fotomik

25 minuuttia Berliinissä

2011-12-16T10:08:00.000+02:00

Seuraa opettavainen tarina. Opetus on tosin laihanlainen, ja kaiken lisäksi vielä malliltaan semmoinen joka jokaisella pitäisi olla takaraivossa jo tässä vaiheessa maailmaa.

Tarina alkaa Itsenäisyyspäivän aattona, jolloin pakkauduimme työpäivän jälkeen autoon kaikkine romppeinemme ja otimme pikaisen siirtymätaipaleen Jyväskylän kauniiseen kaupunkiin. Tällä kertaa emme kuitenkaan jää kyhnimään tuohon Pohjolan Ateenaan (hah!), vaan jatkamme seuraavana aamuna matkaa Helsinki-Vantaalle ja sieltä A-1 kerosiinin voimin Berliinin syksyiseen ilmastoon. Mukaan nappasimme matkalta Mummonkin, eli siis allekirjoittaneen Äidin.

Lento oli hämmentävän mitäänsanomaton, perinteeksi muodostuneen Red Label-pullon nauttimisen ohella sen kummempaa ohjelmaa ei matkalla muodostunut. Berliinissä ei ole talvea tänä vuonna, toisin kuin viimeksi, jolloin siellä oli lunta ja muuta ikävää enemmän kuin Suomessa nyt. Heitettyämme hellät jäähyväiset tutulle ja turvalliselle Otto Lilienthalin mukaan nimetylle Tegelin lentokentälle (TXL 4eva!) sekä nyt jo selkärangasta tulevalle reitille hostellille (128-bussilla Osloer Strassen U-pysäkille, siitä Hermann Strassen suuntaan U8silla Rosenthaler Platzille asti) aloimme tutustuttaa Äitiäni Berliiniin.

Jäähyväiset jätettiin muuten siksi että seuraava lento onkin jo upouudelle Willy Brandtin Berlin-Brandenburgin kentälle. 9 päivää avajaisten jälkeen saavumme Me sinne. Kaikki aikansa jne kai sitten.

Niin, Berliini. Voi jestas sitä jälleennäkemisen riemua. Schlemmerbuffet nurkalla, City Yildis toisella. Rosenback vastapäätä ja leikkipuisto ja Zionkirchen kellot ja se Torni. Tramin kitinä ja metrotuulen tuoksu. Circuksen kahvilan aina vastajauhettu kahvi ja jenkkituristien pilven katku. Niin, ja se Torni. Mustarastaiden laulu ja Porschejen pörinä. Julisteilla kuorrutetut seinät ja muut vapaat pinnat on maalattu spraymaaleilla.

God DAMN, en malta odottaa kesäkuuta enää.

Havaitsen itseni kyvyttömäksi kirjoittaa enempää. Vaikka pitäisi kertoa kaikesta mitä teimme, Legolandin riemu lapsilla, kaikki pikaruoka mitä söimme, pienet yksityiskohtakuvat mitä otin. Metrovideot, viimeinkin kuvaamani (monta reissua pitänyt ottaa yksi tietty kuva ja vasta nyt sain aikaiseksi!) metrokuvakin. Äidin kanssa kolutut turistinähtävyydet, joita en ole ekan reissun jälkeen nähnyt, Technikmuseumin katolta avautunut panoraama Berliinin ylle. Suomesta-gallerian näyttelynavajaiset, hauska ja jännittävä iltakävelymatka kotiin tuntemattomalta U-pysäkiltä. Joulumarkkinat, lapset siellä ja täällä. Alexander Platzilla kuvattu joulukorttikuva. Kaikki muu mitä viiteen päivään mahtuu.

Mitäpä sitä kirjoittamaan, voihan niitä kuvia laittaa? Niinpäniin. Nyt alamme päästä siihen opettavaiseen osaan. Vikkelimmillä alkaa jo kylmä hiki nousta ohimoille.

Viimeisenä iltana, sieltä näyttelystä tullessani ajattelen että "Käynpä vielä ottamassa kuvan tuosta Yildiksen valomainoksesta". Kamera toteaa että "No power remains", eikä suostu ottamaan kuvaa, kaikki muu kyllä toimii, näyttää edellisen kuvan vielä. Eipä siinä, ei se kovin kummoinen kuva olisi ollutkaan, ja akut alkoi olla kuvaajastakin yhtä lopussa. Virrat poikki kamerasta ja kotia kohti. Akku laturiin ja unille. Seuraavana aamuna ennen lähtöä muistan että "Ai niin, se perinteinen parvekekuva vastapäisestä talosta on ottamatta.". Akku kameraan ja parvekkeelle.

Memory card is not formatted. Format Now?

YES / NO

Kaikkihan me tiedetään miltä se tuntuu. Eiks niin? It happens to all of us, right?

Ei lohduta juuri. Kortti äkkiä kamerasta pois ja varakortti koneeseen. Kävin siinä kahvilla alakerrassa rauhoittelemassa itseäni. No okei, 25 minuuttia aikaa ennen lähtöä, käydäänpä vielä kävelyllä.

Ja sitten niitä kuvia. Pakkokuvia, voisi sanoa. Jotain oli saatava varmasti jäämään käteen matkasta.

Se kahvi ihan eka. Yksi suosikkipaikoistani maailmassa on tuossa, tyynyn oikealla puolella. Kahvi ja tupakka, mukavassa pikku kolosessa. Edessä viuhtoo saksalaisia matkalla mihin nyt sattuvat olemaan matkalla. Turistejakin. Tramilinjat M1 ja M8 kirskuvat säännöllisesti ohi. Koskaan ei ole harmittanut niinkuin nyt.

Puistolle päin ensin. Weinbergswegiä pois päin.

No näitä edelleen.

Parempi on lopettaa siihen Torniin. Minä vaan en kyllästy siihen näköjään.

Opetus?
Backupit. Ne on sun kavereita. Matkallakin. Tosin tällä kertaa vaikka joka-iltaiset olisikin ottanut, niin se suurin päivä kuvien kannalta olisi ollut kadotettu kuitenkin. Mutta ne muut 4 päivää olisi olleet tallessa.
Ajattelin säästää sen 29€ kun en ostanut Applelta Camera Connection Kittiä iPadille. No, ens kerralla sitten toisin.

Kortin kohtalo on vielä avoin, maahantuojalla ei ollut mitään apua antaa, suositteli vain kuvanpalautusohjelmaa. No arvaapa onko mulla jokunen niitä? On. Arvaapa auttaako? Ei.

Transcendin 16GB SDHC Class 6 on syypää, jos se jotakuta kiinnostaa. Koska kortti ei suostu tunnistautumaan missään laitteessa, eikä sitä myöskään formatoitua millään vekottimella, on pakko todeta että kortista taitaa olla muistikontrolleri-piiri pimeänä.
IbasKrollOntrackNormanmikälienykyään on tehnyt Giganttien kanssa sopimuksen jossa Giganttiin voi viedä muistivälineen ja hoituu sitä kautta. Vähän epäilyttää viedä Giganttiin, mutta pakko se kai on kokeilla ainakin.
Tarkempaa raporttia kunhan saan aikaisekin tehdä päätöksen että mitä tuolle nyt mahtaa sitten.

Petroiskoi - Hyvä Yritys

2011-12-04T19:09:00.001+02:00

Pitkään mietin tämän postauksen tekoa. Että voiko sitä laittaa 54 kuvaa yhteen postaukseen.

Totta hitossa voin.

Homman aihe on siis männäviikonlopun matka Venäjälle, Petroskoin kuvankauniiseen kaupunkiin, kuuluisien Äänisen Aaltojen liplatuksen äärelle. Tai näin turistiesite ainakin asian esitti.

Automatkailu, paras matkailu, näinhän se menee. Paitsi Venäjällä, jos tiet on jos sattuu olemaan. Petroskoihin tosin oli varsin asialliset tiet, suomalaisella mittakaavalla tosin ihan käsittämättömän huonokuntoiset. Kesäiseen Kostamuksen-Jyskyjärven reissuun verrattuna tiet oli kuin silkkiä vain kuitenkin.

Laatokka oli sen verran lämmin vielä että kumpaankin suuntaan oli hienot sumut. Harmi etten tullut ottaneeksi kuvaa niistä.

Ruskealasta saisi Nevskojet, jos olisi semmoiseen taipuvainen.

Ruskealassa siis on kauppa. Mukava pikkukauppa jota pitää kaksi vanhaa tätiä. Puhuvat auttavaa suomea ja esittelevät tuotteita perin viehättäväksi. Olivat hivenen hämmentyneitä kun tätä turistisakkia ei kiinnostanut olut- ja tupakkalavat lainkaan. No ei kai menomatkalla kiinnostanutkaan. Paluumatkalla korjasimme mielikuvan takaisin kohdilleen sitten tietenkin.

Ensimmäinen risteys, on oikein länsimaisilla kirjaimilla kyltit. Luksusta. Ja bussi on ihan ehta.

Kas. Laatokka. On se, lahden pohja tosin, mutta kuitenkin.

Laatokan rannoilla pidimme kahvitauon. Vaimon kädessä oleva kapitalismin mainoskoneiston sponsoroima kahvimuki on valokuvaajan Berliinin Hackesche Marktin Starbucksista kantama, armahdetaan sen verran.

Kauppa on kutsuva. Okei, tuossa oikealla oli seinän kokoinen, värikäs "Tervetuloa ruoka-ostoksille"-lakana. Mutta mitä hauskaa sen näyttämisessä olisi?

Saavuttuamme oli jo pimiä, ja pikaisen ruokailun jälkeen, La Parisienne-ketjuravintolan voileivät ja Beaujolais Nouveaut mahassa loiskuen Rouvat lähtivät shoppailemaan. Ja sehän kelpasi meille, suorimme Appiukon kanssa suoraan Onegan rannalle. Siinä ne on, Äänisen aallot. Ylläoleva kuva on yksi hienoimmista ikinä ottamistani. Oikeasti.

Petter ottaa samaa kuvaa. Ei tullut yhtä hieno, liian hyvä kamera oli.

Venäjällä se on tuo loisteputken vihreäkin vihreämpi. Ja ankeampi.

Kaupungilla harhailun päätteeksi, ja ennen varsinaista syöpöttelyä oli saatava olutta. Ja toki kun Venäjällä ollaan, olihan se päästävä saksalaiseen oluttupaan.
Hieno esimerkki palvelukulttuurista saatiin kyllä kun yritimme päästä sisään, saksalaiseen perinneasuun pukeutunut tarjoilija viittilöi meille että "njetnjet, täyttä on, menkää pois." Ja selän takana ammotti tyhjyyttään pöytä. "Entä tuo, sehän on vapaa?"-kysymys sai vastauksekseen molempien olkien kohautuksen ja happamalla ilmeellä heilautetun käden. Davaidavai.

Olut oli hyvää, ja vaikka se varmaan oli kallistakin niin ei se siltikään kallista kyllä ollut.

Muissa pöydissä syötiin ihanan näköisiä, paahdettuja ruisleivän palasia joille oli sipaistu voita ja ripoteltu juustoraastetta päälle. Pyydettyämme samanlaiset toisten oluiden kaveriksi, saimme... noh, niin, "Leipää"hän sitä pyydettiin. Vaan maistui sekin.

Olisipa hauska tietää mitä McDonaldsin lakimiehet on tästä mieltä. Vasemman yläkulman logo on jokseenkin tutun näköinen. Mäkin Golden Archesit ja Aku Ankan nokka. Hauskana yksityiskohtana logossa on nimi "Mc Duck", joka toki jollain translitteroinnin ihmeenä voi "Mak Dak"iksi vääntyäkin. In Russia, everything is not impossible. Probable even.

Oudon ukrainalaisen, enemmän kuin hieman Flintstones-henkisen ravintolan jälkeen turpani oli jo sen verran täynnä etten tajunnut vaatia kioskilta sitä sipsiäjakokista-komboa minkä takia sain jengin pysähtymään siihen.

Hotelli Severnaja ("Pohjola") ansaitsisi ihan oman postauksensa, vaan en saanut edes ulkopuolelta otettua kunnollista kuvaa. Kyseessä on vanha ja paikkaansa nähden ihan silmittömän suuri hotelli, joka on pistämättömän paikallisella pieteetillä sisustettu. En tiedä on aulan portaikon aistikkaat valokoristelut Venäjälläkin kai päälle puskevan jouluvillityksen aikaansaannoksia, vai onko ne ympärivuotista vakiotavaraa. Enkä kyllä haluakaan tietää, on hauskempi ajatella että nuo on aina tuossa.

Tunkkaisen yön jälkeen oli vuorossa aina yhtä odotettu hotelliaamiainen. Ensimmäinen Venäläinen aamiainen. Teetä ja kaurapuuroa ja lihalientä odotin. Vaan mitä sain? Perinteisen kontinentaalin, kehnolla pussiteellä ja pahalla kahvilla.
Puitteet oli sentään tavanomaisen hienot, erityisen suurta kiitosta matkan naisraadilta saivat tyylikkäät pöytäliinat. Toki sisutustakin ihailtiin, aamiainen oli hotellin ravintola/tanssisalissa, joka oli "karjalaisittain" sisutettu. Ja ilmapalloissa ei oltu säästelty, voin kertoa. Salin toisen kerroksen(!) parvea reunustivat puolihirsipaneelit, ja tasaisin väliajoin roikkuin puisia kasvokuvia. Alakerran seinien sininen kimallemaali toi kivaa kontrastia lenkkimakkaran sävyisen porraskuvion kanssa. Mistähän Suomessa voisi ostaa maalia jonka kohdalla sävykartassa lukee "HK Sininen", kysyn vaan? Sopis meidän tulevaan makkariin hienosti.

Aamiainen. Mikäpäs olisikaan parempi lääke krapulaan kuin perinteinen hotelliaamupala? Ei juuri mikään, sääli vaan että tähän kankkusaamuun sattui kohdalle jopa Venäläisen mittapuun mukaan ankea mannermaa. Takana näkyvä puolukkakompotti - siis mehu - oli lämpimämpää kuin etualalla nököttävät nakit.
Etukäteen olimme sopineet että pysytään erossa niistä kananmunista (kun sitä salmonella on aikalailla Karjalassa), joten jätin munakkaan väliin. Armas Anoppini tosin mutusti lautasellisen jokseenkin erikoisen näköistä omelettia. Viimeisein haarukallisen kohdalla havahduin horkastani sen verran että tiedustelin jotta mitähän sille munasopimukselle kuuluu, Vaimoni Äiti katsahti minuun kysyvästi ja totesi "Mutta näähän on kypsiä?". Mitäpä siihen enää sitten enää lisäämään.

Aulasta tuli näemmä otettua toinenkin ruutu, nuo palmut oli viehättävät kanssa.

Ääninen oli aamun valjettua aika paljon suuremman näköinen kuin pimeällä. Ja siinä oli hiekkarantakin!

No onko nyt jo selvää että missä ollaan? Vieläkö alleviivaavamman kuvan keksis jostain?

Venäläiset tykkää patsaistaan siinä missä muutkin. Hassun aikaeron johdosta aurinko nousi joskus yhdentoista jälkeen.

Sain viimeinkin kokikseni, kahvilassa. Ikkunasta oli hauska ottaa kuvia, ja siksi piinaankin teitäkin niillä useamman kuvan voimin.
Kahvilan tarjoilijatyttö oli ilmiselvästi ballerina. Lattiaan asti ulottuva esiliina ja linttaan astutut työkengätkään eivät onnistuneet kätkemään liikkeitä. Hauskasti kävelyn yhteydessä tapahtuva pienenpieni päkiälle nousu ja hämmentävä ryhti kertoivat korutonta kieltään lapsesta asti jatkuneesta harrastuksesta. Vaan harrastelija oli kyseessä, sen verran yläpainoinen oli neito, että varsinaista uraa tuskin luvassa.

Suomalaisen Teatterin kulmilla oli mummo joka syötti puluja. Oikeasti. Vastavalo, venäläinen mummo, puluja, pullanmuruja sateisen kostea maa, ja tämä on mihin pystyin? Myydään yksi kamera, halvalla lähtee, tarpeettomana taidon puutteesta johtuen.

Joukkoliikenne on aina mielenkiintoista, tällä kertaa se hoidettiin Riikasta (Ja Helsingistäkin) tutuilla johdinautoilla. Sekä tavallista kalustoa liikenteessä, paitsi että ne oli kaikki puolikkaita. Siihen nähden miten täyteen nuo aina oli ahdettu, luulisi että esim. Suomesta löytyisi vielä ajokelpoista, täysimittaista kalustoa.

Petroskoin uusin ja hienoin ostoskeskus on TETRIS, jonne päästimme naiset pariksi tunniksi. Tunnollisesti kiersimme koko keskuksen, ja pikimiten pakenimme ulkosalle kameroiden kanssa. Arvaatteko muuten mitä tuon yllänäkyvän aidan takana oli? Aika vahva muuri oli, ja piikkilangat ja kaikki.
Sen verran piti olla utelias että tiirasin yhdestä betonielementin välistä. Siellä ei ollut mitään. Tyhjä, villiintyneenä koiranputkea rehottava tontti. Who am I to judge, niinkuin Madventuresissa aikoinaan tavattiin sanoa.

Isosta ja kiiltävästä kauppakeskuksta kun kääntyy kulman taakse, alkaa maisema jo näyttämään tutummalta.

Kinoteatteri SAMPO on joskus ollut epäilemättä käsittämättömän hieno. Nyt se on vähän päässyt olemaan, itsekseen. Se puretaan, ja tilalle rakennetaan muutama 5-12 kerroksinen kerrostalo. Kiinteistö myytiin viime vuonna 22.5 miljoonalla ruplalla (reilu puoli miljoonaa euroa?) tuntemattomalle yksityishenkilölle. Raha puhuu, sehän on selvää.

Kontrasti TETRIKSEN ja kulman takana olevan basaarin välillä on huikea. Kaikki kivasti sekaisin, lihat ja kalat ja matot ja hatut. Joka kojulla omansa toki, ja sokkeloinen on kuin mikä. Bonus ei taida kyllä kertyä, vaikka myynnissä olevat kassit niin lupaavatkin.
Aiemmin autolla ohi ajaessa paikalla oli vielä maitosäiliöauto, joka on S-ryhmän ruokakauppoihin tottuneesta perspektiivistä katsoen täysin käsittämätön ajatus. Tai no, tankkiautoillahan se maito meijerille menee, miksei sieltä sitten samalla autolla vähittäismyyntiinkin. MOLOKO luki kyljessä, ja letkulla tonkkiin vain. Jono oli oikein.

Ihan kaikki kojut ei torilaisillekaan kelpaa, vaikka luulisi toisin kun katseli ympärilleen.Todisteena tämä basaarin takaa löytynyt kojujen hautasmaa.

No näitä romanttisia kerrostaloja ei vaan jaksanut kuvata kovin montaa. Parvekelasien määritelmähän on ainakin Kostamuksessa ja Petroskoissa sama, mutta hieman eri kuin meillä kotosuomessa.

Torin laitaa reunustaa pitkä rivi näitä hienompia kauppakojuja. Melko täyteen ahdettuja ovat. Kaikkea saa, ketsuppipusseista (näistä lisää myöhemmin) pikakahviin, makarooneihin ja kekseihin. Keksikaupat on erikseen tietenkin.

Parkkipaikalla ja kadunlaidalla oli jostain lähistöltä tulleita ihmisiä myymässä omia juttujaan. Sienet, hunaja ja kasvikset nähtävästi suosituinta myytävää. Tosin tällä mummolla oli omia suolakurkkuja, maitohappokäytettyjä tottahantoki.

Vaan puut on yhtä kauniita niin Petroskoissa kuin Berliinissäkin.

Lähdimme kotimatkalle Sigma-hypermarketin (hjyypermarket!) kautta. Entinen tehdashalli oli laitettu tuommoiseksi keskivertoPrisman kokoiseksi kaupaksi, jossa myytin about kaikkea. Ylläolevassa kuvassa esimerkiksi kunniotusta herättävän kokoinen VIIDEN (5!) litran kaljapullo.
"Kulta, shiish mähän join vain YHDEN kaljan", am I right? Kyllä, tämä on juuri sinulle tarkoitettu. Niin, sinulle. You know who you are.

Pitkät on välimatkat ihmisen ajella, Pietari-Murmansk-valtatietä pitkin ajetaan parisenkymmentä kilometriä. Onneksi vain niin vähän, liikenne on ohituksineen sen laatuista että koko matka aiheuttaisi ainakin allekirjoittaneessa vähintään harmaita hiuksia (kyllä, ne kasvaisi ja muutuisi harmaiksi) tai vatsahaavan.

Ai tuliaisia? No mä sain itelleni pikakahvia (joka jostain syystä on about puolet halvempaa kuin täällä, tavallinen kahvi sen sijaan on kalliimpaa) ja uuden kahvikupin, (jonka sisäpuolella muuten on venäjänkielistä kirjoitusta, pitääkin käännättää se jollain), sekä pussillisen ketsuppia.
Oikeasti, ketsuppipussi! Onko enää fiksumpaa tapaa myydä ketsuppia? Ihan loistava, saa paremmin tyhjäksi kuin pullon. Miksei meillä? Venäjällä tosin myydään samanmallisissa pusseissa vähän kaikkea muutakin, smetanat, majoneesit ja muut kastikkeet on kaikki saatavilla noissa.
Venäläinen ruokakauppa otetaan myöhemmin uuteen käsittelyyn, vetäistään päiväseltään Sortavalaan kylmälaukkujen kanssa ruokareissu, siitä siis enemmän sitten.

No okei, ostettiin oluet. Ja votkat. Ja pelottavat venäläiset karkit. Että on ne perinteisetkin ostokset tehty.

