Elämme näitä aikoja.

No niin. Ensin pieni päivitys siitä missä Tänään mennään. Eli näin.


Siinähän sitä on, Lääkettä Perheelle. Jo toista (2.!) kertaa elämässäni on minulla kädessä lääkärin kirjoittama sairaslomalappu. Näin sitä vanhetaan. Verikokeeseenkin jouduin taas, eli nyt jo kolme (3!) kertaa on tikattu minnuu, ja nielusta ottivat näytteen semmoisella tikulla, se olikin taas uusi kokemus.

Ja kas vain, siellähän se Streptokokki A luurasi, joten penisilliiniä koneeseen (eka kerta 20 vuoteen tämäkin!) ja kotiin pötköttämään. 800mg ibuprofeenia ja 1000mg parasetamolia tuntui purevan kuumeeseen ja kipuun. Kyllä minäkin niitä lääkkeitä näköjään osaan syödä kun sille tarvis on.

Seuraavana aamuna Armas Vaimo valitti kurkkuaan, ja samantien tohtorille. Samat kuviot, samat lääkkeet, tosin Arvauskeskuksesta ei kirjoitettu kipulääkereseptiä, miulle Suinuusta (paikallinen yksityinen terveyasema) kirjoitettiin.

Ja tänä aamuna, eli vielä seuraavana aamuna käytiin Mikaelin kanssa tohtorilla ja kappasvaan miten yllättävää että siellähän se Kokki luurasi kanssa. Onneksi ei tuo poika mitenkään erityisen kipeä ole, mutta parempi se pöpö sieltä on tappaa.

Hauskasti sama V-Pen on koko jengillä, tosin Mikaelilla tuommosen nestemäisenä. Ei muuten haise samalta kuin pikkupoikana tää muistaakseni löyhkäsi. Urea sen sijaan haiskahtaa just tasan samalta. Ihme homma.

Eli Angiinahan tässä on kyseessä. No, huomenna kai töihin kokeilemaan että miten jaksaa olla. Luultavasti ihan normaalisti. Eipä siellä riemusta hypellä tavallisinakaan päivinä.

Mutta sitten mukavempiin juttuihin, eli lisäystä allekirjoittaneen leluhyllyyn, kas näin:


Siis Olympuksen OM-2n ja 50mm, reilun neljäkymppiä eBaystä. Tarkoitus olla tän kesän "goanywhere"-kamera, eli siis semmonen mikä on pieni ja halpa, ja kokonaan ikioma. ja ihan kivasti Möykky sen jo kirjahyllystä onnistuikin pudottamaan, eipähän tarvii enää miettiä että laittaako siihen sen UV-suojan tai linssinsuojuksen takaisin, sen verran meni suodinkierre lommolle... Mutta tuntuu se vielä toimivan. Töissä on myynnissä sopivasti päiväyksen menettänyttä Agfaa viiden rullan paketeissa, niitä ehkä jokusen kotiin kaveriksi tuolle. Siinähän saa roikkua mukana, varsinkin kunhan saan ainehdittua sen uuden hihnan tuohon. Joku mamselli siihen on CANONIN hihnan vaihtanut, hittovie, ihmettelin kun ihottumaa oli niskassa. Sitähän se vaan olikin.

Toi toinen hirviöhän sitten ei varsinaisesti kai oma-OMA ole, eli Firmalta alaspäin periytynyt D200nen ja 17-55mm f:2.8.
Tämähän luonnollisesti tarkoittaa sitä että vanha kunnon D70S ja 18-70mm jää lomalle. Jos joku tuommoista tarvitsee niin myytävänä on. Kai.

Ja tässähän se syy tuohon toiseen onkin, eli:


Petter ja Nikon D3 ja miun Gitzo ja Riitta Rönkkö-näyttely Joensuun Taidemuseossa. Kamerassa kiinni tuossa tosin myös miun 35nen, kun kameran kanssa tilattu 14-24mm f:2.8N on huollossa (kyllä, tarkennus uupui muutaman kymmenen kuvan jälkeen!) ja uus 60mm Micro-Nikkori ei ole vielä tullut.
Mutta on siinä melkoinen laite. Eikä se laajiskaan mitenkään kamalan huonolta tuntunut, sen hetken kun toimi...

Tai eihän tossa rajatussa versiossa muuten sitä Gitzoa näykään, pelkästään toi hervoton Manfroton Kuula.

Noni, nyt meen lukemaan Pojalle iltasadun ja päästän Vaimon tähän koneelle Skypeilemään Martta-serkun kanssa Ranskaan, Pariisiin. Lucky bastard, sanon mie. Terveisiä tätäkin kautta siulle Masa-Makkara!

Feel Berlin.

Joo. Maailmassa on harvoja paikkoja, joissa ihminen on onnellisimmillaan. Helsinki-Vantaan lentokenttä ON yksi niistä. Tässä lähdössä Berliiniin kuun vaihteessa.




Laitetaan näitä turistirytyytyksiä väliin, on se Hieno Paikka, on.

Siellä niitä Kontrasteja ois piisannut. Mutta ei sitä aina älyä.

