Hyvää voi odottaa.

Se on täällä. Viimeinkin. Nyt mietityttää että jääkö Hyperion tauolle, vai mennäänkö se loppuun ensin. Saas nähdä. 

The Saari.

Pikainen visiitti Saareen. Pielisessä kelluva, sähkötön pikkupala taivasta. Laitoin puhelimestakin netin pois päältä, alkuun toki pakkopostaus maisemasta FBhen. Eikä se akun säästäminenkään paha asia kyllä tuolla ole, sähköä kun ei ole. 

Mennessä keli oli mitä erikoisin, ajomatkalla sekä paistoi aurinko siniseltä taivaalta, että tuli vaakalunta niin että ajettiin neljääkymppiä, joka sekin jännitti. Soutumatka tottakai vaakalumessa. Ilman muuta. 

Kirkastuihan se hetkeksi, ja mieskin pääsi ulos. 

Seuraava aamu valkeni kirkkaana, tai ainakin keli oli vallan kirkas. Ihan kuin eri saaressa olisi. Ja joo, meillä voi sanoa olevan talven. 

Cupping saari-style. Jaakko baristana. 

Maistui. 

Huomasin että yhdessä kohdassa oli vielä jäljellä jääpalleroita kaisloissa. Onneksi oli jalkinevalintana Kontiot, ei tarvinnut varoa niin paljoa. Vesi oli suhteellisen kylmää. 

Lähtiessä vain tuuli ihan helvetisti, ei satanut mitään. Joten otin veneessäkin kuvan. Antti jotenkin jännästi joutui soutamaan eestaas. Ihme homma. 

Ja hei, liivit vesillä!

Sormiharjoituksia. Päälle.

Syksy on täällä. Ihan kiva. Saa kaivaa lämpimämpiä vaatteita. Ja pipon.

Kas vain, joku iPhone-filtteripläjäys?

Vielä ehtii potkulautailemaan kuitenkin onneksi. Kohta on lumi maassa ja scootti (hyi hitto mikä sana) saa mennä lepäämään talveksi. Pulkkaa tilalle sitten. Ehkä suksetkin?

No niin, ja sitten mennään. NE LEHDET. Niitähän se taas kuvaa, niinkuin joka hitsin syksy. No niin kuvaakin, deal with it. 

Ja ne pisarat lehdillä. Miettikää, jos mulla olis se makro, minkälaista kidutusta sitten olis?

Kävin maallakin. Näin vuorokauden aikana noin kolmesataa hanhea ja joutsenta, metson, Linnunradan ja tähdenlennon. Ei voi valittaa. Tyylikkäästi otin yhden kuvan linnuista, lonkalta eikä ees sillä zoomilla. Niin sitä pitää, hyvin paneutuu hommaansa taas valokuvaaja. 

Poltettiin leikkimaja. Oli lattian alla myyrä möyrinyt kerran jos toisenkin. Aika hauskoja. 

Ja koska puissa on vielä lehtiä, niistä voi ottaa taidetta. 

Ja jos oikein vippaa päästä tulee hienompaa taidetta. 

Niin. Teknishenkiset valokuvaajat keksii että nyt on harrastettu mainittuja sormiharjoituksia. Joku Brenizer oli keksinyt ihan nimetäkin homman, onneksi itsensä mukaan. Tai ehkä joku muu oli sen nimen antanut. Vanha kansa on tiennyt asiasta jo aiemmin. 

Eli homma menee niin että otetaan monta kuvaa ja kasataan niistä yksi kuva. Vähän niinkuin panoraama mutta ei sinnepäinkään. Tuossa on 16 ruutua, 75mm f:1.4 Summiluxilla, ja mFT-kenno joten 150mm vastaava kuvakulma per ruutu siis. Ihan vallan lystikästä. Tiedä sitten toimiiko se näin pienenä yhtä hyvin. 

Nyt sitten tuota pitäisi käyttääkin johonkin muuhun kuin paskakuopan (joo, se on semmonen siellä lapion takana) kuvaamiseen. 

Ihmistä. Luonnossa. Alasti. 

Kuka lähtee kameran eteen?

Haaveita ja Muistoja. Ja MAINOS.

Koska kaikella on aikansa ja paikkansa, on nyt aika ja paikka MAINOKSELLE. Ihan vissiin taitaa olla tämän blogin ensimmäisen mainoksen paikka. Semmoisen jossa ei mainosteta minun mitään asioitani.

Ja tässähän se jo tuleekin:

Kas noin.
Niille jotka lukevat tätä tulevaisuudessa, kerrottakoon että tuohon oli linkitetty lokakuussa 2013 ilmestyvä Pasi Ilmari Jääskeläisen uutukainen, "Sielut kulkevat sateessa", jota ainakin allekirjoittanut odottaa kuin kliseistä kuuta nousevaa.
Jääskeläisen tuotantoahan on käsitelty tässäkin blogissa jo aiemmin, ainakin tässä. TL;DR -tyyppisenä tiivistelmänä todettakoon että aiempi täyspitkä Harjukaupungin salakäytävät järisti maailmaa ihan kohtalaisen reippaasti.
Nyt muuten sekin on saatavilla e-kirjaksi yllättävän sopuhintaan Elisa Kirjasta täältä.
Sekä toki perinteisenä paperiversiona (koskas muuten pokkari on ilmestynyt?) esim. Suomalaisesta.

