulkaa.

Nyt kun oikein aloin miettimään niin ei se tuo(kaan) kamera kyllä suoraan sievää jälkeä tee, aika ankean näköisiä ne tiedostot on suoraan kamerasta, JPGtkin siis. Mutta se on sitä työn kulkua. Joku ei halua koskea millään tiedostoihin, vaan käyttää suoraan ja jotkut on eri mieltä. Mie tykkään vähän askarella, mutten ihan älyttömästi

Tääkin on seiskavitosella kuvattu muuten varmaan. Kyllä tämmösen pidemmänkin linssin kanssa eläis, sanoisin.

Mitä parannettavaa?  Suurimpana ongelmana on ihan selvästi vakaajan puute. Ei pelkästään se että kuvat tärähtelis VIELÄ vähemmän, vaan myös se että GF1sessä ei ole itsessään kuvausasennon tunnistavaa sensoria, eli ainoastaan IS-laseilla kuvatut tiedostot kääntyy automaattisesti oikeinpäin. 

Kyllä, se on pidemmän päälle vain rasittavaa niitä käsin myöhemmin käännellä, ei sille mitään mahda.

Parempi etsin olisi epäilemättä hyvä juttu myöskin, ja onhan semmoinen, tosin tuon uuden GX1sen kanssa ainoastaan yhteensopiva.

Aiemmin mainitut dynamiikan puute, ja RAW-kuvan kokokikkailut tulee tähän listaan kanssa toki.

Kiusaako ostaa GX1? No joo ja ei. Nyt tätä ei enää osaa varoa, kun tietää että kestää aika lujaa käyttöä, on tiputettu tosiaan muutaman kerran, ihan rehellisesti olalta asvaltille jne. Olisi naarmuilla pahastikin jos ei olisi teippailtu aiemmin. Pikselimäärän lisäys olisi toki hieno asia, tulee noita rajailtua kuitenkin ajoittain aika railakkaasti. Kohina ei ole piinannut missään vaiheessa minua sen enempää. Tosin se johtuu aika paljon siitä että säädin pääni vuosi sitten negatiivifilmin ja skannerin ISO 400-laadun mukaan, joka on tosiaan aika kaukana siitä mihin diginä pystytään vuonna 2012. Onhan se suorituskyky parantunut Micro4/3stenkin parissa, G3(?) Panskulta ja Olympuksen uutuudet on osoittaneet sen. GX1sessä on kuitenkin sama tai vähän paremmin viilattu kenno kuin G-sarjan uutuuksissa, joten kohinatkin on sen mukaiset. 

Ei sitä megasiistiä kuvaa kuitenkaan näiden taskukameroiden parissa viitsi liikaa lähteä jahtaamaan, kun tietää että se on parhaimmillaankin aika paljon kinokennoisten (tai edes APS-C kennoisten) jäljessä.

Mitä tästä eteenpäin? Ellen voita Lotossa niin näillä mennään, yksi “oikea” linssi voisi olla tulossa, onko se nyt sitten 14mm vai 45mm, ei osaa sanoa. Kuitenkin viehätys yhden kameran kanssa on edelleenkin reissussa (ja sillähän minä olen, koko ajan) kiistaton, siihen kun sen yhdenkin linssin laittaa lisää niin hankaloittaa todella paljon. Joo, olen laiska, mutta mitä sitten. Zillion Dollar Home-laukkujen jengi on sitten ihan erikseen, se en ole minä. 

Jos voitan Lotossa niin Leica M9 tai mitä lie ensi kuussa tuleekaan uutuuksia on laukussa. Toki D700 (tai D800?) ja 50mm kiinteä olisi houkuttava combo myöskin, ja aika paljon järkevämmän hintainen. Kyllä sen kanssa vielä toimeen tulisi mukana roikottaessakin. Ehkäpä vuosi yhdellä kameralla ja linssillä? Hmm, virkistävä ajatus.... :D 

Aamulla oli vain maa huurteessa. Sitten alkoi sataa lunta.

Onko paluuta filmiin sitten? Voi, Lomo ja Leica huutelee kutsuhuutojaan jo kaapista, vaan on se kenttä muuttunut sen osalta kyllä ratkaisevasti. Ei ole ihan yhtä kätevää (tai halpaa) filmin kehittäminen, skannaamisen ilostakin pitäisi nykyään maksaa. Taitaa jäädä filmin polttelu harvemmaksi lystiksi. Ehkä mustavalkoinen olisi järkevästi ajateltavissa, vaan kun minä siitä värinegasta olen aina niin kovin tykännyt. Kameralaukku.comissahan nuo siitä DIY-C41sestä vaahtoavat että on helppoa ja halpaa. Jaa-a, miksei sitäkin voisi ajatella. 

Kun vaan olisi aikaa ja rahaa. Mistäs sitä tietää, voihan niitäkin jostain ilmestyä.

Be seeing you. ;)

P.s Jestas miten noloa, tein näköjään tiedostamatta tästä tämmöisen haastattelu-muotoisen, oli ihan pakko sitten vielä boldailla nuo "otsikot". Oon mä nolo jätkä.