Pakko on myöntää että menetin Itseni tuolle kaupungille aivan täysin. Jos ei olisi Möykky odottamassa kotona, en ole ihan varma, olisinko vielä varatulla paluulennolla istunut... Muutaman viikon mennyt eestaas tuolla, ja vasta sitten alkanut ihmetellä että miten siitä selvitään.

On se hemmetti, että kepappi maksaa 2 euroa tai alle, Weihenstepaneri 1.30€ (Alkossa sopivasti 3.10€), kirsikankukat kukkii puistoissa ja mustarastaat laulaa lällättää (?) puunlatvoissa. Vitun epäreilua sanon minä.

Täällä muutenkin ankeuttaa elämä. Kaikki on muuten ookoo ja erittäinkin ookoo, mutta se tuo työ-asia... Huoh.


Aijuu. Currywursti. Oi hemmetti mikä keksintö, makkaraa, tomaattisosetta/ketsuppia, hitosti curryjauhetta siihen sekaan ja sitten päälle vielä vähän... curryjauhetta. Tarjoillaan (kuulemma) leivän tai ranujen kera. Tosin en mie sitä leipää muuten varsinaisesti nähnyt ikinä, listalla vain luki että bröt, eikös se leipee meinaa. Ranuja kylläkin.
Tulin, näin, söin.

Toimii myös kotosuomessa, hienonsin reseptiä hieman ja laitoin ihan bratwurstia pannulle. Armas Vaimo teki arvatenkin 50/50-suhteella tomaattipyrettä ja ketsuppia.

Menee myös dippisoosina näköjään, chiliä joukkoon niin avot.

Mikähän siinä Berliinissä nyt osui niin hyvin?
En tiedä.
Muuri jotenkin vaikutti muhun, en oikein ollut TAJUNNUT asiaa ennenkuin siinä rajalla seistessä, että "Eihän se nyt vain historiaa olekaan", tai jotain. Mulla vähän nää "tärkeät tapahtumat" on heikoilla. Ei siellä ylä-asteella se historia ihan kamalasti kiinnostanut.

Oudon turvallisen tuntuinen kaupunki myöskin, ainakin tämä Mitten alue. Ainoatakaan uhkaavaa tilannetta ei osunut, vaikka allekirjoittanut tuli pitkälti puolen yön jälkeen useampana iltana kotiin, yksin, kun muut oli jo luovuttaneet.
Melko toista kuin esim. Joensuussa, heti ekana päivänä oli kännihirmut olleet oksentamassa Anttilan kulmalla, ja mie kun kävin ysin aikaan Gloriassa kaljalla niin ihan eri meininki oli kaduilla. En tajua, Berliinissä kuitenkin oli ihan normaalia nähdä nuoria ihmisiä (siis 25-35v.) iltaisin se puolen litran olutleka kädessä kävelemässä johonkin. Siis ne joi mennessään sitä kaljaa. Muttei reuhanneet. Eikä niillä koskaan mitään pussia ollut, se oli se yksi kalja, oisko ollut matkakalja sit.
Otinhan sen miekin, kun tulin Bettina Rheimsin näyttelyä katsomasta, hirmuinen jano iski. Pikkukauppa siinä sit oli, missä oli kaljaa vaan lämpösessä. Oli sit kysyttävä että "kylymää kalajaa?" (täydellisellä saksallani siis tietenkin), johon ukko sano että "Tässä kassan vieressä, ole hyvä." Ja tokihan kassakoneen vieressä oli avaaja ja purkki korkeille. En lie sit ainoa joka sen yhden kaljan osti matkalleen. Berlinen Pilsner, puoli litraa ja yksi euro. Kiitti ja näkemiin, tätä ja Jeveriä jos sais kotosalta niin hyvä ois.

No onhan se semmonen "taiteilijakaupunki", missä voi kuvitella itekin olevansa vaikka mitä. Ehkä se on se.

Saksalaisia on pakko rakastaa kyllä yhden asian takia.
Kaikki on SELKEÄÄ. Metrokartat ja bussikartat on samoilla fonteilla ja väreillä ja painoilla piirretty, kerran kun älyää että "Ahaa, harmaa linja metrokartalla tarkoittaa yövuoroa", on helppo älytä bussiaikataulusta että "Jaa, nää ajat tähän taulukkoon on merkattu samalla harmaalla, on siis yöbussi toi".
Ja kertaakaan ei tullut semmosta fiilistä joka esim. Kreikassa tulee usein, että "Saakohan tänne mennä?", kun jos oli se paikka mihin ei saanut mennä niin siinä kyllä tuli selväksi että tuonne EI mennä.
Kylttejä ja viittoja, värikoodeja ja muita, kaikki toimi. Yksinkertaisesti vain toimi. Kas, vähän niinkuin nää Applet ja Leicatkin.