Päällimäisin fiilis matkasta on ristiriitainen. Venäjä on varmaan aina samalla hauskalla tavallaan yhtä hauska, muttamutta. Petroskoista jäi vain fiilis että kukaan ei viitsi yrittää. Eväät on vaikka mihin, ruoka-aineita on saatavilla jos jonkinlaista, ihmisiä on joka lähtöön, siltikään kukaan ei viitsi yrittää. Ruoka on kehnoa, palvelu on mitään sanomatonta. Olisi edes ollut oikein raivokkaan vihamielistä tai välinpitämätöntä, mutta ei. Laimeita hymyjä, väkinäistä työn tekemistä.
Luulen että Petroskoihin ei minun tieni enää johda varmaankaan, kyllä tää on nähty. Vielä Pietari, Sortavala, ehkä Jyskyjärvi toisen kerran. Moskova on liian kaukana, sillä vaivalla mikä sinne asti menemisessä on, ei kannata lähteäkään. Viipurinkin joku mainitsi, saas nähdä.

Vaan niin se tämäkin tuli loppuunsa. Ja hyvä niin, nimittäin huomenna starttaa tämän joulun Berliinin ekskursio, tällä kertaa Äidin kanssa. Onhan se jo aikakin saada se ihminen Kunnolliselle Joulutorille.

Eli kameran akku laturiin, ja laukkua pakkaamaan.

Ai juu, nämä kuvat on kuitenkin ihan puhtaalla vuosiprojektikameralla kuvattuja, eli pelkällä 20-millisellä lähdetiin taas reissuun. Ja niin muuten lähdetään Berliiniinkin. En minä jaksa ajatella linssejä nyt.
Sonyn NEX-7 herätti muuten aika vahvan mielenkiinnon, jos vaan keksisi yhden hyvän optiikan siihen. Se kiinteä 16mm ei lämmitä pätkääkään. Ehkä Leica M-adapterilla 35mm, kinokennolla on jo ihan siedettävä polttoväli.

Jaa niin, iPadin ostin itselleni viihdykkeeksi. Eipähän tarvi raahata läppäriä matkalle. Siitäkin on postauksensa tuloillaan, katsellaan vähän suosikki-appseja ja silleen.

Kirjapostaus. Nyt.

2011-11-30T21:31:00.001+02:00

Ainiin, kyllähän minä voin muustakin kirjailla kuin valokuvauksesta. Esimerkiksi kirjoista. Allaolevassa kuvassa näkyy loppukesän-syksyn-alkutalven lukuprojekti, eli yhtä vailla kaikki A Song of Fire and Ice-kirjat, eli A Game of Thronesit näin telkkaria katsovalle kansalle tutummassa muodossa. 3524 sivua sitä ihtiään. Hämmästyttävän vähänhän noissa tapahtuu sitten loppujen lopuksi, verrattuna moneen muuhun. Joku niissä kuitenkin sen verran koukutti että pakko oli mennä putkeen koko homma. Yksihän vielä puuttuu, mutta eivät ole pirulaiset julkaisseet pokkarina sitä vielä. Ei sitä nyt kovakantisenakaan voi ostaa tuon rivin jatkoksi. Eikä muun kustantajan laitoksenakaan, kun sarja on sarja on sarja.

3524 sivua, plus liitteet. Oikeasti. Lord of The Ringsin englanninkielisessä laitoksessa on 1068 sivua. Ja tässä on vasta neljä seitsemästä.

On se hieno rivi. Ei pisin ihan kuitenkaan, hyllystä taitaa löytyä kaksi pidempää yhden nimen valloittamaa suoraa, eli Heinleineja on enemmän, sekä Alastair Reynoldseja. Ja niin, Varekset, voiko nekin laskea? Voi ne. Raymond E. Feistejä olisi enemmän, vaan en ole jaksanut kaikkia ostaa. Laiskimus.
Pitänee nyt kuitenkin sortua ja ostaa se uusinkin osa luettavaksi, ajattelin ihan e-kirjana lähteä. Voi sitten lukea iPadista. Niin. Kyllä. Sorruin ja tilasin iPadin, vaikka kuinka sitä aiemmin ajattelin että "hyödytön on, naurettava laite".
Hassua miten sitä voi olonsa tuntea miltei syylliseksi. Yhden laitteen takia. Yritin sitä jotenkin itselleni perustella että voihan siitä olla ihan hyötyäkin, ja onhan sillä ihan oikeaakin käyttöä jne. Tulin kuitenkin järkiini, ja totesin että ei, tämä on ihan puhtaasti viihdenäkökulmasta tehty hankinta, ilman mitään sen kummempia ambitioita.
Ja totta on sekin että melkein puoleentoista vuoteen en ole ostanut mitään kodin viihde-elektroniikkaan viittaavaakaan.

Lukekaa tämä. Nyt.

Kummalliselta tuntuu lukea jotain muuta kuin Martinin fantasiaa. Suomeksikin on hauska lukea välillä. Otin uudelleenkäsittelyyn tuon Pasi Ilmari Jääskeläisen, Harjukaupungin Salakäytävät siis. Jotenkin jännitti aloittaakin tuo, edellinen kerta oli jotenkin niin ravistava kokemus. Jäi pitkäksi aikaa mieleen, taisinkin aiheesta jo aiemmin vuodesta kyllä blogatakin.
Jääskeläisen selkeästi takaperoinen kirjoitustapa aukeaa toisella kierroksella ihan erilailla, alkumetrit on pippuroitu niin selkeillä viitauksilla myöhempiin tapahtumiin että kokemus on ihan erilainen. Harvemmin näin palkitsevaa uusintakertaa on tullut vastaan. Kiitos ja kumarrus siitä.

Aiemmin tosiaan hehkutin tätä Yhdeksi Parhaista (Ikinä), enkä tainnut ihan väärässä ollakaan. Ajankohtainenkin on tämä postaus, sillä kirja on nähtävästi voittanut ihan vastikään Kuvastaja-palkinnon. Jääskeläisen toinen kerta jo, kyseessä on siis Maailman Ainoa Kahden Kuvastajan Kirjailija. Läpyläpy- ja taputapuäänet siis matkaan.

Kuviakin on muuten tulossa, tuossa tuommoinen Petroskoi-aiheinen postaus odottelee. Vaan en oikein tiedä, onko reilu 50 kuvaa liikaa blogiin kerralla? En haluaisi jakaa kahteen osaankaan, kun blogin luonteeseen kuuluvasti osa 2 tulee sitten ennen osaa 1 jos myöhemmin alkaa lukemaan.
Kyllä kai minä saan omaani laittaa kuvia miten haluan. Itkekää te jos itkettää sitten. Kunhan vaan ehtisi kirjoittaa. Kuvatkin on jo valmiina. Pitäisi saada se aikaiseksi ennen Berliiniä, sitten sitä on taas ihan lumoissaan pitkän aikaa.

(En muuten ole lainkaa enää varma olenko Salakäytävistä kertonut aiemmin. Hmmh. Ihan varma olin kyllä. Mutta jos Google sitä ei löydä, niin ei sitten. Ehkä joskus, jos joku sitä pyytää. Kommenttiboksi on auki, antaa tulla vaan.)

Jatkopohdintaa, kun en parempaakaan keksi

2011-11-20T22:02:00.001+02:00

Viime postauksesta jäi pois Jotain Oleellista. Nimittäin itse Projektin luonnehtiminen. Tuli keskityttyä teknisluontoisempiin seikkoihin. Vaikka hauskaa se on sekin, niin koko homman ideanahan oli tosiaan Vähentää ja Yksinkertaistaa ja Selkeyttää.

Kuinkas sitten kävikään? Voisin väittää että pääosin kävi ihan helvetin hyvin. Voin tasan tarkkaan suositella kaikille enemmän kuvanneille tämmöistä. Jo pelkästään se ensimmäinen ulkomaanreissu tai muu "tärkeä" tapahtuma johon lähdetään pelkästään yhden polttovälin turvin, on huikea tapaus. Se pieni pelko joka siellä alaselässä (tai siellä main...) tuntuu on sen arvoista.

Puhumattakaan nyt tietysti matkustelun helppoudesta. Tuo Panasonic GF-1 ja 20mm f:1.7-paketti kulki mukana koko vuoden repuissa ja muissa kantovälineissä joko viime Berliinin reissulla Monochromilta ostetussa wrapissä, tai sitten Nikonin SB-800-salaman mukana tulleessa pussukassa (Nikon SS-800), johon se sopii varsin passelisti. Etsinkin kulkee mukana siinä kivasti. Sen kun viskaa kassiin kyytiin niin homma on selvä.

Toki osan ajasta se vietti Billinghamin (Hadley Pro) tai pikku-Domken (F-5XB) suojissa, arkisin pääasiassa Billinghamissä. Noidenkin kanssa on mukavaa kun mahtuu vähän paksumpikin pokkari ja viinipullo mukaan kameralaukkuun.

Olinhan itse tottunutkin jo tuohon vähän kevyempään reissaamiseen tuon Leican kanssa, yhtä linssiähän siinäkin pääasiassa käytin. Tosin silloin oli mukana kuitenkin aina joku pikkudigipokkari ja ne filkat. Että siitä on kevennytty kyllä kanssa. Monipuolisempihan tämä digi tosin on, videotakin tuli yllättävän paljon käytettyä, jopa ihan taide-mielessä. Kun vaan keksisi mitä niillä tiedostoilla nyt tekisi sitten. Mutta onpa matskua. Ihan käyttismatskua, sanoisin jopa.

Lämpimästä kylmään. Tänään oli ensimmäinen varsinainen pakkaspäivä. Herranjestas miten masentavaa.
Kuvassa myös uudet kenkäni, Haglöfs X-Hale GT. On hyvät.

Onko se vuosi nyt sitten paras mahdollinen aika? No jaa, aika äkkiä se meni, tosin oli aika hektinen vuosi muutenkin. Voi olla että kuukausi on liian lyhyt aika, varsinkin vähemmän aktiivisille kuvaajille. Joka päivä jos kamera on mukana ja käytössä niin sitten ehkä.

Jotkuhan tätä suosittelevat filmikameralla, siihen lisätään sitten vielä yksi filmi. Eli Leica, 50mm, Tri-X. Jos olisi aikaa ja rahaa kehitellä ja skannailla ja ostaa filmiä niin ihan salettiin alkaisin uudestaan. Ja on varmasti vielä opettavaisempi ja tiukempi vuosi se. Ehkä mulle liiankin, on kuitenkin hetkiä jotka haluan tallentaa väreineen. Meillä on Suomessa kuitenkin niin suuri osa vuodesta mustaa ja harmaata että ne harvat, kliseisesti ohikiitävät hetket on saatava tallennella rauhassa väriensä kanssa. Mieluusti vielä äänien ja hajujenkin minun puolestani.

No bongatkaa nyt sitten tämä. Ruutukaavalla ollaan.

Oliko vaikeaa? Oli alussa. Teki mieli laajempaa, teki mieli zuumia. Onneksi tuo valovoima on kunnossa, sen kanssa ei sentään tullut hullutusta.
Paitsi että tuli tavallaan, kyllä se D3 ja muut täyden kennon kamerat vaan sen oman temppunsa tekee hienosti. Se kapoinen syväterävyysalue. En minä sitä nyt NIIN kaipaa, mutta voi herranjestas sitten kun sitä on ihan vain vähäsen. On se kuitenkin oma juttunsa sekin. Ehkäpä siinä olisi seuraavan projektin aika tosiaan, nyt kun se tuo Nikon D800nenkin näyttää lähenevän kovaa vauhtia. Pienempi täyden kennon runko varmasti aiheuttaa edes jonkinmoisen D700sten myyntiboomin, jota voisikin jo hyödyntää. Se uusi 50mm, vaikka edes 1.8sina sille kaveriksi, ei olisi välttämättä edes kallis juttu.

Mutta aina se helpotti, yleensä kun otti sen Firman työkassin olalle. Nikon D3 + 14-24mm f:2.8 + 35-70mm f:2.8 + 80-200mm f:2.8 + 50mm f:14 + 60mm f:2.8 Micro + SB-800 + muut rillukkeet on painoltaan sen verran reilu satsi kuitenkin että ei harmittanut lainkaan niin paljoa kaluston rajoittuneisuus.

Eniten kuitenkin ikävä on ollut neulanreikiä, etenkin kun niitä oli vuosikin sitten niin vähän tullut tehtyä. Jossain vaiheessa jo ajattelin että josko tuota PH-1stä nyt edes kameraksi voi laskea, että oisko voinu käyttää, mutten sitten jaksanut. Jos vaikka paperinegaa alkais pikkuhiljaa leikkelemään, ottais ihan pohjahunnutustestit ja kaikki tuossa keittiössä.

Joskus on laitettava näitä perhekuviakin. Masa siinä isänpäivän kirkossa. Minäkin olin paikalla.

Mitä jäi käteen? Kyllä nuo alussa mainitut teesit ihan paikkaansa pitäviä oli. Jotenkin selkeämpi tunne monesti kuvatessa. Ne kameran ominaisuudet ja linssin kuvakulma piirtyvät sangen nopeasti selkärangan nikamien välimaastoon. Kliseistähän se on, mutta jos tietää jo kameraa silmälle nostaessaan että "Tosta se rajaa ja tuolta tuon", niin onhan se hieno tunne. Nopeuttaakin kuvaamista varmasti kun ei tarvitse eestaas kävellä ja tiirailla.

Toinen opittava juttu on se että pitää oppia hyväksymään se että kaikesta ei kuvia sitten vaan saa otettua. Voi joskus vaan tyytyä siihen katsomiseen ja näkemiseen. Se on kauneinta monesti. Tässä saattaakin piillä koko harjoituksen tärkein asia. Ei ole pakko ottaa sitä kuvaa. See, and move on.

Tänäänkin aamulla katsoin tuossa seurakunta-talon seinustalla kun oli ruusupensas ja joku koriste-aronia tai semmonen vierekkäin, kummassakaan ei lehtiä, toinen täynnä punaisia marjoja ja toinen sinisiä, molemmat ihan jäässä ja harmaita ja kiinni toisissaan. Hieno. Ihan turha olisi ollut yrittää ottaa kuvaa. Joo, olis siinä näkyny ne marjat ja kaikki, mutta ei se olisi näyttänyt miltään. Katsoin, hymyilin ja jatkoin matkaa. Parempi näin.

On tosiaan hieno projekti, tärkeimmäksi saaliiksi siis jäi kyky olla ottamatta kuvia? No onneksi nyt ei ihan, kyllä mä sanon että hyötyä oli. Ja nyt on mennyt jo pari päivää, eikä tässä kourassa nyt vielä muita kameroita ole käynyt, eli on tässä tavoille opittu kai.

Lomo taitaa tosin lähteä Petroskoihin mukaan, tuossa sopivasti jotain vanhentunutta negaakin tipahti jääkaapin ylähyllyltä aiemmin silmien eteen. Onhan se kotonaan käytettävä, tai ainakin kotimaassaan. Petroskoi nyt ei NIIN kaukana Leningradista ole...

Nahka Albertkin on muisto vain enää.
En koskaan tajunnut miksei siinä ole tavuviivaa välissä.

Muuten, todennäköisesti seuraava ostos onkin parin viikon päästä monochromilla käydessä tämä: Wanderlust PinWide, jota olen jo Kickstarter-ajoilta silmäillyt kieli pitkällä. Edessä on kirkas tulevaisuus. Tai siis aika synkkä, kun on neulanreiästä kyse... :D

Viime vuoden lumet, ja vähän tämänkin

2011-11-18T23:30:00.000+02:00

Ajattelin laittaa tähän postaukseen kuvia vuoden varrelta.
Blast from the past-henkeen.
Vaan onhan nuo jo nähty, mitä niitä nyt nostelemaan. Näyttelyyn sitten.

Nyt se on sitten siinä.

Yksi vuosi. 365 päivää, herraties kuinkamontalie tuntia.

Mitä vuoteen mahtuu? Neljä vuodenaikaa, kolme ulkomaanreissua (Berliini, Riika, Vienan Karjala), kolme työpaikkaa, yksi kamera.

Ja okei, kolme linssiä. Full disclosure-hengessä tunnustan hairahtuneeni. Kyllä, olen kuvannut muilla kameroilla. Kesäkuussa Jyskyjärvellä kun Panasonicin akku petti minut (syytän lainassa ollutta vakaaja-zoomia, vaan siinä sen näki taas. Jos ei olisi sortunut lainaamaan linssiä, akku olisi riittänyt.) lainasin epätoivoissani Petterin D3sta ja Panasonicin pikkupokkaria. Pari viikkoa sitten sorruin ja tilasin sen adapterin Leican laseille, sen kanssa olen kokeillut Leican 35- ja 75-millisiä Summi/cron/luxeja. Etenkin se 75mm f1.4 on videon kanssa aika herkullinen muuten...

Mutta niinhän kaikissa näissä pitää mennä, pikkuisen saa livetä, kunhan sen osaa itselleen perustella hyvin, eikö vain?

Missä oltiin vuosi sitten? Aloittelemassa isyyslomaa, ensilumen syleilyssä. Kuin kohtalonoikusta ensilumi tuli tänäkin vuonna samoihin aikoihin, eli tänään.

Little did I know, että heti vuoden vaihteen jälkeen olen työtön hetken, ja vaihdan sen jälkeen alaa täysin. Opiskelu-asioista ei ollut minkäänlaista kuvaa, nyt on aika selkeä kuva mielessä ensi syksystä. No, työpaikka järjestyi parin päivän työttömyyden jälkeen, ja hyvä paikka olikin. Ja nyt loppusyksystä vaihtui vielä parempaan. Ei passaa valittaa.

Berliinin reissu oli aikalailla yhtä monen päivän päässä, se on sama tänäkin vuonna. Sitä ennen pikareissu Petroskoihin, sinne voikin jo ottaa (halutessaan) muutakin välineistöä.

No se 75mm Summilux.

Mutta hei, siitä kamerastahan tässä oli tarkoitus puhua. SEN takia tätä ihmiset lukee. Tai sillä ainakin saa maininnan digicamera.netin uutispalstalle (pitääkin muistaa laitta Matille ja Armille joulukortti menemään, on sen verran liikennettä blogiin heidän ansiostaan tullut), ja se takaa aina kävijälaskurin iloisen pyörimisen.

All time-luetuin postaus on kuitenkin ollut tuo eka Panasonic GF1-otsikoitu kirjoitelma, tosin osa niistä hiteistä epäilemättä tuli googlenkin kautta.

Ja totta, kamera palveli enemmän kuin hienosti. Ei ongelmia, ei virhetilanteita. Ennalta ennustettava pikku kaveri, alussa meni toki hetki että sain nappulat kohdilleen, ja etsimen tulon jälkeen homma muuttui vielä kertaluokkaa paremmaksi. Senkin käyttöön meni joku aika totutellessa, nyt sitä ei ole tullut irrotettua pitkään aikaan.

Kooltaanhan paketti on liki täydellinen, ihan inauksen pienemmän kameran kanssa tulisin vielä toimeen, mutta GF3 ja Olympuksen EPM-1 on jo liian pieniä minunkin säälikäsilleni. Ja etenkin ominaisuuksiinsa nähden koko on hämmästyttävä, melko usein kuulee kuvien katselijoilta kommenttia että “Milläs nää on kuvattu?”, ja kun näyttää että “Tällä”, on lopputuloksena hieman huvittuneen epäuskoinen ilme, “vedättääkö toi tyyppi mua?” on ihan suoraan luettavissa.

Huonoa ei ole toki sekään miten etenkin teipattuna ja manuaalilinssin kanssa tuo ei nyt varsinaisesti Kalliilta ja Hienolta Kameralta näytä...

Kameran asetukset kiinnostaa aina jotakuta, ei unohdeta niitä nytkään.

Perusasento mulla on useimmiten A tahi P, useimmin varmaan P. Isoa eroa ei käytön kannalta ole, takarulla on aukon kontrolli kuitenkin. Rullaa painamalla pääsee valotuksen korjailulle, joka on aika oleellinen kontrolli. Ali saa valottaa tällä, ei ole ETTR mun juttu.

Herkkyys on poikkeustapauksia lukuunottamatta ollut viimeisen puoli vuotta ISO-Autolla, joka tosin ei jostain syystä kovin rohkeasti lähde itseään nostamaan, joten ajoittain tiputan ISO640-arvolle. Joitakin ruutuja on kuvattu 1600/3200-osastollakin, joka vielä mustavalkoisena menee minulla ihan mennetullen. Kuitenkin niitä leivotaan vielä myöhemmin, ja web-kuviin minulla on lisätty kohinaa ja pehmennetty kuvia jälkikäteen joka tapauksessa jonkin aikaa jo. Ei se (myönnettäköön, kohtuullisen huikea) kohina sen jälkeen enää näy. Tai häiritse.

Kuvansäädöistä sen verran että C1 ja C2-asennoissa, eli customasetuksilla kuvausmuoto on mustavalkoinen, kontrasti ja terävyys tapissaan-pikkuJPG, ja puhdas RAW. Näin jää MVnä kuvattaessa mukava pikkutiedosto joka vastaa etsinkuvan mustavalkoista visiota, ja kaiken varalta sitten se täysikokoinen, väreillä varustettu RAWi varsinaisena työtiedostona.

C1-asennossa kuvan muoto on mallia 1:1, minusta on hauska kuvata neliörajauksella suoraan. Joo, olisi taivas jos etsimessä näkyisi neliökuva, ja JPG tallentuisi neliönä, mutta RAW-tiedosto olisi rajaamaton. Mutta näin ei ole, tässä onkin muuten puute tosiaan. C2 on muuten sama, mutta 3:2-rajauksella.

Kuvasuhde onkin muuten semmoinen asia että se ei ole minulle vuodenkaan aikana selvinnyt kunnolla. Osan ajasta kuvasin “koko kennon” kokoisia kuvia, eli 4:3-kuvasuhteella, mutta kun itse näyttö on 3:2-kuvasuhteinen, tuntui hassulta sekin. Vaikka 3:2 rajaakin osan kuvasta pois, se kuitenkin tuntuu tutummalta. Näin vähän minäkin niistä pikseleistä sitten välitän loppujen lopuksi, että heitän niitä jo kuvausvaiheessa menemään. Eikä niitä isompia kuvia tullut rajattua siihen suhteeseen sitten myöhemminkään koskaan.

