Tuesday, April 08, 2008

Feel Berlin.

Joo. Maailmassa on harvoja paikkoja, joissa ihminen on onnellisimmillaan. Helsinki-Vantaan lentokenttä ON yksi niistä. Tässä lähdössä Berliiniin kuun vaihteessa.




Laitetaan näitä turistirytyytyksiä väliin, on se Hieno Paikka, on.

Siellä niitä Kontrasteja ois piisannut. Mutta ei sitä aina älyä.

Pakko on myöntää että menetin Itseni tuolle kaupungille aivan täysin. Jos ei olisi Möykky odottamassa kotona, en ole ihan varma, olisinko vielä varatulla paluulennolla istunut... Muutaman viikon mennyt eestaas tuolla, ja vasta sitten alkanut ihmetellä että miten siitä selvitään.

On se hemmetti, että kepappi maksaa 2 euroa tai alle, Weihenstepaneri 1.30€ (Alkossa sopivasti 3.10€), kirsikankukat kukkii puistoissa ja mustarastaat laulaa lällättää (?) puunlatvoissa. Vitun epäreilua sanon minä.

Täällä muutenkin ankeuttaa elämä. Kaikki on muuten ookoo ja erittäinkin ookoo, mutta se tuo työ-asia... Huoh.


Aijuu. Currywursti. Oi hemmetti mikä keksintö, makkaraa, tomaattisosetta/ketsuppia, hitosti curryjauhetta siihen sekaan ja sitten päälle vielä vähän... curryjauhetta. Tarjoillaan (kuulemma) leivän tai ranujen kera. Tosin en mie sitä leipää muuten varsinaisesti nähnyt ikinä, listalla vain luki että bröt, eikös se leipee meinaa. Ranuja kylläkin.
Tulin, näin, söin.

Toimii myös kotosuomessa, hienonsin reseptiä hieman ja laitoin ihan bratwurstia pannulle. Armas Vaimo teki arvatenkin 50/50-suhteella tomaattipyrettä ja ketsuppia.

Menee myös dippisoosina näköjään, chiliä joukkoon niin avot.

Mikähän siinä Berliinissä nyt osui niin hyvin?
En tiedä.
Muuri jotenkin vaikutti muhun, en oikein ollut TAJUNNUT asiaa ennenkuin siinä rajalla seistessä, että "Eihän se nyt vain historiaa olekaan", tai jotain. Mulla vähän nää "tärkeät tapahtumat" on heikoilla. Ei siellä ylä-asteella se historia ihan kamalasti kiinnostanut.

Oudon turvallisen tuntuinen kaupunki myöskin, ainakin tämä Mitten alue. Ainoatakaan uhkaavaa tilannetta ei osunut, vaikka allekirjoittanut tuli pitkälti puolen yön jälkeen useampana iltana kotiin, yksin, kun muut oli jo luovuttaneet.
Melko toista kuin esim. Joensuussa, heti ekana päivänä oli kännihirmut olleet oksentamassa Anttilan kulmalla, ja mie kun kävin ysin aikaan Gloriassa kaljalla niin ihan eri meininki oli kaduilla. En tajua, Berliinissä kuitenkin oli ihan normaalia nähdä nuoria ihmisiä (siis 25-35v.) iltaisin se puolen litran olutleka kädessä kävelemässä johonkin. Siis ne joi mennessään sitä kaljaa. Muttei reuhanneet. Eikä niillä koskaan mitään pussia ollut, se oli se yksi kalja, oisko ollut matkakalja sit.
Otinhan sen miekin, kun tulin Bettina Rheimsin näyttelyä katsomasta, hirmuinen jano iski. Pikkukauppa siinä sit oli, missä oli kaljaa vaan lämpösessä. Oli sit kysyttävä että "kylymää kalajaa?" (täydellisellä saksallani siis tietenkin), johon ukko sano että "Tässä kassan vieressä, ole hyvä." Ja tokihan kassakoneen vieressä oli avaaja ja purkki korkeille. En lie sit ainoa joka sen yhden kaljan osti matkalleen. Berlinen Pilsner, puoli litraa ja yksi euro. Kiitti ja näkemiin, tätä ja Jeveriä jos sais kotosalta niin hyvä ois.

No onhan se semmonen "taiteilijakaupunki", missä voi kuvitella itekin olevansa vaikka mitä. Ehkä se on se.

Saksalaisia on pakko rakastaa kyllä yhden asian takia.
Kaikki on SELKEÄÄ. Metrokartat ja bussikartat on samoilla fonteilla ja väreillä ja painoilla piirretty, kerran kun älyää että "Ahaa, harmaa linja metrokartalla tarkoittaa yövuoroa", on helppo älytä bussiaikataulusta että "Jaa, nää ajat tähän taulukkoon on merkattu samalla harmaalla, on siis yöbussi toi".
Ja kertaakaan ei tullut semmosta fiilistä joka esim. Kreikassa tulee usein, että "Saakohan tänne mennä?", kun jos oli se paikka mihin ei saanut mennä niin siinä kyllä tuli selväksi että tuonne EI mennä.
Kylttejä ja viittoja, värikoodeja ja muita, kaikki toimi. Yksinkertaisesti vain toimi. Kas, vähän niinkuin nää Applet ja Leicatkin.

Leicastapa tulikin mieleen, olipas sentään hassua lähteä LOMAmatkalle kokonaan ilman kameralaukkua. Leica ja 35-millinen olalle, pakaasiin kymmenkunta filkkarullaa ja Ixus vaimolle käteen. Melko kevyt olo oli, ja aika vahvat epäilykset lähtiessä.
Vaan kaikki meni niin hyvin kuin voi. Kamera viihtyi takin alla olkapäällä roikkumassa miltei koko reissun, hyvästi on piilossa siellä alla ja ei tarvii kuin ottaa esille niin kuvat naps ja raps ja sitten vaan päästää takaisin.
Jälkikäteen ajateltuna parempi satsi ehkä kuitenkin olis ollu joku 24mm + 50mm, vaikka se ei tietenkään tätä mun eettosta nyt oikein vastaakaan.
Tässä kattelen muuten kesäkameraksi tänä vuonna Olympuksen OM-2sta, mustana ja viiskytmillisellä varustettuna. Tai sillä nelikymppisellä pannarilla, oi se olis hienoa. Mutta ajatus on se että olis tommonen halpa, helppo ja pieni mukana KOKO KESÄN, semmonen mitä ei tarvi pelätä että menee rikki. Rientokamera, katsokaas. Vaikkei taida ihmeempiä rientoja olla luvassa, 14 vuorokautta lomaa vain kertynyt ilmeisesti.

Hitsisti sanottavaa vielä, mutta töihin on rynnättävä NYT heti. Hiphip.

3 comments:

erkka said...

Ou jee, kun on mukavia kuvia.

Jose said...

Oi jee, Berliini! Kävin siellä oliskohan 18-vuotiaana ja rakastuin kaupunkiin täysin. Silloin olin vahvasti sitä mieltä, että isona muutan Berliiniin, mutta vielä ainakaan sellaista kohtaa elämässä ei ole tullut. Tiedä sitten josko joku päivä löytää itsensä Saksasta tai vaikka Ranskasta asumasta... :)

MP3 e MP4 said...
This comment has been removed by a blog administrator.