Sunday, October 21, 2012

Väriä elämään

Sunnuntaisin sitä ei oikein osaa tehdä mitään. Paitsi ehkä just ja just aamulla raahautua ulos ja yrittää olla valokuvaaja.
Ihan tämmöistä yllättävää intoutumista juhlistaakseen voi ihminen laittaa ihan tyhjänpäiväisiäkin kuvia nähtäville. 


Sitten voi myöhemmin juoda teetä (Kusmi Tean St. Petersburgia jos ihan tarkkoja ollaan) ja yrittää keksiä jotain sanottavaa tekosistaan.


Ainahan sitä ei voi onnistua kyllä.


Piti taas lueskella kameroista tarinoita netistä. Fujin X-E1 houkuttaisi kovasti just nyt. Harmillista että siitä puuttuu se vakaaja. Tai harmi ja harmi, säästyypähän rahaa kun ei tarvi ostaa mitään, kun ei kelpaa mikään.

Keltainen näköjään päivän teema melkein. Hyvähän se on sekin.

Illalla sitten laitetaan tulostin tulille. Katsotaan miltä näyttää Hahnemühle kuluttajamonitoimilaitteen läpi rutisteltuna. Jos ees tulee läpi, saas nähdä.

Friday, October 19, 2012

Valokuvasta ja sen kokijasta.

Olen hukannut toisen hupparini. Mites nyt pestään tuo mikä on käytössä? Huomaan siis omistavani kaksi ulosmenokelpoista vaatetta. Pitänee laittaa villapaita hetkeksi aikaa. 

Lippa suuntaansa, puut toiseen. Ei oikein toiminut mustavalkoisena.

Olin taas Jyväskylässä. En tiedä kumpi on parempaa (tai enemmän) terapiaa, Jyväskylä vai valokuvaus, mutta jotenkin nuo kaksi liittyvät toisiinsa. 

Saippuakuplissa on se hyvä että ne toimii muulloinkin kuin kesällä. 
Markku ja muut olivat pitäneet Photowalkin Jyväskylässä, minä pitelin omaani samaan aikaan. Tai no, seuraavana päivänä. Tuntuu oudolta ajatella tekevänsä tätä jonkun muun kanssa. Ehkä se on toisenlaisille ihmisille sitten normaalia. 
Mulle mun kuvat on mun kuvia. Tänne nettiinhän näitä laitetaan vaan esille siksi että joku joskus kehuisi, ja ettei jää ihan toimettomaksi. 

Mutta niiden tekeminen... Kamalaa ajatella että vierekkäin seisotaan ja otetaan samaa kuvaa. Ei minun pirtaani sovi semmoinen, ei. 

Becker kuuluu vakiokohteisiin Jyväskylässä. Hienoa on se että kun käy kerran kuussa tai useammin tai harvemmin, on aina uusi näyttely. 
Reitti on Jyväskylää tunteville selvä, vaikka saattaa olla haasteellinenkin näistä seurata. 

Tässäpä ei autetakaan, käykää vaikka etsimässä jos ette tiedä.
Huomaan nyt selkeästi miten olen muuttunut. 

Tämä tuon ylemmän vierestä.
Nyt kun alkaa tulla kaksi vuotta täyteen (päivittäiseltä) valokuva-alalta poistumisesta, tuntuu että jonkinlainen ympyrä ON kuljettu. Kiinnostus alkaa olla taas kasassa. Resurssit toki on pienemmät, eli diginä jatketaan. Filmi on kallista, ei siihen varaa ole. 

Näitä puita ei vaan voi vastustaa koskaan. Tässä paikassa en jostain syystä ole tainnut koskaan näitä tajuta. 
Sitäpaitsi tää digi nyt osuu mulle ihan kivasti ohimoon. Workflow on kohdillaan niin on helppoa.

Nyt meni järjestys vasta kohdilleen, ei tätä ja tuota ekaa kuvaa vaan vierekkäin kehdannut laittaa.
Joka tapauksessa, homma jatkukoon. 

