Reflecting on my self.

Hauskoja uutisia sain tänään, Raisa Jäntti on huomioinut allekirjoittaneen nöyrän pyristelyn itseilmaisunsa syövereissä, Taide-lehden numerossa 5/11 Blogikatsauksessaan. Kiitos ja kumarrus, hauskaa että joku muukin käy näitä ihmettelemässä kuin Äiti ja Anoppi. Kiitos tietenkin heillekin.

Mutta hei oikeesti, TAIDE-lehti. Se puhuu musta oikeiden taiteilijoiden rinnalla.

Tulee mieleen kyseenalaistaa Jäntin asiantuntemus, mutta se voisi olla jo liikaa itsensä latistamista. Sen sijaan otan lainan Jäntiltä blogini otsikkoon ainakin hetkeksi; "Ja kuitenkin Kalavaisen blogi vilisee kuvia, huomaamatta nähtyjä asioita". 

Ihan melkein tippa tulee linssiin. Melkein.

Kävin aamusella Iro Haarlan Northboundia kuunnellessani läpi viimeaikaisia kuvia, valitsin 10 kuvaa laitettavaksi tänne. Hämmentävästi jälkikäteen huomasin että 9 niistä käsittelee ikkunoita tai heijastuksia, tai molempia. 

Pitäisikö tästä nyt lukea jotain? Onhan tähän heijastusasiaan tartuttu aiemminkin, syksyä se oli sekin. 

Kaikesta huolimatta, Britney Spearsin kuolemattomin sanoin, "Jos se tuntuu niin hyvältä, miten se voi olla väärin?"

Tähän pitäisi kai kirjoittaa jotain, mutten yhtään keksi että mitä. Olkoon siis ilman.

Onnistuin tallentamaan palan nyt jo kadonnutta paikallishistoriaa, tätäkään teippausta ei enää ole. 

No nää nyt on näitä edelleen. Mutta muistakaa nyt se Britney.

Tässä välissä oli se ainoa kuva josta tuossa aiemmin oli puhetta. Ei se edes ollut niin hyvä. Eikä istunut joukkoon lainkaan. Niin en nyt sit laita sitäkään.

Seuraavasta alkaa neljän kuvan suora Nurmeksesta. Hieno paikka, vanhan keskustan alueella on vaikka kuinka monta hassua väliä ja hylättyä sitä ja tätä. 

Hotelli Nurmeshovin talo muuten on hieno funkkisosaston rakennus, siitä pitäisi ihan mennä ottamaan kuvia.
Ja menenkin, jahka tämä vuoden punnerrus päättyy ja saa ottaa laajakulmankin mukaan.

Remu & Elsa. On hieno nimi kaljakuppilalle.

Hotellin Nurmeshovin asiakas- (tai henkilö)kunnalla on hyvä maku viinin suhteen.
Myöskin tapa sijoittaa tyhjä laatikko kadunpuoleisen ikkunan eteen saa kiitoksia.

Ampiainen oli mennyt postikortti- ja pöytäliinakaupan ikkunapahvien väliin kuolemaan.
Tai siis ei siksi sinne varmaan mennyt, mutta menipä kuitenkin.

Ehdin olla hivenen surullinen kun riipivät kauniin lehmuksen ihmeelliseksi tyngäksi.
Myöhemmin kun kuljin toiselta puolelta katua en viitsinytkään jatkaa surua.
Kivat on muuten nuo ikkunat.

Aiemmin oli puhetta niistä Appiukon näyttelyistä, tämä on Ikonostaasiksen avajaisista.
Ja kappas vaan, siellähän se heijastus on edelleen, hivenen metaisesti tosin.
Seinällä olevassa kuvassa nimittäin näkyy Appiukon kamera jalkoineen ja käsineen.
Kyseinen on kamera on kuvassa mukana myös.