Tarkennus on normaalisti kasvojen tunnistuksella (!), koska se vaan toimii niin hyvin. Taidekuvissa sitten vaihdan pisteautomaatille, joka on tiukimmalla pisteellään, eli hyvin pieneltä alueelta katsoo skarppiutensa. Tämähän oli yksi valintaperuste ammoisessa Pana vs. Oly-vertailussa mulla, Olympuksen pienin tarkennuspiste oli jotain tyyliin viidesosa ruudun leveydestä, ja tolla 20mm f:1.7lla täydellä aukolla kun tarkentaa niin on oleellista olla tarkkana. Vaikkei se syväterävyysalueen ohkaisuus nyt kinokennoisiin vehkeisiin nähden olekaan mitään hurjaa.

Oikeasti, jätkä kuvaa Programmilla, auto-isolla ja Facedetectillä? Niin se tekee, ja on aika onnellinen.

Jälkikäsittely on aika tyypillistä 2011-osastoa, Lightroomiin menee kuvat kortilta suoraan. Kortinlukijaakaan ei ole tarvinnut, tässä uudemmassa MacBook Prossa on sisäänrakennettu SD-lukija. Oletuksena kuville tehdään importoinnin yhteydessä oma pikkukäsittelyni, lähinnä sisältää kivan pikku Vinjetin, Kontrastin noston, pienen tujauksen Mustaa mustaan päähän vielä siihen päälle, sekä Clarityä aika paljon ja Vibrancen nostoa ja Saturaation tiputuksen. Kohinanpoistoa on värikohinan osalta jonkun verran, luminanssikohinaan en normaalisti ole kajonnut lainkaan.

Pidemmälle menevät käsittelyt on sitten aika kuvakohtaisia, useimmin tulee taivaita tummennettua, kun ne tosiaan kärähtää aika helposti puhki tällä. Dynamiikkaa ei kyllä kennossa liikaa ole, sen voisi lisätä parannuslistalle kanssa. Sitten on pari esiasetus-satsia, joista yksi on tosiaan tuo edellämainittu “hirvee rae ja muutenkin pehmeä lopputulos”, joka tähän blogiformaatin 900px-leveyteen pienennettynä näyttää hiiiirmu hyvältä. Muut on aika perussatsia.

Viime aikoinahan on menty siihen joskus jo mainittuunkin Wouter Brandsma-fiilikseen, (nyt se luulee että mä stalkkaan sitä kun linkitin peräkkäisissä postauksissa melkein...) eli jyrkkää ja synkkää tummaa päätä ja raetta ei pelätä, niitä ei ole kyllä tänne asti kovin hirveästi esille tullut. Pari semmosta seinälle nostin kotona, tulukee kattomaan jos kiinnostaa, Hahnemüehlen Photo Rag Ultrasmoothille tulostettuna ihan muikean näköisiä on nekin kuulkaa.

Nyt kun oikein aloin miettimään niin ei se tuo(kaan) kamera kyllä suoraan sievää jälkeä tee, aika ankean näköisiä ne tiedostot on suoraan kamerasta, JPGtkin siis. Mutta se on sitä työn kulkua. Joku ei halua koskea millään tiedostoihin, vaan käyttää suoraan ja jotkut on eri mieltä. Mie tykkään vähän askarella, mutten ihan älyttömästi

Tääkin on seiskavitosella kuvattu muuten varmaan. Kyllä tämmösen pidemmänkin linssin kanssa eläis, sanoisin.

Mitä parannettavaa? Suurimpana ongelmana on ihan selvästi vakaajan puute. Ei pelkästään se että kuvat tärähtelis VIELÄ vähemmän, vaan myös se että GF1sessä ei ole itsessään kuvausasennon tunnistavaa sensoria, eli ainoastaan IS-laseilla kuvatut tiedostot kääntyy automaattisesti oikeinpäin.

Kyllä, se on pidemmän päälle vain rasittavaa niitä käsin myöhemmin käännellä, ei sille mitään mahda.

Parempi etsin olisi epäilemättä hyvä juttu myöskin, ja onhan semmoinen, tosin tuon uuden GX1sen kanssa ainoastaan yhteensopiva.

Aiemmin mainitut dynamiikan puute, ja RAW-kuvan kokokikkailut tulee tähän listaan kanssa toki.

Kiusaako ostaa GX1? No joo ja ei. Nyt tätä ei enää osaa varoa, kun tietää että kestää aika lujaa käyttöä, on tiputettu tosiaan muutaman kerran, ihan rehellisesti olalta asvaltille jne. Olisi naarmuilla pahastikin jos ei olisi teippailtu aiemmin. Pikselimäärän lisäys olisi toki hieno asia, tulee noita rajailtua kuitenkin ajoittain aika railakkaasti. Kohina ei ole piinannut missään vaiheessa minua sen enempää. Tosin se johtuu aika paljon siitä että säädin pääni vuosi sitten negatiivifilmin ja skannerin ISO 400-laadun mukaan, joka on tosiaan aika kaukana siitä mihin diginä pystytään vuonna 2012. Onhan se suorituskyky parantunut Micro4/3stenkin parissa, G3(?) Panskulta ja Olympuksen uutuudet on osoittaneet sen. GX1sessä on kuitenkin sama tai vähän paremmin viilattu kenno kuin G-sarjan uutuuksissa, joten kohinatkin on sen mukaiset.

Ei sitä megasiistiä kuvaa kuitenkaan näiden taskukameroiden parissa viitsi liikaa lähteä jahtaamaan, kun tietää että se on parhaimmillaankin aika paljon kinokennoisten (tai edes APS-C kennoisten) jäljessä.

Mitä tästä eteenpäin? Ellen voita Lotossa niin näillä mennään, yksi “oikea” linssi voisi olla tulossa, onko se nyt sitten 14mm vai 45mm, ei osaa sanoa. Kuitenkin viehätys yhden kameran kanssa on edelleenkin reissussa (ja sillähän minä olen, koko ajan) kiistaton, siihen kun sen yhdenkin linssin laittaa lisää niin hankaloittaa todella paljon. Joo, olen laiska, mutta mitä sitten. Zillion Dollar Home-laukkujen jengi on sitten ihan erikseen, se en ole minä.

Jos voitan Lotossa niin Leica M9 tai mitä lie ensi kuussa tuleekaan uutuuksia on laukussa. Toki D700 (tai D800?) ja 50mm kiinteä olisi houkuttava combo myöskin, ja aika paljon järkevämmän hintainen. Kyllä sen kanssa vielä toimeen tulisi mukana roikottaessakin. Ehkäpä vuosi yhdellä kameralla ja linssillä? Hmm, virkistävä ajatus.... :D

Aamulla oli vain maa huurteessa. Sitten alkoi sataa lunta.

Onko paluuta filmiin sitten? Voi, Lomo ja Leica huutelee kutsuhuutojaan jo kaapista, vaan on se kenttä muuttunut sen osalta kyllä ratkaisevasti. Ei ole ihan yhtä kätevää (tai halpaa) filmin kehittäminen, skannaamisen ilostakin pitäisi nykyään maksaa. Taitaa jäädä filmin polttelu harvemmaksi lystiksi. Ehkä mustavalkoinen olisi järkevästi ajateltavissa, vaan kun minä siitä värinegasta olen aina niin kovin tykännyt. Kameralaukku.comissahan nuo siitä DIY-C41sestä vaahtoavat että on helppoa ja halpaa. Jaa-a, miksei sitäkin voisi ajatella.

Kun vaan olisi aikaa ja rahaa. Mistäs sitä tietää, voihan niitäkin jostain ilmestyä.

Be seeing you. ;)

P.s Jestas miten noloa, tein näköjään tiedostamatta tästä tämmöisen haastattelu-muotoisen, oli ihan pakko sitten vielä boldailla nuo "otsikot". Oon mä nolo jätkä.

Suhalla, yritän olla yrittämättä.

2011-11-07T09:52:00.000+02:00

Niinä aamuina kun pullapitko tuntuu Hyvältä Ajatukselta, on melko turhaa odottaa miltään muultakaan mitään muuta. Ja niinä aamuina on parempi vain kävellä ja olla yrittämättä.

75mm 1.4
Kylläpäkyllä, adapteri tuli, ja Summilux on ihan kiva.

Vodkapullonkin voi kierrättää.

Mika teki kasvimaan.

Sitten kun koivutkaan ei enää näytä raikkailta, on parempi antaa niidenkin mennä synkiksi.

Kylmä tuli kuin varkain. En edes tajunnut että on pakkasta.

Ämpärikin oli jäässä.

Jossain kasvaa muovia sammalen alla.

Jos saisi jonkun ajamaan autoa puolestani
niin voisin ottaa sen kuvan
jonka olen seinälleni ajatellut jo pitkään.

Reflecting on my self.

2011-10-29T21:12:00.000+03:00

Hauskoja uutisia sain tänään, Raisa Jäntti on huomioinut allekirjoittaneen nöyrän pyristelyn itseilmaisunsa syövereissä, Taide-lehden numerossa 5/11 Blogikatsauksessaan. Kiitos ja kumarrus, hauskaa että joku muukin käy näitä ihmettelemässä kuin Äiti ja Anoppi. Kiitos tietenkin heillekin.

Mutta hei oikeesti, TAIDE-lehti. Se puhuu musta oikeiden taiteilijoiden rinnalla.

Tulee mieleen kyseenalaistaa Jäntin asiantuntemus, mutta se voisi olla jo liikaa itsensä latistamista. Sen sijaan otan lainan Jäntiltä blogini otsikkoon ainakin hetkeksi; "Ja kuitenkin Kalavaisen blogi vilisee kuvia, huomaamatta nähtyjä asioita".

Ihan melkein tippa tulee linssiin. Melkein.

Kävin aamusella Iro Haarlan Northboundia kuunnellessani läpi viimeaikaisia kuvia, valitsin 10 kuvaa laitettavaksi tänne. Hämmentävästi jälkikäteen huomasin että 9 niistä käsittelee ikkunoita tai heijastuksia, tai molempia.

Pitäisikö tästä nyt lukea jotain? Onhan tähän heijastusasiaan tartuttu aiemminkin, syksyä se oli sekin.

Kaikesta huolimatta, Britney Spearsin kuolemattomin sanoin, "Jos se tuntuu niin hyvältä, miten se voi olla väärin?"

Tähän pitäisi kai kirjoittaa jotain, mutten yhtään keksi että mitä. Olkoon siis ilman.

Onnistuin tallentamaan palan nyt jo kadonnutta paikallishistoriaa, tätäkään teippausta ei enää ole.

No nää nyt on näitä edelleen. Mutta muistakaa nyt se Britney.

Tässä välissä oli se ainoa kuva josta tuossa aiemmin oli puhetta. Ei se edes ollut niin hyvä. Eikä istunut joukkoon lainkaan. Niin en nyt sit laita sitäkään.

Seuraavasta alkaa neljän kuvan suora Nurmeksesta. Hieno paikka, vanhan keskustan alueella on vaikka kuinka monta hassua väliä ja hylättyä sitä ja tätä.

Hotelli Nurmeshovin talo muuten on hieno funkkisosaston rakennus, siitä pitäisi ihan mennä ottamaan kuvia.
Ja menenkin, jahka tämä vuoden punnerrus päättyy ja saa ottaa laajakulmankin mukaan.

Remu & Elsa. On hieno nimi kaljakuppilalle.

Hotellin Nurmeshovin asiakas- (tai henkilö)kunnalla on hyvä maku viinin suhteen.
Myöskin tapa sijoittaa tyhjä laatikko kadunpuoleisen ikkunan eteen saa kiitoksia.

Ampiainen oli mennyt postikortti- ja pöytäliinakaupan ikkunapahvien väliin kuolemaan.
Tai siis ei siksi sinne varmaan mennyt, mutta menipä kuitenkin.

Ehdin olla hivenen surullinen kun riipivät kauniin lehmuksen ihmeelliseksi tyngäksi.
Myöhemmin kun kuljin toiselta puolelta katua en viitsinytkään jatkaa surua.
Kivat on muuten nuo ikkunat.

Aiemmin oli puhetta niistä Appiukon näyttelyistä, tämä on Ikonostaasiksen avajaisista.
Ja kappas vaan, siellähän se heijastus on edelleen, hivenen metaisesti tosin.
Seinällä olevassa kuvassa nimittäin näkyy Appiukon kamera jalkoineen ja käsineen.
Kyseinen on kamera on kuvassa mukana myös.

Syksy kahdella tapaa

2011-10-29T10:33:00.000+03:00

Erikoista miten saman asian voi nähdä ja kokea kahdelta kantilta.

Rakkaat kävivät automatkailulla Keski-Euroopassa, ja kas mitä tarttui mukaan. Jeveriä.
Aurinkoinen (olikohan oikeasti viimeinen kaunis syyspäivä muuten?) ilma, rauhallinen hetki, viikonloppu edessä ja piha täynnä kultaisia lehtiä.

Tässä yksi aamu vein M:n eskariin. Iltavuoroon menossa, joten oli aikaa aamulla pysähtyä. Ilma oli sumuinen, hienonhienon sateen tuhrima.
Lehtipuhaltimet vaikenivat hämmästyttävästi samaan aikaan, ja hetken aikaa oli hiljaista. Oli helppo hengittää. Hetken aikaa.

Molemmat sydäntäsärkevän kauniita hetkiä. Ja erilaisia.

Noin 10 kuukautta

2011-10-06T15:49:00.000+03:00

Alkaa olla Vuosi jo kohta ohi. Marraskuun 18. päivä lähestyy, ja sitten on aika Suuren Yhteenvedon. On mennyt kuin siivillä tämä aika, paljon on tapahtunut.

Mutta se on vasta parin kuukauden päästä, aika katsoa taaksepäin.

Mokoma-aamu. Meillä katsotaan aika usein Mokoman musavideoita aamupalan kanssa. Ykkössuosikkina "Ei Kahta Sanaa (ilman kolmatta). Mikael osaa jo sanat ulkoa.

Tilasinkin kyllä jo adapterin, jolla saa Leican lasit Panasonicciin kiinni. Saapa nähdä mitä siitä tulee. Joulukuulle on varattu Berliinin reissu (niinkuin muuten ensi kesäkuullekin) jonne on siis mahdollista ottaa muutakin valokuvaus-aiheista roipetta kuin GF1+20mm. Neulanreikäjutut alkaa kutitella aika pahasti, voi olla että lähtee Fotomik PH-1 mukaan pitkästä aikaa.
Tai sitten tilaan Wanderlustin Pinwiden ja menen sillä. Pelkkä neulanreikä Berliiniin? Tjaa-a. Lisätavaroiden raijaaminen kyllä tuntuu jo hankalalta tässä vaiheessa, sen verran on tottunut tähän. Ehkä sen laajiksen vielä voisi hyväksyä, aika pienihän se on kuitenkin.
Viimeiseksi ulkomaanreissuksi näyttää jäävän Sortavala marraskuussa, meneekin ihan viimeisille päiville projektin suhteen se.

Napen ja Mikan luona metsäretkellä. Mikael lähti aika vähin vaattein kyllä. Onneksi ei ole pitkä matka metsästä sisälle lämmittelemään. Masi söi puolukoita ja juolukoita hämmästyttäviä määriä. Tai no en minä antanut niitä juolukoita niin paljoa syödä.

Jotenkin tuntuu että käsitarkenteinen lasi olisi ihan hauska tämän etsimen kanssa. Sehän nähdään, rapsaa tulee kyllä sitten.

Muutaman aamun on ollut hauskoja pisaralehtiä piha täynnä. Lomaviikolla oli aikaa pysähtyä ottamaan kuvia kunhan sai Mikaelin vietyä eskariin.

Syksy saapuu puistoonkin. Kaikki on nähtävä erilailla.

Mainostetaan Appiukon näyttelyäkin tässä, Ikonostaasis-kuvia esillä Joensuussa. Minähän se olen nuo vedostellut, pari rullaa Hahnemüehleä tuhrittu lainatulostimella, kiitos vaan Jouni ja muut. Hyvän näköisiä kuvia on kyllä, eikä ne vedoksetkaan rumia ole.
On sillä toinenkin näyttely, Riihimäellä se, mutta vain hetken. Nekin on miun tekemiä, ne kuvat.

Koskahan sitä oman näyttelyn saisi aikaiseksi? Kävisittekö katsomassa jos laittaisin?

Irinja

2011-09-17T09:59:00.001+03:00

Kuten lupasin, seuraava postaus on pelkkää Ipeä. Kas näin sitten.

Amerikantuliainen, Obamamuki. On kovassa käytössä.

Nooran ja Mikon hääjuhlistakin jäi kuva talteen.

Nimipäivänäköhän tämä oli, enonsa muisti Standardipullolla. Ja toki kuohuviiniä, ei edes meillä vodea tuommoisista juoda. Paitsi jos ei ole muita laseja jäljellä.

Ilosaaressa oli lystiä, vaikkei se nyt näistä ilmeistä vielä oikein näy. Kun ei aurinko ollut tullut esiin tässä vaiheessa.

Riikasta olikin monta kuvaa, kai nyt kun kerran kahdestaan oltiin, kyllähän rakkauslomalla nyt kuvia on otettava.

Ja kirjaston hissipotretteja taas. Siellä on hassu valo kyllä.

Mikko <3 Irinja

Elämää juoksuhaudoissa

2011-09-12T12:00:00.001+03:00

Allekirjoittanut eläytyy.

Se tulee. Syksy.

2011-09-11T22:30:00.001+03:00

Ja näin sitä blogin ulkoasu meni taas uusiksi. Jospa tämä auttaisi, ruoho on nimittäin ah, niin vihreää aidan toisella puolen, nimellisesti siis Tumblrin ja Wordpressin osalla. Tumblrin avasinkin jo, en oikein ole varma pidänkö siitä.
Mutta wp.orgiin siirtyisi tämä alka aikayksikön jos vain saisi aikaiseksi. Niin ja toki, 9€/kk lisähinta web-hotellille on kuitenkin aika kova just nyt.

Jotenkin hullua kun ei saa kuvattua. Mieli tekee, vaan miten käy? Sitä on ja menee ja tulee, ja aina valmiina, ja jotenkin vain ei onnistu näkemään.

Kenties jonkinlaista muutosta olisi taas aika miettiä.

Syksyä nähtävästi pukkaa kun alkaa katse etsiytyä lammikoihin taas.

Nämä symmetriat minua vainoavat edelleen. Tuosta jälkimmäisestä en muuten ihan rehellisesti muista edes mistä se on. Mikä on aika harvinaista kuulkaapas.

Suhalta löysin hienon takin, ihan on M65-osastoa, harmillisen suuri ja erittäin rikkinäinen, ei kaupunkikäyttöön ihan ilkiä ottaa. Vaan menihän jazz-festareilla ihan täydestä.

Tein siellä sen virheen että join toisen ja kolmannenkin oluen. Siitä huolimatta että edes ensimmäinen ei maistunut hyvältä. Koskahan sitä älyää ajoissa? Taustalla muuten soittaa Aaltonen - Laine Power Duo. Oli melko maaginen setti, hienoimpia jazz-aiheisia juttuja mitä ikinä olen kuullut. Vähän tuohon suuntaan, paitsi Coltranea ja paremmin.

Hyvästeltiin poikien kanssa Suhan pihassa pari vuotta maannut Napen Pösö. Kerrankin sai juosta auton katolle elokuvallisesti, ja hyppiä ikkunan päällä. Ja potkia lommoja kylkeen. Kummallisen vapauttavaa.

Poikani kasvavat laatikossa. Parempi sekin kuin tynnyrissä.

Masa aiheutti Anton Corbijn-hetken tyttöjä kuvatessa.

Elskalla oli tositosi äreet käärmeennahkabyysat, ja Kontiot.

Mikael löysi aseen. Onneksi miekkakin kelpaa vielä. Kotiin ei näitä vieläkään tuoda. Tuon oli joku pihalle jättänyt. On tainnut jo hävitä kyllä onneksi.

Ihan Wouter Brandsmana ollaan taas // I feel like Wouter Brandsma again. Only half as good, if even that.

Leikkiminen on raskasta. Ja varsinkin jos nukkumaanmeno-ajan jälkeen pitää vielä, niin noinhan siinä käy. Mikaelin tärkeimmät Legot, melkein kaikki muu onkin jo työnnetty kellariin.

Sunnuntain kävelyllä käytiin Mikaelin kanssa kun jäätiin iltapäiväksi kahdestaan. Hautausmaan läpi kirpparille. Pulut ja oravat ahdistelivat taas. Ja myrkkysienet, Mikael ei olisi antanut minun mennä edes lähelle. Hyvä kai niin, eipähän ala maistelemaan noita. Hauskan kolon oli kuusiaidasta löytänyt tuo.

Sitten lähtee jotain ihme terapiasettiä taas. Vähän kun alkaa kesän jälkeen hämärtää niin kamera vääntyy mahdottomille ISO-luvuille ja kontrastisäätimet alkaa painua kaakkoa kohti. Here we go again.

Mikä on synkkää häh. No en tiiä.

Tässä on nyt jotain, tässä kuvassa. Twin Peaksahtavuuta tai jotain. Ihana kuitenkin.

Seuraavalla kerralla laitan koko postauksen kuvia Irinjasta. On se kuitenkin, on.

Sata Asiaa / The 100 Thing Challenge

2011-07-26T21:23:00.000+03:00

Tätä on nyt mietitty jo jonkin aikaa. Ihan alkuun linkki itse asiaan, eli http://guynameddave.com/about-the-100-thing-challenge/ on kaiken alku ja juuri.
Uusi juttuhan tämä ei ole, itsekin jo pitkälti vuoden kypsytellyt mielessä asiaa.

