This is my new normal tai jotain sellaista.

Hei kaikki rakkaat lukijat. Dear diary, vähänniinkuin. 

Kuten perinteistä, aikaa on taas vierähtänyt. Ei käytetä sitä aikaa enempää sen päivittelyyn. 

Kevät tuli ja meni. Ja oli ihan oikein kiva. Tekemistä piisasi, enemmän kuin aikaa. Valokuville ei jäänyt aikaa lainkaan. Ja se näkyi ja tuntui. 

I feel like Wouter Brandsma again.

Ei se onneksi ihan kokonaan ole jäänyt, harventunut vain. Reissukuvaaja taisi tulla minusta. 

They are coming.

Huikeat on nuo varjot mitä noista vanoista jää. Foliohattuiset huutavat chemtrailejä, antaa toisten keuhkota. 

Midsummers rose at dusk. 

Ja ihan kuulkaa JALUSTAN kanssa tuli otettua kuva. On se hurja. Ja on ne pikkukennoisen kameran sävytkin hurjat. 

Yours truly. Long time, no see. 

Omakuviapas ei ole ollutkaan pitkäänpitkään aikaan, joten tässä yksi ja myöhemmin toinen. Aiemmasta postauksesta tutut muutokset elämässä näkynevät kuvassa. Kamalan outo tunne minulle, olla tyytyväinen ulkonäköönsä. En ole tottunut tämmöiseen. Tai siis alkaa olla pikkuhiljaa tyytyväinen. 

I feel like I've done this before. 

Reissussa oltiin siis lomaviikolla, Kontiolassa ja Akansaarilla ja Nurmeksessa. Veden äärellä herään jotenkin tuon kameran kanssa aina. 

Unbalanced.

Aika tummaa tavaraa taas, mutta kun oli jo pimeää niin ei niitä kovin kirkkahiksi parane tehdä. 

Body of work. 

Sillä välin kun olen kirjoittamatta blogiin, laitan kuvia seinälle. Nuo on paikallisen valokuvakaupan halvimmalle paperille tulostettuja 10x10cm -kuvia. Formaatti siksi että Hipstamatic ja Instagram. Eli kännykkäkuvia pääosin nuo. 

Reflections of me. 

Ja taas omakuva. No sanoin että kaksi. Tässä on vähän samaa fiilistä kuin niissä Suhan eteisen peilissä otetuissa kuvissa. On niitäkin muistettu ottaa joka kerta kun on käyty. Alkaa olla melko paljon. Kohta niistäkin voisi tehdä kollaasin. 

All the stuff used in this post.

Ja äsken kävin Postiautomaatista (juu, meillä on nykyään semmoinenkin täällä peräkylillä!) noutamassa Paketin. Tulin hulluksi ja tilasin itselleni linssin. Jo toisen tällä vuosikymmenellä. o_O. Onneksi halvimman mahdollisen zuumin. Tiedän että tulevalla Kreetan matkalla alkaa ahdistamaan maisemien kanssa tuo 40mm-e -polttoväli, nyt on 28-84mm. Hitto mitkä horisontit mulle nyt aukeekaan. Mitenkähän sitä osaa ees ollakaan. 

Jotenkin istuin tuossa hetki sitten alas ja katselin muiden valokuvia. Ihan kirjoista. Suomalaisten. Albrechtin ja Kelarannan. 

Iski aika lujaa. Kunhan koittaa lomahetki ja lapset ei kiusaa minua, aion ottaa viskilasin ja keskittyä noihin ihan kunnolla. 

Mutta varsinkin se Timo Kelarannan "The Quiets" vei tuttuudessaan mennessään. Minun mielessäni omat kuvat näyttää kovasti samankaltaisilta. Todellisuus voi olla jotain muuta kyllä. 

Suunnitelmat kehittyy mielessä. Pikkuhiljaa keittelen niitä, niin kuin arkkienkelinsä keittää roistot kohtutankeissaan. 

Nostromo out.