Nyt on Synkkää Jynkytystä.
Tajusin että kyllä se valokuvaus on nykyään terapiaa. Aiemminhan se on ollut harrastus, sitten ammatti, sitten fokus siirtyi laitteisiin ja kuvateknisiin asioihin (koska olin kamerakaupassa töissä), sitten se vaan ahdisti.
Mutta nyt. Nythän se ON terapiaa. Voimauttaakin tavallaan, tosin vaatii aika väljän tulkinnan sanasta "voimauttava", jota ei pitäisi kai edes käyttää nykyään. 

Tämä on muuten jo saattanut ollakin täällä aiemmin.
Tuon unohdin oikaista. Alla olevaa ei ollut tarkoituskaan. 

Tuore idea tämä.
Luulisin että ajatus on siinä että kun otan kuvan, tiedän nykyään tekeväni sen nimenomaan itselleni, enkä jollekin harmaalle entiteetille nettiin tai johonkin muualle, ylemmäksi. Itseäni parempien arvosteltavaksi, tai tulkittavaksi. 

Palailen sisäpihoille hiljalleen taas.
Vaikkakin valokuvaus ON arvostelulaji, kuten aikoinaan Sorrin Juha minulle kertoi, ei se ihan aina ole. Toki aina voi arvostella toisten kuvia ja töitä ja ajatuksia. Ei niistä aina vaan tarvitse ottaa itteensä. Varsinkaan jos kuvien käyttötarkoitus on oman itsensä miellyttäminen. Siihen riittää se että on tyytyväinen. 

Onko sitten valokuvaus toisten ehdoilla jotenkin valheellista? Minun näkökulmastani on. Onneksi se on vain minun näkökulmani. Paljonhan täällä ihmiset ottaa kuvia siksi että ne voitaisiin postailla foorumeille arvosteltaviksi, ja sitä kautta kai kasvun tielle mentäväksi. Voi kai sekin toimia. Kasvaako silloin omaan suuntaansa, vai johonkin Kameralaukun tai digicamera.netin "viralliseen" kuvamakuun? 
Sitä voikin jokainen miettiä itsessään. 

Muuttaako yllämainittu käyttäytyminen valokuvan kokijaa? Vai sen tekijän kokijaa? Pitäisi kysyä viisaammilta. 

Digicamera.netille muuten taas terveiset, hauskaa että luette näitä höperehtimisiä ja jaksatte laitella uutisiinkin, sieltä ihan kivasti tulee kävijöitä aina. Kiitos!

Jyväskylästä sen verran että taaskin sain tehtyä loistavan taidekävelykierroksen (ja tää nyt spoilaa noi kuvat, joten sori, deal with it.), Kotoa kävelykatua ylös, Grilli 21seltä kahvi, Kampukselle, sieltä takaisinpäin Beckerille, sieltä rantaanpäin ja Juomatehtaan sisäpihan läpi Lounaispuistoon rannanpuolelta. Jatkuu kirjaston suuntaan, matkalla harhautumisia talojen sisäpihoille.

Jyväskylässä on keskustassakin säilynyt loistavia sisäpihoja jostain kymmentäluvuilta. Näistä toiste lisää sitten. On niistä kuviakin.

Sunday, October 07, 2012

Spekulaatio

Tänä aamuna luin Kirk Tuckin postausta mustavalkoisista valokuvista ja kameroista, ja tunsin suurta ja synkkää pakotusta sielussani. Kamera-ajatukset jytkähtivät mieleeni kuin tonni lasia, valokuvat ja niiden merkitys kuin toinen tonni. 
Paras lääke näinkin synkkiin ajatuskulkuihin on varmastikin kirjoittaa niistä blogiinsa. Onon. Ihan varmasti.

Joku oli jättänyt nukkensa ikkunalaudalle. Mattias olisi halunnut ottaa sen. En antanut.


No okei, onhan siitä jo vähän aikaa. Mutta hei, nyt tulee syksy, ja sen myötä valon vähyys, ja - kummallista kyllä - sen myötä Mikolle kuvausinto.
Koko kesä meni ohi nähtävästi ilman yhtään merkittävää kuvaa. Ihan kivoja muistokuvia, hauskoja lapsikuvia, komeita maisemia jne. toki on kuvattu, pääasiassa puhelimella, mutta kuvia? Ei ainoatakaan. 