Lyhyesti kyseessä on harjoitteesta tai elämäntapamuutoksesta, joka keskittyy omistamiesi tavaroiden vähentämiseen maagiseen (tosin suhteellisen arbitraariseen) lukuun 100. Miksi sata, miksei 50 (jotkut selviää silläkin, kyllä vain), miksei enemmän. No, tuo numerohan kyllä lentää myöhemmin sitten ikkunasta ulos kun aletaan rajaamaan että mitä lasketaan ja mitä ei, joten se siitä sitten.
Kysehän on kuitenkin enemmän muutoksesta omaan ajatteluun kuin varsinaiseen matematiikkaan.

Minua viehättää kovin paljon ajatus selkeämmästä tavaramäärästä. Eihän minulla henkilökohtaisia tavaroita olekaan kovin paljoa, mutta vähempi on aina kivempi.

Paul Graham kirjoitti osuvasti tuon roippeen kerääntymisestä, että miten sitä "löytää" tosi halvalla tai ilmaiseksi esineen x. Myöhemmin vain paljastuukin että vaikka se on "perfectly good" mikälieonkaan, niin kaikki tiivistyy kuitenkin tähän:

"In fact these free or nearly free things weren't bargains, because they were worth even less than they cost. Most of the stuff I accumulated was worthless, because I didn't need it."

Niinpäniin. Kovin on tutun kuuloista. Kellepä ei niitä kertyisi?

Mistä sitä sitten aloittaa?
Listasta. Tai no, sen tekemisellä. Kirjoitetaan lista asioista jotka omistaa. Sitten merkataan sellaiset joita ilman ei missään tapauksessa voi elää. Sen jälkeen merkataan asiat jotka on ihan tosi tärkeitä. Tässä vaiheessa viimeistään kuvittelisin että on aika selvää että löytyy suurehko määrä tavaraa jotka ovat kuin ovatkin, aivan turhia.
Sen jälkeen tulee kai se vaikea osuus, eli aletaan laskemaan ja vähentämään. Heitänkö tuon vai tämän? Tarvitsenko 15 tpaitaa? Monetko kengät on välttämättömät?

Kävimme koeajamassa Joensuun uuden Kreikkalaisen Ravintolan. Ravintola Kreetan siis. Moussaka oli loistava, parempi kuin monesti kreikassa saa... Suosittelen.

Näitä kysymyksiä varmasti tulee eteen. Vaatteista uskoisin itse ainakin selviäväni aika helposti. Niitä mulla ei varsinkaan paljoa ole, kun melkein olen heitellyt menemään sitä mukaa kun on uusia hankittu, varsinkin housujen suhteen. Tällä hetkellä on ensimmäistä kertaa varmaan ikinä tilanne, että omistan neljät (4!) pitkälahkeiset housut joita käytän. Farkut, mustat sammarit, reisitaskuhousut ja puvun housut.

Mikael söi lihapullia semmoisella innolla että omistaja toi sille annoksen kleftikoa lisäksi. Kuulemma "maailman parasta ruokaa"

Tottakai jossain vaiheessa tulee tilanne että pitää alkaa jakaa kahteen ryhmään, eli "välttämättömät asiat" ja "luksus-asiat". Tasapaino on kuitenkin säilytettävä, jos ei todellakaan, mitenkään saa sataan edes välttämättömiä niin huono on olla ilman luksusta. Mikä sitten on luksusta, onkin toinen kysymys. Kannattaako jotain semmoista säilyttää jota tietää tarvitsevansa kerran tai kaksi vuodessa, mutta joka silloin on ehdottoman tärkeä.
Saisiko sitä lainata silloin joltain muulta? Selviätkö ilman? Jaa-a.

Jyväskylässä oli komeat pilvet. Nyt jos bongaatte että mistä kuva on niin hyvä on.

Luokittelu on kiivaan keskustelun alaista netissä, yllättäen. Eli mitkä lasketaan henkilökohtaiseksi omaisuudeksi? Otetaanko alkuperäisestä ideasta lause "Collections count as one", eli esim. kirjat on yksi asia, leffat toinen ja cd-levyt kolmas?

Masa vaan kasvaa. Ja syö. Porkkanaakin.

Minä ainakin lasken ryhmiksi seuraavat: Kirjat, leffat, musiikit. Kamera-jutut. Tietokone-jutut. Alusvaatteet ja sukat on niin kuluvaa asiaa että ei lasketa.

Kesällä jotkut reippaat pesee mattoja. Mulle riittää niiden haisteleminen. Puhdas matto kun tuoksuu mukavalle kun se kuivuu auringossa.

Mitä kameroihin tulee, niiden kanssahan minulla onkin samanlainen projekti menossa, tämä "1 vuosi, 1 kamera, 1 linssi"-juttu. Juu, on ne muut tuolla vaatehuoneessa vielä tosin.

Mikael sai oman kameran viimeinkin, kiitos Ilona. Tarkkana pitää olla senkin kanssa.

Tietysti on sitten vielä jaottelu "henkilökohtaisten asioiden" ja muiden välillä, eli perheessä kun eletään niin kuppia ja kippoa ei lasketa, eikä oikein kodinkoneitakaan.

Vaihtelua pitää olla, kuvakulmissakin.

Mitä tästä jää jäljelle? Aika kevennetty versio varmastikin monen mielestä, kuitenkin osa jengistä pyrkii siihen että KOKO omaisuus mahtuu autoon tms.

Kyllä. Maissi ON hyvää. Isinkin mielestä. Pitkään pysyy hiljaisena kaveri kun laittaa puolikkaan grillatun maissin käteen.

Kirjoista luopuminen olisi kyllä paha. Rakastan kirjoja. Ne on ihania esineitä. Ne haisee hyvältä, ne on kauniita. Tuo seinä joka on kirjahyllyllä päällystetty on kaunis. Ei sille mitään mahda.
Mutta olisinko valmis luopumaan kirjoista? Kuitenkin, kirjasto on keksitty, aika harva tuolla hyllyssä kuitenkin on semmoinen jota useamman kerran vuodessa lukee uudelleen ja uudelleen. Jonkun verran on ns. kertakäyttökirjallisuutta tuossa.
Mitä jos ne saisi kaikki esim. Kindlellä? Kuolisinko? En. Jäisihän sinne aina muutama kirja jota voisi haistella. Eikä noita valokuvakirjoja korvaa ikinä mikään formaatti. Ei.
Vaan paljonko se maksaisi? Kindle nyt ei maailman kallis ole, mutta nuo kirjat, ne pitäisi ostaa uudelleen. Olisipa vaihto-ohjelma jossa saa lähettää kirjan Amazonille ja ladata vaihdossa e-version siitä.

Nurmeksessa oli hieno valo.

Rahanmeno on muutenkin tässä minimalistisen ihanteen tavoittelussa melkoista. Vähällä jos on tarkoitus selvitä, niin oma mieli ainakin haluaa että ne vähän asiat on sitten laadukkaita. Esimerkiksi nuo matkalaukut. Miksi niitäkin on niin monta? Kamerakassejakin, vaikka niissäkin tiivistettiin jo, panostin laatuun määrän kustannuksella. Onko kaksi kuitenkin liikaa? Jaa-a.

Voi ei. Mikael alkaa muistuttamaan isäänsä, ainakin ilmeiden osalta.

Leffojen kanssa sama, ne voisinkin ripata yhdelle ulkoiselle kiintoasemalle, ei mulla noita bokseja kohtaan mitään tunnesidettä ole. Okeiokei, en mä niistä Kaurismäistä luopuisi, niitä ei saa netistä mistään sähköisenä sitten enää.

Masa on söpö. 'nuff said.

Musiikin suhteenhan on siirros meillä jo melkein tapahtunutkin, aika harvoin CD:n kaivan laatikosta ja kuuntelen, iTunes ja Spotify on ajaneet ohi niistä.
CD-levyille muuten ON palvelu olemassa, tai ainakin oli joku aika sitten. Kun osti kovalevyllisen "jukeboksin", niin oli mahdollista pakata levykokoelma laatikkoon ja lähettää maailmalle, takaisin tuli levyt ja kiintolevy jossa digitaaliset kopiot kaikista. Stereoihin kiinni ja kuunteluun. Ei paha.

Suhalla oli asetelma. Edellisillan grillisessioiden herkulliset nesteet ja mutteripannu ja sen täytteet.

Noihin kahteen edelliseen liittyy kyllä se minun kykenemättömyys ostaa pelkkää digitaalista versiota. Levyissä on ollut helppo ostaa levy, vetää se koneelle ja laittaa levy hyllyyn, kirjojen kanssa ei näin voi toimia valitettavasti.
Mutta kuitenkin se että maksan kovan hinnan kasasta bittejä, vieläpä ilman fyysistä varmuuskopiota on vain jotenkin... pelottavaa.

Ei se ajanut oikeasti. Napen Pösö on Suhalla pihassa.

Viehättävä on myös ajatus siitä että kun jatkossa ostan jotain uutta (kunhan saavutan haluamani tason tavaramäärässä), pitää luopua jostain edellisestä.
Siinä helpottaa tietenkin kirjanpitoa joku pyöreä luku. Yksi excel-taulukko (tai Numbers-taulukko macisteille) niin on kaikki samassa, sieltä sitten poistaa ja lisää tavaraa. On selkeä systeemi kyllä se.

Oivoi. Joillekin asioille ei vaan voi laittaa hintalappua. Tää on yksi niistä. Suhan sauna lämpiämässä. Oij.

Minä aloitan omani tänään. Kunhan tulen töistä.

Tavaran arvo kokee kanssa mielenkiintoisen muutoksen, rahallisesta arvosta henkiseen arvoon ja siitä todelliseen, käytännön arvoonsa. Voipi olla monessa kohtaa omienkin kamojen kohdalla mietiskelyn paikka...

Tämän postauksen kuvat on kuvapäivitystä, pääasiassa poikasia. On niistäkin joskus laitettava kuvia.

Ilosaarirock 2011, Part 1

2011-07-18T09:34:00.000+03:00

No niin. Se on taas yksi rokki nähty. Tällä kertaa suurimpina jännitysmomentteina oli sään lisäksi (joka tyypillisesti oli tarpeeksi aurinkoinen että poltin itseni oikein komeasti, ennusteista huolimatta) oli Masan ensivisiitti festareille ja Aphex Twin.

Toista on odotettu kuin kuuta nousevaa, ja toista... ei ehkä ihan niin paljoa.

Kun ottaa pienet unet niin jaksaa katsella. Tyyppi nukahti eturiviin Gentlemannin keikalla, voi siis olettaa Peltoreiden toimivan.

Aphex Twinille sitten jo herättiin, ja lystiä oli. Hienot laserjutut oli ukolla kyllä.

Äitin olkapäiltä on hyvä ihmetellä valoshowta.

Meidän Masa, festarieläin. Oi toista.

Kulumia.

2011-04-06T20:32:00.000+03:00

Aika se vaan juosta jolkottaa.

Nopeampaa ja nopeampaa vauhtia.

Kaiken lisäksi ohitseni.

Ei sille mahda mitään. Onneksi joskus voi istua auton kyydissa ja ottaa vahinkoa takaisin.

Mutta jaa. Olenkos minä ottanut puisteluparvekkeen varjosta aiemminkin kuvan. Olenpa tainnut, nyt oli ilmestynyt harjakin.

Niin. Kevätkin taitaa tulla, se tarkoittaa lammikoita. Ei tämä hulluus tunnu helpottavan. Nyt ollaan jo siirrytty Jyväskylään muuten taas näiden kuvien osalta. Onko tuo heijastus liian vaikea bongattavaksi?

Ja tämä on jo liian helppo. Harmillisesti oli liikaa lunta ja sen seassa jos jonkinlaista kikkaretta, en vaivautunut rämpimään lähemmäs. Enskerrallasit. Juujuu.

Vaan nytpä voisi olla jo kysymyksen paikka. Mistä on? Ei ole mahdoton, laisinkaan. Vaan hittolainen, vinohan se on tämäkin. Ei näin pojat, ei näin.

Jotenkin näitä laatikoita ja viivoja aina vaan tulee kuvattua. Kulmia. Tai kulumia niinkuin jossainpäin tämäkin ilmaistaisi. On siinä kyllä sitä kuluneisuuttakin, kulumaa siis.
Onneksi tällä kertaa on elävääkin mukana, meinaan tuo puu. Kehnonlainen rajaus jäi kyllä tähän. Pitänee korjata.

On ne melkoisen kuopan vanhan lukion tilalle raapaisseet. Niin siis en minä siinä lukiota käynyt. Mutta paljon kavereita kävi.

Tämäkin on ilmeinen. Vaan onpa sitä tässäkin, elämätä. Alkaakohan mies vanhetessaan pehmetä? No, on aika kituliasta eloa onneksi kuitenkin.

Siinä oli ennen kyltti, tekisi mieli sanoa että Yleinen Sauna oli, vaan enpä ole varma. Pitänee photaroida nuo oksat poies tuosta.

No niin, onhan niitä ihan oikeastikin ilman puita. Vähän uudempaa Jyväskylää. Ei pisteitä bongauksesta, liian on helppo tämäkin.

Suhteeni kameraan on parantunut. Huomaan jo ajoittain tietäväni mitä se tulee tekemään, ja mitä minun on sille tehtävä. Tarkennussysteemiä olen optimoinut. Nyt pelaa niinkuin pitää, luovuin sen kaikista pienimmän pisteen jatkuvasta käytöstä. Kasvojentunnistuskin toimii hienosti.
Jälkeen olen edelleen tyytyväinen, ei tästä passaa valittaa.

Minkähän takia teen näitä kulmikkaita juttuja vaan? Suoraan edestä, suorakulmia. Syvyys puuttuu, onko vika minun päässäni?
Perhana, minua vaan viehättää tämmöinen nyt. Kai se joskus muuttuukin.

Ruokaa ja Juhlaa

2011-03-27T09:19:00.000+03:00

Koska sitähän se tämä Maaliskuu on aina, juhlaa juhlan perään. Kaikilla on syntymäpäivät maaliskuussa, ihme juttu... :D

Tosiaan, Armas Vaimo ja Minä Itse saadaan juhlia yhteisiä synttäreitä, kun ovat sen verran liki toisiaan. Tällä kertaa saimme lahjukseksi tämän:

Noniin, eli Ravintola Kielon lahjakortti. Lahjaan sisältyi myös lasten vahtiminen, joten ei muutakuin varsinaisena juhlapäivänä saumakset suoriksi ja suunta Kirkkokatua kohti.

Savumuikkusalaatti tattimajoneesilla.

Hevosen sisäfile, juuriselleripyree ja pieni nyytti Vihreitä Asioita käärittynä siihen ihteensä. Heppa olikin melko mielenkiintoinen tuttavuus, en ole aiemmin tätä makkarantäytettä näin perus-muodossaan maistanutkaan. Sisäfilekin oli maultaan yllättävän voimakas, voin vain kuvitella miltä joku konin niska sitten maistuisi... Vaan hyväähän se siis oli, mikä ei kyllä Kielon tuntien ollut mikään kovin suuri ihme.

Masikin on oppinut juomaan, tosin nykyään on noi tuttipullotkin historiaa, todettiin nokkamukit paremmaksi vaihtoehdoksi. Ihme töppösormi on tuo poika.

Niitä synttäreitähän tietenkin lisää, tässä ollaan Liisan juhlissa. Hienosti oli plaseerattu ihan omakätisesti jokainen vieras paikoilleen.

Päivänsankarilla tuntui riittävän lystiä.

Herra Kirkkoherra uuden, hieman minimalistisemman sisustuksensa keskellä.

Ja koska on Maaliskuu, otan kuvia tuluppaaneista.

Juujuu, myöskin ensikuussa otan kuvia tuluppaaneista.

Ihmeellinen asia on pinnan struktuuri. Tulee valo muuten melkolailla niin sivusta kuin on mahdollista ilman että on varjon puolella. Tuo tähti on parin millin korkuinen. Ja seinäkin on ihan vaan maalattu, ei ole mitään rappauksia... :D

Yhdet häät ja syntymäpäivät

2011-03-17T00:22:00.000+02:00

Viime viikonloppuna oli häät. Joita on muuten odoteltukin jo. Vaan niinhän ne sanoo että hätäilemällä ei tule kuin... no niin.

Tässä nyt alkumaistiaisia, nämähän on tuolle henkilökohtaisella pikkukameralla siis kuvattuja, varsinaisia ison kameran kuvia ei ole ehditty vielä aloitellakaan...

Kimppu. Löytyihän se sit.

Kaaso ja Morsian. Kirsi on niin tehokas että oli ihan ilo seurailla.

Armas Vaimoni. Kyllä mie siitäkin kuvia otan.

Pöytäkoristeet pitivät sisällään lämpöä ja Coelhoa.

Kun Sulhanen häviää niin Morsian tanssii ilman.

Jaa missä sää oot?

Sulhanen ja Bestman. Boolimaljalla, aijai. Taisi olla illan eka lasi tässä vaiheessa vasta. Kello oli jo kuitenkin vaikka kuinka paljon.

Puitteet oli komiat kyllä, jos olisin golfiin taipuvainen niin kelpaisi kyllä kerhoksi.

Kirsi se unohteli kenkiään pitkin ja poikin. Näin niille käy kuule, internettiin joutuvat.

Kyllä niistä omistakin on otettava kuva, vaan kummat on minun?

Dagen Efter, tällä kertaa oma syntymäpäivä. Tässä Långvikin aamiainen. Muuten passeli, vaan nakit oli vähän kuivakkaita. Ihana pekoni tosin, ja tuo etualan etikkasipuli se vaan on herkkua. Vertaa muuten edellisen postin ekan kuvan lisukkeeseen...

Aamiaismaisemat. Ihan kiva.

Ja hei, jos Wellness-osaston lilluttelut kuuluu huoneen hintaan niin en minä sano ei. Oli poreet ja höyryt ja infrat ja Amazonsuihkut ja mitä vielä.

Niin, pörröiset tohvelit. Jotka sai mukaan. Don't mind if I do.

Aika kuluu

2011-03-17T00:02:00.000+02:00

Niin se aika tosiaan vai kuluu. Edellisestä päivityksestä taas puolitoista kuukautta.

Aika kiireiset puolitoista kuukautta muuten, niihin on mahtunut vaikka ja mitä.

Kiinnostaako? No hei okei, lähetään katteleen.

Ihan alkuunsa tuli käytyä Jyväskylässäkin. Tammikuun lopulla, silloin ilkesi vielä ajaa autolla. Kun oli se pakoputki siellä Keravan ja Järvenpään välillä motarin laidalla jossain.

No niinniin, nyt on pahemmanlainen Jyväskyläbongaus. Ehkä jo liiankin paha?

Vinkki: melkein selän takaa löytyy jalkapallokentän kokoinen. Vaan mikä?

Paluu Jyväskylästä, ja melkein suoriltaan Liperiin makkaranpaistoon. Perinteinen hangelle tehty risunuotio. Oli lystiä seurailla miten se upposi samalla kun aurinkokin.

Helmikuun alku oli aika nopsaa aikaa, ehdin olla työttömänäkin jokusen päivän siinä. Uusi omppukin löysi tiensä meille asti.

Unohtamatta perinteisiä viihdykkeitä, aamutuimainen kahvikuppi ikkunalaudalla, mukava sohva ja kirja sekä musiikki. Siihen kun vielä rauhan yhdistää niin aikalailla hyvin on kohdillaan asiat...

Hirmupakkasillakin on käytävä ulkona, tosin harvemmin tällä porukalla perinteisiä iltalenkkejä tulee harrastettua. Kesällä sitten taas. Tässä kuitenkin sitä rannan toistapuolta.

Masin ekat synttäritkin ehti olla. Tässä Itse Päivänsankari askartelee kakunkoristeita. Juu, meni syömisen puolelle. Tai oikeastaan sotkemisen. Kumminsa sentään säästi pahemmilta sotkuilta.

Olen täysin vakuuttunut siitä että miun Mikael on maailman paras vajaa kuusivuotias pikkujätkä. Joku voi olla eri mieltä asiasta. Minä en.

Niin siis ei se ole vajaa, vaan melkein kuusi.

Ipe askarteli Masille kakun. Oli muuten hieno, tässä vain yksityiskohta.

Hmm. No irtoaahan siitä sävyjäkin näköjään, Panasonicista.

Lisää kuvia seuraavaan postiin, Bloggeri taas jotain sotkee. No onpa ihmeellistä joo.

Arktinen aamupäivä

2011-02-08T10:40:00.001+02:00

Nurmeksessa tuulee ja sataa pakkaslunta.
Autot tiputtaa öljyä ja lumi kasaantuu seinille niin ettei ovet aukea.
Sisällä roikkuvat kaulakorut odottamassa parempaa päivää.

Mobiilikokeilu osa kaksi

2011-02-05T13:27:00.002+02:00

Kas vain, kuvan saa kätevästi postattua myös toista kautta. On tämä hienoa.
Nämä siis kuvattu HTC Desirella, Vignette-nimisellä ohjelmalla. Efektilöitä piisaa vaikka muille jakaa. Saas nähdä minkä kokoiset kuvat Blogger jakaa tällä kertaa.

Tämä on mobiilikokeilu

2011-02-05T10:12:00.002+02:00

Google teki viimeinkin miehen työn ja sai aikaiseksi Blogger-softan omalleenkin käyttöjärjestelmälle... iOSsilaisethan sai omansa jo vuoden päivät sitten.

Tähän saattaa saada kuvankin laitettua.

Aikamatka taas

2011-02-02T10:39:00.000+02:00

Kas melko erikoisesti Bloggeri lisäsi tänään kuvasatsin käänteisessä aikajärjestyksessä. No hyvä on, mennään siis taaksepäin ajassa.

