Olen varjo itsestäni

Kirkas ja aurinkoinen päivä. 

Ja mitä tekee Herra Taiteilija, der Künstler? 

Ottaa synkkiä kuvia itsestään. Hienosti se vetää taas.

Itsestäänhän se aina kuitenkin lähtee. 

Kaksi pallopäätä sattui samaan ruutuun. En ymmärrä miten tuon pää ei ole enempää sekaisin kun koko ajan pyöritetään.

Kiinni elämän runkoon. 

Jokin ei kuulu mukaan. 

Sekavassa kehyksessä. Viitekehyksessäkö?

Joskus on vaikea avata ovia. Jos on varjo elämän rappauksessa. 

Ja koska se on kuitenkin on valokuvablogin lisäksi kamerablogi niin kerrotaan että nämä on otettu Olympus E-M10:llä, siirretty wlanin kautta Olympuksen OI.Sharella iPadille, käsitelty Snapseedillä ja postattu Blogger-sovelluksella (koska menetin hermoni Blogsyyn totaalisesti). Että siinä sitä perinteistä nörttiosastoakin.

Olympus OM-D E-M10

Kappas! Kalustopäivitys! Blogi palaa laitejuttuihin hetkeksi!

Niin siinä sitten kävi, että vanha kunnon Nikon D200 palautui pitkästä lainastaan, ja hetken mietinnän jälkeen jatkoikin suoraan matkaansa paikallisen Rajalan tiskille. Vielä siitä sen verran sai että päikseen uuteen pikku-Olympukseen vaihtuikin. 

Marraskuussa 2010 on edellinen kamera ostettu, joten on se kai aikakin... Saman hintaluokan kampe oli tuo entinenkin, kolmessa ja puolessa vuodessa väittäisin että on hintansa haukkunut. 

Siinäpä siis perhepotretissa vanha ja uusi. GF-1nen pääsee nyt lomille joksikin aikaa, josko sitten vaikka Mikaelille ekaksi "oikeaksi" kameraksi menisi, mene ja tiedä. Soiva pelihän tuo edelleen on, mutta jälleenmyyntiarvoltaan melko vähäinen kai. 

Koska Nurmeksessa oli aikaa, otin sitten "Mitä kassista löytyy" -kuvankin uuden. Tosin Kindle tuosta unohtui, se on siellä kanssa aina. Ja kuulokkeet ei erotu kovin hyvin. Ja puhelin jolla kuva on otettu. Mutta siellä on silmäys Mikon sielunelämään nyt tällä kertaa.

Pitihän niitä jäitäkin käydä kuvaamassa kun kerrankin oli innostusta. Samaa satsia on nämä kuin aiemmatkin, mutta aina ne vaan minua kiehtoo. 

Jonkun hassun "antiikkiliikkeen" ikkunassa oli vanha valokuva ja onnenkissa. Ihan niinkuin se olisi heiluttanut tuon valokuvan ihmisen muistolle. Onkohan se kuollut?

En oleskellut kun otin kuvan. Kääntyvä näyttökin on uudessa kaverissa. 

Onkohan tälle keksittävä nimi? Ehdotuksia otetaan vastaan. 

Pääsiäinenkin oli. Akuutti leivän puutos iski, joten Mikko leipoi. 

Mukavaa Olympuksessa on myöskin se, että vaikka kamerassa kuvan rajaa vaikka neliöksi, tallentuu koko kennon kuva-ala RAW-tiedostoon, ja on uudelleen rajattavissa myöhemminkin. Tätä ei Panasonicci osannut. 

Jonkin verran topakampia tiedostoja tekee Olympus, pikseleitä toki on enemmän, ja kohinatkin on pienemmät kuin aiemmin. Ei sillä että ne aiemminkaan minua varsinaisesti estäneet, kohinoitsemiset. Surutta pakuttelin menemään isoilla ISO-arvoilla, ja niin teen jatkossakin. 

Ja rungossa on vakaaja sisäänrakennettuna, mikä on mukava asia sekin. Sekä etsin on huomattavasti parempi. Ja hiljaisempikin on. Ja sievempi. Olen tyytyväinen.