Synkkä taivas. Aina hyvä.

No toki, heti kun se eka pimeä hetkin osui silmiini, niin ulosulos ja kamera kouraan. Ja tulihan sitä, ihan sitä tuttua ihtiään mitä viime syksyltäkin on.

Loppukesän eka Pimeä. Näinhän siinä sitten kävi.

Ei tosin pitäisi valittaa, kun kerran nuo on sitä mitä olen, sitä mitä ajattelen ja näen. Ne on minua. Itseäni.

Projektia. Ei ollut tarkoitus tällaista kyllä tehdä, mutta kun oli parempi kuin ne oikeat kuvat niin minkäs teet.

Ei pidä mennä lukemaan mitään sen syvällisempää, en ole synkistelijä sielultani, ainakaan omasta mielestäni. 

Ipe pyysi laittamaan edes yhden kuvan itestään. No minä laitan.

No annetaan näiden nyt puhua puolestaan, ne keille kolahtavat olkoon onnellisia, muut saa olla just sitä mieltä mitä ovatkaan. 

Suhallakin on otettava Se Pakollinen. 

Kameratkin alkoivat taas kiinnostaa, se on pelottavaa. Kirk se vaan Sony NEX-7:kaansa ylistää, ja mikäs siinä, hyvän tuntuinen kamerahan tuokin oli. Minulle sen tappaa ne linssit. 



Tunnen sen tulevan. Pimeyden. 

No mutta käydäänpäs läpi tämänhetkistä kameratarjontaa hieman. Uusia tuulia toissa marraskuun jälkeen tullut ja mennytkin (I'm looking at you, Panasonic GX1!), ilman sen kummempia väristyksiä.



Aloitin kantamalla kameraa aamulla kun saatan Mikaelin kouluun.

Väristykset vaan alkavat tulla uudelleen. GF1 on edelleen hyvä ystävä minulle, eikä ole haastanut minua sen kummemmin. Jos alkaa miettimään, niin juu, parempi etsin olisi oikein kiva asia, dynamiikka on edelleenkin ärsyttävä, ja toki olisi se vakainkin hauska. 

Typerästi kaksi samaa kuvaa peräkkäin, kummassakin pointtinsa.

Tällä hetkellä mielenkiintoisia (uutuuksia) on Sony NEX-6, Olympus EM-5, Fuji X-E1, Nikon V1 ja joku muu. Ei minua oikeasti kiinnosta mikään kamera, kun tietää että raha on mitä on, kameroiden hinnatkin on mitä on. Haaveilla aina saa ja pitää. 

Heijastukset on aina hyvät. 


Ehkä ennemmin ostaisin ihan peruszoomin Panasonicille, 14-42 millisen paskavalovoimaisen mutta vakaajallisen kapistuksen. Vähän laajempi, vähän pidempi. Ei kukaan halvalla myisi?


Töissäkin voi tehdä taidetta. 

Levyjäkin pitäisi ostaa, molemmat tämän vuoden ns. pakolliset levyostokset ilmestyy lokakuussa, Mokoman 180 astetta ja Arvo Pärtin Adam's Lament. Aika erikoista miten sattuivatkin. Mokomakin keikalla 16.11.2012 Joensuussa, noinkohan sitä saisi Kerubinkin korkattua?

Tai no, toistenhan tekemiä nämä on. 

Keksin tähän nyt sitten kuvien välille ihan keksimällä juttuja, kun on kiva jotain laittaa.

Raekuuro (!) keskeytti perheen piknikin. Kotiin oli lähdettävä. 

Ikeassa pitäisi käydä, Malm-lipastoja muutama lisää hakemassa. Olohuoneen kauhunurkkaus ahdistaa, haluan sen "työ"pöydän pois sieltä, ei sillä muuta käyttöä ole kuin isin romujen kasauspaikkana. Antakaa mulle lipasto johon nuo voi piilottaa sisälle niin hyvä on.