24.1.2011
Ruoan jälkeen

16.1.2011
Viskipruuvi oli hieno idea. Tässä osa maisteltavista. Itse asiassa tässä omat suosikit.

13.1.2011
Töissä. Umpimahtavaa tulee näistä mustavalkoisista, noin niinkuin teknisesti.

11.1.2011
Aamuisin vien Mikaelin päiväkotiin.

Aamurutiini on käsienpesu. Joku jaksaa leikellä käsipyyhkeet kahteen osaan. Hyvin riittää puolikaskin noin pienille käsille. Hienoa säästöä.

9.1.2011
Isin kanssa kauppaan lumisateesta huolimatta. Ajoittain on oikein reipas tuo vajaa kuusivuotias.

6.1.2011
Joskus isi pysähtyy ottamaan kuvia ihan hassuista jutuista.

6.1.2011
Pojat leikkii. Mikaelilla on Ikean sohvapöytä linnoituksena, ettei Masi pääse sotkemaan telkkaria ja dvdhyllyä ja pelejä. Yritin houkutella pusukuvaa, mutta Masi ei ollut yhteistyöhaluinen. Mikael hämmästyttävästi oli.

5.1.2011
Valkosipuli on ystävämme. Valkosipuli nähtävästi kannattaa ostaa letissä, kestää itämättä tai nahistumatta huomattavasti pidempään kuin irtona ostetut halvat.

3.1.2011
Naapurimme Sara juhlimassa tapahtunutta.

3.1.2011
Matkalla Kuopioon bussissa.

2.1.2011
Isin viimeisen lomapäivän aamu oli rauhallinen. Kaikki pötköttelevät.

Mikaelkin halusi hakea sohvalle peiton ja tyynyn ja "vaan lepäillä", omien sanojensa mukaan.

1.1.2011
Uusi vuosi on aina hyvä aloittaa pienellä valokuvakävelyllä.

Katoavaa Joensuuta, näin olen käsittänyt?

Panasonic GF1: Välitilinpäätös

2011-01-23T19:50:00.001+02:00

Koska kaikki on mennyt pieleen ja kuvia on kertynyt ja niitä on vuodenloppuun asti käsiteltykin blogia varten valmiiksi, mutta ei ole saatu aikaiseksi tänne laittaa, ja kun harmittaa tuo järjestyksen sotkeentuminenkin, niin nyt teemme näin: Laitan koko loppuvuoden yhteen postaukseen, ja vähän muutakin. Aikajana ja päiväkirja-osio on kuvien kommenteissa, asiaa tulee kuvien välille.

Niin. Nyt olisi aika miettiä vähän kameroita. Tai oikeastaan vain tätä yhtä, eli KeeÄhvää. Panasonic GF1stä siis.

-11: Kuusen koristelu. Eiliseltä Suhan retkeltä kotiin tuotu kuusi tiputti neulasensa melkein tuossa vaiheessa jo.

Yhteiselomme on nyt jatkunut hivenen reilun kaksi kuukautta, ja onkin tosiaan aiheellista katsoa vähän taaksepäin, oman ja lukijoidenikin iloksi.

Kovaan iskuun on näin harrastaja/vapaa-ajankameraksi päässyt kaveri näin heti alkuun, kiitos tuon epäonnistuneen (kyllä, kyllä nyt voi näin todeta tapahtuneen, pahoittelen) 365-projektin, nimittäin kuvalaskuri kamerassa osoittaa tänään lukemaa 2960, eli laskujeni mukaan noin 44 ruutua päivässä on suljin livertänyt. Tietenkin siinä on ihan kaikki laukaukset, varsinaisia kuvia ei ole tietenkään noin paljoa jäänyt, olen aika aktiivisesti poistellut kehnoja tai turhia tai muutenvaan ylimääräisiä kaksoiskappaleita. Mutta se on siltikin minulle hurjasti kuvia.

-9: Ruokabandiitti. Päivä jäi väliin. Ei, en tiedä miksi. I have failed.

Mikä muu on kuvamäärissä hurjaa, on se ns. "keepereiden" määrä. Eli ne paremmat kuvat, joihin voi jo vähän olla tyytyväinen. Leicalla kuvatessa ei tämmöiseen olisi ollut toivoakaan, ehei. Toki ne täysosumat sitten olikin makeita kyllä.

-8: Aatonaattona Suhalle takaisin lämmittämään. Ukki ja Mummi oli jo ehtineet kyllä hoitaa sen puolen. Mutta Masi halusi kovasti auttaa Ukkia lieden kanssa.

Kuvat ovat myös hurjia laadullisesti. Tässä ihan vastikään näin ensimmäisen kerran paperille vedostettuja kuvia, ihan normaaleja kymppikuvia näistä, ja ensivaikutelmahan oli enemmän kuin positiivinen.
Varsinkin kameran näytöltä katseltuna kuvat näyttävät jotenkin masentavan digiltä, luonteettomilta, tasapaksuilta, platkuilta ja muovisilta. Ei kaikista rohkaisevin ensivaikutelma, ei.
Totuus kuitenkin vähän paljastuu tietokoneella, Lightroomissa perus-mikko-kontrastin lisäilyn jälkeen näyttää jo paremmalta, ja terävöinnit sun muut kommervenkit sitten muun ohella nostavatkin kohinaa just passelisti esiin, ja lopputuloksena onkin ihan valokuvan-oloinen printti!

-8: Kuun nousu jäätyneen meren yllä? Ei ihan.

Varsinkin Berliinin-kuvia läpikäydessä huomaa miten erilailla sitä tulee kuvattua, Leicaan verrattuna. Kokeilua on luonnollisesti enemmän, ja sen tuomia uusia kulmia, mutta jotenkin Leican kanssa tuli kuitenkin enemmän mentyä ikäänkuin läpi jostain, kohteeseen sisälle. Ei se kuvissa taida näkyä, mutta kuvatessa on semmoinen tunne.
Tosin Berliinin reissulla ei ollut tuota etsintä kamerassa, sen kanssa homma tuntuu jotenkin enemmän valokuvaamiselta. Ei niin irtonainen fiilis ole, se siinä on.

-7: Traditioita kunnioittaen. Toinen vanha, toinen uusi. Vanha traditio on se että otan kuvan tuosta peilistä, se on tehty jo yli vuosikymmenen ajan. Uudempi on se että jouluaattona muun jengin ollessa kirkossa minä teen eksymisretken Metsään. Tässä ollaan menossa.
Tänä vuonna en eksynyt oikeasti lainkaan, toisin kuin viime vuonna... :D
Edellisyönä mittari käväisi lukemissa -34.5, mikä oli Joulunajan pakkasennätys Suomessa.

-8: Ennakkolahja jouluaattona. Tuntui kelpaavan. Mikaelillekin kelpasi yllättävän hyvin.

-7: Jouluaamiaisen työvälineet. Mukavan rauhallinen aamu, pikkuhiljaa porukalla pöytää kasaan.

Mustavalkoisia kuvia on tullut otettua aika paljon, samoin kuin neliönmuotoisia kuvia, 1:1-rajauksella siis. Tuo on minulla laitettu niin että C-1 asetuksessa on mustavalkoinen 1:1-kuva, aukon esivalinta aukolla f:1.7, herkkyys ISO 1000 ja kuvansäätimet kontrastin ja terävyyden suhteen tapissaan, sekä tallennusmuodoissa RAW+pieni JPEG. Siinähän käy silloin niin että kamera ottaa ja näyttää kuvatessa mustavalkoisen kuvan, mutta tallentaa kortille värillisen RAW-kuvan, ja pikkuisen jiipegin, johon nuo kuvasäädöt tarttuvat, eli se jpeg on oikeasti kontrastikas mv-kuva. Näin voin säästää värin, mutta myös näen myöhemmin miltä kuva on kuvattaessa näyttänyt. Ja toki, on siitä jpgstä helppo askartaa blogiinkin kuva.
C-2-asetus on sitten muuten sama, mutta herkkyys on ISO1600 ja kuvan koko on 4:3, eli koko kennon tieto talteen.

Vielä jos tuo tallentaisi RAW-kuvan siten että 1:1-kuvasuhteella kuvattaessa rawiin jäisi kuitenkin koko kennon ala näkyville, voisi säätää rajausta vielä myöhemmin. Olympuksethan ilmeisesti näin tekevät, pisteet siitä heille.

-7: No nää nyt on tämmösiä.

Napakassa pakkasessa napakka omakuva. GF1 on muuten hemmetin mallikas mustavalkokamera.

Mökkielämän ihanuuksia. Ei noita pieniä ilkeä puuseehen laittaa kolmenkymmenen asteen pakkasilla. Joten Isi pesee, Isi tiskaa.

Tuosta Panasonic vs. Olympus-tilanteesta vielä sen verran että aika tasoissa ovat, suuremmalla budjetilla jos olisin ollut liikenteessä niin olisi saattanut valinta ollakin rungoksi E-P2, vaan kun pelkkä runko olisi maksanut melkein puolet enemmän kuin GF1+linssi niin ei kyllä nyt, ei.
Uusi E-PL2 vaikuttaa muuten varsin mainiolta peliltä, samoin kuin GF2, jonka kosketusnäytön voisin ottaa mieluusti GF1seenkin...
Yksi oleellistakin oleellisempi seikka Panasoniccien puolesta on tuo valittavan kokoinen tarkennuspiste, nyt sen saa sopivan pieneksi. Suuresta syväterävyysalueestaan huolimatta tuolla 20mm f:1.7lla kun täydellä aukolla kuvaa niin saa kyllä katsoa mihin tarkentaa. Olympuksien noin suunnilleen neliökilometrin kokoinen tarkennusalue ei oikein tunnu toimivala ratkaisulta...

Nuuh. Yllättävän hyväntuoksuinen lapsi, Kalavaiseksi.

-6: Tapaninpäivänä show siirrettiin Napen ja Mikan luo. Vaatimattomat parisenkymmentä ruokailijaa taas. Kuvassa kaksi Masaa. Makkara ja musta. Toinen Tampereelta.

Vaikka olenkin näin tyytyväinen kameraan, niin toki parannusehdotuksiakin on. Etsimen ja rungon yhteispeliä voisi parantaa Olympuksen suuntaan, linssi saisi olla musta, kamera saisi näyttää kuvan esikatselutilassa sen todellisen terävyyden (nyt siitä toki näkee onko kuva terävä vai ei, mutta tietokoneella availtuna aina on enemmän tavaraa kuin mitä kameran näytöltä saa käsityksen), hihnan kiinnityslenkit saisi olla kunnolliset, ja onhan niitä kai vielä muutakin.

-5: Tapaninpäivän jälkeen koitti odotettu aamu, eli lähtöaamu Jyväskylään. Jonka DPD kyllä pakettisekoilullaan onnistui pilaamaan täydellisesti, joten matkaan päästiin vasta pitkällä iltapäivän puolella.

-4: Yritin suhtautua Jyväskylään fotograafisesti. En sentään cinemaattisesti.

Ja toki voi käydä Rossossa syömässä jos haluaa.

Perusherkkyys kamerassani on jostain syystä asettunut arvoon ISO 640, jonka piti olla miltei käyttökelvoton kaiken lukemani perusteella... Seuraavaksi käytetyin arvo on ISO 1000, ja sen jälkeen ISO 160. Kertakaikkisen outoja ISO-lukuja, mutta noin se jostain syystä menee.
640 riittää tuon aukon kanssa aikalailla kaikkialla, ja on kuitenkin vielä minun mielestä ihan täysin käytettävä kuvalaadullisesti ajatellen. Korkeammallekin toki on joskus mentävä, ja myönnetään että siellä 1600-osastolla se kuva on valotettava oikein, sitä ei enää juuri jälkikäteen kaivella sitten. Vaan niinhän se oli aiemmin filminkin kanssa, paitsi että silloin Fujin Kasisatanenkin oli jo valotettava oikein, alivalotusta se kesti vielä kehnommin kuin tämä Pansku.

Jopa Matti hyväskyy tosiasian.

-3: Lähtöpäivän aamuna onnistuin irrottamaan itseni hetkeksi kaupungille. Vaikka en oikeasti onnistunut, vaan Masi tottakai lähti mukaan.

Keskustiellä oli Linnun muistomerkki, tai jotain.

Mutta loppupeleissä fiilis on tämä: Kyllä minä tästä kamerasta pidän, pidän oikein hemmetin lailla. Mustaksi teipattuna sopivan hillitty, utilitaarinen, huomaamaton pieni kamera, jolla on suuri sydän. Kyllä meille tulee varsin hyvä vuosi epäilemättä.

Hahaa, no taas tämä.

Ja voisin jopa väittää että vaikka kalusto onkin valitusti rajoittunut luonteeltaan, niin selviän varsin mallikkaasti. Laajista nyt välillä on kaivannut, mutta esim. Berliinissä niistä muutamasta kerrasta selvisi enemmän kuin hyvin kuvaamalla kolme-neljä ruutua panoraamasti vierekkäin ja Photoshopin automaatilla yhteen rumpsauttamalla suoraan Lightroomista. Ja niihin kertoihin kun minä laajakulmaa tarvitsen niin se valtava resoluutio mikä lopullisessa kuvassa sitten on, niihin se passaa oikein mainiosti...

Valo pimeydessä. Ja on, on sitä kyllä vinjetoitukin lisää.

No okei, kesälle ajattelin kyllä polarisaattoriin sijoittaa, se on epäilemättä maisemissa paikallaan, aurinkoisena päivänä.
Ja jos oikein alkaa ahdistaa niin Nikonin tai Leican adapteri on aina mahdollinen. Se kyllä menee "yksi linssi, yksi kamera"-eetokseni ulkopuolelle. 55mm Micro-Nikkorista vaan tulisi kauhean kiva pikkutele potretteja varten... Vaan ei, must... resist.

Nyt on pahahko bongaus Jyväskylä-tietäjille. Mistä?

-2: Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Tai itseasiassa vain poispäin työhuoneesta. Uudenvuoden aatonaattona piti käydä oikein työhuoneella. Tosin vain kaivamassa laatikosta isopäistä USB-johtoa, kun alkaa tän Omenan FireWire-portit käkkylöimään, enkä saanut varmuuskopioloisia tehtyä.

-1: Uudenvuodenaatto, kuten kuvasta voi arvata. Uudenvuoden juhlista tulikin ennalta-arvaamattoman tärkeät minulle, sillä ensimmäistä kertaa Joensuuhun muuton jälkeen juhlissa oli mukana myös minun oma kaveri. Ei siis sukulainen tai muu tuntematon vieras, vaan ihan oikea mun kaveri. Pienet on askeleet, mutta isot on ilot. Kiitos siitä.

Loppukaneettina otan vielä kantaa tuohon 365-projektiin.
Ei se nyt näköjään minulta onnistu. Kuvia on tullut kivasti, mutta onko niistä nyt joka päivälle jotain postaamisen arvoista?
Ei taida olla.
Itse kuvaaminen tuntuu tällä hetkellä kyllä oikein mukavalta, joten kyllä niitä kuvia tulee blogiinkin asti. Varsinkin kun nyt on noita muutoksia elämäntilanteeseen tulossa, niin voipi jopa aikaakin olla tarjolla aiempaa enemmän.
Näistä muutoksista (mistä lisää helmikuun alkupuolella!) johtuen myös kuvantekomahdollisuudet muuttuvat, joten tästä blogista tuleekin pääasiallinen kuvien esittely- ja jakamismuoto. Ei sillä että niitä nyt paperikuviksi mitenkään paljoa ole tähänkään mennessä tehty kylläkään, mutta nyt sekin on vaikeampaa kuin ennen.

Olen minä palannut jo joulusta

2011-01-04T00:33:00.001+02:00

Niin että kun aikajärjestyksessä tätä täydentelen kun aikaa (ja kiintolevytilaa!) löytyy, niin uudet postaukset löytyvät tuolta alempaa, siis aiempaa.

Ei muuta, nyt nukkumaan.

Hauskaa Joulua!

2010-12-22T16:10:00.001+02:00

Tämän myötä siirtyy blogi ja perhe Joulun viettoon.

Kaunista ja Hauskaa Joulua vaan.

A Peaceful and/or Merry Christmas to all of my foreign readers as well.

Photo with Panasonic GF1 + 20mm f:1.7, ISO something very high. Not bad, not at all.

-12: Ihan vaan elämätä

2010-12-19T09:28:00.002+02:00

Joskus ruoan odottelukin voi käydä työstä. Ja olla raskasta.

Niin. Kaveri siis nukahti syöttötuoliinsa kun odotteli porkkanan ja perunansa kiehumista. Raukkaparka, isi ei ihan oikeassa tahdissa tainnutkaan olla.

Hassua kyllä, isäkuukausi on toiminut toivotusti, vauvan hoitoon ja päivärutiineihin on tullut ihan erilaista otetta ja osaamista. Uskaltamista myöskin.

Ja auttaahan siinä minua nimenomaan sekin että ei ole kukaan vahtimassa olkapään yli että teenkö kaiken oikein ja oikeassa järjestyksessä. Pääasia että teen.

Suhan-reissukin tuli tehtyä. Siellä on mukavaa.

-13: Nurkassa

2010-12-18T09:16:00.000+02:00

Ei. En ole oikeasti nurkassa. Mutta pidän näistä tämmösistä kuvista kyllä.

-14: Rauhallinen päivä

2010-12-17T09:30:00.000+02:00

Melkein koko päivän sain vietettyä sohvalla, poislukien pakolliset lasten syöttö- ym. pesutauot. Aurinkokin paistoi sen verran että huomasin miten likainen ikkuna onkaan. Ei semmoisesta kuvaa ilkiä laittaa. Pakkas-iltapäivän auringosta sen sijaan tunnelmointikuvan ilkiää.

-15: Raclette-överit

2010-12-16T09:08:00.000+02:00

Vaikka se hyvää onkin, niin viisi raclette-iltaa kuuden päivän aikana ON liikaa.
Miten näin pääsi käymään?
"What we've got here is ... failure to communicate." Eli jos ekana iltana jää vähän juustoa yli, ja seuraavana kahtena iltana kaksi eri porukkaa tuo JOKAINEN ihminen paketin tai kaksi juustoa, niin silloin sitä onkin yllättäen ihan helvetisti jääkaapissa.
Sitten syödään raclettea, ja paljon.

-16: Profetia, melkein

2010-12-15T09:00:00.000+02:00

No okkei sit.

Entschuldigen Sie mich bitte.

2010-12-14T09:58:00.000+02:00

... eli pahoitteluni prokrastinaatiosta. Tai oikeastaan enhän mie mitään lykännyt ole, vaan en ole päässyt koneen äärelle tarvittavissa määrin.

Berliinin reissu siis selän takana taas. Reissu ohi, mieli vielä pitkään Weinbergswegin varrella. Sielu Prenzlauer Bergin kaduilla, mieli Mitten kujilla. Tuliko selväksi? :D

Kuvia alkaa tippumaan kunhan keksin miten siirrän 16GB kuvia kun tyhjää tilaa on koneella huomattavasti vähemmän.

Eli kärsivällisyyttä nyt vaan hetki.

-17: Hiipuuhiipuu

2010-12-14T09:36:00.000+02:00

Hiipuu

Valo sekä blogi. Niin, ja tuo puu. Hii-puu, mikä puu se semmonen on?

Hiipui myös tässä välissä kuvien otto, totaalinen pään tyhjentyminen seurasi ulukomaanreissua taas. Ei näitä mitään järkeä olisi edes postailla, vaan menköön nyt.

-18: Berliinintuliaisia

2010-12-13T10:29:00.000+02:00

Niin. Tulikohan nyt liioiteltua näiden kanssa. Joo, kahvimukit ON ihana asia, kuten kaikki jotka minut tuntevat tietävät, mutta 10 yhdeltä reissulta?

Gendarmenmarketin Joulumarkkinoiden glühweinimuki tulikasteessaan. Ja Napen uusi hattu.

Okei, on siinä noita joulumarkkinamukeja tietenkin seassa, Saksassahan on siis perinteisesti Joulumarkkinoilla joutu Glühweiniä, eli hehkuviiniä, eli glögiä. Ja se tulee usein just erikoisessa mukissa, jonka saa palauttaa panttia vastaan, tai pitää. Pantti on 2 euroa. Juu en palauta kiitos vain.

-19: Berlin Day 5: Valokuvakrapulaa

2010-12-12T10:01:00.001+02:00

Jostain syystä tuli ns. photokankkunen tällä kertaa, yhtäkkiä alkoi tuntumaan että "ei tässä ole mitään järkeä", vaikka kuvia oli otettu paljon vähemmän ja pienemmällä intensiteetillä kuin aiemmin. Vaivalloisempaa se on toki näin lasten kanssa kuin aikuisporukalla ollessa, sitä semmoista pientä vapautta ei ole oikein. Tiedättehän, sitä että voi sanoa "Hei mä käyn tossa porttikongissa kattomassa mitä siellä on, menkää vaan eeltä tai ootelkaa hetki". Ei mene noin, kun on joko Masin rattaat tai Mikaelin käsi kädessä, niin on hyvä jos koko kameraa on olkapäällä.

Vaan onhan tässä lasten kanssakin matkailussa hyvät puolensakin ilman muuta, ettei joku nyt luule että tässä vaan kitistään taas.

Valokuva-karpalo tosin alkoi parantumaan kun viimeisen aamun aamuna päästiin Vaimon kanssa kahdestaan kävelylle, Torstraßea ylöspäin Rosa Luxeburgin suuntaan. Tuttuja paikkoja, yksi identtinen kuva edellisen reissun kanssa tuli nähtyä. Pääsee vertaamaan GF1stä ja Leicalla kuvattua negaa kunhan pääsee.

Zionkirche on uskomattoman värinen aamu- tai ilta-auringossa, semmoinen matalalta tuleva lämmin paiste saa noi tiilet hehkumaan käsittämätöntä keltaisenkaltaista... väriä.
Nyt ei aurinko paistanut, ei.

Berliiniläiset (vai Saksalaiset?) nähtävästi pitävät pingiksestä kovin paljon. Ainakin Berliinin puistoissa tuntuisi olevan lähesä poikkeuksetta pingispöydät, kivestä ja raudasta tutulla pieteetillä valmistettuina.
Weinbergswegin puistossa on eleganttia kiillotettua marmoria tarjolla pelialustaksi.