Ainiin! Se yksi tosi kova juttu on tässä se että kamerassa on wifi! Wlanin kautta saa kuvat siirrettyä luuriin tai iPadiin, ja sieltä maailmalle. Muutaman kuvan laitoin pääsiäisenä FBhen tuota kautta. Puhelimessa on monta hyvää käsittelysoftaa, Snapseed niistä on tällä hetkellä ehkä suosikkein. 

Mutta mikä on Tärkeää ja Oleellista, on se että kamera teknisine ominaisuuksineen ei kuvaa aina tee. Tässä kovin esimerkki piiiitkään aikaan:

Tuosta kuvasta tuli tärkeä kuva eräälle. Samalla se on tärkeä kuva minullekin. Koska toisten koskettaminen näiden kuvien kautta on se miksi näitä teen. Soisi onnistuvan useamminkin. 

Ja menihän tuo samantien printiksikin, vähän vajaa puolitoistametriä leveäksi... :D Jännittää vähän minkälaatuinen siitä tulee. 

Ja niin, tietysti se on puhelimella otettu. Koska jokapaikassa se "oikea" kamera ei vaan tule olemaan. iPhonen kamera siis jää oleelliseksi työvälineeksi minulle jatkossakin. 

Spekulaatio

Tänä aamuna luin Kirk Tuckin postausta mustavalkoisista valokuvista ja kameroista, ja tunsin suurta ja synkkää pakotusta sielussani. Kamera-ajatukset jytkähtivät mieleeni kuin tonni lasia, valokuvat ja niiden merkitys kuin toinen tonni. 

Paras lääke näinkin synkkiin ajatuskulkuihin on varmastikin kirjoittaa niistä blogiinsa. Onon. Ihan varmasti.

Joku oli jättänyt nukkensa ikkunalaudalle. Mattias olisi halunnut ottaa sen. En antanut.

No okei, onhan siitä jo vähän aikaa. Mutta hei, nyt tulee syksy, ja sen myötä valon vähyys, ja - kummallista kyllä - sen myötä Mikolle kuvausinto.

Koko kesä meni ohi nähtävästi ilman yhtään merkittävää kuvaa. Ihan kivoja muistokuvia, hauskoja lapsikuvia, komeita maisemia jne. toki on kuvattu, pääasiassa puhelimella, mutta kuvia? Ei ainoatakaan. 

Synkkä taivas. Aina hyvä.

No toki, heti kun se eka pimeä hetkin osui silmiini, niin ulosulos ja kamera kouraan. Ja tulihan sitä, ihan sitä tuttua ihtiään mitä viime syksyltäkin on.

Loppukesän eka Pimeä. Näinhän siinä sitten kävi.

Ei tosin pitäisi valittaa, kun kerran nuo on sitä mitä olen, sitä mitä ajattelen ja näen. Ne on minua. Itseäni.

Projektia. Ei ollut tarkoitus tällaista kyllä tehdä, mutta kun oli parempi kuin ne oikeat kuvat niin minkäs teet.

Ei pidä mennä lukemaan mitään sen syvällisempää, en ole synkistelijä sielultani, ainakaan omasta mielestäni. 

Ipe pyysi laittamaan edes yhden kuvan itestään. No minä laitan.

No annetaan näiden nyt puhua puolestaan, ne keille kolahtavat olkoon onnellisia, muut saa olla just sitä mieltä mitä ovatkaan. 

Suhallakin on otettava Se Pakollinen. 

Kameratkin alkoivat taas kiinnostaa, se on pelottavaa. Kirk se vaan Sony NEX-7:kaansa ylistää, ja mikäs siinä, hyvän tuntuinen kamerahan tuokin oli. Minulle sen tappaa ne linssit. 

Tunnen sen tulevan. Pimeyden. 

No mutta käydäänpäs läpi tämänhetkistä kameratarjontaa hieman. Uusia tuulia toissa marraskuun jälkeen tullut ja mennytkin (I'm looking at you, Panasonic GX1!), ilman sen kummempia väristyksiä.

Aloitin kantamalla kameraa aamulla kun saatan Mikaelin kouluun.

Väristykset vaan alkavat tulla uudelleen. GF1 on edelleen hyvä ystävä minulle, eikä ole haastanut minua sen kummemmin. Jos alkaa miettimään, niin juu, parempi etsin olisi oikein kiva asia, dynamiikka on edelleenkin ärsyttävä, ja toki olisi se vakainkin hauska. 