Jäikin platkuksi tämä. Höpsis minua.

Kodin musiikkiongelmatkin on vieläkin ratkaisematta, olohuoneessa on stereot joita kukaan ei kuuntele, paitsi Ipe silloin kun on yksin kotona. Minä kuuntelen keittiössä iPadista musiikkia, ja sehän nyt ei ihan optimiratkaisu ole. Vaan mistä kaiutin? Kävin kuuntelemassa Gigantissa Creativen D100sen joka oli melko kamalaa kuraa. Mikä ei tietenkään ollut suuri yllätys. Suurin yllätys oli se miten positiivisesti tuohon on netissä kuitenkin suhtauduttu, ja sitten miten suuri pettymys se oli. Panee miettimään miten hyviä nuo mitä sitten kehutaan onkaan oikeasti, Soundfreaqit ja Jamboxit. No tokihan tiedän mitä ostaisin, mutta budjetti karkaa yli kolmen sadan, ja se on vain liikaa. Ostaisin Heliumit ja Nuforce Icon2sen, muttamutta... Joo, 899 euroa. Ja se AppleTVkin pitäisi siihen väliin tuikata. Pelkkä Nuforcekin maksaa yli kolme sataa.

Converset tuli jäädäkseen. Mitähän tehdään kun tulee talvi?

No siinähän sitä olikin taas. Katellaanpas sitten reissuloiden jälkeen, tulossa Jyväskylä, Helsinkin ja Berliini vielä tämän vuoden puolella. Jospas vaikka ottaisin toisenkin kuvan!

Saturday, July 28, 2012

It's a Brand New World

Niinhän siinä sitten kävi. iPad johti iPhoneen, ja se johti sitten siihen että tietokoneeseen ei kosketa enää kuin harvoin. Se johtaa siihen että Blogia ei tule kirjoitettua. Edes sitä vähää mitä aiemmin.

Oliivejako nämä oli?
Kun tähän lisää sen tosiasian että iPhonen kamera on korvannut 94%sesti "oikean" kameran. Että ei niitä kuviakaan tule tehtyä. Olen siis syöksynyt pää edellä Matteboxin, Instagramin, Hipstamaticin ja Snapseedin ihmeelliseen keijumaailmaan.

Uuden Polven Museo edelleen.
Olkoon siis niin, ei siinä mitään. Aika aikaansa kutakin. Nyt on Hyvä niin, joskus myöhemmin sitten toiste.

 

Perinteisiä maljakkojuttuja.
Ongelmahan tästä tuli vasta sitten kun tajusin että iPadille vaan ei ole kunnollista Blogger-sovellusta. Aikani ihmettelin tätä. Sitten ihmettelin ilmaisia appeja, eikä sielläkään oikein muntarpeita vastaavaa ollut. Loputtomiin en kuitenkaan halunnut kärsiä, joten pakkohan se sitten oli purra hammasta ja ostaa sovellus. Herranjestas, maksaa jostain kokeilematta ensin?

Uuden Polven Museosta taidetta taiteesta.
So, enter Blogsy. Alle neljä euroa, ei ole iso sijoitus onneksi. Ainakin tämän postin tuuppiminen on ihan kätsää, kuvien lisääminen voi itseasiassa olla joustavampi kuin tietokoneella. Miltä tämä sitten näyttää netissä onkin sitten asia erikseen, esim. kuvien koosta ei ole oikein käsitystä nyt mulla.

Tai että miten tästä saa kuvan pois kun kerran sen laittaa. Hih. Taisin kyllä jo tajuta.

Mutta nyt antaa mennä maailmalle. Katsotaan miten käy.

 

Thursday, May 24, 2012

Single

Totta hitossa voin laittaa vain yhden kuvan.

Sorruin sitten kuitenkin iPhoneen. Tässä on kamera. Hyvä.