Leicastapa tulikin mieleen, olipas sentään hassua lähteä LOMAmatkalle kokonaan ilman kameralaukkua. Leica ja 35-millinen olalle, pakaasiin kymmenkunta filkkarullaa ja Ixus vaimolle käteen. Melko kevyt olo oli, ja aika vahvat epäilykset lähtiessä.
Vaan kaikki meni niin hyvin kuin voi. Kamera viihtyi takin alla olkapäällä roikkumassa miltei koko reissun, hyvästi on piilossa siellä alla ja ei tarvii kuin ottaa esille niin kuvat naps ja raps ja sitten vaan päästää takaisin.
Jälkikäteen ajateltuna parempi satsi ehkä kuitenkin olis ollu joku 24mm + 50mm, vaikka se ei tietenkään tätä mun eettosta nyt oikein vastaakaan.
Tässä kattelen muuten kesäkameraksi tänä vuonna Olympuksen OM-2sta, mustana ja viiskytmillisellä varustettuna. Tai sillä nelikymppisellä pannarilla, oi se olis hienoa. Mutta ajatus on se että olis tommonen halpa, helppo ja pieni mukana KOKO KESÄN, semmonen mitä ei tarvi pelätä että menee rikki. Rientokamera, katsokaas. Vaikkei taida ihmeempiä rientoja olla luvassa, 14 vuorokautta lomaa vain kertynyt ilmeisesti.

Hitsisti sanottavaa vielä, mutta töihin on rynnättävä NYT heti. Hiphip.

Nyt on mies.

Kyllä, se päivittää sittenkin. Ja mitäs sitä on touhuttu? No näitähän.

Eli töitä. Tässä Joensuun Taidemuseolla, grafiikan kimpussa. 

Ja siinä se ulkoilumuodin huipentuma Pohjois-Karjalalalalaisittain, eli ne Pilkkihaalarit. Jo vain kelpaa kuule Pojan kanssa pulkkamäessä olla. Nyt on jopa ollut pari päivää niin viileää että on ihan tarpeeseen nämä. 

Tästä puuttuu se Karvareuhka jonka sain, ihan ei vielä kantti kestä kaupunki-alueella sen kanssa ulkosalla liikkua. 

Ja jos asuis Lieksassa tai Ilomantsissa niin ilman muuta kävisin kaupassa haalareissa. Täällä ollaan niin "isoakaupunkia" että ihmettelisivät. Pah. 

Mikaelkin elää Miehen Elämää, telkkaria, kalsarit ja Lauantaimakkaraa suoraan paketista. Isänsä poika, selkeästi.

Välillä käyty pariinkin kertaan Helsingissäkin, töitä tekemässä, kuinkas muuten. Tällä kertaa asianajotoimistossa tauluja sihtailemassa. 

Kauppatorilla ne kahvit juotiin, mukava sumukeli oli. Ipi valitti että ihan kauheeta kun sataa vettä. No hädintuskin.

My name is Earl, jälleen kerran.

"Teltassa +18C" luki ovessa. No kuka hullu sitä nyt niin lämpimässä talvella kahvia juo? Ei me, ulosulos.

Tosiaan viime viikonloppuna Helsingissä melko vehreää. Olispa täälläkin. Mie kyllä vaihtaisin tämmösen loskapaska- (tai pakkas-)talven ilomielin tämmöseen nollakeli keski-eurooppatalveen. Jo oli masentavaa tulla tänne pohojoiseen takaisin. 

Eli melkolailla kiire on ollut jos voitte uskoa. 

Projekteja on puoliksi tehty, eli siis suunniteltu. Isoa kokoa ja vielä vähän isompaakin kokoa käy mieli nyt. Ja vanhoja valokuva-albumeita. 

Vähän vielä lisää leluja niin sit alkaa. Lelut siis on jo tilattu, ei tarvii kun postin sedän piipahtaa.

Viimeinkin

Ahaa. Nyt lähti Manfrotto kaapin perukoille pölyttymään. Kiltti Itellan setä kantoi tänään odotetun paketin töihin: uusi jalusta Mikolle.

Eikä ihan mikä tahansa, vaan viikkokausien ähmyilyn jälkeen valitun Gitzon klassisen G1320n. 3.31kg alumiinia, kantokykyä 13kg:n verran ja lakikorkeutta (yllättävän tukevana vielä siellä asti) 191cm, plus päästä tulevat reilu kymmenen senttiä. Ei lopu mitta kesken jalutasta nyt.

Joo-o, olishan niillä ollu ne hiilarit ja basaltit, mutta jos olis halunnu vastaavan ni tuplasti kalliimpi, ja ne ei perkeleet enää näytä Gitzoilta. En tajua. Tää on kyllä ihan niin perintein kitso kun vaan voi olla. Ihana kapistus.

Mikael kirjoittaa nyt teille viestin:
dfytrddhjuopå¨äå'äölkkkffffffffffffffffffffffffffffffghjlöÄ'
hgyyfrfffffffddbhhnh38p0+å´´´¨1222266666uubnmnhfghk.-irrtyuioohh
Noin.

Siinä se oli. Huomenna Helsinkiin, Nan Goldinin vois ehkä ehtiä vilkaisemaan. Ja Hannes Heikuran. Ehkä. Jos töiltä ehtii.