Eli tuolla ollaan sitten jatkossa. Hophop vaan. :)
fotomik
huomaamatta nähtyjä asioita
Thursday, November 19, 2015
Monday, September 21, 2015
Hyvästit
No niin. Oli puhe niistä muutoksista.
Nyt on niiden aika.
Nyt on niiden aika.
Firma on perustettu, ekat kuvat otettu, ekat laskut lähetetty.
Tänään sain postia Ficoralta, jossa kerrottiin että uusi domain on rekisteröity. Blogi tulee siis muuttamaan lähiaikoina. Mutta ei muuttumaan. ;)
Tämä on viimeinen posti tänne.
Nämä ei katoa minnekään täältä nämä vanhat jutut, ja jos kuut ovat oikeassa asennossa, vanhatkin jutut löytyvät uudesta osoitteesta, joka tulee tännekin jahka sen tiedän.
Muitakin muutoksia on, puhelin vaihtui Androidiksi ja kädessä on nyt Canon. 5D Mark II johon totuttelen nyt. Aika erilaista on touhu kun on pitkälti reilun vuosikymmenen kuvannut Leica M:llä ja Micro4/3silla... Samalla huomasin että kaikki kameralaukut on mitoitettu hieman pienemmille kameroille... Joten joutunee ostostelemaan vähän sitten.
Okei toki muitakin muutoksia elämässäkin, mutta niistä ei nyt sen enempää.
Matsi masennuksen kanssa jatkuu, olinkin sitten alkuperäistä ajatusta hieman pidempään saikulla. Nyt pikkuhiljaa palailen siihenkin, toivottavasti onnistuneemmin tällä kertaa. Fingers crossed ja silleen.
Okei toki muitakin muutoksia elämässäkin, mutta niistä ei nyt sen enempää.
Matsi masennuksen kanssa jatkuu, olinkin sitten alkuperäistä ajatusta hieman pidempään saikulla. Nyt pikkuhiljaa palailen siihenkin, toivottavasti onnistuneemmin tällä kertaa. Fingers crossed ja silleen.
Wednesday, June 03, 2015
Luomakunta ottaa hetken kerrallaan
XXXXXXXXIV
XXXXXXXXV
XXXXXXXXVI
XXXXXXXXVII
XXXXXXXXVIII
XXXXXXXXIX
XXXXXXXXX
XXXXXXXXXI
XXXXXXXXXII
XXXXXXXXXIII
XXXXXXXXXIV
XXXXXXXXXV
---
Jos ei ole sanoja niin silloin ei vaan ole.
Kuunnelkaa vaikka Mokoman Luihin ja Ytimiin -levy vielä kerran.
Tuesday, May 26, 2015
Kuin nuo kaikki mykät esineet
XXXXXXXVII
XXXXXXXVIII
XXXXXXXIX
XXXXXXXX
XXXXXXXXI
XXXXXXXXII
XXXXXXXXIII
---
Päivät seuraavat toisiaan.
Toiset parempia, toiset huonompia.
Kun keksisi mistä se johtuu.
Tässä julkisessa potemisessa on puolensa. Nyt mietin että niin, tätähän kirjoitetaan omalla nimellä, omalla vastuulla. Ei tämä nyt kai ihan parasta mainosta itselleen ole.
Toisaalta olen saanut Facebookin kautta yhteydenottoja aika monelta tutulta jotka kertovat olleensa samassa pisteessä. Sama tauti. Osa ei ole edes kertonut siitä. Osa oli todella yllättäviä.
Se että joku kertoo minulle eikä kenellekään muulle on jotenkin... pysäyttävää. Voisiko tästä olla jotain hyötyä jollekulle?
Saturday, May 23, 2015
Vaikeinta on myöntää
XXXXXXXIV
XXXXXXXV
XXXXXXXVI
----
Joskus se ei olekaan niin selkeää.
Yritin mennä töihin, neljä tuntia kesti se yritys. Nyt on sitten loman alkuun saakka saikkua ja sitten kesäloma.
Se tässä on että pitää ensin myöntää itselleen.
Mä olen ollut se joka jaksaa ja pystyy ja osaa.
Vaikeinta on myöntää etten ole.
Vaikeinta on myöntää että on masentunut.
Pitää nöyrtyä.
Olla pieni ja haavoittuva.
Koska nyt on se tilanne että päätä seinään hakkaamalla sen saa vain enemmän rikki.
Monday, May 18, 2015
Iske vihdoinkin, iske kovemmin
En enää muista
Missä on valokatkaisija
Omassa kodissani
Pysähdyn
Seisahdan
Olen tyhjä
---
Havahdun yöllä
omaan hikeeni.
Sivuvaikutukseen.
Uni ei tule niinkuin ennen,
ennen kaikkea.
---
Opettelen antamaan
anteeksi
ja ottamaan.
Molemmat itselleni.
---
Vedän pipon syvemmälle päähäni
Nostan takinkauluksen
Ja kameran silmälle
Piilotan itseni.
Paljastan itseni.
---
Häpeä
Pelko
Itsesyytökset
Väärät ajatukset
Valuvat päältäni
Kuin kliseiden pesuvesi
Jään jäljelle
Puhtaampana
Hyvempänä
Minuna
-----------
-----------
Nämä menneet pari viikkoa olen viettänyt sairaslomalla. Diagnoosina F-numeroita liuta, keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Nämä ns. Roomalaiset numeropostit ovat olleet oleellinen osa pääni parantamisen aloittamista. Metodina on ollut vain kuvata, miettimättä ja ajattelematta sen enempää. Rohkeasti, pelkäämättä. Ilman sitä ajatusta että mitä tästä pidetään tai mitä tämä minusta kertoo.
Kuvata sitä hetkeä, sitä minkä näkee ja tuntee. Arjen kuvaakin tavallaan.
Kuvallinen kieli on hailakkaa, vaaleaa, synkähköäkin, kuten on päänkin osalta tilanne. Halusin palata filmiestetiikkaan, johon tämä aika liki meneekin.
Kertokoon mitä kertoo. Minulle nämä ovat kenties arvokkaimpia kuvia mitä olen koskaan tehnyt.
Tänne blogiin on laitettu miltei 99% kaikesta kuvatusta, muutamaa umpityhmää ruutua lukuunottamatta.
Tästä pikkuhiljaa palaillaan arkeen, niin elämän kuin kuvienkin osalta. Osittain ainakin.
Sunday, May 17, 2015
Friday, May 15, 2015
Subscribe to:
Posts (Atom)