Odotukset on sitten ihan saakelin korkealla, että terveisiä vaan Kirjailijalle, jos tulee sontaa tai kakkelia niin... No, ostan ja luen, ja mainostan seuraavaakin todennäköisesti, koska kyllä nyt vähän pitää anteeksi saada.

Jatketaan niillä haaveilla. Ei niillä kalojen poimimiseen tarkoitetuilla. Vaan niillä toisilla.

Niin, se Apple sitten julkaisi tuossa pari tuntia sitten ne uudet iPhonet. Ei hetkauttaneet kovin huimana minun maailmaani, 4S saa riittää edelleenkin. Katsellaan sitten kun hajoaa tai eivät enää tuota tue. iOS7:kin ilmestyy vasta viikon päästä, niin sekin on vielä kaukaista.
Sen (niiden) sijaan tämän päivän uutuuksista kuolaa synnyttää tämä:

Olympus OM-D E-M1. EI jumaliste minkälainen kamera! Kattokaa ny noita nappuloita! Ja speksejä!
Ja hintaa... 1399$ siirtää tämän(kin) aika vahvasti sinne haave-puolelle kyllä... Tosin, nythän edeltäjänsä E-M5 saattaa halventua, siinäkin olisi minulle kameraa enemmän kuin riittävästi epäilemättä.

Jos Herra Olympus lukee tätä, niin mielelläni otan kameran koekäyttöön ja kirjoitan siitä (täysin puolueettoman toki) blogin jos toisenkin. Voin ottaa tuon uuden kakkulankin. No ei mutta todellakin, olisi hemmetin hienoa päästä edes kokeilemaan tätä joskun muutenkin kuin kaupan tiskin yli.

Mistä päästäänkin kätevästi siihen muisto-puolelle.
Käytiin tuossa tussauttamassa pieni 14 hengen sukumatka Kreetalle.
Oliko mulla kamera mukana? OLI!
Oliko mulla aikaa ottaa rauhassa kuvia? EI!
Haittasiko se? EI!

Nimittäin saaliina on tuossa pakastimen päällä tasan 300 kappaletta A-luokkaisia, täydellisen priimoja perhelomakuvia, 10x15cm-valokuvina. Ihan oikeasti, ihan helvetin hyviä kuvia paikoista, ruoista ja lapsista.
Tavallaan masentavaa. :D

No okei, on siellä muutama itsenikin oloinen kuva. Vaikka nää:

 

Maaseudulla maalataan puut ja kivet valkoisiksi, koska katuvaloja ei ole, illalla on helvetin pimeää ja liikenne on mitä on.

Lähtiessä ostetut 2.50€-varvassandaalit (Stadiumin alelaarista) ja 9.90€-uikkarit (H&M:n alelaarista) osoittautuivat parhaiksi sijoituksiksi koko hommassa. Flipflopit oli jalassa 100% ajasta (tai no, yhdelle luolareissulle vaihdoin kengät), ja uikkarishortsit oli päiväsajasta ehkä sen 80%. Alkuun ei kehdannut käydä lähikaupassa niillä, mutta loppuviikosta tajusin että jos käyn ostamassa sen puolentoistalitran retsina-pullon (3.00€), pari askia röökiä ja vessapaperia, ei sillä ole mitään merkitystä mitä mulla päällä, siellä on samalla asialla norjalaisiakin turisteja, ja niiden rinnalla olin kuitenkin sieltä siivommasta päästä.
Ja pääsin eroon polvipituisten sortsien alkukesästä tekemistä rusketusrajoista.

Tähän on ihan pakko kertoa että tuo tosiaan on navigaattorin ruudusta. Ja nuo valkoiset pisteet punaisen tieviivan keskellä on sadan metrin välein. Aika tiukkaa oli ajoittain tuo nouseminen... :D Armas vaimo piti silmät kiinni koko matkan.

Ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain ihan rauhassa (aikuis-iällä) pötköttää rannalla aurinkotuolissa. Kindle ja olut (Alfa, Mythos tai Fix, ei mitään ulkolaista ryystöä!) ja tupakkia ja Hawaiian Tropiccia. Sillä ois pärjänny pidemmänkin aikaa, valitettavasti rauhan sain ainoastaan muiden päikkäreiden ja yhden luostarireissun ajaksi. Parempi sekin kuin ei mitään kuitenkin.

Ainiin, Domken pikkukassista kuoriutui aika hyvä matkakassikin sitten, pitänee ottaa What's in my bag--tyyppinen kuva ennenkuin purkaa sen ihan kokonaan. Oli vähän eri varustus kuin normaalisti on... :D

This is my new normal tai jotain sellaista.

Hei kaikki rakkaat lukijat. Dear diary, vähänniinkuin. 