-20: Berlin Day 4: Museossa ja muualla

2010-12-11T09:22:00.002+02:00

Museo-Masa. Gemäldegalerie oli hauska Matillekin, ainakin vartijoiden kanssa flirttailu oli kovin suosittua.

Voi sen ubahnikartan sisäistää tietty näinkin.

Vankipuu. Raukkaparka DB-talon ja sen toisen korkean välissä, ahistettuna lasibetonikanjoniin.

Eikö nää lopu jo kohta? Ei ihan heti.

Näistä TV-tornikuvista on sen verran sanottava että kyllä, tiedän että ne on kliseisiä, muttamutta. Sillä on jokin vaikutus allekirjoittaneen pieneen aivokuoreen tuolla rakennuksella. Sen näkeminen on aina Tapaus, varsinkin eka vilaus pitkän tauon jälkeen.

Samanlainen vaikutus tuntuisi olevan muuten hieman pienemmässä mittakaavassa tosin tuolla Jyväskylän Harjun Tornilla... :D

Sophienstraßella oli taas mukavat joulumarkkinat. Sain sieltä itselleni hatun.

Ja Päämaja tässä. Ison kämpän parvekkeet on tuolla vasemmassa reunassa viimesenä. Viime maaliskuun reissulla oltiin tuossa piikkipaikan kämpässä, kolmella sivulla ikkunaa Berliiniin. Huh perhana.

Hauskasti on jo pää mukautunut tuohon Circuksen uuteen väriin, vaikka alkuunsa, kun nousi Rosenthaler Platzin metroasemalta ja katsoi ylös ja PAM, väärän värinen talo, niin hassultahan tuo tuntui.
Koko paikka oli siis rempattu, huoneet maalattu ja sisustettu uudelleen, kaikki käytävät, raput jne maalattu, samoin respa oli kokenut uudituksen. Hyvä uudistus, hauskan näköistä on edelleen.
Voin suositella vieläkin Berliiniin menijöille;
http://www.circus-berlin.de/
Vaikka dormit alkaakin 19€/yö niin on varmasti sen arvoista kyllä. Juu, on niitä halvempiakin, tiedän, mutta takuuvarmasti siisti paikka jossa on mega-avulias henkilökunta joka puhuu varmaan kieltä kuin kieltä? Enpä tiedä.
Respassa olikin lähtiessämme tyttö joka puhui meille Suomea, opiskeli juuri kaunista kieltämme. Kieltämättä outoa.

-21: Berlin Day 3: Sekalaista

2010-12-10T08:34:00.007+02:00

Hostellissa on kattoikkunat. Miltähän tämä tuntuisi kesällä.

Joku on ollut vahvasti eri mieltä kanssani. Mittehän on parasta.

On myönnettävä että tämä on huijausta. Viinipullot toki olivat jo valmiiksi, mutta bagel on Mikaelin aamiaisenloppu. Ei ollut roskista likimainkaan, joten...

Suhteellisen tyytyväisen näköinen matkailija, vaikka väärään suuntaan olikin menossa tämä juna.

Kliseet jatkuu vieläkin, mutta en minä itselleni mitään mahda.

Currywurst!

Currywurst + 4 minuuttia.

Ei ihmeemmin sanoja nyt tähän, pyrin purkailemaan menneitä mahdollisimman paljon tämän vuoden puolella.

-22: Berlin Day 2 - Kebabvertailu

2010-12-09T23:39:00.001+02:00

"Berliinin Kodin" parvekenäkymä suoraan nähtynä.

CCCP-baarin ikkunasomiste kurkkaa verhon välistä

Kliseitäkin on vaan aina kuvattava

Oih. Schlemmerin sis-kebab ja Jever. <3

Tähän viimeiseen kuvaan on erikseen tartuttava. Hostellia vastapäätä on useampikin döner-jointti, joista suurimmasta ja kauneimmasta, Rosenthaler Grill- und Schlemmerbuffetista saa kaikkea, pizzoista dönerin ja muun kautta salaatteihin ja turkkilaisiin ihmeruokiin, pidet ja muut. Pizzat paistetaan luonnollisesti puulla lämmitettävässä kiviuunissa, ollaanhan miljoonakaupungin keskustassa, ja peruspikaruokapaikassa...
Annosten Kuningas ja Ylivaltias on kuitenkin tuo yllä nähtävä sis-kebab, eli varraskepu. Joo, on se dönerikin siellä hyvä (paitsi kadun toisella puolella Yildizksessä on parempi), mutta kalpenee tämän rinnalla ja pahasti. Lihahan on tuossa annoksessa palalihaa, eikä norsunjalkaa kuten voisi olettaa. Saa vielä valita lehmän, porsaan tahi lampaan väliltä, nämä on nyt lehmiä. Ne on niillä valmiina kepeissä, ja tilauksesta heitetään pari varrasta grillille paistumaan. Sedät touhuaa aikansa jotain muuta, nappaa lihat pois parilalta ja kas, ne on poikkeuksetta kerta toisensa jälkeen täydellisen mediumit.
Tuoreita, rapeita, lämpimiä ranskalaisia ja yrteillä maustettua salaattia rinnalle ja päälle kunnolla kolmea soosia, punaista, tumman makuista chiliä, ja kahta valkoista, kai ne jotain jugurttisooseja on.
Hirvittävän kallis on kyllä, 7.00€. Tavallinen döner irtoaa Mittessä satavarmasti 2.40€, usein 1.90€kin.

Maksaisin tämmöisestä annoksesta Suomessa karvakädelle mielihyvin 15.00€.
Jos vaan joku viitsisi yrittää. Joensuussa ei kukaan viitsi. Ihan perus yrityksen puutetta. Ranskalaisia ei malteta tehdä kunnolla. Pitaleivät heitetään pakastimesta mikroon. "Tulinen kastike" ei ole sinnepäinkään. Salaatinkin saavat mokattua, vetistä valmispaskaa, joka maistuu usein aika monta päivää seisseelle.
Ylpeys on attribuutti joka noihin itämaisiin usein liitetään. Olisivat perkeleet täällä meilläpäin edes joskus ylpeitä ruoastaan. Tai työstään.

Hupaisa detalji muuten Schlemmerissä on se että, ruokajuomaksi voi tilata litran votkapullon, 10.50€. Ja sen kanssa voi mennä kotiinkin.

On ne perhanat vaan.

-23: Berlin Day 1

2010-12-08T23:37:00.000+02:00

Traditionaalinen lentokoneviski

Tottakai lentokoneessa saa juoda viskin, vaikka kello olisikin vasta vähän vaille tai vähän yli kahdeksan aamulla. Lomallahan tässä ollaan. Juupajuu.

Tämä on Berliini.

Todellakin, Currywurst-kioski josta saa hanasta olutta ja glühweinia. Epäilemättä myös kuohuviiniä, kuten niistä kaikista. Kuvan oikeassa laidassa pilkottaa Manner-Euroopan suurin tavaratalo KaDeWe, jolta tämäkin imbiss on nimensä ottanut, tosin hieman lyhennettynä.
Mitähän jos Suomessa saisi snägäriltä kaljan illanpäätteeksi?

-24: Matkapäivä Helsinkiin

2010-12-07T23:29:00.000+02:00

Niin siis nythän on niin että melkein kaksi viikkoa on kuvia laittamatta, alan niitä nyt tuuppimaan, jos vaikka ennen joulun nettisaartoa ehtisi edes jokusen päivän tupsauttamaan. Nää tulee "oikeilla" päivämäärillään, joten älkää ihmetelkö.

Komiat on pojat, on.

Ei kummempia kuvia tästä päivästä, autonratissa hujahti koko ilta. Helsingin majapaikassa sentään isäntäväkeä kuvasin, sekä luonnollisesti ihteäni. Tällä kertaa olin niin reilu että otin Masin mukaan.

Matkan highlight oli luonnollisesti Heinolan Tähtihovin KANAKORI, joka on aina pakko syödä siinä kohtaa. On se vaan niin hauska. Ranskalaiset maistuu aina paremmille jos ne tarjoillaan paperilla vuoratusta korista.

-25: Itsenäisyys

2010-12-06T00:30:00.000+02:00

Hyvää Itsenäisyyspäivää.

-26: Mikael

2010-12-05T00:29:00.000+02:00

Mikael on minun vanhempi poikani. Mikael on hassu kaveri. Se tykkää Legoista ja taisteluleikeistä, Pleikkarista ja Nintendosta. Se ei osaa vielä päättää kumpi on siistimpää, jalkapallo vai jääkiekko; isi toivoo valinnan päätyvän jalkapalloon.
Tämän hetken melkein parasta on Filly Princess-ponit. Ja se osaa sanoa ääneen että rakastaa kovasti Isiä ja Äitiä, tarpeen vaatiessa myös muita sukulaisia.
Ota näistäkin nyt sitten selvää.

-27: Kerää koko sarja

2010-12-04T22:04:00.000+02:00

Kauden hittiolut

Herkkua. Namnam. Pullo päivässä pitää mielen virkeänä. Ihanan savuinen, tervainen trio.
Oikeassa reunassa oleva Weizen-versio on korkkaamatta, vaan ei muuten ole pitkään.

Tiistaina reissuun. Olo on jo sen mukainen.

-28: Talojen kasvot

2010-12-03T21:50:00.000+02:00

Tyhjää täynnä

Saapas nähdä tuleeko tästä mitään. Ajatus on, toteutusta ei. Täytyy vaan kokeilla.

Huomasin tässä että yli kymmenen gigaa on projektin alusta kuvattu, vaikka olenkin säästeliäästi yrittänyt kuvata. Ei ole hyvä tämä, täytyy alkaa poistelemaan kehnoja varmaankin.

-29: Merry man of Sherwood

2010-12-02T23:44:00.001+02:00

Thursday is archery-night for me. Every other thursday I have to open and close the range, so I have to go at least then. I try to go every thursday, and I would like to go twice a week. But after Masi was born, that hasn't been really possible.

Got a new klicker, that black thing that says "Beiter". Took it off today, and shot much better.

The thing about archery is that it's so damn hard. Simple, easy yesyes, but get down into it, and it's difficult as hell. This is the sight. Real men don't use sights, they shoot instinctively.

New arrows last week. Well, not NEWnew, used, but new to me. Threw my whole shooting upside down. Struggled to get 210 out of 300 today. But it looks promising, now there are (mostly) only my mistakes left, the previous shit-arrows that I had introduced their own, mystical misses also.

-30: Wine yet again?

2010-12-01T10:04:00.000+02:00

What? More wine?

What can I say, it's the season?

But this was a pre-planned event, with a few more friends than yesterday. Lovely food, reindeer two ways, brussell sprouts, mashed potatoes etc.

My stats show visits from 19 different countries, not very many, but a few nonetheless. And yet no one has said anything about my previous question regarding the language of the blog.

Which is why starting tomorrow, the english is gone. Link for the english version is up top, use it then.

Oh, and I realized that I messed up the numbering, I can't even count anymore. So now this post is number -30.

-33: Aki, with wine

2010-11-30T11:55:00.000+02:00

Sometimes my friends can look so... sophisticated. Civilized, even.

We had an impromptu party yesterday. A small party, but alcoholic beverages were consumed (two lovely Bordeaux reds, and a bottle of french cider, organic too!) and good food was eaten.

I think I'm going to go back to Finnish for this blog, there seems to be so much that I feel like saying, that wouldn't make any sense to say in English.

But fear not, I'm taking all this English stuff over to flickr. Once I get the link up there, it should be clear.

Tiedustelu

2010-11-30T09:13:00.000+02:00

Mitenkähän se nyt on tämän kielikysymyksen kanssa? Suomi vs Englanti? 469stä kävijästä 23 oli ulkomailta, ja niistäkin ainakin osa suomalaisia tuttuja (Terveisiä Meksikoon Hannalle!) jotka asustaa muualla... Jotenkin turhalta tuntuu vääntää tuota englantia kuitenkin, vaikka se hauskaa onkin. On kuitenkin semmoinen olo että paremminhan sitä osaa itsensä ulkoistaa näin.

Kommentteja kaipaillaan, häpeällisen hiljaa olette, armaat lukijani.

I keep wondering about this language-issue, Finnish vs English. Out of 469 recent visitors, 23 were from outside of Finland, and most of those are expat friends of mine...

I'm asking for comments on the subjects, please, if you ARE for some weird reason reading this, and want to keep on doing so, chime in.

Oh, a picture, even though this isn't a post in the "365+44"? Sure, I think I can come up with something.

-34: Colder than yesterday

2010-11-29T21:52:00.000+02:00

Victims of memory?

So we went to Masis' Godmother's house today, the girls had a "Let's make a dress"-kind of day, so I mostly got stuck with the kids. Which is okay, I guess, since I am on the daddyvacation.

I wanted to make a fire and grill some sausages, but it turned out that the fireplace was in so deep snow that I couldn't be bothered to get a shovel and dig it out.

The sun started setting quite fabulously, and I got that.

Sea of... shadows and snow?

-35: A Slow, Cold Day

2010-11-28T23:55:00.000+02:00

Wow. Today was a LONG day. Up before 6 o'clock, with a cranky baby. All sorts of action, and I even got around to taking a 90-minute walk with Masi in the afternoon. Took some bad pictures, here's one that's less crap than the others.

-17C is quite enough for me. At least it wasn't windy.

My place. Right there.

On a cold day like this, this is as good as it gets for me as far as places go. My corner of the sofa, with my reading-lamp. Missing is my pillow and the Worlds Best Patchwork Quilt that Iri made for me years ago. It's blue(ish), very large, very soft and very cozy. I could most likely live in any shithole of this world if I had that blanket with me. I'll show it to you someday.

I've been pondering about rules for this project. Some people go with "only one picture per day", some say it's okay to post more than one, some say it's okay to post a picture from some other day, as long as it's from the correct time-frame, i.e. taken since the beginning of the project and so on...

I think limiting myself to just one pic per day is not... fun. This is supposed to be fun. Sure, there's going to be a "THE" picture of the day, but if I have something nice to show, why couldn't I? Or shouldn't?

Shit, it's MY 365, so MY RULES. I post what I want, when I want. Almost.

We've been planning the Berlin-trip for most of the night, going over maps and old notes. I realized that I really don't have a lot that I definitely want to do, C/O Berlin of course, but in addition to that, it's all bonus. I'm going to see the city. To look at it. Take pictures of it. To feel it, Feel Berlin, as they say. And I'm all in flames over it all. Sure, I want to buy the coffee mugs and the grocery bag from KaDeWe, but after that... Just follow the others, and not follow them when it feels like it.

Well, less than two weeks to go. I can wait.

-36: The Boys

2010-11-27T21:57:00.000+02:00

Mattias

Mikael

The Darling Wife requested more pictures of the little ones, so here we go. Might as well, today was a cold and miserable day filled with cleaning the house, running errands and generally being cranky at the everything. So I didn't get out much, did manage to take some pictures of the boys.

-37: A light snack to end my days with.

2010-11-27T01:01:00.000+02:00

Wellwell. Couldn't decide again which one to go with, so put up both. I kind of like the "stripy water"-shots that I've been doing for a while now, but I'm not sure anyone else does... So a semi-funny one about the local "culture-hotel". I love how the camera corrects the distortions that I know the lens MUST be making. All the lines are pretty straight.

Also ran out of Twizzlers today. I had these normal ones, and then some lovely cherry-flavored ones. The cherry rocked, but the basic version wasn't half bad either.

I had been wondering about Twizzlers for a while now, as they haven't been available in Finland previously, and they are mentioned quite often in All Things American, lately a lot in "Warehouse 13". So of course when I bumped into them at Behnford's, I had to buy a fistful. And now I know.

What about the snack of the end-of-days that got mentioned at the top? Tonight it started with the fresh bread that I made earlier today. Sprinkle with olive oil, cut some chevre, and top it with fresh thyme, and into the oven. When the cheese has melted, take them out. The Most Important Ingredient is the honey that you lather on top of the cheese. Makes the whole deal come alive, it does!

Also made earlier the beets on the left, normal, basic whole beets in vinegar, cut up smaller, lots of garlic, some dried thyme (do I sense a pattern here?), olive oil. Into a jar, lid on, shake, do not stir. Goes in the fridge for a few hours, although rather good straight away too.

Visible in the back is some wannabe-Parma ham, Spanish it might have been. Don't really like them anymore, although this one wasn't as awful as most of them are. At least it was soft enough so I didn't have to stuff the whole slice into my mouth at once. The Darling Wife (and everyone else, apart from the Darling Wifes' Mother) loves it though, so I pleased her and ate a slice.

Yummy goodness.

And there you go, another day of active blogging gone by.

-38: Winter storms coming

2010-11-26T00:19:00.000+02:00

A decent enough winter storm kicked in yesterday. There's a tree on my way to the shops that always seems to shed half its brances in little small pieces when a bit of wind comes our way. How it still has any left is beyond me.

Also found six cranberries from my camera bag yesterday, just forgot to post them, sorry.

-39: The everyday descends upon me

2010-11-25T11:31:00.000+02:00

Eating is not that messy anymore.

And so it begins; my father's leave. Well okay, it began last week, but now I've been home alone with the either one or both of the boys since Monday. And it was a bit scary at first.
But then it all comes back, and it seems really easy. Which it, of course, is not going to be.

-40: Empty window and Mattias

2010-11-25T09:17:00.000+02:00

Woke up to a nice crisp morning, with a clear blue sky. Which didn't come out properly for some reason (forgot to turn off the lights inside, so the curtains are red and the sky is blue, blechh), so it's in black and white then.

And then for a bonus-picture, the first appearance of my second son, Mattias. Oh no, wait, he's been seen three times already. But he's such a big boy now, so it's okay.

My son Mattias.

-41: Happy Birthday, Maria V!

2010-11-25T09:08:00.001+02:00

As always, the after-party was more than good.

And I got to capture the hand of the b-day girl.

-42: Hole in the ice in Nurmes

2010-11-24T17:29:00.000+02:00

Rather cold for a swim.

So from Helsinki to Joensuu for the night, then straight on to Nurmes for Cousin Mammus' thirtieth birthday.
I had a horrible flu, constant runny nose. Which seemed to behave better when I was outside, so I braved the weather with Mattias, and went for a walk. Found an "avanto", which means "hole in the ice". Where you go swimming, you see.
Didn't go this time, but took a nice picture. I have a feeling that I've taken this exact picture before though.

-43: Lauttasaari

2010-11-24T15:02:00.000+02:00

Went out for a walk while waiting for the Finnish Museum of Photography to open. Stayed at my father-in-laws sister's place in Lauttasaari. I've stayed there a couple of times a year for I don't know how many years, and I've always felt like going for a walk to the seashore, but never actually went. This time, however I did, since the family was back home, and I was a free man. As free as the birds in the sky. Like the ones above. I think it implies the sea somehow, even though it's not even visible.
I'm quite partial to the 1:1-crop in the camera, I set-upped (is it a word even?) it so that when I turn the dial to C1, it automatically selects the square crop, ISO1000 for a nice, big grain, B/W mode with tweaks to the contrast and sharpness. Save to RAW and a small JPG.

A MASSIVE retrospective for Pentti Sammallahti at the Museum, I believe well over 350 pictures on show, and all of them excellent, if not the images, then the absolutely flawless printing.
Everyone should go and see this at least once, preferably twice.

-44: First exposure

2010-11-24T14:32:00.001+02:00

My darling Annika

Right then, let's kick this off.
This is exposure number 00001 on the new camera. It's my very bestest friend Annika, at Cafe Esplanad in Helsinki, where I had to travel to get the camera. The very first squeeze of the trigger, the virgin snik of the shutter. Sure, the expression on her face is not perfect, but the new haircut is evident, is it not?
I ate a veryvery lovely salad, with corazones de alcachofas and marinated small Agaricus bisporus. Go educate yourselves.

Muutoksen Tuulia

2010-11-24T11:59:00.001+02:00

ATTENTION: English on the bottom of this post!

"Ja to...os...ta se alkaa", niinkuin jo ammoin kotimainen kirjailija asian ilmaisi.

Osa kamerakannasta, D200 plus kakkulat on jo vaihtaneet paikkaa piiloonsa.

Ylläolevassa kuvassa on osa viimevuonna käytössä olleista kameroista ja linsseistä.
Allaolevassa kuvassa on kaikki ensi vuonna käytössä olevista kameroista ja linsseistä.

100% kameroista vuodelle 2011!

Juuri niin. Purin hammasta ja löin päätöksen lukkoon. Panasonic GF1 ja 20mm f:1.7. Näillä mennään nyt sitten. Toki työasiat kuvataan D3sella sun muilla hörsykkeillä, mutta ne on työhommia, ne ei tähän kuulu.
Onko tämäkin sitä downshiftausta, vaikka loput kamerat onkin vain laatikossa, ja rajatun ajan? On se kai.

Mitä tämä nyt sitten oikein on, kysyy joku. Minäkin kysyn. Se on jonkinlainen vaihtelu. Haastekin, vaikka ei tässä kaikki ole, ehei. Mukavuudenhalu? Varmasti.
Onko nyt kiva lähteä reissuun, yksi kamera, yksi linssi? Ei tarvitse edes pussia filmeille, niinkuin aiemmin Leican kanssa reissatessa.
On. Berliini odottaa parin viikon päässä, siellä sitten nähdään tositoimissa tämä.

Laitetaan vielä lähikuva laitteesta. Oli jo pakko vaihtaa neon-värinen alkuperäishihna Gordy's Camera Strapsin nahkahihnaan, ja teipata piiloon nuo mainokset. Nyt tuntuu jo tutummalta.

Tuulia, Tuulia Muutos on nimeni.

Juupajuu, vaan mitä on ne haasteet mistä aiemmin mainitsin? Niin. Tiivistyy näppärästi kolmeen numeroon:

365

Aivan oikein. Allekirjoittanutkin hyppää tuohon ah-niin-trendikkääseen aktivointiharjoitteeseen, eli KUVA PÄIVÄSSÄ.