Tuesday, May 08, 2012

Vaihtelua

Kohta on alettava laittamaan vanhoja kuvia. Tätä tahtia nimittäin kuvatessa ei tosiaan hurjana osumia tule. Toisaalta siellä on paljon kaikkea hauskaa kivaa filmirytystelyä mitä ei esillä ole ollutkaan vissiin ikinä, tai ainakin vuosiin. Seitsemän vuotta muuten jo täynnä tätäkin blogia, on se loppujenlopuksi aika hurjaa, se.


Siinä vaiheessa kun ottaa kuvan ovenkarmista, ollaan jo aika syvällä. Aikomus oli hyvä, yhtä tiettyä kuvaa mietin että miten saa tehtyä. Jahka pääsen metsään, otankin sen. Nyt nimittäin tiedän, miten.


80.


Nämä juuret on tainneetkin jo esiintyä. Niinpäniin, toistoatoistoa.


Joskus on vaan parempi kokeilla uutta. Kun vaan saisi saman ulotettua valokuvauksen sarallekin, nyt vielä vain viipaloidaan kurkkua lapsille syötäväksi eripäin kuin eilen.

Saturday, April 14, 2012

Pääsiäinen

Tänään alkoi sataa vettä. 


Sain viimeinkin, vuosikausien jahkailun jälkeen ostettua itselleni ehdat Converset. Perheen kenkärivi on hauskan näköinen.  


Sori vaan, toi on niin söpö toi lapsi että on laitettava kuva välillä.


Niin, pääsiäinenkin oli taas. Tai siis onhan tuo vieläkin. Hirmuhauskoja munanpäällisiä (tsihih joo!) jostain saatu, venäläisiähän nääkin on.


Pääsiäisenä jostain syystä unohdin kuvata ruokia, kenties keskityin liikaa niiden syömiseen. Mikä ei ole paha asia kyllä. Parsa, artisokansydäntahna olikin maa-artisokkamousse, ja etikka-tomaattisipuli-säilyke oli vallan raikas alkupala.


Seuraavan aamun morgen efter-tyylinen aamiaslautanen. Ei kyllä omani, minä en tuosta mädistä ole niin perustanut koskaan.


Ja toki, pääsiäiskakkukuva on sentään otettava. Tänävuonna tällainen, vähän iisimpi kuin viimeksi, sattuneista syistä.


No, onhan tähänkin ihan kivasti panostettu. On se Ipe hurja, on. 

Ei kyllä sisältöä tullut juurikaan tähän, vaan pakko oli jotain kuvia laittaa ettei ihan kuivu kasaan tämä. Nyt riennän laittamaan ruokaa lapsille, eli siis paistan kalapuikot ja keitän makaroonit.
Poikien Viikonloppu on taas, silloin syödään ranskalaisia, nugetteja (itse tehtyjä tietenkin), kalapuikkoja (no ne on paketista), makkaraa ja lihapiirakoita.
Koska voidaan, siksi.

Monday, March 26, 2012

Menen kohti

Luvattu kevät ei edes tullut. Kellojakin käännettiin, ja lunta on enemmän kuin viimeksi. 


Hampaat irvessä yritän olla positiivinen. Ainakin daideellisessa mielessä.


Onneksi Pienistä Ihmisistä on iloa.


Vaikkei ne aina kovin selvänlaisia olekaan.


Vuodenaikavaloista en kuitenkaan luovu vieläkään. 


Loskassakin on maisemansa. 


Tai rautaiset taivaansa.  


Jänikset kulkevat vierekkäin. Miksei peräkkäin. 


Todistettavasti aurinkokin paistaa, vaikka kuvat vaan taipuu tummiksi. Ei sentään aina.



Nurmeksessa oli jäniksenjälkiä ihan niin kuin kotonakin. 


Jyväskylä. Viimein oli pitkä lasi, tätä olen tuijotellut vuoden ohikulkiessani. Vaan ei onnistu laajemmalla.



Fiilis on sentään ollut hetken ajan edes kesäinen.


Ja sitä aurinkoa. Lisää.


Ihmislapsiin on hyvä lopettaa. Hetken aikaa ovat paikallaan kun tarpeeksi on väsytetty.