Kuten perinteistä, aikaa on taas vierähtänyt. Ei käytetä sitä aikaa enempää sen päivittelyyn. 

Kevät tuli ja meni. Ja oli ihan oikein kiva. Tekemistä piisasi, enemmän kuin aikaa. Valokuville ei jäänyt aikaa lainkaan. Ja se näkyi ja tuntui. 

I feel like Wouter Brandsma again.

Ei se onneksi ihan kokonaan ole jäänyt, harventunut vain. Reissukuvaaja taisi tulla minusta. 

They are coming.

Huikeat on nuo varjot mitä noista vanoista jää. Foliohattuiset huutavat chemtrailejä, antaa toisten keuhkota. 

Midsummers rose at dusk. 

Ja ihan kuulkaa JALUSTAN kanssa tuli otettua kuva. On se hurja. Ja on ne pikkukennoisen kameran sävytkin hurjat. 

Yours truly. Long time, no see. 

Omakuviapas ei ole ollutkaan pitkäänpitkään aikaan, joten tässä yksi ja myöhemmin toinen. Aiemmasta postauksesta tutut muutokset elämässä näkynevät kuvassa. Kamalan outo tunne minulle, olla tyytyväinen ulkonäköönsä. En ole tottunut tämmöiseen. Tai siis alkaa olla pikkuhiljaa tyytyväinen. 

I feel like I've done this before. 

Reissussa oltiin siis lomaviikolla, Kontiolassa ja Akansaarilla ja Nurmeksessa. Veden äärellä herään jotenkin tuon kameran kanssa aina. 

Unbalanced.

Aika tummaa tavaraa taas, mutta kun oli jo pimeää niin ei niitä kovin kirkkahiksi parane tehdä. 

Body of work. 

Sillä välin kun olen kirjoittamatta blogiin, laitan kuvia seinälle. Nuo on paikallisen valokuvakaupan halvimmalle paperille tulostettuja 10x10cm -kuvia. Formaatti siksi että Hipstamatic ja Instagram. Eli kännykkäkuvia pääosin nuo. 

Reflections of me. 

Ja taas omakuva. No sanoin että kaksi. Tässä on vähän samaa fiilistä kuin niissä Suhan eteisen peilissä otetuissa kuvissa. On niitäkin muistettu ottaa joka kerta kun on käyty. Alkaa olla melko paljon. Kohta niistäkin voisi tehdä kollaasin. 

All the stuff used in this post.

Ja äsken kävin Postiautomaatista (juu, meillä on nykyään semmoinenkin täällä peräkylillä!) noutamassa Paketin. Tulin hulluksi ja tilasin itselleni linssin. Jo toisen tällä vuosikymmenellä. o_O. Onneksi halvimman mahdollisen zuumin. Tiedän että tulevalla Kreetan matkalla alkaa ahdistamaan maisemien kanssa tuo 40mm-e -polttoväli, nyt on 28-84mm. Hitto mitkä horisontit mulle nyt aukeekaan. Mitenkähän sitä osaa ees ollakaan. 

Jotenkin istuin tuossa hetki sitten alas ja katselin muiden valokuvia. Ihan kirjoista. Suomalaisten. Albrechtin ja Kelarannan. 

Iski aika lujaa. Kunhan koittaa lomahetki ja lapset ei kiusaa minua, aion ottaa viskilasin ja keskittyä noihin ihan kunnolla. 

Mutta varsinkin se Timo Kelarannan "The Quiets" vei tuttuudessaan mennessään. Minun mielessäni omat kuvat näyttää kovasti samankaltaisilta. Todellisuus voi olla jotain muuta kyllä. 

Suunnitelmat kehittyy mielessä. Pikkuhiljaa keittelen niitä, niin kuin arkkienkelinsä keittää roistot kohtutankeissaan. 

Nostromo out. 

Muutoksia

Muutoksen tuulista on kirjoitettu aiemminkin tässä blogissa, silloin on tosin ollut kyse kameroista ja sen sellaisesta. Paitsi kerran isoista asioista, kun muutettiin Joensuuhun.

Ikämittari pyörähti tässä seitsemännen puolikymmenluvun yli, eikä olo parantunut lainkaan. Valokuvia ei oikein meinannut tulla, kiinnostuskiikarit roikkui jossain todella kaukaisessa naulassa.

Eikä siinä tietenkään mitään, lopputalvi on aiemminkin kuiva kausi ollut. Ja alkutalvikin tietysti. Saan olla ottamatta kuvia jos siltä tuntuu, tulee ne jossain vaiheessa sitten. Niinkuin nytkin. 

Mutta.

Alan olla saamassa uutta kulmaa elämääni. Jotain Ihan Muuta. 

Kameralaukku on vaihtumassa treenilaukkuun.

Valotusmittari on vaihtumassa sykemittariin. 

Ja se tuntuu kuulkaa aika helvetin hyvältä. 

Kuvatkin oli viime sunnuntain luontoretkeltä hyviä. Kaikki näkyy kaikessa.

Be seeing you.