Typerästi kaksi samaa kuvaa peräkkäin, kummassakin pointtinsa.

Tällä hetkellä mielenkiintoisia (uutuuksia) on Sony NEX-6, Olympus EM-5, Fuji X-E1, Nikon V1 ja joku muu. Ei minua oikeasti kiinnosta mikään kamera, kun tietää että raha on mitä on, kameroiden hinnatkin on mitä on. Haaveilla aina saa ja pitää. 

Heijastukset on aina hyvät. 

Ehkä ennemmin ostaisin ihan peruszoomin Panasonicille, 14-42 millisen paskavalovoimaisen mutta vakaajallisen kapistuksen. Vähän laajempi, vähän pidempi. Ei kukaan halvalla myisi?

Töissäkin voi tehdä taidetta. 

Levyjäkin pitäisi ostaa, molemmat tämän vuoden ns. pakolliset levyostokset ilmestyy lokakuussa, Mokoman 180 astetta ja Arvo Pärtin Adam's Lament. Aika erikoista miten sattuivatkin. Mokomakin keikalla 16.11.2012 Joensuussa, noinkohan sitä saisi Kerubinkin korkattua?

Tai no, toistenhan tekemiä nämä on. 

Keksin tähän nyt sitten kuvien välille ihan keksimällä juttuja, kun on kiva jotain laittaa.

Raekuuro (!) keskeytti perheen piknikin. Kotiin oli lähdettävä. 

Ikeassa pitäisi käydä, Malm-lipastoja muutama lisää hakemassa. Olohuoneen kauhunurkkaus ahdistaa, haluan sen "työ"pöydän pois sieltä, ei sillä muuta käyttöä ole kuin isin romujen kasauspaikkana. Antakaa mulle lipasto johon nuo voi piilottaa sisälle niin hyvä on.

Jäikin platkuksi tämä. Höpsis minua.

Kodin musiikkiongelmatkin on vieläkin ratkaisematta, olohuoneessa on stereot joita kukaan ei kuuntele, paitsi Ipe silloin kun on yksin kotona. Minä kuuntelen keittiössä iPadista musiikkia, ja sehän nyt ei ihan optimiratkaisu ole. Vaan mistä kaiutin? Kävin kuuntelemassa Gigantissa Creativen D100sen joka oli melko kamalaa kuraa. Mikä ei tietenkään ollut suuri yllätys. Suurin yllätys oli se miten positiivisesti tuohon on netissä kuitenkin suhtauduttu, ja sitten miten suuri pettymys se oli. Panee miettimään miten hyviä nuo mitä sitten kehutaan onkaan oikeasti, Soundfreaqit ja Jamboxit. No tokihan tiedän mitä ostaisin, mutta budjetti karkaa yli kolmen sadan, ja se on vain liikaa. Ostaisin Heliumit ja Nuforce Icon2sen, muttamutta... Joo, 899 euroa. Ja se AppleTVkin pitäisi siihen väliin tuikata. Pelkkä Nuforcekin maksaa yli kolme sataa.

Converset tuli jäädäkseen. Mitähän tehdään kun tulee talvi?

No siinähän sitä olikin taas. Katellaanpas sitten reissuloiden jälkeen, tulossa Jyväskylä, Helsinkin ja Berliini vielä tämän vuoden puolella. Jospas vaikka ottaisin toisenkin kuvan!

Kaukokatseita

Lainasin linssin. On oikein 14-150mm zoomi. 

Sunnuntaina sain itseni ulos. Tuuli niin hurjasti että oli koettava miltä se tuntui.

Hetkittäin oli ihan tyyntä. 

Linnutkin olivat ilmestyneet jostain, mistä lie. 

Joku päivä tiedän mikä lintu minulle lauloi ennen tuulen yltymistä.

Kun se tuli, hakeuduin talojen väliin suojaan. 

Kaiken läpi puhaltava, luja ja kylmä tuuli. 

Seassa kuitenkin hitunen totuutta tulevasta.

Kostea, kaukaa tuleva kevät.

Nostin nenäni kuin ajokoira ja haistelin.