Thursday, October 06, 2011

Noin 10 kuukautta

Alkaa olla Vuosi jo kohta ohi. Marraskuun 18. päivä lähestyy, ja sitten on aika Suuren Yhteenvedon. On mennyt kuin siivillä tämä aika, paljon on tapahtunut. 
Mutta se on vasta parin kuukauden päästä, aika katsoa taaksepäin. 

Mokoma-aamu. Meillä katsotaan aika usein Mokoman musavideoita aamupalan kanssa. Ykkössuosikkina "Ei Kahta Sanaa (ilman kolmatta). Mikael osaa jo sanat ulkoa.

Tilasinkin kyllä jo adapterin, jolla saa Leican lasit Panasonicciin kiinni. Saapa nähdä mitä siitä tulee. Joulukuulle on varattu Berliinin reissu (niinkuin muuten ensi kesäkuullekin) jonne on siis mahdollista ottaa muutakin valokuvaus-aiheista roipetta kuin GF1+20mm. Neulanreikäjutut alkaa kutitella aika pahasti, voi olla että lähtee Fotomik PH-1 mukaan pitkästä aikaa.
Tai sitten tilaan Wanderlustin Pinwiden ja menen sillä. Pelkkä neulanreikä Berliiniin? Tjaa-a. Lisätavaroiden raijaaminen kyllä tuntuu jo hankalalta tässä vaiheessa, sen verran on tottunut tähän. Ehkä sen laajiksen vielä voisi hyväksyä, aika pienihän se on kuitenkin.
Viimeiseksi ulkomaanreissuksi näyttää jäävän Sortavala marraskuussa, meneekin ihan viimeisille päiville projektin suhteen se.

Napen ja Mikan luona metsäretkellä. Mikael lähti aika vähin vaattein kyllä. Onneksi ei ole pitkä matka metsästä sisälle lämmittelemään. Masi söi puolukoita ja juolukoita hämmästyttäviä määriä. Tai no en minä antanut niitä juolukoita niin paljoa syödä.

Jotenkin tuntuu että käsitarkenteinen lasi olisi ihan hauska tämän etsimen kanssa. Sehän nähdään, rapsaa tulee kyllä sitten.

Muutaman aamun on ollut hauskoja pisaralehtiä piha täynnä. Lomaviikolla oli aikaa pysähtyä ottamaan kuvia kunhan sai Mikaelin vietyä eskariin.


Syksy saapuu puistoonkin. Kaikki on nähtävä erilailla.


Mainostetaan Appiukon näyttelyäkin tässä, Ikonostaasis-kuvia esillä Joensuussa. Minähän se olen nuo vedostellut, pari rullaa Hahnemüehleä tuhrittu lainatulostimella, kiitos vaan Jouni ja muut. Hyvän näköisiä kuvia on kyllä, eikä ne vedoksetkaan rumia ole.
On sillä toinenkin näyttely, Riihimäellä se, mutta vain hetken. Nekin on miun tekemiä, ne kuvat.


Koskahan sitä oman näyttelyn saisi aikaiseksi? Kävisittekö katsomassa jos laittaisin?

2 comments:

Anonymous said...

Kävisin katsomassa.

Mikko J. Kalavainen said...

Hieno homma, kuka ikinä oletkin. Taksomykke.