Vuosi 2013, done and done.

Tammikuussa kävin kävelyllä Nurmeksessa. Suljetun kaupan ikkunassa oli peilejä. Aurinkokin paistoi. 

Se oli sitten siinä. 2013.

Heinäkuussa kävin melkein hylätyllä kesämökillä. Yksi oli jonosta eronnut. 

Otetaan tähän pieni kertaus koko hommasta. Tähän piti tulla Vuoden Parhaat Kuvat ja silleen. Katselin tuossa mitä on ollut blogissa, ja surullinen tosiasia on se, että Vuosi 2012 vei kuvallisesti kyllä satanolla tätä tuoreempaa versiota. Ei mahda mitään, focus on ollut muualla.

Ja se on ihan okei, oikeesti. Koska mitä jäi käteen vuodesta 2013?

Elokuussa oli Hepen luona vielä kesä. Hyvä niin, koska silloin oli vielä lomaakin. Kesän parhaat hetket oli täällä. 

Hyvä olo.

Tajusin tuossa ennen joulua, että tämä vuosi on mahdollisesti ollut paras aikuisiän vuosi tähän mennessä. Pojat alkaa olla isompia, koko ajan helpompaa niiden kanssa. Työ on... noh, työtä. Ei siitä sen enempää, ajankulua arkipäivillehän se on. Paitsi meidän Sikaosasto siellä nelosen isonsalin takanurkassa. You know who you are!

Pääasia on kuitenkin se loistava olo joka minulla on. Ensimmäistä kertaa on jotakuinkin jatkuvasti energinen olo. Vahva. Terve.

Hepen laituri on aina hyvä. Yksinkertainen. 

Mistä johtuu? Energy Joensuu, siinä on syy. Maaliskuussa menin ensimmäistä kertaa elämässäni salille. Nitkahdin ihan vähäsen.
Sen jälkeen ehdin käydä vuoden loppuun mennessä n. 130 kertaa. About joka toinen päivä.

Elokuun lopussa katselin Välimerta.

Elämää mullistavia hommia.

Elokuun viimeisenä päivänä sain pötkötellä hetken ihan rauhassa. Ekaa kertaa ikinä itsekseni aurinkorannalla. 

Pikkuhiljaa, vähän kerrallaan olen muuttumassa. Ulkoisestikin toki, mutta oleellisempaa on se toinen muutos. Sisäinen.
Minulla on aina ollut melkoisen huono itsetunto. Suurimman osan ajasta sen saa piiloteltua (liian) suuren suun taakse. Muttei aina. Suuri osa siitä itsetunnosta on kyllä uponnut ulkonäön typerään suohon. En ole ollut tyytyväinen itseeni. En ole edelleenkään, mutta vähän parempi olen jo.
Kiitos Satu, kiitos Irinja. Toinen ohjaa, toinen innoittaa.

Nimipäivänäni harjoittelin tekniikkaa. Ja tein paskahommia. 

Ihan älytöntä aikuisena itseään pitävän terveen nuoren miehen vinkua tämmöisistä. Näin olen aina miettinyt. Näin olen aina ollut väärässä.
Ei se ole väärin, ei se ole älytöntä.

Lokakuussa tuli talven ensimmäiset (ja melkein ainoatkin) lumet. Olin Saaressa. 

Mikä ON väärin ja älytöntä on nämä tämän vuoden umpitylsät valokuvat. Ihan sama. Niitä tulee lisää. Ja nekin paranee. Niinkuin kaikki.

Tässä vuoden tärkein työ. Pikkukuvia seinällä. Tämä jatkuu edelleen. 

Ensi vuosi sitten? 2014?
Ihan sama, tulee mitä tulee. Minä pyrin tekemään siitä paremman kuin 2013. Kaikin puolin. Teidän, arvoiset lukijani, puolestanne toivon että siitä tulee ainakin kuvallisesti parempi.

Ultra-tiivis versio: Parasta 2013:
Irinja. Mikael ja Mattias. Kindle. Sali.
Siinä kai ne on, oleellisimmat.