Tuesday, May 26, 2015

Kuin nuo kaikki mykät esineet

XXXXXXXVII


XXXXXXXVIII


XXXXXXXIX


XXXXXXXX


XXXXXXXXI


XXXXXXXXII


XXXXXXXXIII


---


Päivät seuraavat toisiaan.
Toiset parempia, toiset huonompia.
Kun keksisi mistä se johtuu.

Tässä julkisessa potemisessa on puolensa. Nyt mietin että niin, tätähän kirjoitetaan omalla nimellä, omalla vastuulla. Ei tämä nyt kai ihan parasta mainosta itselleen ole.

Toisaalta olen saanut Facebookin kautta yhteydenottoja aika monelta tutulta jotka kertovat olleensa samassa pisteessä. Sama tauti. Osa ei ole edes kertonut siitä. Osa oli todella yllättäviä.

Se että joku kertoo minulle eikä kenellekään muulle on jotenkin... pysäyttävää. Voisiko tästä olla jotain hyötyä jollekulle?


Saturday, May 23, 2015

Vaikeinta on myöntää

XXXXXXXIV


XXXXXXXV


XXXXXXXVI



----



Joskus se ei olekaan niin selkeää. 
Yritin mennä töihin, neljä tuntia kesti se yritys. Nyt on sitten loman alkuun saakka saikkua ja sitten kesäloma. 

Se tässä on että pitää ensin myöntää itselleen. 
Mä olen ollut se joka jaksaa ja pystyy ja osaa. 
Vaikeinta on myöntää etten ole. 
Vaikeinta on myöntää että on masentunut. 
Pitää nöyrtyä. 
Olla pieni ja haavoittuva. 

Koska nyt on se tilanne että päätä seinään hakkaamalla sen saa vain enemmän rikki. 

Monday, May 18, 2015

Iske vihdoinkin, iske kovemmin



En enää muista
Missä on valokatkaisija
Omassa kodissani

Pysähdyn
Seisahdan

Olen tyhjä

---

Havahdun yöllä
omaan hikeeni.
Sivuvaikutukseen. 

Uni ei tule niinkuin ennen,
ennen kaikkea.

---

Opettelen antamaan 
anteeksi
ja ottamaan. 
Molemmat itselleni. 

---

Vedän pipon syvemmälle päähäni
Nostan takinkauluksen
Ja kameran silmälle
Piilotan itseni.
Paljastan itseni. 

---

Häpeä
Pelko
Itsesyytökset
Väärät ajatukset
Valuvat päältäni
Kuin kliseiden pesuvesi

Jään jäljelle
Puhtaampana
Hyvempänä
Minuna






-----------






Nämä menneet pari viikkoa olen viettänyt sairaslomalla. Diagnoosina F-numeroita liuta, keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. 
Nämä ns. Roomalaiset numeropostit ovat olleet oleellinen osa pääni parantamisen aloittamista. Metodina on ollut vain kuvata, miettimättä ja ajattelematta sen enempää.  Rohkeasti, pelkäämättä. Ilman sitä ajatusta että mitä tästä pidetään tai mitä tämä minusta kertoo. 

Kuvata sitä hetkeä, sitä minkä näkee ja tuntee. Arjen kuvaakin tavallaan. 

Kuvallinen kieli on hailakkaa, vaaleaa, synkähköäkin, kuten on päänkin osalta tilanne. Halusin palata filmiestetiikkaan, johon tämä aika liki meneekin. 

Kertokoon mitä kertoo. Minulle nämä ovat kenties arvokkaimpia kuvia mitä olen koskaan tehnyt. 

Tänne blogiin on laitettu miltei 99% kaikesta kuvatusta, muutamaa umpityhmää ruutua lukuunottamatta. 


Tästä pikkuhiljaa palaillaan arkeen, niin elämän kuin kuvienkin osalta. Osittain ainakin. 

Sunday, May 17, 2015

Suunta alas on upea oikotie

XXXXXXV


XXXXXXVI


XXXXXXVII


XXXXXXVIII


XXXXXXIX


XXXXXXX


XXXXXXXI


XXXXXXXII


XXXXXXXIII

Friday, May 15, 2015

Tuesday, May 12, 2015