Tämähän toi yhden ongelman. Koska aloittaa? Näpit jo syyhyää, ja ajatus oli että "Uusi kamera, uusi haaste", vaan tyhmää on aloittaa 18.11.2010 tämmöinen. Siksipä teemmekin niin että 365-haaste alkaa 1.1.2011, ja siihen asti mennään countdownin-omaisesti, "T minus forty-four"-tyylillä.

Haaste alkaa änyytee NYT, eikun kuusi päivää sitten.

Pieni disclaimeri kuitenkin, eli jos minua nyt ihan hemmetisti huvittaa ostaa se peruszoomi tuon kaveriksi niin minähän hemmetti sen ostan sitten. Mutta epäilenpä.

Aijuu, tämä blogi koettaa muuttaa toiselle kotimaiselle, eli englannille tästä eteenpäin.

So, an english summary is then appropriate, me thinks.

I finally bit the bullet, and bought myself a new camera. Which means that I have WAY too many cameras, which means that everything must go. So, into a box all the old stuff, and out of the box with the Panasonic GF1.

To cut a long story short, I'm putting ALL my other camera-stuff away for a year (well, a bit over a year, since I already did it), and making do with one body, one lens for a year.

As if this isn't tough enough, I'm going for the pic-a-day-thing for 2011, so (at least) one picture per day for 409 days, since I started this in my mind on 2010-11-18.

I'm also changing the general language of the blog to English, in a desperate attempt to garner a larger audience, and since my English feels a bit rusty. I'm not making any promises though, if I at some point feel like there is something important enough to say that I can't say in English, I'll switch to Finnish for a while.

As you can see from the pics above, I've already uglified the GF1 with black tape and the strap from my Leica. The mass of cameras above that is most of the stuff that I actually used in the past year or so, most, but not all. The D200 and accessories has already left the building, and the D3 plus lenses will not be going away, as they will be used for the work-stuff still. The unused stuff is still in the closet, where it's going to stay probably.

Now I'm going to have to wake the baby, as he has slept for three hours already.

Will post the first days later today.

Varjoja Paratiisissa, tavallaan.

2010-06-12T20:32:00.001+03:00

Niinpä niin.

Leica M8.

Tänään aamulla kävin noutamassa lainaksi. Ekat fiilikset oli että "Ihan Paska Kamera". Näyttö on haitarista, samantien olisi jättänyt melkein pois tuonkin kokonaan. Valotuksen korjailua ei voi käytännössä käyttää. Ei ole IR-filtteriä kakkulassa niin Piispojen puvut on mitä on, magentoja. Laukaisin tuntuu väärältä. Ääni on väärä, ja kova. Hidaskin on kuin etana. Valotusajan kiekko on väärän kokoinen ja kääntyy väärään suuntaan. Ja onhan se väärän tuntuinen muutenkin, isompi kuin Oikea Leica.

Kaiken kukkuraksi kamera todellakin pitää hienonhienoa sirinää ollessaan päällä.

Ei hyvältä näyttänyt, ei. No tokitoki, ONHAN se Leica, nappulat ja säätörullat sun muut on todella rakkaudella tehty, ei ole Wunderplastikkia tässä lelussa, ei.

Valikkojen rakenteesta ja yksinkertaisuudesta (todellakin, hetken aikaa oli epäuskoinen fiilis, että "tässäks ne oli, missä ne loput menut oikein on?", vaan eihän niitä kyllä yhtään tän enempää taida tarvitakaan) olisi hyvä ottaa mallia kaikkien valmistajien, ei pelkästään Olympuksen ja Sonyn.

GF:n sanoin, en sit tiiä perkele. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä että Micro4/3set vehkeet pesee tämän kaikilla muilla osa-alueilla paitsi noissa nappuloissa. Ja onko se nyt sitten niin tärkeä asia? Jaa-a.

Mutta kuvataan vielä lisää, ei tässä varsinaista lopullista mielipidettä olla muodostettu, ehei.

Panasonic GF-1 käsissä!

2010-05-29T13:12:00.000+03:00

Viimeinkin se tapahtui, eli sain käsiini pariksi päiväksi kauan odottamani Ratkaisukameran. Olympuksen Pennien haastaja, Panasonic GF-1.

Tuo ihana, kameran näköinen, utilitariaaninen musta laatikko, jonka saa paketissa melkein täydellisen reseptin mukaan tehdyn 20mm (jonka kuvakulma kinomitoissa vastaa tuttua ja turvallista 40mm) f:1.7-valovoimaisen kakkulan kanssa.

Toki ongelmiakin on, se elektroninen etsin (josta nyt käytetään nimitystä EVF ja piste) on arveluttanut pitkän aikaa. Speksien perusteella se on tuntuvasti kehnompi kuin Olympuksen vastaava, joka on kyllä loistava.

Sanotaankin tähän sananen siitäkin etsimestä. Olympuksesta siis. Sehän ON PAREMPI kuin Canonin xxxD-sarjassa, tai Nikonin Dxxxx-sarjassa, siis 500D:t ja D5000set. Isompi. Kirkkaampi. Helpompi käsintarkennettava. Saa valita mitä laittaa etsimeen. Histogrammia, viivoja jne. Vapaavalintainen tarkennuspiste. Tulevaisuus näissä pikkukameroissa on tämä, melko varmasti. Mihin sitä prismaa (tai peilikoteloa tarkemmin sanottuna) tarvitsee, kun se on kuitenkin sitten semmoinen kärpäsenpaskan kokoinen? Ja suurentaa kuitenkin kameraa ikään kuin "turhaan".

Takaisin Panasoniciin. Kameran sain lainaan hassulta vanhalta sedältä joka on jostain syystä sitä mieltä että kameran hyvä väri on punainen...

Siinä syyllinen tähän kaikkeen. Kiitos vaan kovasti.

ISO 640, melkein kolme aukkoa alivaloisesta kuvasta kaivettu, eli siellä ISO3200-osastolla melkein pyöritään. No okei, kohiseehan se, mutta on vertakin kaivettu nenästä. Eikä se kohina 30x45cm-printissä edes haitannut minua pahemmin. Normaalit Lightroomin kohinanpoistot ajeltu, ihan kaikkea chroma-noisea ei LR2nen selvittänyt, LR3sen Beta sen sijaan selvitti, kts kuva alla. Selvitti muuten aikalailla muutakin...

Klikkaa suuremmaksi tämä nyt.

Voi kun tulisi jo se koko versio, kesäkuulle muistaakseni lupailtiin... Onhan noissa eroa, kuin uuden kameran ostaisi. Nyt kun miettii tuota printtiä ja tätä uutta kohinan poistoa niin tuntuu vielä turhemmalta kitistä.

Testimetodina ei nyt tälläkään kertaa ollut mikään tieteellinen pikselintiiraus (vaikkakin kuvasin kyllä klassisia tiiliseiniä...) jolla ei tee mitään, vaan lopullinen tiiraus tapahtui paperilta. Tein osasta kuvia 30x45cm-printit, johon kokoon päästäkseen pitää näitäkin noin 10 miljoonan pikselin paukkuja suurennella jonkin verran, kiitos 400dpi:n resoluutiolla toimivan kuvantekolaitteemme.

Kaikesta huolimatta tiedostot kestävät suurentelemista loistavasti, yhtä lukuunottamatta kaikki kuvat on rajattuja, osa melko rajusti perspektiivikorjattujakin vielä, kuten tämä alla oleva. Tuon kuvan olen tainnut ottaa jokaisella kamerallani, jokaiseen vuodenaikaan.

Jotenkin yleisesti ottaen miellyttävän tuntuinen laitos tuo on. Sopii käteen, ei ole liian suuri, eikä liian pieni. Toimii näpsäkästi, valikot on järkevähköt (vaikka tottakai parannettavaakin on...), ja niitä ei ole pakko käyttää. Takapaneelista löytyy Q.Menu-nappula joka antaa säätää about kaikkea ilman valikkoja. Toimii.

Tämäkin puu on kuvattu useammin kuin kerran. Kaikki arvannevat mistä löytyy?

Tiedostoja leipoessa kyllä tosiaan törmää tuohon normaalia hieman kapoisempaan dynamiikkaan. Taivaat tuntuu kärtsähtävän melkoisen helposti, ja ei monesti palaa takaisinkaan.

RAWia kuvasin tietenkin, jpggejä en edes kyllä kokeillut, vaikka olisi kai pitänyt. Mutta mitäpä mie niillä.

Teräväähän se jälki on kyllä pienillä herkkyyksillä, huiman skarppia. Jonkin verran kun terävöi vielä jälkikäteen niin kyllä kelpaa. Vaikken minä sen äärimmäisen terävyyden perään ole koskaan oikein ollut kyllä.

Mutta tätä saattekin etsiä hetken aikaa. Keskustan ruutukaavan sisimmistä osista löytyy tämä. Korttelin sisällä Kirkkopuistosta.

Kakkula on kyllä loistava, tai oikeastaan sen kakkulan takana asustava geometriavirheenkorjausalgoritmi (huh!), nimittäin sen verran suoraa kuvaa tuuppaa ulos laitos ettei kovin hirveästi tynnyrilöitä tarvitse korjailla jälkikäteen. Mikä on aika mukavaa vaihtelua kyllä.

Minä ja Billinghamini. Joka päivä käytännössä on ollut olalla tuo. Rakkautta.

Hissikuviakin on aina pakko ottaa. Kuvassa näkyy innovatiivinen hihna-ratkaisuni, kameran omistaja kun ei hihnaa käytä tämän kanssa. Laitoin sitten tuommoisen pitkä rannelenkin, joka normaalisti olisikin ihan kätsä ja passeli juttu tämän kameran kanssa. Nyt ei kuitenkaan, kun oli vähän turhan ohkainen tuo naru, ja lainakameraa ei kovin paljoa viitsinyt heilutella.

Tässä on nyt todennäköisesti yksi syy siihen kummaliseen "nihkeyden" tunteeseen joka suuhun jäi tästä kokeilusta. Don't get me wrong, kamera on IHANA, muttamutta. Jokin siinä jäi vähän käkkimään. Onko kyse ihan ulkoisista seikoista, eli väristä ja hihnan puutteesta jotka kyllä oikeasti haittaavat kuvaamisen kokemusta, vai oliko siellä kuitenkin kameran käyttöpuolella jotain inhaa, sitä en osaa kyllä sanoa.

Panoraamankin teko on kätsää ilman apuvälineitä. Näitähän sitä ei filmillä tule kokeiltua lainkaan. Photoshopin automaatti on käsittämättömän hyvä automaatiksi. Ei tarvi käsin sotkea enää näitäkään jos ei halua.

Videokuvaus on kyllä ns. sikakätsä juttu, kävin Mikaelin ja Mummin kanssa tivolissa, siellä oli yllättävän hauska ottaa pieni pätkä videota karuselliajelusta, ja sitten muutama valokuva, ilman sen ihmeellisempiä laukkuakrobatia- tai valikkorynnistys-näytöksiä. Senkun vaan painaa punaisesta REC-nappulan näköisestä napista ja kas, video tallentuu. Kai sillekin jotain järjellistä käyttöä olisi.

Tämä on ISO800, mustavalkoisenakin piti testiprintti tehdä. Hieno se on.

Tarkennuskin tuntuu toimivan ihan riittävän nopeasti, nopsiinkin tilanteisiin pääsee käsiksi ihan kivasti. Selvästikin kyllä esimerkiksi tuo D200nen on nopeampi, ei sitä käy kiistäminen.

Kokonaisuus siis loistava. Mutta päällimmäinen tunne siltikin on, kuten jo aiemmin sanoin, irrallinen. Jotenkin siihen ei kameraan pääse ikäänkuin käsiksi. Siinä on semmoinen joku verho, tai joku miehen ja kuvan välissä ihan erilailla kuin joillain muilla laitteilla.

Johtuuko se sitten nappuloiden määrästä? Pakostikin vertaan kameroita noihin Leica M6siin ja Nikon FM2siin ja Olympus OMmiin, ja totta, vähemmän niissä on nipukoita. Mutta digikamerassa on järjellisen toiminnan takaamiseksi oltavakin enemmän niitä. Kuitenkin sitten siinä tilanteessa, kun on se luovajuova silmien edessä, se flow sielussa, niin silloin se on kuitenkin aina vain harhautusta, kuvan koot ja herkkyydet ja sun muut, mitä ei ole pakko käyttää, mutta tuntuu hullulta olla käyttämättä niitä.

Miksi tätä on sitten verrattava noihin manuaalijärkkäreihin? Koska tämä tulisi korvaamaan ne. Niihin samoihin tiloihin ja tilanteisiin kuvaukseen tämä tulisi. Ei työn tekemiseen varsinaisesti, niihin hommiin on nuo deekolmoset ja kakssataset ja zoomit ja salamat.

Harvinaisia ja harvinaisen ihania Selvaag-tyylisiä taloja. Tahtoo tuohon nurkkakämppään asumaan.

Siihen seinän viereen tuoli ja pöytä ja calvados-lasi pöydälle ja kirja käteen. Oi ja joi.

Nämä kaksi kuvaa on Leican viimeisimmästä rullasta. Näyttääkö ne nettikoossa erilaiselta? No ei. Onko ne edes parempia kuvia? No ei kai. Mutta se fiilis kun ne on kuvannut. Kyllä se on sekin melko oleellinen osa kuvausharrastusta. Ei sitä voi jättää huomiotta.

Sitäpaitsi ihan oikeasti tässäkin oli niin hämärää että olisikohan jäänyt tarkentelematta GF1sellä? Ektar 100sta kamerassa, aukko 2 ja suljinaika 1/4 tai 1/2 sekuntia. On se hieno peli tuo Leica.

Kysymykseen siitä että onko kameran pohjimmainen pikkuvika se että se on digi, en osaa vastata. En tosiaankaan.

Siksipä olenkin järjestänyt itselleni tulemaan lainaan Leica M8sin. Ajattelin että jos kamera on tarpeeksi lähellä M6sen fiilistä, mutta on digi ja siltikin tuntuu nihkeältä, niin sitten vika ei ole itse kamerassa, vaan systeemissä, siinä että nämä ei ole filmivehkeitä.

Jännityksellä odottelemme.

Hold ON!

2010-05-18T01:20:00.000+03:00

Pikapikapikaa kerron vaan että pääsinpäs käymään Jyväskylässä viimeinkin, ja siinä muun touhun ohella sain tutustua Panasonicin GF-1seen ja 20mm f:1.7-objektiiviin parin päivän verran.

Siitä raporttia ja repparia tulossa kyllä, heti kunhan vaan saan nämä kirja- ja levyproggikset niskasta hengittämästä poies.

Hyvää kannattaa odottaa, niinhän se Vanha Kansa on sanonut aina, ja tottahan se kyllä on. Mutta yrittäkää ystävät hyvät nyt tätäkin odotella vielä hetki...

Kuva on muuten em. Panasonicilla napsaistu.

Ainiin, osastolta "Materialismi" kerrottakoon jotta uskalsin viimein ostaa sen uuden kellon kun edellistä kohtasi breakaasi. Casio G-Shock DW-5600E on klassikon muotoinen kaveri. Ja se on ihana. Ja halpa, niinkuin minun kellojen kuuluu ollakin. Mutta siitäkin, ja muista uutuuksista tällä saralla sitten lisää.

Pläjäys!

2010-04-18T13:36:00.000+03:00

Joskus on vain laitettava monta kuvaa.

Tämä nyt liittyy siihen että pakko on lopettaa haikailu ja alkaa perkele pikkuhiljaa tykkäämään vehkeistä mitä jo omistaa. Vaikka miten ärsyttäisi.

Vaan toimiihan se tuo D200+35mm-kombo tällaisessa "pakottomassa" kuvaamisessakin jotenkuten. Tää on nyt ihan uus termi, minkä keksin tuossa ihanihan justiinsa aiemmin, eli olen huomaavinani että kuvaamiseni jakaantuu tasaisesti kahtia, koti-olosuhteissa.

"Pakollinen" ja "Pakoton" kuvaaminen.

Pakollinen kuvaaminen käsittää ne juhlat, tapahtumat jne. Periaatteessa tähän sisältyy myös matkailu, mutta sen olen onnistunut jo aikoja sitten nitkauttamaan pakottomaan kuvaamiseen, eli en jaksa vaan ottaa paineita siitä. Siksipä reissaankin sillä pikkusetillä mieluiten.

Pakoton kuvaaminen taas on juuri tätä, että roudataan sitä kameraa vaan mukana. Hankaloittavia tekijöitä tälle on selkeästi väärän muotoinen tai väärän tuntuinen kamera (D200), sekä jossain määrin myös kameralaukku ja olkahihna kamerassa.
Niitä ei vaan tule otettua niitä kuvia jos kamera on laukussa. Se on jotenkin kummallisen iso kynnys kaivaa se kamera sieltä kassista pois, olenko sitten vaan niin laiska kuvaaja. Samoin on tuon olkahihnan kanssa, monesti kävelen lenkkini kamera olkapäällä ottamatta kuvan kuvaa. Sen sijaan kun kieputtaa sen hihnan ranteen ympäri (tai käyttää rannelenkkiä, kuten aikoinaan tein Leican kanssa pitkään kunnes alkoi pelottaa että hihnan kiinnike lähtee kamerasta irti...) ja pitää kameraa kokoajan kädessä niin niitä kuvia näkeekin ihan erilailla.
Samoin on kanssa se että kun lähtee, niin monesti huomaa että on otettava se kymmenkunta kuvaa vähintään ennen kuin "kone" lähtee käyntiin.

Reissun päällähän asia on sitten tyystin eri, kai nämä nahkean tutut kulmat vaan ei aiheuta sitä haltioitumista ympäristöstään. Ja sen pakottaminen on melkoisen hankalaa.

Jännittää oikein, miten käy Jyväskylässä seuraavan kerran, sen verran pitkään on jo oltu poissa että näkeekö sitä taas erilaillaviisiin. Viimeksihän tästä blogahdinkin muistaakseni jo, ja tuntuisi että siihen suuntaan ollaan menossa kyllä. Mikä on tavallaan surullista, mutta tavallaan ihanaakin.

Vaan nytpä se on alettava siivoamaan keittiötä. Tässä on aikaa mennyt kamalasti jo eikä ainoatakaan Mattiaksen kuvaa ole blogiin asti livahtanut. Korjataanpa virhe ja erhe just nyt.

Kyllä se vaan ajan vie, ja loput ajasta on mennyt P&M Imagen hommeleihin, muutama kirjaprojekti ja yksi CD-kansi on tulessa. Onneksi se yksi iso kirja-asia saatiin jo niskasta pois. Huoh.

MYYDÄÄN, eli kirpparihenkinen blogipostaus

2010-03-17T13:20:00.003+02:00

Eli kuten kaikki blogiani lukevat taitavatkin jo arvata, Panasonicin GF-1nen ja Billinghami on tähtäimessä, joten kirppari pystyyn! Niin ja jos jollain on ylimääräinen Pansku tai Billingham Hadley Pro niin ilmoittelee sit vaan kans.

*** VARATTU *** Nikkor MF 24mm f:2.8 - 150€ TAI PARHAALLE TARJOAJALLE!
Oivakuntoinen laajis. Ei ihmeempää raportoitavaa. Mukaan tulpat eteen ja taakse.

Nikkor MF 105mm f:2.5 - 210€
Pieni ja typerän skarppi tele, sisäänrakennettu vastavalosuoja. Asiallisessa kunnossa tämäkin. Mukaan tulpat eteen ja taakse.

HUOMAA että nuo yllä olevat käsitarkenteiset ihanuudet on tottakai ikäisensä näköisiä, eli käytöstä tulee ja käyttöön on ajateltu. Minttua ei täällä ole kuin Alkon hyllyllä. Pölyhitusia varmasti löytyy sisältä, mutta hometta tai naarmuja tai muuta iljetystä kyllä ei. Keräilijät saapi mennä muuanne varmaankin.

*** MENI JO *** Nikon AF 35mm f:2 - Jos on kiinnostusta
Tämähän on sitten vuotanut öljynsä himmentimelle, kuten näillä on tapana ollut. Toimii täydellä aukolla tietenkin hyvin. En laittanut hintaa kun en ole varma myynkö vai korjautanko ittelleni vielä.

*** MENI JO *** Nikon FM2n Hopea - 100€
Tämäkin on rikki, suljin ihan rullalla. Muuten toimii, laukeaa tälläisenaankin, muttei kovin paljoa uskalla laukoa ettei enemmän mene rikki. Sulkimen kun vaihtaa niin tällähän kuvaa varmaan aika pitkään vielä.

Olympus OM2n Musta + Zuiko 50mm f:1.8 - 80€
Pikkuvikainen tämäkin, muuten on ookoo mutta kamalan kuivan kuuloinen ja jää suljin + laukaisin jumiin muutaman ruudun välein. Epäilenpä että Mustonen & Laineen about 80€ voiteluhuollon jälkeen herää kukoistukseen. Patterikotelon kannen vaihdoin iskemättömään kun oli edellinen omistaja sen ihan tasaiseksi saanut kolikoitua. Enpä tajunnut noita teippejä ottaa pois ennen kuvanottoa, joten ne on nyt siinä sitten.

Domke F-5 XB. Musta canvas - Taidan kuitenkin pitää tämän
LoistoDomke, pienelle Leicasetille tai järkkärillekin. Tässä menee D200nen ja 2 lasia ihan kivasti, eli just tunkemalla. Modattu pois toinen noista kilometrin leveistä tarranauhoista etuläpän alta. Yhdelläkin pärjää enemmän kuin hyvin.

*** MENI JO *** Domke F-6 Ballistic Nylon
Parhautta Domkelta taas, mukaan tulee se alkuperäinen neljän loven insertti. Pallistinen Nailoni on aika hiivetin kovaa tavaraa näköjään kun ei ole mennyt miksikään vieläkään, kanvaasi-osat sitten on normaalisti käytetyn näköiset.

Tinkiä saa. Yrittää ainakin.

Hintapoliiseille sanon terve vaan, saa haukkua, hinnat on ebay.com.co.uk.de/rajala/kl.com-keskivertohintojen pohjalta säädettyjä.

En maksa posteja, eli ne saapi kyllä ostaja huolia sit kanssa noiden rahojen päälle. Koska olen tunnettu ja reilu ihminen jonka saa kiinni niin töistä kuin kotoakin, niin homma menee niin että rahat tilille ja sit vasta kamat pakettiin. Alle kaksikiloiset paketit (eli vissiin kaikki noi?) tulee postipakettina hintaan 8.50€.

Tarjouksia saapi viskoa osoitteeseen:
mikko piste kalavainen miukumauku gmail janiineespäin.

p.s Filmijäärille terveisiä että jää tänne vielä Leicaa ja isompaa formaattia käyttötarpeiksi, ja jokunen Nikonikin vielä.

AINIIN kaikki sijaitsee Joensuussa, kulkee Jyväskylään kun malttaa hetken odottaa, ja postilla tai matkahuollollakin tarpeen vaatiessa tottahantoki mihin vaan. Turha odottaa että nää naamatusten menisi, joten postimyyntinä sit.

micro 4/3sista edelleen.

2010-03-10T11:36:00.000+02:00

No kyllä, alkaahan se tämä menemään jo aika älyttömäksi, epätoivoiseksi jnejnejne. Mutta on tämä aiheellistakin kyllä. Toimitusjohtaja tuossa esitti kysymyksen, että "Mikä se olis semmonen kamera mikä kulkis mukana kävelyllä ymym, mutta millä voi ottaa julkaisukelpoisen kuvan, mutta ei maksa omaisuutta? Että Leica M9 on ulkona laskuista, mutta koko saisi olla maksimissaan se..."
Ehdotin lonkalta D200sen takaisin ottoa, mutta idea tyrmättiin, koska kamera ON liian suuri. Jostain olen tämmöiseen törmännyt, tämä on nyt pyörinyt työpöydällä puolisen vuotta ainakin.

Can't remember where I found this, possibly from the dpreview.com Forums. If it's yours, I apologize and will remove on demand.

Siinä siis Nikon D200 ja D40. Koko-eroa on, sanoisinko, jonkun verran. Nyt sitten tänään osuin näihin:

Panasonic GF-1 / 20mm f:1.7 ja Nikon D3000 / 35mm f:1.8

Eli D3000nenhan on samankokoinen kuin tuo ylempi D40, ja tuo 35mm linssi on pienin valovoimainen suht-normaalipolttovälinen linssi joka toimii automaattitarkennuksella noissa pikku-Nikoneissa.

Game Over.

Juu. En enää sano mitään, alan vaan pidättämään henkeäni niin pitkään että joku lahjoittaa minulle edes lainaan tahi testiin tuon Panasonicin. Ja mielellään etsimen siihen, oikean etsimen, ei niitä sähköisiä hirmuja kiitos. Seuraava kuva todistakoon että saa siitä Olympuksen EP-sarjastakin sievän:

Image: fdigital / RangeFinderForum

No huhhuh. Lie on aika mennä tekemään jotain hyödyllistä, vaikka mahdollisesti töitä.

Blogo-testi

2010-03-06T13:00:00.002+02:00

Sarjassamme osa 3: Blogo.
Käyttöliittymältään parasta tähän mennessä, sievä ja pieni.
Kokeillaanpa sitä oleellista kuvien lisäystä. Nyt tulee valitettavasti vähän toisintoa menneeltä, kun ei uusia kuvia tuolla blogiin-korissa ole just.

Kuvatekstit on vaikeampi laittaa kuin bloggerin omassa editorissa. Ja fontin kokoja ei saa muutella.

Helppo lisätä, saas nähdä tuleeko oikean kokoisina. Ja tämä näyttää esikatselut ainoastaan tuommoisessa pikkuikkunassa erillään, eli tässä kirjoitus-osassa on vain kamerankuva-placeholderit. Hmmh. Ei tämäkään kovin hyvä ole sit. Kokeillaanpa postausta.

edit: Kuvat tuli ihan oikein, ja oikean kokoisina. Hmm. No mie käytän ny tätä vielä muutaman päivän, 25$ maksaa tämäkin. Yksi ilmainen editori on vielä jäljellä.

edit2: no ei perkele, on ne liian isot ne kuvat kuitenkin. Nyt on vika jossain muualla. Mutta Bloggerin editorissa joutui piipahtamaan taas kuitenkin. On tämä nyt jo hankalaa.

MarsEdit

2010-03-06T12:40:00.002+02:00

Tämä on siis ihan perinteinen testiposti.
En oikein pidä noista selaimessa tehtävistä kirjoitushommista. Joten kokeilen tämmöistä offline-editoria, MarsEdittiä.

Tähän väliin voi kokeilla tallettaa tätä.

Ja kuvan laitto tuntuu toimivan paremmin kuin Qumanasta käsin, tosin montaa kuvaa ei kerralla saa laitettua. Mikä on kyllä huono asia. Tosin se että saa monta kuvaa kerralla vedettyä ei tunnu missään jos ne kuvat ei sitten näy...

Niin todellakin Kalevalanpäivänä Perheeni laajeni yhdellä jäsenellä. Se on Poika, 3810g ja 51cm syntyessään, nyt jotain ihan muuta.

Isyyslomaa siis vietellään (seducing the paternity-leave?), jolloin on aikaa välillä myös tämmöisiä blogiuudistuksiakin katsella.

Tuo Olympus EP-2-juttu on herättänyt lukijat, kiitos digicamera.netin uutis-palstan joka taas linkitteli.

Huolestuin kun onhan se vähän yksipuolinen, ja kamera on ollut mielessäni kovastikin tuon jälkeen. En ollut ihan reilu, jotenkin ihastuksen sekainen pettymys oli päällimmäisenä mielessäni tuota kirjoittaessani.

Eli kyllä sitä taitaa olla tulossa lisää, kameraspekulaatiota.

Mutta spekulaatiot MarsEditin käytöstä loppuu tähän, en mie tästä pidä. Ei ole kätsästi laitettavia tekstin muotoiluja, ei saa kuvatekstejä laitettua silleen kun haluan, ja tästä pitäisi vielä maksaakin 29.90$, ei kiitos.
Kokeilen saada tuon Qumanan toimimaan, se on edes ilmainen.

Qumana-testi

2010-03-06T12:30:00.002+02:00

Tämä on testiposti Qumanasta. Ilmainen offline-editori blogeille. Lähinnä etsiskelen uutta vaihtoehtoa kuvien postaukselle, joka on Bloggerin kanssa kökköä. En myöskään jotenkin osaa ollenkaan teeskennellä drafteja, siis luonnoksia tuolla web-alustalla. Se on kyllä outoa, mutta totta.

Tähän saa vedettyä näköjään drag&drop-mallilla useamman kuvan kerralla, mutta ei ne tuossa kyllä näy muutakuin ysärimäisenä punaisena rastina.

Kokeillaanpa postata tämä ja katsotaan siirtyykö ne.

Powered by Qumana

edit: ei ne siirtyny. Ja liian isoinakin olis tullu. Hmmh. Ja ei edes tuota postin titleä saanut laitettua.

Olympus EP-2

2010-02-26T10:55:00.000+02:00

Kuva: Olympus

Olympuksen setä kävi eilen. Sillä oli mukana EP-L1 ja EP-2 ja kakkulat ja etsimet.

EP-L1sestä ei voi sanoa mitään, muovinen rimpula, jostain syystä käyttöliittymäkin oli jätetty kehnommaksi kuin uusissa kompakteissa. Hintansa arvoinen kamera, 599€ tulee meille hyllyyn peruspaketti 14-42 millisellä kakkulalla. En tykännyt.

Mutta tuo EP-2nen sen sijaan. Nythän on se outo tilanne että en ole kunnolla päässyt (ihan pikaista roplausta Berliinissä Mediamarktilla ei lasketa) koskemaankaan m4/3-systeemin kameroita. Olen aina ollut vapaapäivällä kun Olympus tai Panasonic on ollut käymässä liikkeellä. Joten ensi tutustuminen oli herkkä hetki, näitä olen kuitenkin odotellut aika pitkään.

Ensivaikutelma? Parempi kuin oletinkaan. Kamerahan tuntuu ihan OIKEALTA kameralta, tukeva, painavakin. Jämäkät nappulat. Se on viimeinkin kameran värinen, eli musta. Yksi suurimmista turn-offeista EP-1sen kanssa oli nimenomaan tämä väri-asia. Ja se etsin, mutta siitä kohta lisää.

Käsittämättömästi tässäkin on vielä sitä wanhaa Olympusta sisällä, eli se käyttöliittymä mistä olen aiemminkin itkenyt. Miksei tähän voinut laittaa tuota samaa oikein toimivaa (mutta kamalan rumaa) softaa mitä E-sarjalaisissa järkkäreissä on? Se on kuitenkin oikeasti hyvä se systeemi? Ensimmäinen kamera pitkäänpitkään aikaan missä joutui puolen tunnin käpistelynkin jälkeen vielä eksymään ja miettimään että mitäs nyt. Ja se on kuulkaa aika paljon sanottu se, tässä ammatissa kuitenkin on joutunut altistumaan kaiken merkkisille kameroille.

Tässä muuten paljastuu koko totuus. En ole ehtinyt edes tukkaa leikkaamaan, saati sitten blogia päivittämään, pahoittelen edelleen. Kuva otettu hämärässä sosiaalitilassa, Lightroomissa vaalennettu ihan sikana ja pieni kohinan poisto. Ei se nyt D3selta näytä, mutta väittäisin kuvanlaadun olevan hämärissäkin minulle riittävä.) Vaikka eihän sitä nyt tästä kuvasta näekään kun on niin pieni.

Itse kamerahan on kyllä sitten mitä mainioin. Istuu käteen, vaikka saisi olla vähemmän kiiltävä, nytkin sain jo itseni kiinni itse teossa, pyyhkimästä takapuolen kromiraidasta sormenjälkiä pois. Toki etupaneelille joutuisi aika raskaalla kädellä näyttämään teippiä&tussia, ihmeellinen pakko suunnittelijalla on ollut laittaa tuo raita eteenkin. Miksi? Tämänhän piti olla se "valokuvaajille suunnattu" malli. Ei tähän mitään koristeita olisi tarvittu.

Kuvan ottaminen oli muuten yksi asia mitä olen miettinyt tämän suhteen, että minkälaisen äänen nämä kapineet pitävät? No nyt tiedän ainakin miltä Olympus kuulostaa, hiljaisempi kuin Leicani, se taitaakin jo riittää. Mukava, pehmeähkö naksaus, sulkimen ääni on aina sulkimen ääni. Ei tule mistään kaiuttimesta, ja tuntuupa se kädessäkin ihan vienoisesti. Näin se kuuluu tehdä, sanon minä.

Kuvanlaadusta vain sen verran että noin äkkiseltään tosiaan väittäisin sen olevan riittävä. Ei se kunnollista kroppijärkkäriä (Samasta hintaluokasta Nikonin D90 nyt esimerkiksi) tietenkään voita, mutta en ole ihan vakuuttunut että sen tarvitseekaan, tai että sitä kukaan täysjärkinen nyt lähtisi odottamaankaan. Kenno on kuitenkin pienehkö, vaikka kompaktimaailma onkin kaukana takanapäin vielä.

Tästä riittävyydestä sanottakoon nyt siis niille jotka ei minun päätäni tunne, että minä olen niitä ihmisiä jotka kykenee kuvaamaan D200sella ISO3200-arvoilla ihan surutta, ja tekemään niistä vielä 30x45-kokoisia printtejäkin hyvässä lykyssä. Eli en ole varsinaisesti kohinalle allerginen, varsinkin nyt kun Lightroom osaa siivota automaattisesti kuvista sen minua haittaavan isokokoisen chromakohina-väripallottelun pois. Luminanssikohina on siis ihan tervetullutta meille. Ja suuren osan kuvistanihan kuvaan ISO400-värinegalle joka skannataan Noritsun minilabbiksella pääsääntöisesti. Ne on melko rakeisia jo, vaan hyvät 30x45cm-kuvat niistäkin tulee, on kelvannut muidenkin seinille varsin mainiosti.

Että jos kamera on ISO1000-1250 akselilla selkeästi siistimipi kuin nelisatanen kinonega skannattuna, niin kuvanlaatukeskustelu loppuu minun osaltani siihen. Toki tuo Nikon D3sen jälki hämärissä yllättää aina, ja kyllä, avaahan se ihan uusia maailmoita kuvien ottoon. Mutta se onkin ihan eri asia jo se, ja toisen postauksen aihe.

Takaisin Olympukseen siis. Linssit on nyt vähän osastoa meh, 17mm f:2.8 pannari on oikein kivan kokoinen ja silleen, mutta auttamattoman hidas kuitenkin tämmöiseksi linssiksi. Ja miksi hitossa senkin pitää olla hopean värinen?

14-42mm zuumi oli aivan kamalan näköinen, vaikka tuntui ihan ookoolta. Käsittämätön rakenne, upotettuna ihan sievän näköinen, mutta mitäpä se auttaa että se siellä laukussa on sievä, tai olkapäällä roikkuessaan kun ei ole kuvauskunnossa. Linssi pitää vapauttaa upotuksestaan, ja sitten se tuleekin todella rumasti kahdessa pykälässä ulos. Ei näin.

Kuva: www.bangkoksite.com

Ei mikään suuri ihme että Olympuksen pressikuva-arkistosta ei löydy ainoatakaan kuvaa missä tuo zuumi ei olisi upotetussa asennossaan. Silleenhän se on melkein linssin näköinen, ihan niinkuin se E-sarjalaisille tehty 14-42mm joka on kittilinssien parhaimmistoa myös optisesti... Ei muuten ihan ensimmäisenä Googlen kuvahaullakaan osunut. Häpeääkö ihmiset tuota linssiään, kun kaikki cameraporn-kuvatkin on ollut pakko ottaa upotettuna?
Tuossa kuvassa näkyy nyt sitten myös se etsin.
Niin. Se etsin. Olympus itsekin tajusi että ei tämmöistä kameraa kukaan VALOKUVAAJA osta (ainakaan moni), ja tyydy kuvaamaan kompaktisti takanäytöltä. Ei se vaan tunnu hyvältä. Joten nyt tuon mukana sitten tulee tuo ulkoinen etsin vakiona.
Ja millainen etsin se onkaan. Kääntyy 90 astetta ylös (muuten kun laittaa kuvasuhteeksi 6:6 (miksei sekin muuten voi olla loogisemmin 1:1?) ja kääntää etsimen niin tuntuu melkein kuin Hasselilla kuvaisi... :D), on skarppiskarppi ja päivittyy nopsaan. Täysin käyttökelpoinen valokuvauskäyttöön, aivan täysin.
Mutta. Puhumattakaan siitä että salamaahan ei samaan aikaan sitten oikein käytellä, niin se tuo koko. Ei voi olla mahdollista etteikö tuota olisi pienemmäksi saanut. Nyt kun tuo on kamerassa kiinni niin kyllä se kuulkaa melkein saman kokoinen on kuin ihan oikea järkkäri, vähän hankalamman muotoinen vaan, ja helpommin rikkimenevän tuntuinen. Mitä tällä nyt sitten oikein enää tekee? En minä ainakaan paljoa.

Aika ristiriitaiset fiilikset siis. Objektiivien ongelmat saa korjattua Panasonicin linsseillä, ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös Sigmoilla, mutta tuo etsin on se dealbreaker minulle.
Kai.
Saa nyt nähdä, noita on nyt tilattu hyllyynkin meille, että pääseehän tuota vielä ränkkäämään. Hämmentävästi kuitenkin ei tuolla pannukakulla, vaan molemmat EP-2 ja EP-L1nen tuolla kamaluuksien-huippuzuumilla. No, aina ei voi voittaa.

Todennäköisesti kuitenkin jään odottelemaan vielä tulevia laitoksia, Nikonin ja Canonin vastaukset tähän on katsottava tietenkin vielä, liekö jo Maaliskuun kahdeksantena? Focus-on-Imaging-messut alkaa Englannissa, ja nyt vielä tämä:
http://nikonrumors.com/2010/02/25/countdown-mystery-in-black-and-yellow.aspx

Voi kun joku tekisi tämmöisen sisäisellä etsimellä ja runkovakaajalla. Odotellessa viihdytän itseni etsimällä halpaa käytettyä Leica M8ia. Sekin ajaisi tämän asian enemmän kuin hyvin.

-14:

2010-02-17T09:13:00.000+02:00

Tämä ihan oikeasti kuvasi päivää ihan täydellisesti

Kokonainen päivä sohvalla, melkein. Aurinkokin paisteli hetken aikaa, ja paljasti miten likainen ikkuna onkaan.
Ei semmoisesta kuvaa ilkiä laittaa. Mutta pehmeän pakkas-iltapäivän tunnelman ilkiää!

Neulanreikäleipä

2010-02-12T21:33:00.000+02:00

Olin tänä aamuna Oikein Reipas Poika. Sain ennen töihin menoa aikaiseksi uuden neulanreikärunkotulpan Leicalleni, puolisentoista kiloa leeipee alulle ja ehdin käydä shoppailemassa Clas Ohlsonillakin. Oi-JOI.

Siinä siis pinholetyömaa, neulanreiän läpi nähtynä tottakai. Tein varuilta viisi reikää, perinteisesti viilipurkin kanteen ja nuppineulalla. Oldskoolia, nössöt ostaa laserporatun reiän eBaysta. Pöydällä näkyvä rulla erkkariteippiä oli siis syy Clas Ohlsonin reissulle, ei vaan löytynyt mistään Holganpaikkausteippiä enää. Vastahan mie sen tässä näin, niin aina.

Tämä on kuvattu reiällä numero Viisi, eli viimeinen osui kohdalleen sitten. Tuntuu olevan aukkokin suunnilleen sama f:150 kuin edellisessä, samoilla ajoilla mentiin kuin aiemminkin. Eli mitataan mittarilla aukon f:8 lukema ja luntataan mittarin taakse teipatusta taulukosta oikea aika hivenen pienemmälle aukolle, tässä tapauksessa siis f:150, ja Fotomik PH-1sen kanssa sitten f:226. On se huikeaa.

Sitten asiaan, eli leipään.

Aloin tuossa viikko sitten testailemaan tätä "no knead"-tyylistä leivän tekoa, eli metodia jossa taikinaa ei vaivata lainkaan. Taika on järkyttävän pitkässä kohotusajassa, jonka aikana leipä (tai siis hiiva ja jauhot tietenkin) loihtivat sitkon jostain kummasta.

Ei sitä usko, mutta toimii. Tämähän on jo muutaman vuoden vanha trendi, nyt jo kai laskemaan päin. Olin kyllä kuullut aiemmin tästä, mutta enpäs vaan ole saanut kokeiltua.

Reseptin jaan tässä, tämä on suorilta napattu tuolta Voisilmäpelin puolelta, tack vaan.

3 1/2 dl vettä

3/4 rkl kuivahiivaa (Jos teet tuplataikinan niin tää on melko tasan pussillinen kuivahiivaa sit.)

1 tl sokeria.

42-asteista vettä, siihen liuotat sokerin ja hiivan. Anna olla muutama minuutti, niin että alkaa kuplimaan.

Sitten

6-7 dl jauhoja

3/4 rkl suolaa

Sekoita hiivavesisokeri-nesteeseen jauhot, eli tee taikina. Tulee melko löysä, riittää että sotkee tasaisesti vaan kaikki ainehet. Anna seistä liinalla peitettynä 4-5 tuntia. Poistu vaikka töihin välillä.

Taikinan kohottua yritä muotoilla kaksi leivän oloista kökköä leivinpaperin päälle. Aika paljon saa olla jauhoja käsissä että onnistuu. Ihan sama vaikka tulee rumat, kyllä ne siitä kaunistuu sitten. Jauhota hyvin (ettei tartu liinaan), ja kohota vielä puolisen tuntia tai jotain liinan alla. Viiltele daideellisesti pinta, ja työnnä 225-asteiseen uuniin kunnes kumisee pohjasta ja näyttää kivalta. Ehkä 20 minuuttia. Mie teen niinku Voisilmäpeliläisetkin että kuumennan pellin uunissa lämmityksen ajan ja sitten nykäisen vaan leivinpaperin leipälössyköineen siihen päälle ja uuniin.

Jos tuohon haluaa sen ihanan rapsakan pinnan niin sitten uuninkestävä astia uunin alatasolle heti alkuun, ja samalla kun laitat leivät uuniin niin viskaat siihen uuniastiaan lasillisen kuumaa vettä, ikään kuin löylyn heitto, ja luukku äkkiä kiinni. Tosin mie en nyt viimeseen kolmeen lastiin ole tätä tehnyt, ei ole syömistä haitannut.

Niinku tolleen. Nyt tuli vähän vähemmän esteettisiä, tein tuplataikinan ja se jäi kyllä aika reilusti löysän puoleiseksi. Tiukemmalla taikinalla saa muotoiltua pallomaisemmat leivät heti alkuunsa, ja päälliviillot pysyy nätimmin kasassa.

Eli koko hommaan menee about 5 minuuttia aamulla ja kaikkinensa 45-60 minuuttia iltasella, josta siinäkin aktiivista tekemistä on se 2 minuuttia.
Lopputulos on jotain huikeaa kyllä, onhan tätä leipää aina tehty, mutta jostain syystä en ole koskaan osunut näin lähelle ns. kaupan leipää, eli se tietty kuohkeuden ja nitkuisuuden yhdistelmä on jäänyt saavuttamatta.

Kannattaa kokeilla, suosittelemme. Tää oli sit kolmas satsi leipää tällä viikolla, eli kaupan kassa ei ole kovin paljoa karttunut kyllä.